Maailman ympäri - check!

Niinhän se on, että kun parisen viikkoa sitten landattiin tänne Los Angelesiin, niin olemme kiertäneet maapallon ympäri. Olimmehan täällä koko viime syksyn ja kun Losista lähdimme joulukuun ensimmäinen päivä kohti Suomea ja sieltä viikon kuluttua Hong Kongiin josta matka jatkui muualle Aasiaan. Aasian kautta Oseaniaan, aina palaten takaisin tänne henkiseen kotiini, niin maailman ympärihän tässä ollaan nyt menty. Ihan hurjaa! (ja sata hymiötä tähän)

Ollaan asuttu tämä aika Santa Monicassa, erään suomalaisen pariskunnan kodissa ja viihdytty enemmän kuin hyvin! Täältä on kävelymatka rannalle ja Main Streetille. Santa Monican 3rd Streetin promenaden ostoskatukaan ei ole kaukana, mutta ollaan amerikkalaisittain ajettu sinne parkkihalliin ja kierrelty jalkaisin muuten promea. 

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa Santa Monica Pierilläkin, siis tällä visiitillämme. Ainahan siellä kerran pitää käydä. Aamukävelyllä ollaan toki ohitettu se lähes joka päivä, ellei olla lenkkeilty sitten Venicen laiturin suuntaan. Upeat ovat olleet kyllä lenkkeily maisemat ja hah, täytyy vielä kertoa, että yksi aamu rannalla lenkkeili vastaan Claire Danes.



Säät ovat olleet ehkä pienoinen pettymys, siis siihen mielikuvaan mitä Los Angelesin ”ikuisesta kesästä” voisi kuvitella. Muutamia jäätävän kylmiä päiviäkin on ollut ja on täällä jopa satanutkin. Mutta Kalifornia tarvitsee sadetta kipeästi, joten sade on tänne aina tervetullutta. Big Bearilla satoi jopa lunta viime viikolla. Kävin eilen oikein miettimään, että milloin täällä onkaan ns. parhaimmat kelit. Kaikkein lämpimintä on heinäkuusta, jopa lokakuulle saakka. Laskeskelin myös, että olen ollut Los Angelesissa kaikkina muina kuukausina vuodesta paitsi tammikuussa. Vime vuonna myös marraskuun lopulla esimerkiksi oli todella helteistä, että ei täällä hirveän huonoa saumaa lomailla koskaan taida olla. Päivä pari pilvistä ja sitten taas paistaa.

Mutta nyt näiden "hieman kehnompien" säiden vuoksi tuntuu, että ei olla saatu ihan 110%:sta potentiaalia käyttöön tästä ajastamme Santa Monicassa. Meillähän kuuluu tähän asuntoon myös surffilauta! Voitteko uskoa! Olin asiasta aivan innoissani, mutta vaikka täältä löytyy myös märkäpuvut käyttöömme, ei tuo meri jäätävine vesineen oikein kiinnostele tällä hetkellä. Harmittaa pirusti. Mutta ajattelin vielä loppukuusta, ennen lähtöämme kokeilla täällä surffausta ja vuokrata laudan tai mennä surffikurssille ja toivoa että merivesi hieman lämpenisi - toiveajattelua?

Sen sijaan yhden aamukävelyn päätteeksi keksittiin kokeilla talon partsilta löytämäämme longboardia. Ja hah, sehän oli huippu hauskaa! (Ja tosi katu-uskottavaa lenkkikuteissa). Mies onkin skeittausta harrastanut jonkin verran junnuna, mutta siitäkin alkaa olemaan aikaa jo pieni valovuosi. Sori nyt vaan. Eikä minunkaan lapsena kokemani skeittimuistot nyt mitenkään tuoreimmassa muistissa olleet, haha. Oli siis korkea aika updeitata asia! 
Nythän täällä jo mietitään laudan hommaamista ihan vakavissaan ja käytiinkin Venice Beachillä niitä katsomassa jo. Surffilaudanhan olen ajatellut tuoda kotiin ihan vaan koristeeksi ja muistoksi. Pitäisi jostain vain löytää käytettynä sellainen.



Jahas, tässä Suomen lätkäpeliä toisella silmällä seuratessa tajusin, että kohta on aika ryhtyä pakkaamaan jälleen kamat kasaan ja siirtymään seuraavaan paikkaan. Voin muuten kertoa, että enää ei pelkillä käsimatkatavaroilla päästä matkaa jatkamaan, haha. Selvittiin loistavasti puoli vuotta meidän Tortuga-repuillamme, mutta nyt kamelin selkä katkesi ja ollaan sorruttu vähän shoppailemaankin.

On niin harmillista jättää tämä asunto, oltais viihdytty niin paljon pidempään täällä. Mainitsinko jo, että Whole Foodsikin löytyy 800 metrin päästä :) Aijaijai. Matkamme jatkuu tänään ystäviemme luokse sisämaan suuntaan. Ollaan ajateltu
seuraavien viikkojen aikana ajella joko Palm Springsiin tai Yosemiteen, tai siis kumpaankin. Että aika jees! Yosemiten sääennusteita vaan vähän jännitetään, toivottavasti vähän kohentuvat nykyisestä.


 

Santa Monica kuittaa, tällä erää. Tiedän että tänne vielä palataan monen monituista kertaa. Ja nyt Suomi, niitä maaleja!!!


Eng // We have now officially travelled around the world, yay! Now we are enjoying our time here in Santa Monica, Los Angeles.
 

6 kommenttia

  1. Voi että,mä voin tällä hetkellä vain unelmoida tuollasesta reissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu on ollut kyllä unelmien täyttymys tähän saakka. Pitkäaikaisen unelman toteutus, joka on vaatinut aikalailla töitä. Kannattaa siis unelmoida isosti! Toivon että pääset vastaavanlaiselle reissulle :)

      Poista
  2. Tervetuloa Circumnavigators -klubiin. Yksi näistä lukuisista käytössä olevista maabongausjärjestelmistä ja -klubeista on yksinkertaisesti pallon kiertäneiden yhteenliittymä. En ole viitsinyt jäseneksi oikeaksi hakea, mutta nyt Sinäkin voisit sen halutessasi tehdä! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Tuntui jotenkin ihanalta tuo kun onnittelit, sillä onhan tämä itseasiassa ihan överi ihmeellinen suoritus tälläiseltä tavalliselta ihmiseltä Savon maalta. Tehdä maailmanympärimatka! :) Täytyypä tutustua klubiin.

      Poista
    2. Tuo on oikeesti niin iso juttu, että todellakin ansaitsee onnitella! Hyvä Sanna ja Pekka, ootte ihan supereita! <3 <3 <3

      Surffilauta olohuoneeseen, kuulostaa niin hyvälle. Määki joskus vision Makelle, et jos ostetaan omat suppilaudat, niin niitä vois kotona säilyttää koristeina olohuoneessa... Hän ei ihan nähnyt sitä yhtä hyvänä ideana täällä meidän pikkukämpässä, mutta katsotaan katsotaan!

      Poista
    3. Ulla Kiitos myös sinulle <3<3<3 Oma suppilauta olis niin kova juttu - määkin haluisin sellaisen. Ovat toki toooodella isoja, joten siinäkin mielessä tuo surffilauta voisi olla toimivampi :) Mulla vielä hakusessa lauta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!