Joshua Tree - erämaan lumoissa

Reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Los Angelesista itään ja vajaan tunnin matkan päässä Palm Springsistä sijaitseva Joshua Tree oli karuudestaan huolimatta viehättävä paikka. Ja vaikka maasto ympärillä saattaakin näyttää lähes kauttaaltaan kuolleelta, niin Mojaven autiomaassa sijaitsevalla Joshua Tree National Parkissa löytyy kuitenkin elämää. Puiston kuuluisat nimikkopuut, Joshua Treet, ovat kaiketi oikeasti jukkapalmun sukulaisia ja kätkevät ympärilleen erilaisia pieneläimiä oravista ja jäniksistä ja aavikkorotista aina lintuihin. Lisäksi kivet ja kalliot houkuttelevat mm. kalkkarokäärmeitä ja liskoja. Me emme vierailullamme nähneet ainuttakaan eläintä, lintuja lukuunottamatta, joten en laskiessani päätä lepäämään kohti lämmintä kiveä, osannut edes pelätä asiaa.

Joshua Treen kansallispuistoon oli vaivattoman helppo löytää ja Visitor Centeristä saimme nopeasti vinkkejä ja kartan avuksi, kuinka puisto kannattaisi kiertää siinä ajassa, joka meillä oli käytettävissä. Olimme palaamassa vielä samana päivänä Los Angelesiin, joten meillä oli puistoon käytettävänä noin pari-kolme tuntia aikaa. Ja siinä ajassa on todellakin mahdollista nähdä puisto lähes kokonaan, sillä puisto näin amerikkalaisittain ajetaan autolla läpi. On toki itsestä kiinni, kuinka nopeasti puiston haluaa suorittaa. Vastaavasti täällä voisi viettää useita päiviä. 15 taalan kertamaksulla voit viettää viikon verran aikaa puistossa.






Selkeä asfaltoitu ajotie vie loopin muotoisen osuuden ympäri puiston. Halusimme jalkautua useammassa kohtaa ottamaan valokuvia, ja se onnistuukin helposti lukuisten parkkipaikkojen avulla. Parkkipaikkojen ympäriltä löytyy myös lähes aina piknik-pöytiä ja käymälöitä. Paikan siisteys kiinnittää erityishuomiota ja se että mukavuuteen on selkeästi panostettu. Tykästyttiin heti paikkaan.







Jalkaudumme lyhyelle trailille, tässä vaiheessa jo paahtavan iltapäiväauringon alle ja alussa ajattelin, että lenkki tehtäisiin ääriolosuhteissa, mutta osuus olikin helppokulkuista polkua keskellä aavikkoa. Välistä horisontin halkaisi korkeat kalliokiipeilyyn nykyisin valjastetut kiven murikat ja niitä siellä olikin useita. Paikka on todella suosittu nimenomaan kalliokiipeilijöiden keskuudessa ja muistankin keväällä katsoneeni REI:stä (paikallinen Partioaitta) kokonaista kirjaa, jossa oli lähes jokainen Joshua Treen kivi ja kallio merkattuna tähän lajiin sopivaksi.
Trailimme, Hidden Valley, oli vain 1,6 kilometriä pitkä, mutta suosittelen silti ottamaan vesipullon mukaan. Usein kun matka helposti venähtää kuvatessa. Lisäksi itselläni toimii lippis aina hyvänä suojana auringonpistoksen varalta.





Nopea vierailumme Joshua Treessä teki meihin suuren vaikutuksen. Tuumittiin yhteen ääneen, että upea Kalifornia sai jälleen yhden pisteen lisää. Kalifornia on kyllä uskomaton osavaltio. Sieltä löytyvät niin meri, vuoret kuin autiomaakin. Unohtamatta rentoa elämäntyyliä.

Kun katselimme pysähdyspaikalla erästä telttailevaa kaveriporukkaa, ajattelimme että tänne on joskus päästävä itsekin telttailemaan. Voin vain kuvitella ne tuhannet ja aina tuhannet tähdet, joita erämaassa pääsee omin silmin todistamaan.



Joshua Tree jätti lämpimän muiston sydämeen ja syyn palata sinne uudestaan auringonlaskun aikaan.


Eng // Joshua Tree National Park in California was a surprisingly nice place to visit. I definitely wanna go back there some day camping.

12 kommenttia

  1. Ihania aurinkoisia hyvänmielen kuvia! <3 Ja kiitos tästä, ollaan todennäköisesti menossa tänne kuukauden päästä niin oli kiva nähdä vähän maisemia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa! Tätä kohdetta suosittelen kyllä mieluusti. Ihanaa reissun odotusta!

      Poista
  2. Oi, Joshua Tree! Ensimmäinen joskaan ei viimeinen USA:n kansallispuisto itselleni, ja voi pojat kyllä se auringonlasku ja tähtitaivaan ilmestyminen siellä oli upeaa! Jäi omaan sydämeenkin elämään tuo paikka, kuten moni muukin kansallispuisto...ilta ja yö on niissä suorastaan maagista aikaa! Minultakin löytyy pieni juttu Joshue Treestä (ja muutamasta muustakin puistosta), käy kurkkaamassa jos kiinnostaa. :) http://www.kotonajakaukomailla.com/2015/04/joshua-treen-kansallispuisto.html

    Kalifornia tosiaan on aika unelmapaikka, siellä on kaikkea! Jos joskus voisi sinne muuttaa...unelmiahan pitää olla. :) Unelmista puheen ollen, vaikutat hyvin samanhenkiseltä ihmiseltä, unelmia ja matkoja, maailma vain rajana...jäin lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Minna! Oi vitsit, että olet nähnyt auringonlaskun ja tähtitaivaan Joshua Treessa. Mahtavaa! Kävin tottakai kurkkaamassa blogijuttusi ja muutenkin lisään blogisi lukuun, jeee :)
      Niin samoja ajatuksia Kaliforniaan liittyen <3 Kai olet laittanut visa loton vetämään? Tässä vielä oikea linkki sinne: https://www.dvlottery.state.gov/ Unelmille!

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Asun niinkin lahella kuin San Diegossa, mutta ei ole silti tullut viela kaytya. Nyt sain lisainspista reissun suunnitteluun! Ehkapa napataan jopa teltta mukaan ja jaadaan yoksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! Kurkkasinkin heti blogisi ja jäin lukijaksi :) San Diegosta reissu Joshua Treehenhan on vallan mahdollinen lähes aina, joten olet siinä mielessä onnellisessa asemassa :) Telttapaikat oli mielestäni viihtyisiä, oma tila autolle ja teltalle ja vastapäätä löytyi wc. Tosin ei niissä juoksevaa vettä ole, mutta siltikin wc oli mielestäni jo suoritus autiomaassa. Mukavaa suunnittelua! ;)

      Poista
  4. Kieltämättä Kalifornia vaikuttaa varsin monipuoliselta. Joshua Tree on kyllä mainio mesta. Nuo puut ja kivet ovat suoraan kuin jostakin kulisseista. Ehdottomasti must see listalle ja auringonlaskun aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se Kalifornia on, monipuolinen ja ihana! (sanoinko jo ihana!) ;) Suosittelen must see listalle jos tuonne suunnalle on matkalla ja auringonlaskun aikaan. Sitä itsekin odotellessa... :)

      Poista
  5. Mun pitää päästä tuonne vielä uudestaan... viimeks taisteltiin auringon kanssa kilpaa siitä ehditäänkö näkemään mitään vai ei. Olihan se kaunis auringonlasku, mutta olis kiva päästä pidemmäks aikaa samoilemaan tuonne puiden lomaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä - tänne haluan takaisin uudestaan :)

      Poista
  6. mekin pysähdyttiin arizonassa matkalla canyonille noita kuvailemaan. oli kyl hienoja ja jännää kaikki se info mitä kerrottiin et ei ne oo puita vaan jotain palmupuskia ja voi kasvaa satoja vuosia ym. kaikkea jännää luonto meille tarjoaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Puiksi nuo helposti näkee ja nimikin viittaa siihen, mutta ei :) En tiennytkään että ovat noin pitkäikäisiä. Näin sitä oppii aina vaan lisää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!