Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

Dokumenttisuositus: Before the Flood

Nyt ihmiset, pysäyttäkää hetkeksi se mitä olitte tekemässä ja katsokaa tämä pätkä: Before the Flood, dokumenttielokuva ilmastonmuutoksesta, jonka yksi tuottajista on mm. Leonardo DiCaprio. Ei sillä, olen täysin vakuuttunut että moni teistä on näistä asioista jo erittäin tietoinen ja tekeekin näiden isojen asioiden eteen töitä. Tämä dokumentti oli vaan aika loistavasti tehty. Siinä ei juurikaan tuputettu vihersanomaa vaan jokainen saa oivaltaa itse, miten syvälle me ollaan jo itsemme työnnetty tässä asiassa. Ja eihän se tietenkään haitannut että Leon kaltainen tyyppi on kuvissa ja kertoo tarinaa eteenpäin... Mutta Leonardo ei toimi pelkkänä kiiltokuvapoikana tässä, vaan hänhän on tehnyt vuosikymmeniä jo työtä ympäristön puolesta. Muistan kun pari vuotta sitten syksyllä asuimme New Yorkissa ja silloin syyskuun lopulla toteutettiin maailman suurin 'People's Climate march' -ilmastonmuutosta vastaan käveltävä kulkue. Kaikkiaan 166:ssa eri maassa toteutettiin vastaava kulkue ja Leonardo osallistui tähän pääkulkueeseen New Yorkissa. Hänellä on huoli ja niin pitäisi olla meillä kaikilla. Dokumentti paljastaa myös, miksi The Revenant elokuvan kuvauksia (joista Leo pokkasi parhaan miespääosan Oscarin) jouduttiin siirtämään täysin toiseen maahan, koska Kanadasta loppui lumi. Lumi, joka meille suomalaisille on about itsestäänselvyys, mutta tuleeko niin olemaan aina, meillä tai muualla? Dokumentissa pohditaan myös sitä, että kuinkakohan moni pääsee koskaan edes näkemään lunta tulevaisuudessa? Onko sitä?  Aika hurjan kuuloinen skenaario.  


Kuva Before the Flood pressikitistä



   

Lohdullisinta antia tässä dokumenttielokuvassa on se, että meistä jokainen voi teoillaan olla pelastamassa tätä palloa. Ihan ruohonjuuritasolla riittää jo se, että jakaa tietoa vaikkapa näin blogissa ja somessa. Herättää keskustelua lähipiirin kanssa ja jakaa ilmastolinkkejä ja vinkkejä.

Mitä itse teen / aion tehdä?
Vinkkejä siihen voi lukea lisää vaikkapa ilmasto.org-sivuilta tai katsoa WWF:n ruokaoppaan. Tiedän, että paljon reissaavana koen pistoksen lentomatkailun osalta. Siksi koetan kompensoida asiaa toisilla tavoilla. Minusta on tullut vuosien saatossa lähes täysin kasvissyöjä. Tämä valinta vähentää runsaasti voimakkaiden kasvihuonekaasujen, kuten metaanin ja typpioksidien päästöjä. Tämäkin dokumentti muistutti jälleen asiasta, jota ainakin minun oli vaikea uskoa, sanotaanko nyt vaikka viisikin vuotta sitten. Mutta kyllä, lihansyönti on todella kuormittavaa ympäristölle. Toinen helppo tapa osallistua ympäristötalkoisiin on energiantuotannon (joka on yksi suurimmista päästöistä) vaihtaminen vihreään sähköön. Vesivoimalla tuotettu energia on 100 % uusiutuvaa.

Aikaisemmin kirjoittelin osallistumisestani Trash Hero-roskienkeruuseen Thaimaan Koh Lipen-saarella. Postauksen yhteyteen listasin omia vinkkejä miten kuormittaa ympäristöä vähemmän kotona ja reissatessa maailmalla ja kopsaan ne vielä tähän uudestaan:
        
  • Kierrätä   
  • Vähennä muoviin pakattujen tuotteiden ostamista      
  • Vältä turhia muovipusseja ja kanna aina omaa kauppakassia mukanasi      
  • Täytä omaa vesipulloa, älä osta aina uutta     
  • Vältä kosmetiikkatuotteissa (esim hammastahnat ja ihonkuorintatuotteet) mikrokuituja (=muovia)      
  • Osallistu, vaikuta ja kerro eteenpäin! 


Dokumentin viimeiset sanat mitä Leonardo lausui koko UN:n salille, jossa istuivat kaikki maailman päättäjät, jäivät kummittelemaan päähäni. Lause kuului näin: "You are the last best hope of Earth. We ask you to protect it, or we, and all living things we cherish, are history."

Suomeksi dokumenttielokuvan näet täältä. Osallistu, vaikuta ja kerro eteenpäin!


Eng // Check this documentary film by Leonardo DiCaprio, Fefore the Flood.

Valasristeilyllä Los Angelesissa

En ollut koskaan aiemmin nähnyt valaita luonnossa. Olin jo pitkään toivonut näkeväni noita merten jättiäisiä, milloin Uudessa-Seelannissa, milloin Havaijilla. Hieman piti hieraista silmiäni kun eteeni tuli ohittamaton tarjous valasristeilystä Los Angelesissa – mennään, totesin! Ja mehän mentiin, toiveikkaina. 

Alekupongit taskussa bookkasin puhelimitse meille ajan syyskyiselle risteilylle Marina Del Rayhin. Aurinko paistoi, kuinkas muutenkaan kun ollaan Kaliforniassa. Olin pakannut reppuun paljon eväitä usean tunnin meriretkeä varten ja siinä pelossa, että jos tulisinkin merisairaaksi. Vedin lippiksen auringon suojaksi ja aloitin valaiden bongailun ystävieni kanssa. Mutta kuinka meidän kävikään?


 



Matkalla Marina Del Rayn satamasta etelään veneillessä, ensiksi meitä tervehti merimerkin päällä päivää paistattelevat hylkeet. Lentokentän ja Long Beachin jäädessä horisonttiin, meren aallot kävivät suuremmiksi ja pelkäsin jo tulevani hieman merisairaaksi, kunnes muistin pitää katseen horisontissa. Sain kuitenkin taas oivan muistutuksen valtameriaalloista ja yllätyksekseni ne olivat kohtalaisen suuria jo näinkin lähellä manteretta.





Meidän sillipurkkimme jatkoi matkaansa, keinuen aallolta toiselle, kunnes kapteeni kuulutti kiinnittämään huomiota loivasti oikealle. Olisiko siellä nyt valaita? Ei valitettavasti, mutta horisontissa näkyi eviä. Siellä oli delfiinejä! Itse asiassa todella paljon leikkisiä delfiinejä, jotka tulivat tervehtimään veneen nokkaa ja uivat ja hyppivät kilpaa veneen kylkeä pitkin. Voi onnea, miten mahtava tunne onkaan nähdä tuollaisia luontokappaleita kirmaamassa vapaana. 

Kapteeni tiesi kertoa, että tämä delfiiniparvi on tuttu näky veneiden ympärillä ja perheeseen kuuluu myös hiljattain syntynyt poikanenkin. Baby delfiini esitteli meille hyppytaitojaan isompien näyttäessä mallia ja kaikki jaksoivat vuorollaan ilahduttaa meidän valasristeilyä pitkän tovin.

 





 


 


Mutta mitenkäs ne valaat? Usean tunnin etsiskelyn jälkeen palasimme satamaan näkemättä yhtään valasta. Veneen opas kertoikin, että suurin todennäköisyys nähdä valaita tuolla alueella joulu-tammikuun aikaan. Sitähän meille ei vain kerrottu etukäteen. En kuitenkaan osannut olla pettynyt, sillä nähtiinhän me aivan valtava määrä veneen ympärillä hyppiviä delfiineitä ja saimme viettää päivän merellä näissä maisemissa. Vajaan parinkympin reissuksi siis erittäin onnistunut merimatka.

Valaat saavat siis omalta osaltaan edelleen odottaa näkemistään. Maltan kyllä. Mutta oletko sinä ollut onnekas ja nähnyt valaita jossain? Ja mites nuo delfiinit, ovat aika söpöjä, eikö? Luontokuvaajaa minusta ei kyllä saa tekemälläkään. Näitä vikkeliä eläimiä oli nimittäin erittäin vaikea napata kuvaan. Varsinkaan kun ei olisi millään malttanut irroittaa katsettaan pois niistä.

Ps. Sain kuvattua delfiineistä vähän videopätkiäkin ja alankin seuraavaksi editoimaan videota meidän valasristeilyltä. Lisään sen myöhemmin tähän postaukseen sekä blogini facebook-sivulle. Edit: video lisätty alle.





Eng // We took a whale watching cruise in Los Angeles. And what happened? Well, didn´t see a whales but we saw many happy dolphins out there, yay. 

Turistina Tukholmassa - Mini Guide

Heinäkuinen Tuhkolma, on vähän kuin mikä tahansa kesäpäivä missä tahansa skandikaupungissa. Aurinko lämmittää, mutta mereltä puhaltava tuuli samalla viilentää. Vietin Tukholmassa lähes viikon heinäkuun alkupuolella TBEX matkabloggaajaseminaarissa ja asuimme onnellisena Forenomin meille järjestämässä Kungsholmenin kodissamme. Pääsin siis kerrankin oikein kunnolla käsiksi tähän naapurimaan pääkaupunkiin.

Onko sinullakin samanlainen historia Tukholman suhteen, että olet vieraillut siellä lukemattomia kertoja, mutta yleensä aina vain päiväseltään ja sen aikaa kun risteilyalus on maissa? Minun tarinani on ainakin juuri tämä. Siitä syystä olikin super nastaa heittäytyä oikein ajan kanssa turistiksi ja hypätä saamillamme 2 päivän Stockholm Pass-korteilla turistoimaan! Kortilla pääsee ilmaiseksi jopa yli 60:een nähtävyyteen ja sitä voi käyttää Hop on Hop off-busseissa sekä mm. vesibusseissa, mikä osoittautuikin todella käteväksi kulkupeliksi liikkumiseen paikasta toiseen.



Gamla stan / Vanha kaupunki
Tukholman vanha kaupunki on varmaan suurimmalle osalle se eniten tutuin paikka, eikä siinä mielessä juurikaan esittelyjä kaipaa. Tukholman sydämestä saa mielestäni hyvän kuvan jos katsastelee sitä Södermalmin suunnilta ja Slussenin metroaseman tietämiltä, josta tämä alla oleva kuvakin on otettu. Vanhassa kaupungissa on paljon viihtyisiä ravintoloita ja kahviloita, sekä ihan sitä perinteistä turistikrääsääkin. Jätskit nyt vähintään kannattaa nautiskella tuolla mukulakivien kaduilla lämpimänä kesäpäivänä.





Hop on Hop off -bussi ja venebussi
Stockholm Pass -korttiin sisältyi rajoitukseton käyttö tavan busseihin sekä venebusseihin. Valitettavasti seminaarin takia, en ennättänytkään legendaariseen Hop on Hop off-bussiin, mutta veneellä liikuimme useasti kohteesta toiseen ja se itseasiassa osoittautui todella käteväksi. Vene ajelee mm. kuninkaanlinnan ohitse ja voipa matkalla hyvällä tuurilla ikuistaa myös kerran päivässä ammuttavat laukaukset Skeppsholmenin saarelta, jossa on paljon Ruotsin armeijan vanhoja kasarmirakennuksia. Jatkoimme itse veneellä kohti Grönä Lundia, josta matka jatkui pari tuntia myöhemmin vielä Fotografiska museolle. Kaikki siis veneellä kätevästi.








SkyView
Ericsson Globe on varmasti monelle tuttu rakennus. Onhan siellä pelattu ennen lätkääkin, aika ikimuistoisestikin. Nykyisin tämän maailman suurimman pallomaisen rakennuksen päälle pääsee käymään lasigondolilla, joka kuljettaa sinut hitaasti aina 130 metrin korkeuteen. Matka huipulle tai takaisin, ei ollut edes paha. Kyyti oli niin rauhallinen, että ei edes heikottanut. Maisemat sen sijaan olivat vähän niin ja näin, johtuen Globenin ehkä hieman etäämmästä sijainnista, kaupungin keskustaa ja maamerkkejä sai vähän hakea.
Tänne kannattaa saapua heti aamusta saadakseen paikat ensimmäisiin lähtöihin. Matka ylös ja takaisin maanpinnalle kestään noin 20 minuuttia. Lähin metropysäkki on Globen.










Gröna Lund Tivoli
Djurgårdenissa sijaitseva Gröna Lundin tivoli on ehkä kaikkein karkkisin asia Tukholmassa ja sen riemusta saa nauttia kaupungilla muutenkin kävellessä. Vilkahteleehan korkeat huvipuistolaitteet sieltä täältä talojen lomasta, sekä toisinaan iloiset riemunkiljahdukset kaikuvat pitkälle vetten päällä. Tivolin sijainti on siis mitä mainioin. Tukholma -kortilla pääset ilmaiseksi sisään tivoliin, mutta laiteliput eivät kuulu hintaan. Me päätimme revitellä ja kokeilla tuota ihanalta näyttävää Eclipse -keinukarusellia, joka nostaa ihmiset korkeuksiinsa ja pyörittää komiasti kaupungin yllä. Omalta osaltani oli todellakin virhe mennä tuohon laitteeseen. Pelkäsin nimittäin ihan kamalasti koko kyydin ajan ja huusin varmaan taukoamatta. Miten jokin noin kauniilta ja romanttiselta näyttävä laite voikin olla niin kamala...? Omalta osaltani tuo yli satametriä korkea keinu ja sieltä avautuvat näköalat jäivät siis kokematta. Avasin silmäni vain pari kertaa ja ihan vain hetkeksi, jolloin näin merta varpaitteni välistä. Ei kiitos, oli jostain syystä ihan liikaa... Toivoin vain että kaksiminuuttinen kidutus keinutus päättyisi mahdollisimman pian. Ja tämä tulee siis henkilön suusta, joka on uskaltautunut mm. Las Vegasin Stratosphere -pilvenpiirtäjän katollakin oleviin laitteisiin, kahdesti. Tarkistin vielä tätä kirjoittaessa, että keinun maksiminopeus on lähes 70 km/h. Ei siis ihme kun minusta tuntui, että tukka irtoaa päästä ja lennän saletisti koko keinusta pois.
Älkää ymmärtäkö väärin. Muutoinhan tivoli on tosi kiva ja viihtyisä ja mikä positiivistä, niin ravintoloiden hinnat olivat järkeviä, eivätkä lainkaan kiskurihintoja. Iso suositus Gröna Lundin tunnelmalle!






ABBA The museum
Tulholma -kortilla saat ABBA museoon -20% alennuksen ja syy miksi haluan nostaa tämän museon käymisen arvoiseksi kohteeksi, on se, että tämän hauskempaa ja hyväntuulisempaa museota saa hakea. Täältä todellakin tanssit laulaen ulos glitterikerros olkapäilläsi. Museossa vierähtää helposti tunteja, riippuen kuinka innokkaasti haluat laulaa ABBA-karaokea (check!) tai tanssia ABBA discossa (check!). Kaiken kukkuraksi voit kiivetä lavalle bändin kanssa (check!), uuden hologrammiteknologian avulla. Se jos mikä oli siistiä! Kaikki nämä esiintymisesi voit jälkikäteen ladata itsellesi netistä, henkilökohtaisen koodin avulla. ABBA kuume ei kyllä kuole koskaan! Haluan palavasti takaisin tähän museoon!




Vasa Museum
ABBA museosta vain kävelymatkan päässä sijaitseva Vasa museo onkin sitten astetta vähäeleisempi paikka. Tämä 1600 -luvulla uponnut alus uinui merenpohjassa reilut 300 vuotta, ennen nostoaan. Surulliseksi tarinan tekee myös se, että laiva ennätti purjehtia vain vaivaiset 1300 metriä ennen uppoamistaan. Museon laivasta kertova video oli itseasiassa hyvin mielenkiintoinen, mutta muutoin itse museo on aika nopeasti läpi käyty. Ellei nyt satu olemaan suurta mielenkiintoa juurikin uponneita tai muuten vaan vanhoja puulaivoja kohtaan. Täyty kyllä todeta, että veneen yksityiskohdat olivat huikeita!




Vasa laiva kaikessa väriloistossaan.


Fotografiska -museo
Tämä on se museo, joka sijaitsee lähimpänä Viking Linen satamaa ja jonka ohitse olen itse kävellyt kymmeniä kertoa. Vaan en nyt. Nyt meillä oli aikaa tutustua itse museoon ja siellä olleisiin näyttelyihin. Greta Garbosta kertova valokuvanäyttely pyörii muuten vielä 21.8.2016 saakka, mutta itseäni eniten puhutteli Bryan Adamsin (25.9.2016 saakka) näyttely. Tukholma -kortilla on tännekin ilmainen sisäänpääsy ja lähin metroasema on Slussen, mutta aivan oven eteen pääset kätevästi venebussilla.



Itselleni teki ainakin hyvää laajentaa Tukholma näkymystäni ja oli kivaa nähdä enemmän, kuin pelkkä T-centralen ympäristö ja kaupat. Mutta jos shopattavaa etsit, niin sieltä ympäristöstä ne kyllä edelleenkin löytyvät. Kungsholmenilla oli myös oma kauppakeskus ja epäilemättä monessa muussakin kaupungisosassa.
Tukholma valloitti minut täysin, kun kerrankin sain siellä oikein ajan kanssa olla. En voinut sille mitään, että kaupungin katuja astellessani päässäni soi koko ajan vai ABBA. Ja eihän se pöllömpää ole kävellä kesäisiä katuja, kun mielessä raikaa vain Dancing Queen...




Tukholma, Thank you for the Music and ABBA! Tukholmassa parasta on myös se, että se on tässä ihan lähellä. Me tapaamme uudestaan vielä monta kertaa, tiedän sen. Mietin vaan tässä vielä, että voisikohan sinne ABBA museoon vaan muuttaa...?

Mitä ajatuksia Tukholma sinussa herättää ja ennen kaikkea, oletko vieraillut kaupungin museoissa, kuten esimerkiksi nyt tuolla ABBA museossa?


Eng // My Mini Guide what to do in Stockholm, Sweden and where ex. to use Stockholm Pass.
 

Tarinani matkailijana

Pitkästä aikaa haasteen pariin, jonka tällä kertaa sain Globe Called Home-blogin Jenniltä. Näitä haasteita on kyllä kiva tehdä, koska aiheet vaihtelevat usein ihan randomisti, sekä usein saa sukeltaa muistoihinkin näitä kysymyksiä pohtiessa. Tällä kertaa avataan tarinaani matkailijana. Aloitetaan!



"Experience is what you get when you were expecting
 something else."

    Selfie vuosimallia yhdeksänkymmentä ja jotain! Miia ystävän kanssa reissattiin jo ripari ikäisenä yhdessä ja nyt myös viimeksi kuukausi sitten Adelen keikalle Tukholmaan #FriendsForever






         

    Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle? 
    Tähän en tältä istumalta osaa sanoa absoluuttista totuutta ja koska teen tämän postauksen muistin (ja fiiliksen) varassa, niin en lähde edes kilauttamaan kotiin. Luulen kohteen ollen kuitenkin Ruotsi, koska sellaisia hataria muistikuvia minulla on risteilystä ja autoilusta Ruotsin maalla. Ensimmäistä kertaa olin lentokoneessa ala-asteella, kun lennettiin äidin kanssa Espanjaan.


    Paras matkamuisto lapsuudestasi?

    Ainakin isin tekemä kuuma kaakao maistui maailman parhaalle pitkän laskettelupäivän päätteeksi hiihtokeskuksen parkkipaikalla auton takapenkillä. Laskettelin lapsuudessani aika paljonkin ja Lapissakin tuli käytyä laskemassa. Nykyisin en edes tiedä pysyisinkö suksilla pystyssä. Jotenkin luulen, että lautailu voisi kiinnostaa enemmänkin, sillä fanitan surffaamista.

    Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?
    Tähän on epäreilua vastata vain yhtä paikkaa tai asiaa, koska ikimuistoisia kohtaamisia ja kokemuksia maailmalla on ollut niin monia. Kuitenkin ensimmäisenä tätä miettiessä mieleeni nousi ensirakkauteni, eli se hetki kun ensimmäistä kertaa laskeuduin Los Angelesiin, helmikuussa 2004, ja näin enkelten kaupungin miljoonat tuikkivat valot iltahämärässä. Koko timanttien avenuen, joksi se myöhemmin on nimetty ja jonka nähtyäni olin valmis siis about kuolemaan, koska ajattelin, että nyt olen nähnyt kaiken. Hah, kuinka väärässä olinkaan! Siltikin, koin samanlaiset vibat (ja kyyneleet) kun laskeuduin sinne vuosi sitten ilta hämärässä keväällä maailmanympärimatkan päätteeksi Havaijilta. Jos siis voit valita, niin iltalento LA:hin ei ole lainkaan hullumpi juttu. LA:ssa on muutenkin jotain sanoin kuvaamatonta taikaa.

    Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluaisit uudelleen?

    Tää on paha, sillä pääsääntöisesti rakastun jokaiseen käymääni paikkaan ja palaan niihin yleensä aina uudestaan. Tälläisiä kestosuosikkejani ovat New York, Barcelona, Berliini, Thaimaan saaret ja Los Angeles. Mutta kohde, jossa olen vasta vain kerran käynyt ja haluaisin uudelleen (eikä haittaa vaikka se tapahtuisi hyvinkin pian) on Havaiji.


    Aloha!



    Mitä kieliä osaat puhua?
    Valitettavasti vain suomen lisäksi englantia. Sanon siksi valitettavasti, koska olisi ihanaa osata espanjaa, jota olen opiskellutkin ja eipä tuosta ruotsistakaan haittaa olisi täällä kotimaassakaan. Onneksi kuitenkin kaikkialla maailmassa missä olen ollutkaan, pärjää yllättävän hyvin elekielellä ja hymyllä. 
     

    Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?
    Vuotta ollaan eletty tämän kirjoituksen tekohetkellä vajaat viisi kuukautta, eli melkein puolessa välin ollaan. Kuluneen vuoden aikana olen ennättänyt käydä aurinkoa moikkaamassa Thaimaan kolmella eri saarella (Koh Lantalla, Koh Lipellä, Koh Bulonella sekä Krabilla). Lisäksi olen pyörähtänyt Prahassa, Tallinnassa ja Tukholmassa, pariinkiin otteeseen.


     

        
    Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?

    Lempparikysymykseni! Hieman on vielä hakusessa, että mitä festarikesän reissut tuovat tullessaan ja se on paljolti vielä esiintyjistä kiinni. Mutta ainakin se on varmaa, että nostamme kesän aluksi purjeet Itämerellä ja tavoitteena olisi purjehtia tänä kesänä Tallinnaan saakka. Heinäkuussa odottaakin TBEX-blogikonferenssi Tukholmassa ja syyskuun lopulla kutsuu jälleen (tähän rumpujen pärinää...!) Los Angeles. (yay! Tähän paljon sydämiä). Suurempia suunnitelmia ei vielä Kalifornialle ole, mutta jotain roadtrippiä on tarkoituksena tehdä, ehkä Vegasiin tai Yosemiteen. LA ei onneksi tarvitse sen enempää suunnitelmia, koska mahdollisuudet on rajattomat ja fiiliksen mukaan mennään. Koska LA.
     
    Tortugan luottolaukku on jälleen lähdössä syyskuussa Amerikkaan!



        



    Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?
    Mulla on vain muutamia paikkoja, joista muistan ajatelleeni, että tänne ei ehkä tarvitse palata enää, mutta se ei välttämättä johdu siitä, että paikka olisi ollut kamala, vaan ei vaan tarjonnut minulle sitä jotain. Kamalimpia matkakohteita ovat sen sijaan olleet sotamuseo (Coconut Tree Prison, Phu Quoc, Vietnamissa) ja keskitysleiri (Berliinin lähellä oleva Sachsenhausen). Kamalia ja silti kohteita, joissa on vaan pakko käydä, vaikka puistattaa


     

    Luetko matkaoppaita ennen matkaa?
    Toisinaan luen, mutta riippuu kyllä hyvin paljon kohteesta. Sanotaanko näin, että ennen luin enemmän ja nykyisin selvitän tiedot netistä ja matkablogeista. Toisinaan on hauskaa myös reissata kohteisiin ja olla selvittämättä mitään etukäteen. Rakastan kyllä matkaoppaita ja ne ovatkin kauniita sisustuselementteinä ja hyviä inspiraation lähteitä!


    Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?

    Olen tässä lajissa aika kokematon. Suomessa voin toki reissata ja reissaankin yksin toisinaan, mutta koska pelkään lentämistä, niin kauemmaksi reissuun lähteminen yksin ei ole minun juttuni. Tosin jollekin helpolle rantalomalle voisin ehkä lähteä yksinkin, mutta mieluiten reissaan kyllä seuran kanssa. Arvostan siis kovasti yksin matkaavia. He on mun mielestä rohkeita!


    Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?
    Innokas, seikkaileva ja haasteet positiiviseksi kokemukseksi kääntävä matkailija.



        


    Ja jotta haaste jatkuisi eteenpäin, heitän nämä samat kysymykset seuraaville blogeille: 50 State Puzzle, Deep Red Blues, Pingviinimatkat, Archie Gone Lebanon, Tuntemattomaan ja takaisin. Mutta haasteeseen saa tarttua kuka vaan, joka haluaa pohtia tarinaansa matkailijana.

    Mitäs tuumitte? Tuliko yllätyksiä minusta matkailijana? :)

    Tässä vielä kysymykset kootusti kaikille haasteeseen tarttujille:
    Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle? 
    Paras matkamuisto lapsuudestasi?
    Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?
    Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluaisit uudelleen?
    Mitä kieliä osaat puhua?
    Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?
    Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?
    Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?
    Luetko matkaoppaita ennen matkaa?
    Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?
    Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

     
    Eng // My story as a traveller.