Mitä tehdä kun helteisen sään sijasta sataakin? No, silloin nukutaan univelkoja (ja jenkit jetlageja) pois ja vaan ollaan ja ihmetellään. Olen ollut muutenkin tosi väsynyt melkein koko kevään ja en ajatellut tulla lomalta takaisin ainakaan entistä väsyneempänä. Joten pelkkä tekemättömyys tänään on tehnyt oikein terää. 

Lomaa Kroatiassa on takana about vuorokausi ja voin jo nyt sanoa että tykkään kovastikin tästä aika pienestä Dubrovnikin vanhastakaupungista. Muutahan en juuri ole vielä nähnytkään tästä maasta.
Lento sujui ihan jees, muutamia ilmakuoppia ja laskun keinutuksia lukuunottamatta. Tähän väliin maininta, että Dubrovnikin kenttä sijaitsee aivan meren vieressä ja vuoren seinämän välissä, joten ilmavirrat sekoittuvat kovastikin. Tämä tekee laskeutumisesta, sanotaanko että hieman keinuttavamman. Ystäväpariskuntamme ensimmäinen laskuyritys ei ollut edes onnistunut. Hupsii!
Mutta jo kentällä meita hyväili tämä ihana trooppinen lämpöaalto, josta suomalaisena joutuu aika useasti maksamaan, päästäkseen tuntemaan lämmön luissaan. Tämän päivän kokemuksella täytyy ihan todeta, että täällä on kuuma. Hurjan kuuma. Lomakelit siis kohdillaan! 

Se ois kuulkaa loma nyt! On se aina vaan yhtä epätodellinen fiilis kun odotettu loma viimein koittaa - tiedätte varmaan. Pitkä työpäivä venähti monella tunnilla tänään, kun yritin saada kaikki pakettiin ja päästä lomille... Tämä nyt alkanut parin viikon lomapätkä onkin ainut lomani, ennen syksyllä alkavaa suurta reissuamme (iiiik!).
Huomenna alkaa pakkailu ja suuntamme kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja sieltä Norwegianin siivin kohti Kroatiaa. Siellä meitä odottaakin jo ihana jenkkipariskunta, jotka muuten juuri postasivat facebookiin huikean kuvan meidän asunnon terassilta. Siellä he kuulkaas parhaillaan viinilasin kanssa ihailivat Bubrovnikin vanhankaupungin kattojen yllä. Ja merikin pilkotti kuvassa. Näytti siis aivan sairaan mukavalle! Kommentoin kuvaan vaan nopeasti että pistäkääs valkkari kylmään, sillä tulossa ollaan!



Huomenna se olisi siis menoksi. Pitkästä aikaa. Matkareittimme menee abouttiarallaa siten, että lennämme Bubrovnikiin, jossa majoitumme viisi yötä. Sieltä käsin olisi tarkoitus vuokrata auto ja huristella päiväksi naapurimaa Bosnia ja Hertsegovinan Mostariin.
Dubrovnikin jälkeen lähdetään Hvarin-saarelle, jossa meillä pitäisi olla kaverin kaverin talo käytössämme. Katsotaan miten meidän käy, nimittäin muutakaan majoitusta emme ole tälle etapille varanneet. Bracin-saarelle haluan myös ehdottomasti piipahtamaan! Googlen kuvahaku on vakuuttanut minut siitä aika hyvin. Saarilta palaamme takaisin mantereelle Splitiin, jossa ollaan vain yksi yö, muistaakseni. Katsos nyt ollaan niin rennosti reissussa (että itseänikin ihan ihmetyttää), että olen antanut täyden vastuun jenkkipariskunnalle organisoida reissun (kiitos tuhannesti siitä heille, en olisi itse pystynyt/kerennyt/ennättänyt/kyennyt). Tuntuukin aika mukavalle lähteä tälläiselle "pakettimatkalle" ja ihan huippuseurassa!

Reissuun mahtuu muuten yhdet synttärit, yksi hääpäivä, fudiksen kisojen avajaiset, vesijettivuokrausta ja aaah!josta tulikin mieleen, että meidän vastuulla oli tuo auton vuokraus. Taidanpa ryhtyäkin sen tekemään nyt heti. Joten hellurei ja palataan asiaan reissun päältä seuraavan kerran. Ihanaa viikonjatkoa kaikille!

Niin, ja edelleen kaikki vinkit Kroatiaa ja naapurimaita kohtaan otetaan mieluusti vastaan!

Suomen kesä. Ei ole ehkä parempaa! Oon heittäytynyt mukaan alkukesän auringonpaisteeseen niin innolla, että oikeastaan Instagram-tilini on ainoa paikka jota olen ennättänyt päivitellä kuluneiden viikkojen aikana. Liikkeessä olen ollut koko ajan ja kilometrejä on tullut sekä ratin takana, että myös jopoillessa töihin Espooseen. Savon sydämessä rempattiin viime viikonloppuna ja grillailtiin (sekä vähän pelastettiin joutsenia, kun isäni kotipihan lampeen oli laskeutunut siipirikkoinen joutsen, jolle epätoivoisesti yritin löytää apua. Onneksi paikalliset lintuasiantijat lupasivat ottaa homman haltuun).






Kesäillat kaupungissa on aivan parhautta! Perjantaina yritettiin päästä SUPailee, mutta melat oli hukassa, joten ei auttanut kuin fillaroida auringonlaskua ihmettelemään take-away lounaan kanssa, parhaassa seuraassa, laiturin nokalle.
Eilen sain meikata erään ihanan kanadalaisen morsion ystävieni Studio Ysi-kampaamossa ja onnellisen meikkikeikan jälkeen siirryin jatkamaan aurinkopäivää espooseen frendien terassille grillauksen merkeissä. Mutta nyt suuntaankin ihan koko päiväksi lintsille, niin johan on menoa - ja ennen kaikkea sitä kesästä nauttimista viime päiviin riittänyt.



Aivan ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

PS. Maailman isoin kiitos teille kaikille jotka kommentoitte ja tykkäsitte, peukutitte jne., tätä meidän suurta maailmanympäri-reissuamme. Juttu oli varmaan blogihistoriani klikatuin ja kommentoiduin. Eniten olen ollut niin vilpittömän onnellinen siitä tuesta, mitä oikeesti voi täältä blogin kautta saada teiltä! Kiitos siis siitä! Ja vaikka tätä suomen kesää täysin rinnoin täällä nautitaan, ja toivotaan että se jatkuu vielä pitkään, niin onpas ihanaa päästä sitten kunnolla tien päälle ja postailemaan meidän edesottamuksia tulevasta reissustamme, koska te kaikki ootte tavallaan meidän matkassa siellä :)

Tämän kertainen postaus onkin harppauksellisen suurempi sisältöinen kuin aikaisempani. Tämä on tarina siitä kun unelmista tulee totta. Aiomme siis mieheni kanssa ottaa hypyn tuntemattomaan ja lähteä kiertämään maailmaa ensi syksystä eteenpäin. 

Matkalla maailman ympäri

Tänään piti ottaa kaikki irti vielä tästä kesästä, siis toukokuun viimeisistä hellepäivistä. Uskaltauduin nimittäin päivällä katsomaan sääennusteita ja klups!meinasi leuka tipahtaa... Plus kolme astetta, whaaat?! Tämän tiedon valossa agendalla oli siis heti töiden jälkeen hypätä Jopon selkään kartuttamaan kilometrikisaan ajokilometrejä, nautiskella auringonsäteistä sekä fiilistellä tämän kesän tuomaa hyvää oloa. 
Suuntasin Helsingin baanalla. Siis sille baanalle, joka avattiin viime kesänä (oliko se muuten viime kesänä?), ja joka upeasti vie keskustan Kiasman takaa suoraan melkeinpä Eiran rantaan saakka. En ollutkaan aikaisemmin ajellut baanaa kokonaisuudessaan läpi, joten tänään tutustuin tähänkin osaan kaupunkiani.
Paluumatkalla yritin kurkkia Töölönlahdelle näkyisikö merellä uusia Suppaajia, kuten minä eilen. Lintsikin näyttäytyi uudesta kulmasta ja oli pakko pysähdellä tuon tuosta kuvaamaan ja ihmettelemään kesäistä kaupunkia. Yhden pysähdyksen aiheutti myös (kymppi-uutisissakin nähdyt) puistotanssit. Aika monta kymmentä ihmistä oli pistänyt puistossa jalan koreaksi musiikin kera. On tämä kesä kyllä ihmisen parasta aikaa!





Niin, nämä olivat ihan fiilispohjalta tälläisia iPhone räpsyjä... Ja niin fiiliksissä olinkin, että hetkittäin tuli jopa tunne että olisinkin New Yorkin High Linella. Ihan totta! Ja se oli bueno fiilis se! Totesin tähän ajatukseen ylpeänä, että kyllä sitä Suomessakin osataan.

Jos ei voi surfata, voi aina supata. Totesin tänään. Tai vaikka haluaisi surfata ja ei osaa, niin todennäköisesti osaa supata. Tää oli ehkä siistein juttu pitkään aikaan mitä tein tänään. Pääsin vihdoinkin kokeilemaan SUPia eli Stand Up Paddle:ia. Ja ihan täällä kotimaan kamaralla, vain kivenheiton päässä kotoani.


Katselin jo viime kesänä, kun autoilin päivän päätteeksi töistä kotiini, että voi onnelliset ne kenellä on aikaa suppailla pitkin Töölönlahtea. Selvitttelin asiaa paljonkin, mutta kokematta se jäi kuitenkin viime kesänä. En rohjennut laudan päälle myöskään lomallani Los Angelesissa, vaikka joka päivä rannalla katselinkin suppaajia. Mutta siellä ne aallot ovat oikeasti aika hurjat verrattuna meidän tyyneen Töölönlahteen. 
Ajattelin keväällä, että tänä kesänä en halua jäädä rannalle vaan otan homman haltuun heti alkukesästä. Kylläpä kannatti varata aika supin alkeisiin, oli meinaan ihan super kiva puolitoistatuntinen! Nyt voin jatkossa vuokrata vain pelkän laudan ja lähteä melomaan pitkin Töölönrantaa, tai vaikkapa jopa Korkeasaareen.
Ja oliko se helppoa? Lauta on yllättävän vakaa, mutta kyllä se ihan työlästä on pitää kroppa pystyssä ja meloa eteenpäin. Se mitä eniten pelkäsin oli, että pulahtaisin veteen, mutta näin ei onneksi kohdallani käynyt. Hurja inspiraatio jäi päästä pian uudelleen laudalle!



Näitä kesäpäiviä lisää, kiitos. Oon kyllä niin onnellinen kun nykyinen kotikaupunki tarjoaa näin paljon kaikkia herkkuja aivan kotinurkilla. Love it. Ja nyt on vasta toukokuu -  kovasti kutkuttaa ajatus, että tästä kesästä tulee aikamoinen! Tehdään siitä sellainen! :)

Viikonloppuun mahtui paljon muutakin, kuin ihanan eeppiset Marian läksärit. Nimittäin kesä saapui kaupunkiin! Se kauan ja hartaasti odotettu vieras. Ja jälleen kerran ei ollut nimittäin riemulla rajaa! 

Miltähän tuntuisi ostaa vain menolippu, eikä paluuta lainkaan? En ole itse koskaan ollut niin rohkea, että olisin jättänyt paluulentoni ostamatta. Toki monesti (lähes aina) reissuillani toivon että sen paluulipun voisi vaan unohtaa, jättää käyttämättä tai että jättimäisen tulivuoren purkauksen tuottama savupilvi estäisi paluuni ainakin muutamaksi lisäpäiväksi... Mutta nytpäs tiedän yhden, joka tietää miltä se tuntuu, mun ystävä Maria! Tämän rohkean ja söpön mimmin läksiäisiä vietimme eilen, lauantaina. Ja koska olemme tavanneet Amerikka-kerhon kautta, oli muiden juhliin osallistuvien kesken kuin itsestään selvää että amerikka-teemalla mennään.


Ei kai voi mennä pahasti pieleen jos menussa on itse tehdyt burgerit ja lemonade, sekä jätski-suklaa-cupcakes-vaahtokarkki-herkut jälkkäriksi. Kaikki kantoivat ihanasti kortensa kekoon herkkupöytään ja sain ilon ja kunnian hostata läksärit meillä. Rakastan niin juhlia ja niiden järjestämistä! Ja ehkä suurin kunnia jonka olen hetkeen kuullut, oli se kun Kea kiljahti eteiseen tullessaan että täällähän tuoksuu ihan In-N-Outilta! Amen to that. Hykertelin tätä ensimmäisenä tänä aamuna...koska In-N-Out, hel-lo!

Älkää muuten ihmetelkö, jos nämä ameriikka-fiilistelyt saattaa näyttää äkkiseltään övereille. Noh, ehkä ne tosissaan näyttävätkin, hahaha. Mutta kuten puhuttiin eilen, mielummin överit kuin vajarit.
Meidän SURPRISE-huudot onnistui nappiin ja juhlakalu sai syleilyynsä amerikanlipun, koska kaikkien meidän tiet, unelmat ja reissut vievät aina lopulta Ameriikkaan. Niin myös toivottavasti tämän rohkean seikkailijan!


Nameriikkalaisia alias Namelaisia eli Amerikka-faneja luokkakuvassa suosikkimaan lippuun kietoutuneena: Ihanat Milla, Inka, minä, Ulla, seikkailija Maria, Kea ja Kirsi.

Vaikkakin kyseessä olikin läksiäiset, riemu oli katossa loppuun asti ja surumoodiin emme päässeet, koska luulen että me kaikki tiedämme, että vaikkei paluulippua tällä seikkailijattarella ole, me niin tullaa tapaamaan toisemme vielä! Ehkäpä aikaisemmin kuin osaamme arvatakaan.
Kiitos vielä kerran ihanuudet – teidän seurassa mikään matkaunelma ei ole mahdoton ja teidän vertaistukenne on käsittämättömän tärkeää. (Ja miten paljon meillä riittääkään Amerikka-juttuja jaettavaksi – love it!). Meidän seikkailija Marialle toivotan tätäkin kautta maailman parasta reissua! Ollaan niin onnellisia ja ylpeitä sun rohkeudesta!