Meidän reissun yksi hashtageista instassa on ollut #vuosi_flipflopeissa. Sellaisesta olen haaveillut pitkään, että voisin viettää talven lämpimässä. Elää ja tepastella sen pelkissä flipflopeissa. Reissukengiksi valikoituikin nämä kuvassa näkyvät ehdottomat suosikkini. Thaimaan Bangkokin Aldosta tammikuun alussa ostetut sandaalit. Käytin niitä aivan hulluna koko kesän ja niillä on tepsuteltu jo pitkin Kroatian saaria sekä Montenegroa kesäkuussa. Syyskuussa ne kantoivat minua pitkin Manhattania ristiin rastiin sen sata mailia. Eikä Kanadassakaan niitä tarvinnut sivuun laittaa, kuin aivan viimeisinä päivinä kun siirryin lenkkareihin viileän sään vuoksi.Kalifornia ja koko Aasia odotti näitä läpsyjä, mutta arvatkaas kuinka kävi? Muutama viikko sitten In-N-Outiin mennessä toisen sandaalin solki katkesi. Onneksi oltiin Hollywoodissa, Sunset Boulevardilla ja suoraan ison Off Broadway kenkäkaupan edessä. Ei auttanut kuin purilaisten jälkeen linkuttaa kenkäkauppaan josta löysin vastaavanlaiset Tommy Hilfigerin sandaalit reilulla parilla kympillä. Mutta noi kun nyt sattui vaan olemaan mun lempikengät, ja ne, joiden piti viedät mut maailmanympäri. En antanut periksi, vaan ostin pikaliiman ja suutaroin kengät itse takaisin kuosiinsa. Se onnistuikin, ja kengät ovat olleet jälleen tehokkaassa käytössä. Kunnes eilen Laguna Beachillä kengän solki katkesi toisesta kohtaa... Siis mitäh! Vaikea sanoa että yrittääkö jokin ylempi voima sanoa minulle jotain... mene ja tiedä, minun on vaan pakko vielä yrittää korjata nämä. Sillä vaikka olen puoli vahingossa ostanutkin jo kolmet uudet kengät täältä LA:sta (joo, eivät jääneet niihin yksiin uusiin), ovat nämä ne läpsyt joilla haluan tämän reissun vetää. Peukut siis pystyyn mun suutarin taidoille!
Ja mitenkäs muuten sitten tien päällä on mennyt? No aivan sairaan ihanasti! Sen tajusin eilen, että ei ole kuulkaas kolottanut hartioihin tai muihin paikkoihin, joihin toimistopäivän jälkeen kolotti. Muistin tämän nimittäin siitä, kun jostain syystä päätä särki pari päivää, mutta sekin taidettiin kukistaa eilisellä kävelyllä paljain varpain pitkin Laguna Beachin meren rantaa...
Reissuelämää on nyt siis takanamme reilut 2,5 kuukautta. Tuntuu tosi kaukaiselle se aika kun elettiin elämää New Yorkissa New Yorkkerina. Tällä hetkellä ystävän Nykki-aiheiset valokuvat instasta saavat kyllä mahanpohjassa tuntemaan sen fiiliksen, mitä vain Nycissä voi kokea. Mutta kyllä tämä Los Angeles on niin mun paikka. Tuntuu muuten karmivalle kirjoittaa tähän edes se tosiasia, että meillä olisi pian lento täältä pois. Hui kamalaa, kalenteria katsomalla se näyttää että hetki olisi jo kahden viikon päästä!!! Joo-o, en niin kestä. Voisiko vaan jättää koko muun maailmanympärimatkan välistä ja jäädä tänne Caliin...? (#mämuutancaliin) Että sellaisia fiiliksiä tällä hetkellä. Niin monta asiaa vielä tekemättä täällä ja liian paljon kaikkia hauskoja ideoita nousee esille koko ajan. Ja niin, onhan meillä täällä suomi-ystäviäkin, joiden kanssa on vaan niin siistiä viettää aikaa. En vaan ole vielä valmis lähtemään täältä unelmieni kaupungista pois...
Tässä kuvassa tepastellaan vielä ehjien, kerran korjattujen läpsyjen kanssa Santa Monicassa...
Eng // It´s been 2.5 months since we started our RTW-trip. Los Angeles has treated us very well. Actually, so good that I don´t even wanna leave.
Lähes kaikki jotka ovat käyneet Vegasissa, ovat luultavammin saapuneet sinne autolla. Toki kaupungista löytyy lentokenttäkin, aika isokin sellainen, mutta jotenkin oletan että harvempi suomalainen lentäisi suoraan Vegasiin, joten siksi ehkä yleistänkin, että moni varmasti tuntee sen road tripin fiiliksen, jonka jokainen Vegasiin autolla saapuva tietää... Pitkät, suorat asfalttitiet polttavan kuuman aavikon läpi. Samat maisemat saavuttaessa melkeinpä miltä suunnalta tahansa. Fiilis katossa, tietäen Vegasin (ja 24/7 partylandian) odottavan pitkän suoran päässä. Radion soittaessa lempibiisinsä kädet nousee kattoon... No, tiedättehän? Tiedätte!Meidän kolmen hengen suomi-tiimi saapui Las Vegasiin Los Angelesista, josta road trip kestää noin viitisen tuntia. Muutamalla stopilla äkkiä pari tuntia enemmän. Jos määränpäähän ei ole kiire, on suorastaan ihanaa pysähdellä matkalla kuvaamaan ja koukata vaikka Route 66-tielle.
Vegasissa meitä odotti ensiksi pari päivää vaan ihan kaupungin vilkkuvaloihin tutustumista sekä chillausta pooleilla, jonka jälkeen saimme lisää Suomivahvistusta ja oli aika suunnata Downtowniin ja Life Is Beautiful -festivaaleille, joista kirjoitin jo oman postauksen aikaisemmin täällä.
Kuten aikaisemminkin jo mainitsin, tämä Vegasin reissu oli kyllä kaikista tekemistäni Vegasin keikoista paras. Opinpa sen, että Vegasiin ei kannata mennä väsyneenä, niin että olet ajanut esimerkiksi neljä viikkoa ameriikkaa halki alkaen New Yorkista, kuten me viimeksi. Tai kuten ensimmäisellä kerralla yritimme mahduttaa kaiken kahden viikon lomaamme, ja mahdutimmekin LA:n, Vegasin ja Grand Canyonin ja siinähän ei ollut mitään järkeä nauttia Vegasista väsyneenä. Vegasiin tarvitaan oikea mielentila. Siellä täytyy jaksaa hymyillä sille faktalle, että peliautomaatit kilkattaa 24/7, aina ja kaikkialla, mennessäsi tekemään check-iniä, aamupalalla, lounaalla, aina. Jopa lentokentällä oli peliautomaatteja, hah! Lisäksi jos ajattelee, että on kerran nähnyt Vegasin, ei sinne tarvitse palata. Voisin väittää että silloin erehtyy. Sillä nyttenkin viime käynnistäni kaupunkiin oli tupsahtanut paljon uusia juttuja ja hotelleja. Siluettiin oli tullut upea, iso maailmanpyörä, hienoista hotelleista nyt puhumattakaan.
Venetian -hotellin kanaalit jaksaa hämmentää joka kerta. Tämä jos mikä piti näyttää meidän ensikertalaiselle Vegasin kävijälle. Uskoisitteko että yllä oleva kuva on otettu keskiyöllä? Niinpä. Venetianissa paistaa aina aurinko siniseltä taivaalta. Epic.
Loka-marraskuussakin on Vegasissa vielä tosi lämmintä. Keskipäivän aikaan jopa paahtavaa. Silti yllätyksemme oli suuri kun hotellien altaista osa oli jo suljettuna talven vuoksi. Pah, sanon minä. Heidän kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, että Vegasiinkin saapuu turisteja ympäri maailman, joille lähemmäs +26 asteen lämpötila luokitellaan täysin kesäksi. Onneksi kuitenkin osa pooleista oli auki sekä ensimmäisessä Excalibur -hotellissa sekä jälkimmäisessä Hard Rock -hotellissa. Hard Rock hotelli on kyllä muutoinkin tosi kiva! Voi että tulee oikein ikävä meidän Vegas viikonloppua tällä combolla!
Kun bileet on ohi. Yksi saatettu lentokentälle ja toisilla se eeppinen road trip takaisin kotiin edessä, se taitetaan yleensä illan hämärtyessä, kuten tälläkin kertaa. Ja oi vitsi miten kaunis auringonlasku tuolla erämaassa saatiinkin jälleen todistaa!
Las Vegas on vaan niin Las Vegas, aina! Seuraavaa kertaa taas innolla odotellen... Ystävät hoi! Kuka on messissä?
Eng // Las Vegas is always a blast!
Los Angeles on täynnä legendaarisia rock-klubeja. Lähes kaikki niistä sijoittuvat Sunset Boulevardin Sunset Stripille. Olen aikaisemmilla reissullani viettänyt iltaa muun muassa Viper Roomissa, Key Clubilla (joka on näemmä suljettu nyt) sekä House of Bluesissa.
Legendaarinen The Roxy Theatre sijaitsee lähes toista legendaarista Viper Roomia vastapäätä. Sijainti oli siis tuttu ja kun kuulin alkuviikosta, että suosikkibändini tekee "salakeikan" Los Angelesissa liittyen uuden levyn julkaisun yhteydessä esitettävään Sonic Highways tv-sarjaan, olin aika lailla fiiliksissä!
Ainoa mutta oli se, että lippuja ei saanut ostettua mistään. Ne piti voittaa arvonnassa tai radiokanavan kautta. Eli aika toivoton nakki. Olen toki ollut aikaisemmin onnekas radiokisoissa tai yleensäkin arvonnoissa, mutta omalla suomiliittymällä oli aika toivoton case lähteä pirauttelemaan jenkki-radiokanaville.
Hyväksyin kohtaloni, mutta miksipäs en lähtisi hengailemaan perjantai-iltana tuolle suositulle kadun pätkälle ja sattumalta juuri tuon kyseinen The Roxyn eteen? Niin, miksipäs en! Onneksi sain mukaani parhaan A-teamin ja siellä me kolme suomalaista olimme ja hengailimme. Ja iloksemme kuulimme selkeästi ohkaisten pahviseinien lävitse, kun suosikkibändimme veti soundcheckin siinä aivan muutaman metrin päässä. Ja aina kun kyseisen baarin sivuovi avautui, biisit raikuivat entistä selkeämmin tajuntaamme. Mutta sitten, sitten loppui musiikki ja ovesta marssi ulos omaan pihalla olevaan traileriinsa rokkitähti toisensa perään...! Voitte varmaankin uskoa, että se hetki oli aika priceless.
Bändin keulahahmolla, Dave Grohlilla, tuntui olevan hurja kiire. Hän pinkaisi nopeasti traileriinsa päin, mutta kun häntä kohteliaasti kutsui nimellä niin hän kääntyikin ja käveli luoksemme take-away kahvimuki kädessään....Aaah!!! Kuten kuvien tärähtäneestä laadusta huomaa, ei meikä mandoliinilla meinannut pysyä taju päässä, eikä näemmä kamerakaan kädessä...hahaha. Dave sanoi kohteliaasti, että hän ennättää signata ainoastaan muutaman jutun, joista yksi sattui olemaan juuri minun levynkanteni (whooop! whooop!). Lisäksi ennätin kertoa terveiset Suomesta, johon hän reagoi suoraan silmiin katsoen "Finland!". Suomi siis mainittu, ja toivotaan että keikkakalenteria plänätessään muistavat myös maamme, joka on heille jo toki tuttu. Ovathan he olleet Suomessa jo kolme kertaa. Tavastialla, Provinssissa ja Kalasatamassa.
Selfiet sain kaiken kaikkiaan kolmen Foo Fightersin jäsenen kanssa ja kaikkien nimmarit koristaa nyt uuden levyn kantta. Ihan huikeeta! Ja ihan överiä! Only in LA voi tapahtua jotain tälläistä. Ihan turhaan ei siis kannattanut lähteä Sunsetille väijymään. Vaikka itse keikka jäi välistä, joka olisi ollut varmasti yksi parhaista, ollessaan noin intiimissä ja pienessä tilassa kuin Roxy on. Voin aina lohduttautua omalla privaatti Foo Fighters -Tavastian keikallani, sekä näillä hauskoilla muistoilla, joita vain olemalla sopivasti kreisi voi kokea.
Ai niin, heräsin tänä aamuna viestiin, jossa ystäväni kirjoitti että Foo Fighters on kiinnitetty ensi kesän Rock Werchteriin pääesiintyjäksi. Aika mieluinen herätys siis ja liput lähtee kyllä hankintaan! Onhan kyseessä yksi suosikkifestareistani. Olenkin kirjoittanut niistä jo aikaisemmin täällä. Siispä vinkkinä tämä kaikille muillekin jo ensi kesää odottaville. Amen ja thank you Foo Fighters.
PS. Yle näyttää Suomessa Sonic Highways tv-sarjaa. Suosittelen tsekkaamaan!
Eng // OMG, last friday was a dream come true -day. I got to meet Foo Fighters!
Mun yksi 90-luvun suosikki leffoista, Myrskyn ratsastajat (Point Break), jossa näytteli Keanu Reeves ja Patrick Swayze on kuvattu täällä Redondo Beachillä. En tosin tiennyt asiasta vasta kun lukiessani siitä jälkikäteen esitteestä, hahhah... Ja en ole yhtään varma muistaako kukaan muu kyseistä leffaa? Mutta esimerkiksi myös Johnny Deppin tähdittämä Pirates of the Caribbean 'At World´s End' elokuvaa kuvattiin tällä beachillä. The Black Pearl alus seisoi kuulemma viikkoja satamassa.
TV-sarjoista tutuimpia kuten Baywatch, Gossip Girl, the OC ja House on myös kuvattu Redondolla. Ja me kun vain otettiin se suht' edullisin hotelli mahdollisimman läheltä rantaa ja kauempaa Santa Monican ja Venicen hulinoita, mutta ilmeisesti ei menty kamalasti pieleen tässä kohteessa. Jos puitteet kelpaavat tuollaisille tuotannoille, niin kelpasivat myös meidänkin rantapäiväksi.
Redondo Beach sijoittuu siis jonkin verran Venicen eteläpuolella, Manhattan Beachin ja Hermosa Beachin alapuolella, ennen Palos Verdes Peninsulaa. Bookkasimme täältä edukkaan Ramada-hotellin pariksi yöksi ennen lähtöämme Vegasiin ja päivämme sujuikin rennosti rannalla ladaten akkuja.
Tällä(kin) rannalla oli todella paljon surffareita ja lisää tuntui valuvan vaan rantahuviloista ja -taloista. Oli niin siistiä olla enemmän paikallisten rannalla, kuin aivan perus turistirannalla. No, itseasiassa kun asiaa nyt mietin, niin taidettiin olla niitä harvoja auringonpalvojia. Paikallisille kun kyseessä on jo loppu syksy, talven alku.
Rantarauhamme keskeytyi vain lounaan ajaksi, joka nautittiin yllättävän hyvässä Kincaid's ravintolassa. Täytyy sanoa että pasta ja salaatti maistuivat niin hyvälle pitkästä aikaa, että! Eikä maisemissakaan ollut lainkaan valittamista - söimme tietenkin ulkoterassilla.
Ja ainiin, lounaan ajaksi koettiin reissun ensimmäinen auringonpimennys, siis siten että aurinko ei hetkeksi paistanutkaan täydeltä taivaalta vaan se meni hetkeksi pilveen. Oltiin ihan ihmeissämme asiasta, hahaha! Nämä on näitä aurinkoisen osavaltion ihmeellisyyksiä.
Myöhemmin lukemani esitteen perusteella selvisi, että Redondo Beachillä on vielä paljon annettavaa! Meiltä jäi kokonaan katsastamatta eittämättä upea satama-alue, ja suppausranta sekä delfiinien ja valaan bongauspisteet King Harborilla. Sinne siis uudestaan joku beachipäivä ja kun olen suppailua kaipaillut niin täällä sitä pystyisi näemmä tekemään. Malibussa olenkin nähnyt suppailijoita jo jonkin verran, mutta olishan se hienoa supata täälläkin, eikö vain! Surffikurssille meno on myös yksi listalla olevista asioista, mutta jotenkin olen ollut nyt turhan laiska asian suhteen... Toisaalta mietin surffauksen osalta jo Australiaa ja Hawaiia, että voihan sitä sielläkin surffata - tai siis opetella surffaamaan. Mutta taas toisaalta, jos reissun jälkeen aion kutsua itseäni yhtään myrskyn ratsastajaksi, niin olisi lienee syytä aloittaa harjoittelut heti, vai mitä olette mieltä?
Eng // Redondo Beach is really nice local beach next to Hermosa and Manhattan Beach.
