Ystäväni Amerikka

Sitä se on minulle ollut. Paljon ystävyyttä, onnea ja iloa. Amerikka on rikastuttanut minua matkoillaan, mahtavilla rannoillaan ja upeilla vuorillaan. Olen kulkenut maan halki myötäillen legendaarista Route 66-tietä. Nähnyt auringonnousun Grand Canyonilla. Surffannut Havaijilla ja asunut pienen hetken New Yorkissa ja Los Angelesissa. Viettänyt ystäväni polttareita ja häitä Las Vegasissa, sekä juhlinut toisia Kalifornian palmujen alla. Tehnyt hyväntekeväisyystyötä farmilla ja juhlinut ystävien kanssa lukuisilla eri festivaaleilla sekä itä- että länsirannikolla. Tavannut lukemattoman määrän uusia ihmisiä. Vaihtanut kuulumisia ja kertonut asioita Suomesta. Amerikka on ollut ystäväni kaikki nämä vuodet. Ja tärkeimpänä, Amerikka on antanut minulle ystäviä. Niin täällä Suomessa kuin itse Jenkeissäkin. Siksi, sydämeni sanoo edelleen kyllä, vaalituloksesta riippumatta.

Amerikka on yhdistänyt meidät Amerikka-siskot yhteen.


 


Viime viikkoina olen kuitenkin saanut vastailla aika usein kysymykseen, että miten minun Amerikan rakkauden nyt käy? Mitä nyt tapahtuu? Oikeastaan vasta nyt, kun jollain tasolla suurin tomu on laskeutunut Amerikan vaalituloksesta (vaikka tiedän, että itse todellinen show on vasta edessä), niin pystyn vasta nyt jäsenöimään ajatuksiani kunnolla. Aivan ensimmäinen ajatus oli nimittäin shokki. Katsoin valitun presidentin voitonpuhetta suu auki, epätodellisena, miettien että mitähän tässä juuri tapahtui. Kuten varmaan moni muukin meistä. Lähes koko yön vaalivalvomisen jälkeen olin vain sanaton. Ja surullinen niiden amerikkalaisten ystävieni puolesta, jotka oikeasti olivat kauhuissaan tilanteesta. Jytky tuli. Tyydyin perustelemaan asiaa sillä, että kuitenkin suurin osa äänestäneistä äänesti vastaehdokasta, mutta vaikka hän sai enemmän ääniä, ei se valitettavasti riittänyt voittoon. Näin Amerikassa. Harmillisintahan on se, kuinka moni jätti äänestämättä. Huomasin kuitenkin keskusteluissa, että jouduin hieman puolustelemaan, koska Amerikka ja koska asiat eivät todellakaan ole niin yksinkertaisia.

Viimeiset kahdeksan vuotta tosin ovat olleet, ainakin omasta näkökulmastani oikeaa unelma-aikaa Amerikoissa. Ei ole nimittäin tarvinnut puolustella kenellekään miksi kerta toisensa jälkeen suuntaamme lomamatkalla Amerikkaan. Toista se oli silloin vuosituhannen alussa. Silloin toden teolla sai puolustella, miksi ihmeessä kukaan haluaa matkustaa maahan, joka on täynnä niin tyhmiä ihmisiä... Apua, sillä tuo lause on aina kuulostanut korviini pahalle. Oikeasti ihan satuttanut minun ystävääni, Amerikkaa. Olenkin siis ollut näissä tilanteissa tietoisestikin puolustuskannalla, sillä maa on valtava ja mielestäni on epäreilua yleistää koko kansaa isolla kädellä. Olen reissannut siellä yli kahdessakymmenessä osavaltiossa ja se jos mikä avartaa sitä näkemystä, että yhtä ainoaa Amerikkaa tai Amerikkalaista ei ole.

Ja koska en ole valtavan poliittinen ihminen, en halua antaa tämän tuloksen vaikuttaa asioihin liiaksi. Olen oikeastaan eniten huolissani ympäristöasioista. Ja siinä lohduttavinta on se, että jopa ihan pienilläkin teoilla voi itse vaikuttaa asioihin. Kaikki me kuitenkin tarvitsemme ystäviä. Amerikka tarvitsee ystäviä. Maapallomme tarvitsee ystäviä. Itse haluankin kiittää Amerikkaa, joka on tuonut mulle oman Amerikka-perheen Helsinkiin ja saamme nauttia burgerijuhlia aina hyvässä ja rakentavassa hengessä.

Jos aihe askarruttaa sinuakin enemmän, niin käythän lukemassa Amerikka-siskoni Ullan kirjoittaman postauksen aiheesta.

Peace.


Eng // My thoughts about America.

By Ei kommentteja
Tunnisteet:

Talvi pelastettu - SUP siirtyi sisätiloihin

Keskellä viime viikon hurjinta lumimyräkkää kävin vihdoinkin testaamassa Helsingin Hotelli-Haagan yhteydessä olevan Fit Haagan SUP-RVP-tunnin. Olin nähnyt tästä muutamia kuvia viime keväänä facebook-feedissäni ja muistan ajatelleeni, että tätä täytyy ehdottomasti testata sitten joskus, kun kesä kääntyy talveksi ja ulkona on liian viileää suppailla. Oma sup-lautani onkin nyt kääritty rullalle pakettiin ja hyvästelty talviteloille, joten olin superinnoissani kun täällä meitä odotti turkoosi uima-allas ja pirteän väriset Red:n laudat.






Oman sup-laudan omistaminen on, vaikka tää saattaa kuulostaa hassulle, mutta parantanut elämänlaatua ja henkistä hyvinvointia, sillä vesi on niin mun juttu. Voisin melkein asua lauta kainalossa tai sen päällä. Talvikaudet onkin vaikeampia, ellen hetkeen pääse pulahtamaan jonnekin turkoosiin. Sitten löytyi tämä. Sisätiloissa tapahtuva sup, jossa voi yhdistää pakollisen treenin "siinä sivussa". Tai niinhän sitä luulisi ja minä luulin. Täytyy nimittäin sanoa, että tämä RVP, eli reisi-vatsa-pakara-allasjumppa oli yksi tiukimmista tunneista mitä hetkeen olen kokenut. Ja samalla paras sellainen. Vaikka olemattomat vatsalihakseni huusivat armoa, en voinut olla hymyilemättä miten mageaa on päästä taas sup-laudan päälle. Tunnin aikana pieni virkistäytyminen ja vahinkoloiskahdus ei olis tehnyt lainkaan pahaa, mutta kukaan meistä ei tipahtanut veteen, vaikka harjoitettiinkin aikamoisia tasapainoharjoituksia.


Tätä onnea lisää, kunnes taas oikeat kesäkelit ulkosalla koittaa. Mulla on suppailuun muutenkin uusia haasteita heitetty ilmaan. Haluaisin nimittäin oppia seisomaan päälläni laudan päällä. Mitäpä sanotte siitä? Haastetta kerrakseen, eikö? 
Samainen paikka järjestää muuten rauhallisemman, jooga-pohjaisen sup-tunnin lauantaisin, jos siis tälläinen hikitreeni ei ole niinkään sun juttu. Käsi ylös kuka viihtyy myös laudan päällä?



Eng // Sup workout at indoor pool, Hotel Haaga Helsinki
By 4 kommenttia
Tunnisteet:

Easy like sunday morning

Extempore sunnuntaipäivän brunssit. Siitä on hyvät viikonloput tehty. Saatiin lauantaina purjeveneemme viimein pakettiin pressun alle ja talviunille ja ajattelin että tätä koko viikon yömyöhään kestänyttä projektia täytyy juhlistaa jotenkin ja mikäpä olisi parempi tapa kuin kutsua vakkarimiehistö brunssille ja nauttia veneen keittiön rääppiäisiä. Tai ainakin nauttia samaan henkeen herkkuja, kuin kesälläkin veneellä tehtiin, kaikki yhdessä.







Kahdeksan tuntia kestävän leppoisan brunssihetken aikana, ennätti suunnitella myös tulevia purjehduksia (ja että milloin pääsee taas veneelle brunssille) ja laskea päiviä kevääseen ja siihen milloin veneen saa taas purkaa talviteloilta ja laskea takaisin mereen. Vesille, minne veneet kuuluvatkin. Vapauteen, sinne aalloille keinumaan kohti uusia seikkailuja. Ensi kesänä tavoitteenamme on ainakin purjehtia Tallinnaan. Siihen tarvitaan suorittaa radiolupa, just in case. Lisäksi jatkotyöstettiin myös suunnitelmaa vuokrata purjevene Kroatista tulevana kesänä. Huom, puhun jo ihan suveneeristi muuten tulevasta kesästä, vaikka vastahan tässä on entinen taputeltu. Tuppaan aina skippaamaan tämän talvi-nimisen vuodenajan kalenteristani, * tirsk * Tosin, tälläinen sunnuntai kuten tänään, niin kyllähän näillä eväillä yksi talvi taas selätetään. Ja kesän aikana bravuuriksi muodustuneet avokado-halloumi wrapit tuovat aina kesän muistot makeasti mieleen, kuten tänäänkin!





Toivottavasti kaikilla oli leppoisa ja onnistunut sunnuntai.


Eng // Sunday brunch with friends
By 2 kommenttia
Tunnisteet:

Dokumenttisuositus: Before the Flood

Nyt ihmiset, pysäyttäkää hetkeksi se mitä olitte tekemässä ja katsokaa tämä pätkä: Before the Flood, dokumenttielokuva ilmastonmuutoksesta, jonka yksi tuottajista on mm. Leonardo DiCaprio. Ei sillä, olen täysin vakuuttunut että moni teistä on näistä asioista jo erittäin tietoinen ja tekeekin näiden isojen asioiden eteen töitä. Tämä dokumentti oli vaan aika loistavasti tehty. Siinä ei juurikaan tuputettu vihersanomaa vaan jokainen saa oivaltaa itse, miten syvälle me ollaan jo itsemme työnnetty tässä asiassa. Ja eihän se tietenkään haitannut että Leon kaltainen tyyppi on kuvissa ja kertoo tarinaa eteenpäin... Mutta Leonardo ei toimi pelkkänä kiiltokuvapoikana tässä, vaan hänhän on tehnyt vuosikymmeniä jo työtä ympäristön puolesta. Muistan kun pari vuotta sitten syksyllä asuimme New Yorkissa ja silloin syyskuun lopulla toteutettiin maailman suurin 'People's Climate march' -ilmastonmuutosta vastaan käveltävä kulkue. Kaikkiaan 166:ssa eri maassa toteutettiin vastaava kulkue ja Leonardo osallistui tähän pääkulkueeseen New Yorkissa. Hänellä on huoli ja niin pitäisi olla meillä kaikilla. Dokumentti paljastaa myös, miksi The Revenant elokuvan kuvauksia (joista Leo pokkasi parhaan miespääosan Oscarin) jouduttiin siirtämään täysin toiseen maahan, koska Kanadasta loppui lumi. Lumi, joka meille suomalaisille on about itsestäänselvyys, mutta tuleeko niin olemaan aina, meillä tai muualla? Dokumentissa pohditaan myös sitä, että kuinkakohan moni pääsee koskaan edes näkemään lunta tulevaisuudessa? Onko sitä?  Aika hurjan kuuloinen skenaario.  


Kuva Before the Flood pressikitistä



   

Lohdullisinta antia tässä dokumenttielokuvassa on se, että meistä jokainen voi teoillaan olla pelastamassa tätä palloa. Ihan ruohonjuuritasolla riittää jo se, että jakaa tietoa vaikkapa näin blogissa ja somessa. Herättää keskustelua lähipiirin kanssa ja jakaa ilmastolinkkejä ja vinkkejä.

Mitä itse teen / aion tehdä?
Vinkkejä siihen voi lukea lisää vaikkapa ilmasto.org-sivuilta tai katsoa WWF:n ruokaoppaan. Tiedän, että paljon reissaavana koen pistoksen lentomatkailun osalta. Siksi koetan kompensoida asiaa toisilla tavoilla. Minusta on tullut vuosien saatossa lähes täysin kasvissyöjä. Tämä valinta vähentää runsaasti voimakkaiden kasvihuonekaasujen, kuten metaanin ja typpioksidien päästöjä. Tämäkin dokumentti muistutti jälleen asiasta, jota ainakin minun oli vaikea uskoa, sanotaanko nyt vaikka viisikin vuotta sitten. Mutta kyllä, lihansyönti on todella kuormittavaa ympäristölle. Toinen helppo tapa osallistua ympäristötalkoisiin on energiantuotannon (joka on yksi suurimmista päästöistä) vaihtaminen vihreään sähköön. Vesivoimalla tuotettu energia on 100 % uusiutuvaa.

Aikaisemmin kirjoittelin osallistumisestani Trash Hero-roskienkeruuseen Thaimaan Koh Lipen-saarella. Postauksen yhteyteen listasin omia vinkkejä miten kuormittaa ympäristöä vähemmän kotona ja reissatessa maailmalla ja kopsaan ne vielä tähän uudestaan:
        
  • Kierrätä   
  • Vähennä muoviin pakattujen tuotteiden ostamista      
  • Vältä turhia muovipusseja ja kanna aina omaa kauppakassia mukanasi      
  • Täytä omaa vesipulloa, älä osta aina uutta     
  • Vältä kosmetiikkatuotteissa (esim hammastahnat ja ihonkuorintatuotteet) mikrokuituja (=muovia)      
  • Osallistu, vaikuta ja kerro eteenpäin! 


Dokumentin viimeiset sanat mitä Leonardo lausui koko UN:n salille, jossa istuivat kaikki maailman päättäjät, jäivät kummittelemaan päähäni. Lause kuului näin: "You are the last best hope of Earth. We ask you to protect it, or we, and all living things we cherish, are history."

Suomeksi dokumenttielokuvan näet täältä. Osallistu, vaikuta ja kerro eteenpäin!


Eng // Check this documentary film by Leonardo DiCaprio, Fefore the Flood.
By Ei kommentteja
Tunnisteet: ,

Hotellivinkki Hollywoodin: Orange Drive Hostel


Meidän tarina tämän majapaikan suhteen on alkanut jo yli kymmenen vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran saavuimme Los Angelesiin vuonna 2004. Mistään mitään tietämättä, täysin arpomalla valkkasimme tämän oudolta ja hieman hämyiseltä näyttävän kartanon majapaikaksemme. Vähänpä silloin tiedettiin kaupungin menosta ja mitä missäkin tapahtuu – toista se on nyt, kun kaupungissa on tullut vierailtua sen kymmenen kertaa. Mutta yksi näemmä on ja pysyy kaikkina näinä kertoina ja se on Hollywoodin parhailla pelipaikoilla oleva Orange Drive Hostel.



Jos ihmettelette, että miksi nimessä on hostel, niin oikeastaan ihmettelen sitä itsekin, sillä en luonnostaan hakeudu etsimään ja yöpymään hostelleissa. Siitäpä syystä tämä hostelli jäikin meillä unholaan yli kymmeneksi vuodeksi, eikä tässä lukuisten kaupungissa käytyjen käyntien aikana olla ennätetty tänne kertaakaan yöksi (vaikka ohi ollaan ajettu lähes jokainen kerta ja maailman ympäri matkan syksynä asuttiinkin hetken aikaa lähes viereisellä kadulla), kunnes nyt sitten vuoden 2016 lokakuussa palasimme Orange Drivelle. 
Tarvitsimme majoituksen Hollywoodista pariksi yöksi ja hintojen noustessa lähes pilviin höllättiin vähän hakukriteereitä. Silloin löytyi vanha tuttu Orange Drive Hostel, josta varasimme oman privahuoneen.


Saapuminen takaisin tähän kartanoon, jonka muistimme olevan iäkkäämmän rouvan pitämä majatalo, oli vähintäänkin nostalginen. Mietimme kuumeisesti, että vieläköhän rouva elää ja omistaa talon vai onko omistus siirtynyt toisaalle. Kysymystemme tulva olikin siis melkoinen check-inin yhteydessä ja mikä hauskinta, löysimme heti yhteisen sävelen paikkaa pyörittävän naisen kanssa joka tiesi kertoa, että talon omistaja elää edelleen. Rautarouva on tällä hetkellä 99 -vuotias ja asuu edelleen talossa. 
Talonmies, joka oli silloin reilut kymmenenkin vuotta sitten siellä, hoitaa rouvan kauppa-asioita edelleenkin. Meillä riittikin paljon juteltavaa ja respan nainen halusikin antaa meille paluumme kunniaksi parkkipaikan veloituksetta. Amerikoissa kyllä osataan asiakaspalvelu!


Huone ja majoitus


Ironisinta oli se, että huoneen avaimen saatuamme meidät johdatettiin talon toiseen kerrokseen, rappusten yläpäässä olevan huoneen eteen. Tämä huone sattui olemaan tismalleen sama, kuin meidän edellisellä vierailullammekin reilut kymmenen vuotta sitten. Mikä sattuma, että hotellin kaikista kymmenistä huoneista saimme saman huoneen.

Reilussa kymmenessä vuodessa oli tapahtunut pieniä muutoksia. Talo itsessään on sama, ja tietyt vanhat elementit, kuten suihku ja valokatkaisimet ja ikkunat ovat edelleen vanhoja, mutta muutoin paikkaa oltiin uudistettu ja uusimpana siellä asennettiin juuri ilmastointilaitteita. 

Aikoinaan kutsuin majataloa Norman Bates-motelliksi, kun jotenkin se oli vaan niin erikoista, että yhden kuuluisimman kadun (Hollywood Boulevard) ja rakennuksen (Grauman’s Chinese Theatre) takana voi olla satojen neliöiden kokoinen kartano, jonka omistaa 99 -vuotias rouva. Todellinen best kept secret in Hollywood, kuten he itse sanovat.

Kun antaa anteeksi talovanhukselle pari asiaa, niin mielestäni majoitus on oikein kelpo. Hostelli-fiiliksen tunsin ainoastaan aamiaisella, joka kuuluu hintaan, mutta sisältää vain vohveleita ja pannukakkuja sekä kahvia, teetä ja tuoremehua. Upgradesin itselleni hieman aamiaista, kun vein omat mansikat mukanani. Ja oi että, vohvelit tuoreilla mansikoilla maistuivat hyviltä ja nautimmekin aamupalan ulkona majatalon patiolla.





Sijainti, sijainti ja sijainti


Sen lisäksi, että saimme majoituksen kohtalaiseen hintaan versus alueen muut hotellit, on Orange Drive Hostelin parhaita puolia sen sijainti. Täällä majoittuessasi et tarvitse edes välttämättä autoa, sillä useat nähtävyydet kuten Walk of Fame, Kiinalainen teatteri, Oscar-teatteri ja koko Hollywood Boulevard ovat aivan nurkan takana. 
Läheltä löytyy myös Runyon Canyon, jos haluat lähteä kätevästi aamulenkille. Metroasema on aivan lähellä Hollywood Boulevardilla sekä kaikki julkkiskierrokset lähtevät samalta kadulta, Hollywood Boulevardilta. Myös Griffith Parkiin ja Hollywood-kylttiä katsomaan pääsee Hollywoodista julkisilla suht nopeasti. Sen sijaan jos haluat rannalle, vaikkapa Santa Monicaan, matka julkisilla saattaa viedä helposti 1,5 tuntia.

Onkohan kuvassa talon 99-vuotias omistaja?

Oltiin sen verran tyytyväisiä paluustamme tähän samaan paikkaan, että varmasti ensikerrallakin yövytään täällä, jos haluamme viettää aikaa Hollywoodin suunnalla. Yleensä reissun aikana on kiva viettää Hollywoodissa muutamia päiviä, jotta pääsee Runyon Canyonille ja vähän fiilistelemään muutenkin perus Hollywood-meininkiä. Lisäksi alueella on useita hyviä ravintoloita sekä tietysti Melrose Avenue ja Beverly Centerin alue. 
Jos et siis etsi viiden tähden hotellia ja hostel nimi nimessä ei pelota, niin tässä lämmin suositus majoitukselle. Muistat vaan valita privahuoneen, nimittäin hostel tarjoaa myös perinteisiä dorm-huoneitakin.

Onko kenties Orange Drive hostel kenellekään muulle tuttu paikka ja yöpyisitkö sinä tälläisessa hostellissa?

Hinta: 2 vrk, 199 euroa.
Hostellin sivuille pääset tästä. 


Eng // Hotel review: Orange Drive Hostel
By 2 kommenttia
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)