Saariston Rengastie – Rengastien kiertäminen omalla autolla ja vinkit reitille

Turun Saariston Rengastie on nauttinut jo vuosia suurta suosiota. Rengastien kiertäminen polkupyörällä on kuulunut myös omalle 'Bucket listalleni' jo vuosien ajan. Tänä kesänä sain viimein vetää raksin listan tähän kohtaan. Joskin kiersimme Rengastien omalla autolla pyöräilyn sijaan. Rengastienhän voi kiertää polkupyörällä, moottoripyörällä, omalla autolla, matkailuautolla tai vaikkapa linja-autolla ja miksei myös kävellen. Suurta suosiota nauttivan Rengastien majoitukset, lauttamatkat ja niiden aikataulut tuottivat kuitenkin itselleni monta kysymästä ennen matkalle lähtöä, joten kokosin tähän yhteenvedon opitusta ja jaan tässä postauksessa kaikki tien päällä opitut vinkit!




Saariston Rengastie on erityisen suosittu pyöräilijöiden keskuudessa ja se näkyy myös losseilla. Pyöräilijät otetaan kyytiin ja mahtuvat ymmärrykseni mukaan aina lossiin.

Saariston Rengastien reitti, lossit ja ruuhkat

Saariston Rengastien voi kiertää kumpaan suuntaan tahansa. Helsingin tai Turun suunnasta lähtiessä Paraisten suuntaan, suuntaa Saaristotielle (tie 180), josta päädyt seuraavaksi Nauvoon ja Korppooseen ja sieltä Houtskarin kautta Mossalaan saakka. Tämän jälkeen seuraava saari on Iniö, jonne lauttamatka on maksullinen (Rengastie reitin ainoa maksullinen osuus, hinta 40 € henkilöauto, sis matkustajat). Perillä Iniöstä on vielä puolen tunnin lauttamatka mantereelle Kustaviin.

Katso tästä Saariston Rengastien lossit ja aikataulut FinFerries-sivuilta (sivun alareunassa aikataulut pdf:nä, myös Houtskari – Iniö välille). Aikatauluja voi hakea myös lautta.net -sivustolta.


Meille Saariston Rengastien reitin haastavin osuus oli ehdottomasti Houstkari (Mossala) – Iniö (Dalen) -väli. Tällä maksullisella välillä ei ole kuin neljä lähtöä päivässä, eikä lauttaan voi varata paikkoja etukäteen (soitettiin ja varmistettiin asia vielä). Vinkkinä siis autoileville, että saavu ajoissa! Saapuminen ajoissa paikalle ja jonottamalla onkin ainoa tapa saada paikka lautasta.

Vinkki! Polkupyöräilijät pääsevät lautoille jonottamatta. Lisäksi paikallisille on oma kaista ja he ovat aina etuajo-oikeutettuja lossiin.


Tulimme paikalle Mossalaan noin tuntia ennen lautan lähtöä (klo 11:20) ja tähdättiin siis 12:15 lähtevään lauttaan, mutta autojono olikin satamassa aikamoinen ja oltiin jonossa 49. auto, joten tiedettiin jo siinä kohtaa, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta mahtua tähän lauttaan. Lisäksi, kun jonossa oli matkailuautoja- ja vaunuja, jotka vievät luonnollisesti tuplatilan lautasta, tiedettiin että mahdollisuudet sen kuin vaan laskivat.
Ei mahduttu lopulta seuraavaankaan lauttaan (klo 14:15), joka veti 22 autoa. Päästiin lopulta klo 16:15 lähtevään lauttaan, joka on aikataulun mukaan päivän viimeinen lautta. En todellakaan osaa sanoa, mitä kaikille niille kymmenille autoille tapahtuu, jotka eivät mahtuneet viimeiseen lauttaan.
Jonotus lossiin tapahtuu siten, että autot ja moottoripyörät odottavat letkassa lauttaan pääsyä ja jos seuraavaan lossiin on parinkin tunnin odottelu, voit käydä odotellessa lounaalla, uimassa tai vaikka näköalatornissa, kuten me kävimme. Autopaikka pysyy, koska letka ei liikahda odotellessa mihinkään.

Mossalan lossin vieressä on erittäin viihtyisä lomakeskus, Mossala Island Resort, josta löytyy leirintäalue, tyylikkään näköisiä lomamökkejä, ravintola, vierasvenesatama ja useita eri harrastusmahdollisuuksia kuten uimaranta, joogaa, frisbeegolfia, rantalenttistä.
Kysyin heidän matkamuistoputiikissa, että mitä sitten kannattaisi tehdä, jos ei mahdu viimeiseenkään lauttaan ja hänen vinkki oli jäädä heidän leirintäalueelleen yöksi. Matkailuautoille se ei olekaan mikään ongelma, mutta henkilöautossa yöpyminen onkin vähän haasteellisempaa, joskaan ei tietenkään mahdotonta. Ja kuulostipa siltä, että autossa yöpyminen on jäänyt monen kohtaloksi, sillä leirintää suositeltiin myös henkilöautoille, jolloin voi hyödyntää alueen suihkua ja wc:tä odotellessa seuraavan aamun ensimmäistä lauttaa.

Mossalan Island Resortilta on lyhyt matka läheiseen näköalatorniin. Siellä kannattaa piipahtaa lossia odotellessa.
Näköalatornista on upeat maisemat Saaristomerelle.




Tyylikkäitä mökkejä ja Villoja Mossalan Island Resortilla.


 
Saariston Rengastien majoitus – missä majoittua?

Saariston Rengastien majoitus lienee haastavin osuus, kysynnän ollessa enemmän kuin tarjontaa. Meidän reitti valikoitu puhtaasti sen perusteella missä majoituksessa oli tilaa, koska lähdimme reissuun heinäkuun helteiden aikaan kolmen päivän varoajalla eli hyvinkin extempore. Siltikin se oli mahdollista, vaikka viideksi päiväksi suunniteltu Rengastien reitti typistyi lopulta neljäksi päiväksi, koska emme löytäneet viimeiselle yölle majoitusta. Ja lisäksi teimme koukkauksen Ahvenanmaalle, joka sekin tuli aika extempore, koska sille yölle ei löytynyt lähempää majoitusta. Onneksi kuitenkin menimme Kökarin saarelle, koska se oli aivan upea kokemus. Reittimme ja majoituspaikat menivät seuraavasti:

  • Helsinki – Parainen – Nauvo // Majoitus: Hotel Stallbacken (160 €/vrk)
  • Nauvo – Korppoo – Kökar (Ahvenanmaa) // Majoitus: Hotel Brudhäll (171 €/vrk)
  • Kökar – Korppoo // Majoitus: Faffas B&B, aittamajoitus (74 € sis. Liinavaatteet ja pyyhkeet)
  • Korppoo – Houtskari – Iniö – Kustavi – Helsinki

 

Lisäksi näissä paikoissa olisin halunnut yöpyä, mutta niissä ei ollut tilaa ja tästä syystä meidän reissu typistyi yhdellä vuorokaudella ja ajettiin yöksi kotiin Helsinkiin:

 
Vinkki! Varaa ajoissa
. Suosittelenkin lämpimästi tekemään varaukset hyvissä ajoin ennen lähtöä, jo
keväällä mikäli mahdollista ja haluaa yöpyä jossain tietyssä hotellissa/majatalossa. Kaikkiin majoituspaikkoihin ei voi tehdä netistä varauksia, joten kannattaa soittaa ja kysyä saatavuutta.
Saariston Rengastien kartan, majoituskohteet ja vinkit löydät kätevästi tältä rengastie.fi -sivustolta.

 
Vinkki Ahvenanmaalle!
Korppoo – Kökar -lautalle kannattaa varata autopaikka hyvissä ajoin. Reitti on suosittu ja autopaikkoja kohtalaisen vähän. Me jouduimme jättämään lopulta auton Korppoon Galdbyn satamaan yöksi ja astelimme lauttaan jalkaisin ja reppu selässä. Hyvä puoli oli se, että jalkaisin ja pyörällä 2,5 h lauttamatka on ilmainen, auton kanssa maksullinen. Ahvenanmaan lauttareitit ja aikataulut löydät Ålandstrafikenin -sivuilta.

Stallbacken hotelli on rakennettu vanhaan navettarakennukseen.

Hotelli Stallbackenin 2 hengen huone omalla wc&suihkulla oli aika vaatimaton sisustukseltaan, mutta ajoi asiansa yhdeksi yöksi.
Faffas B&B aittamajoitus oli Rengastien eksoottisin majoitusmuoto.

Täällä olisin halunnut yöpyä: Peterzensin Boathouse -mökeissä Kustavissa.
Peterzens vierasvenesatama oli yllättävän iso ja erittäin viehättävän näköinen.


Hotel Brudhäll toimii samalla myös vierasvenesatamana.


Aamuteellä Ahvenanmaalla Hotel Brudhällissa.



 

Saariston Rengastien kiertäminen omalla autolla

Saariston Rengastien kiertäminen omalla autolla oli aivan älyttömän mielekästä ja helppoa. Se antoi myös vapauden ottaa hotelli huoletta vähän kauempaakin reitiltä, koska autolla oli helppo asioida kaupassa ja ravintoloissa toisin kuin ehkä mitä se olisi pyörällä ollut. Lisäksi heinäkuun helteissä oli aika luksusta ajella ilmastoidussa autossa (ja tässä kohtaa kaikki peukut reitin varrella olleille pyöräilijöille – ootte rautaa!). Myös oma jääkaappi autossa oli hyvä ratkaisu, koska siellä sai pidettyä eväät ja juomat viileässä.
Omalla autolla kiertämisen hyvänä puolena mainittakoon vielä sen tuoma majoitusbackup, eli jos missaat sen viimeisen lautan, niin voit aina nukkua autossa. Tai jos lähellä on leirintäalue ja teltta takakontissa, niin voit aina majoittua teltassa.

Rengastien kiertäminen omalla autolla oli ainoastaan huono idea siinä kohtaa, kun emme mahtuneet lossiin. Näin tosin tapahtui vain kerran Mossala – Iniö välillä. Joskin meille saattoi sattua vain huono (super ruuhkainen) päivä, sillä sain somen kautta viestejä, että pari viikkoa aiemmin reitillä toiseen suuntaan oli kuulemma ollut väljää. Siltikin kesän sesonkina ennakoisin ja varautuisin siihen, että harvemmin ajavilla losseilla on todennäköisesti ruuhkaa ja varaisin monta tuntia aikaa siirtymään.


Saariston Rengastie on nyt koettu ja täytyy jälleen kerran todeta, että on meillä kyllä upea saaristo. Voisin hyvin mennä uudestaankin kiertämään saman reitin. Oikein ajan kanssa. Ainakin tuonne Kustaviin ja Nauvoon haluan vielä ajan kanssa. Toivottavasti tästä postauksesta on sinulle apua suunnitellessa Saariston Rengastien kiertämistä. Jos sulla on lisäksi hyviä vinkkejä muille jakoon, niin kerro ne ihmeessä kommenteissa!

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Partner in Crime since 1997 – yhdessä 24 vuotta

Tämän postauksen voisi aloittaa samalla tapaa, kun aiemmatkin juhlapäiviemme postaukset; aika rientää! Mutta minkäs teet, se vaan on niin. Kesäpuuhien lomassa, heinäkuun helteiden lopulla tulee aina lopulta se kuun 27. päivä ja se päivä on meidän juhlapäivä. Päivä jolloin tapasimme kauan kauan aikaa sitten Varkaudessa vuonna 1997.


Noihin vuosiin on mahtunut paljon kaikkea ja olisikin vaikeaa kiteyttää yhteisiä vuosia yhteen lauseeseen ja en edes yritä sitä, sillä vuodet eivät ole veljiä keskenään. Onneksi pääsääntöisesti ollaan kuitenkin saatu nauttia elämän vuoristoradan hyvistä etapeista ja kyydeistä, mutta suuria suruja on myös osunut polullemme. Onneksi toiseen on voinut aina luottaa kuin kallioon.

Meidän yhteisiin vuosiin tällä hetkellä mahtuu kaikkiaan kolme eri kotia. Olemme asuneet Tikkurilassa Vantaalla, Kruununhaassa ja Kalliossa Helsingissä. Ja tietysti nyt viime vuosina kesämökkinä on toiminut meidän Malibu-veneemme. Yhteiset harrastukset onkin omaan makuun ihan ehdoton juttu ja niitä meillä onneksi on monia yhteisiä. Mua ei todellakaan haittaa viettää vapaa-aikaa myös yhdessä, sen lisäksi että ollaan nyt korona-aikana oltu myös kotitoimistolla yhdessä 24/7. Ollaan muutenkin oltu vuodesta 1997 saakka hyvin tiiviisti yhdessä ja tehty paljon asioita yhdessä, autettu toisiamme. Oltiin myös hyvä tutkapari meidän maailmanympärimatkalla, mikä voi koetella parisuhdetta. Kaikkihan tietää, että reissussa todellinen luonne tulee esille, eikö!  

Ja tosiaan kulunut pandemiavuosi kotona on sujunut omalta osaltani ihan no problem (thank god!), koska ollaan totuttu olemaan ja tekemään niin paljon yhdessä. Ja tätä normaalia arkea, huumoria, naurua ja päivittäisiä halauksia juuri haluan haalia tulevaisuudessakin. Sillä jos jotain kulunut koronavuosi on opettanut, niin sen, kuinka tärkeä koti ja sen ilmapiiri on. Kiitos rakkaani, että olet. Kiitos, että saan olla juuri tällainen kuin olen. Yhdessä olemme loisto tiimi! Lav you forever.


Postauksen kuvat on ottanut ystävämme Ulla kesäkuussa Pihlajasaaressa.

Jussarö – ulkosaaristossa sijaitseva entinen kaivos- ja sotilassaari

Suuntasimme Jussaröön viime kesänä omalla veneellä Taalintehtaalta. Merimaileissa matkaa Jussaröön kertyi Taalintehtaalta noin 43 Nm. Perillä Jussarössä ja sen rantakallioiden päällä seisoessa ja vierasvenelaituriin katsoessa oikein häkellyin paikan kauneudesta. Hetken aikaa aivot eivät osanneetkaan summata, että olenko nyt Kroatiassa vai missä turkoosissa paratiisissa... Niin utopisen kauniilta maisema puiden lomasta auringon kimaltaessa näytti. Mutta kun jatkat lukemista, huomaat että saarelta löytyy toinenkin puoli. Lue myös Kaukokaipuun kirjoittama blogipostaus Jussaröstä kaivosmiesten aavekaupungista.

Jussarö on Tammisaaren ulkosaaristossa sijaitseva saari. Saari on entinen kaivos- ja sotilassaari. Siellä toimi vuoteen 2011 saakka rajavartiolaitoksen Jussarön merivartioasema. Saarella sijaitsi aikaisemmin myös Jussarön kaivos, josta louhittiin rautamalmia. Toiminta lopetettiin vuonna 1967. Saarella on tältä kaudelta vielä jäljellä autioituneita asunto- ja kaupparakennuksia, jotka toisten mielestä ovat kiehtovia ja toisten enemmänkin pelottavia. Autioituneiden talojen seiniä koristaa asbestivaroitukset.


Tämä maisema voisi äkkiseltään olla vaikka Kroatiasta, mutta onkin ihan koto-Suomesta.



 

Saarella sijaitsee historiallisten nähtävyyksien lisäksi rantakahvila, vuokrattava rantasauna sekä vierasvenesatamaSaunaa vuokrataan tilauksesta (meidän saapuessa Jussaröön sen illan vuoro oli jo täysi, mikä harmitti meitä, kun kaipasimme päivän purjehduksen jälkeen peseytymistä). Tämän pohjalta uskallankin suositella varaamaan saunan ennakkoon.

Jussarön saarelle pääsee myös ilman omaa venettä. Kannattaa katsoa yhteyslautan aikataulu- ja hintatiedot osoitteesta jussaro.net.

Jussarön vierasvenesatama

  • Jussarön vierasvenesatamassa on 49 aisakiinnityspaikkaa
  • Satamassa on sähkö
  • Rannassa juomavesipiste 
  • Puuceet sijaitsevat vierasvenesataman lähellä
  • Septityhjennystä ei ole 



Jussarön saarelta löytyy autioituneita rakennuksia asbestikyltti varoituksineen.

Jussarön uusi majakka sijaitsee Sundharun saarella. Majakan valo sytytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1922.

 
Onko sinulle Jussarön saari tuttu, oletko käynyt siellä?

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Kesän ensimmäinen purjehdus ja kuulumisia

Kauden ensimmäisessä purjehduksessa on aina suurta urheilujuhlan tunnelmaa. Niin oli tänäkin vuonna, ja jos mahdollista niin tänä vuonna sitä ilon tunnetta oli mukana vielä entistä enemmän – sitä osasi arvostaa aivan eri tavalla kevään haasteiden jälkeen. 

Saimme veneen vesille jo toukokuun lopulla, sekin toki aiempia vuosia paljon myöhemmin ja siitä siis otti vielä useamman viikon, että lopulta Malibu-veneemme köydet irtosivat kotisatamasta. Syitä tähän on useampia, muun muassa kapteenin eli mieheni käsi, mikä meni pahasti poikki maaliskuun lopun laskettelureissulla eikä ole parantunut täydellisesti vieläkään. Lisäksi omat paukut on olleet vähissä ja erinäiset diagnoosit toisensa perään ovat saaneet keskittämään kevään aikana kaikki energiat ja voimavarat melkeinpä vain ja ainoastaan toipumiseen ja lepoon. Nämä ovat viivästyttäneet rakkaan harrastuksen pariin pääsemistä (ja toki keväinen veneen kuntoonlaitto oli sekin itsessään jo aikamoinen prosessi suoritettavaksi). Ei siis kahta sanaa siitä, miten into pinkeänä ja onnellisena oltiin, kun Malibu starttasi kauden ensimmäiselle purjehdukselle viime viikolla. Happiness



Tarkemmin sanottuna meidän veneilyssä ei tosin purjehduksesta voida puhua, koska purjeita ei nostettu vaan ajeltiin moottorilla meidän yhteen lempparilähisaarista eli Pihlajasaareen. Pihliksessä meitä odotti täysi kesä ja tuntuikin, että pidennetty viikonloppu veneellä tuntui viikon rantalomalta, sillä niin monipuolinen ja tapahtumarikas meidän Pihlis reissu oli. Pienehkö saari tarjoaa kävijöille monenlaista nähtävää ja koettavaa. Ehkäpä kauneimpia ovat ne hetket, kun viimeinen yhteyslautta on vienyt viimeiset päivävieraat pois ja saari hiljenee päivän hulinoiden jälkeen... Auringonlaskun ihailuun Pihlajasaaresta löytyy upeat kalliot aivan leirintäalueen vierestä ja siellä mekin istuimme ihailemassa kaupungin taakse laskevaa valopalloa lämpimässä kesäyössä. 





Viikonloppuun mahtui myös paljon kohtaamisia ja tuntuikin, että kaikkien tiet veivät tuolloin Pihlikseen. Mikä tietysti meille oli erittäin ilahduttavaa, että tapasimme niin monia ystäviä. Tuntui myös, että saatiin viettää jo juhannusta ennakkoon, sillä sää ja seura tarjosi niin upeat puitteet! Oltiin muuten viime vuonna Pihliksessä juhannuksen vietossa – kurkkaa tästä miltä juhannus näytti Pihlajasaaressa viime vuonna.

Näillä hyvillä fiiliksissä on kiva tunne jatkaa veneilykesää. Toivon, että tästä miehistö voimaantuu ja päästään kokemaan monia seikkailuita tänäkin kesänä. Näiden kuulumisten myötä haluan tässä kohtaa toivottaa kaikille teille, ketkä olette mukana, oikein ihanaa juhannusta! <3

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Aktiivilomailijan Ahvenanmaa – patikoi Bomarsundin vaellusreitillä ja pyöräile saaristossa


Kaupallinen yhteistyö Visit Åland ja Silja Line.  

 

Piipahdin Ahvenanmaalla eli kotimaassa ulkåmailla Visit Ålandin ja Silja Linen kutsumana. Risteilimme Ahvenanmaalle aamuvarhain Turusta Siljan Galaxylla. Keväisen Ahvenanmaan pressimatkan ohjelmassa oli aktiviteetteja patikoinnista pyöräilyyn. Ahvenanmaa tarjoaakin aktiivilomailijalle loistavat puitteet luonnosta nauttimiseen. Kurkkaa tästä aiempi postaukseni 5 vinkkiä Maarianhaminaan ja sen ympäristöön  


                                         

Maisemafiilistelyä Bomarsundin vaellusreitillä (kuva: Rebecka Eriksson / Visit Åland) 
Bomarsundin vaellusreitillä on myös nämä yhdet 35 metrin portaat (kuva: Rebecka Eriksson / Visit Åland)



Bomarsundin vaellusreitti  

Bomarsundin vaellusreitillä pääset tutustumaan Bomarsundin linnoitukseen historiaan ja venäläisiin sotilasrakennuksiin. Reitti on kaikkiaan noin 4,2 kilometrin pituinen ja sen maasto vaihtelee helppokulkuisesta keskivaikeaan. Vaellusreitin varrella on myös noin 35 metriä portaita. Bomarsundin vaellusreitin näköalapaikat ovat upeita ja niistä avautuu saaristoon upeat näkymät. Reittiä on helppo seurata tolppiin ja puihin merkittyjen sinisten merkintöjen avulla. Bomarsundin vaellusreitin kartan voit ladata Visit Ålandin sivuilta tästä.

 








Onko tässä Bomarsundin vaellusreitin kuvatuin spotti? Mielestä kyllä. Upea kuvausspotti on Notvikstornet (kuva: Rebecka Eriksson / Visit Åland) 








Pyöräile saaristossa

Pyöräily on helppo tapa tutustua Ahvenanmaahan ja välimatkat on kohtalaisen lyhyitä kaikkialle. Polkupyöriä saa vuokralle RO-NO Rentiltä, jonka toimipiste sijaitsee kätevästi Maarianhaminan terminaalin vastapäätä. Vuokraamosta löytyy peruspyörien lisäksi vaihteellisia pyöriä, tandempyöriä, pyöräkärryjä ja mopoja. Lisäksi RO-NO Rentiltä voi vuokrata myös veneitä, kanootteja ja vesisuksia.


Ahvenanmaan ympäri kulkee paljon erilaisia viitoitettuja pyöräilyreittejä. Reittivinkkejä löydät Visit Ålandin sivuilta. Me pyöräilimme ensiksi Ahvenanmaan keskustan ohitse Grönä Udden Camping -leirintäalueen ohitse, joka sijaitsee siis aivan merenrannalla. Tämä leirintä kannattaa painaa mieleen kesän reissuja suunnitellessa. Sieltä suuntasimme Nåton luontopolulle, mikä tunnetaan Suomen lajirikkaimpana alueena. Paluumatkalla pysähdyimme Paddelbonenin kajakkivuokraamossa, mistä voi vuokrata kajakkeja ja supl-lautoja. 


Katso tästä Visit Ålandin parhaat reittivinkit ja kartat Ahvenanmaan saaristoon ja mm. Ahvenanmaan rengastielle.  


(kuva: Rebecka Eriksson / Visit Åland)  

Paddelbodenin melontaklubille voi pyöräillä satamasta ja sieltä voi vuokrata kajakin tai sup-laudan. (kuva: Rebecka Eriksson / Visit Åland) 


Tämä viehättävä rakennus on Brasserie Ångbåtsbryggan -ravintola.


Brasserie Ångbåtsbryggan -ravintola on todella tunnelmallinen sisältä. 


Pressimatkalla yövyin perheomistuksessa olevassa Park Alandia Hotellissa.
Paluumatka Turkuun taittui Baltic Princessillä, missä meillä jokaisella oli omat hyvit – merimaisemilla tietysti.


 

Olipa ihanaa käydä toistamiseen vuoden sisällä Ahvenanmaalla – tuntuu tosiaan kuin piipahtaisi vähän ulkomailla. Olen käynyt Ahvenanmaalla nyt syksyllä ja keväällä ja haluan ehdottomasti palata saarelle vielä kesällä. Toiveissa siintää purjehdusmatka Ahvenanmaalle, mutta mikäli se ei onnistu, niin onneksi sinne pääsee myös laivalla. Olisi kiva kuulla sinun vinkit kesäiseen Ahvenanmaalle!

Risteilyjä kesäksi

Silja Serenade risteilee Päivä Maarianhaminassa -risteilyjä (Helsinki-Tallinna-Maarianhamina-reitillä) 24.6.–31.7. Sitä ennen Silja Serenade liikennöi yhden yön risteilyjä ilman maissakäyntiä Helsingistä Tallinnaan ajalla 4.–22.6.2021. 

Turusta pääsee Ahvenanmaalle (Turku-Ahvenanmaa-Tukholma-reitti) Baltic Princess ja Galaxylla normaalin aikataulun mukaisesti koko kesän. Turusta on mahdollista tehdä yhden yön risteily, 11 h -saaristoristeily tai Ahvenanmaan hotelliloma.

Suosittu Päivä Riiassa -risteily Helsingistä palaa myös reittivalikoimaan ajalle 1.7.–30.8. Tällä kertaa laivana operoi Romantika.

Kurkkaa tästä vielä Ahvenanmaan kymmenen kestävää ja ympäristöystävällistä aktiviteettia.


Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa: