Mondon New York -matkaopasta lainatakseni Madison Square Parkin kuuluisin nähtävyys on kuitenkin Shake Shack -ulkoilmaravintola. Tämä on se paikka jossa on (käsittääkseni) aina jonoa. Niin myös silloin kun me kävelimme puistoon.
Mieheni, joka ei innostu jonottamisesta laisinkaan oli ensiksi että näääh. Mutta itseasiassa jono eteni aika rivakasti ja saimme menut käteemme jo jonossa. Ja lopulta itse jonotus kesti vain reilun kymmenisen minuuttia. Juuri sopivan ajan menun ja paikan ihmettelemiseen. Tilauksen jälkeen toki itse annosta sai vielä odotella tovin, mutta se aika menee oikeastaan vapaan pöydän metsästämiseen ravintolassa.

Ja että maistuiko se hampurilainen sitten odottelun jälkeen? No kyllä! Täytyy sanoa että hamppari oli ihan törky hyvää! Ja ranut myös, vaikken tuon ulkomuodon omaavista ranuista yleensä niin vällää... Voi toki olla että tuntien Manhattanilla kävelemisen jälkeen maistuu melkeinpä mikä vaan, mutta kyllä hampparin ottaisin (ja jonottaisin) uudelleenkin! Itse asiassa "meillä täällä Brooklynissa" on Barcklays Centerillä myös Shake Shack ja ihan näytti ilman jonoa pääsevän asioimaan. Toki konserttien ja tapahtumien aikaan sinnekin varmasti kertynee jonoa. Esimerkiksi Black Keys esiintyy siellä ihan justiinsa. Mutta toki tunnelma on hieman eri, kuin tässä kaunissa Madison Square Parkissa, jonka toisella puolella pilkottaa Flatiron Building ja kaupungin maamerkki Empire State Building. Vielä kun pääsisi illan hämärtyessä tänne, jolloin nuo kymmenet lamput syttyyvät puiden katveessa, niin johan olisi hampurilaisen juhlaa!
Ps. paikasta saa myös kasvispurilaisen, mutta siinä on sieniä ja minähän kun en syö sieniä...pöh!


Olettaisin, että lukijoiden joukosta löytyy varmasti muitakin Shake Shackin ystäviä?
Eng // In the Madison Square Park you can find one of the best hamburger joint ever, Shake Shack.
Multa on mennyt moinen paikka ihan ohi. Ekaa kertaa kuulin siitä nyt. Mutta kieltämättä näyttää kyllä todella herkulliselta annokselta :)
VastaaPoistaSuosittelen laittamaan korvan taakse tulevia Nycin reissuja varten ;) Ja Ramen-burgerin myös ;) Oih tää Nyc on yhtä herkkua!
PoistaUuh, aivan ihania kuvia! Vielä minäkin pääsen tuonne :) Katselin lentoja helmikuulle kun silloin työharjoittelu loppuisi eikä mikään olisi pidättämässä, mutta eihän silloin ole hyvät ilmat!
VastaaPoistaKiitos Kat! Toivon todella että pääset ja uskonkin niin :) Olen itse ollut myös helmikuussa nycissä ja tokihan täällä on kylmä silloin, mutta toisaalta voi olla myös aurinkoisia päiviä. Kerran maaliskuussa oli jo ihan t-paita kelit, että hyvin vaihtelevat säät... Mutta onneksi joka korttelissa on jokin kiva kahvila tai ravintola jossa lämmitellä kupposen äärellä ;)
PoistaParhaita nyki-postauksia on ehdottomasti kaikki joissa on paljon ruokakuvia. :) superherkullisen näköiset annokset!
VastaaPoistaVarmaan viikossa saisi vuoden annoksen rasvaa jos lähtis ruokamatkalle Amerikkaan :D
hihh... kyllähän täällä aika paljon hampurilaisia ja muita herkkuja olis tarjolla ;) Viikon parin reissulla on mielestäni erittäin ookoo herkutella, mutta näin pitkällä matkalla kun mekin ollaan, niin täytyy muistaa pitää salaattipäiviäkin ;) hihhh..
PoistaIn'N'Out oli niin loistava kokemus länsirannikolla, että en malttais odottaa et päästään joskus testaan Shake Shackia sinne itään! Slurps mitä hamppareita!
VastaaPoistaSuosittelen kyllä! Ja oon ihan varma että pian pääsetkin testaamaan näitä ;) Ja namnamnam, meitä odottaakin sitten pian länsirannikon herkut... aapua! ja slurps ;DDD
PoistaKävin Upper East Siden Shake Shackissa viime syksynä - oli kyllä herkullinen burgeri! Ja pirtelö piti tietysti ottaa jälkkäriksi :P Ihana katsoa näitä kuvia, kaipaan niin kovasti jo takaisin tuonne :)
VastaaPoistaMoikka Maaku, kiitos kommentistasi! Tiedän niin tuon tunteen ja nykki ikävän... Toivon että pääsisit pian takaisin tähän ihanaan kaupunkiin ja tietty Shake Shackiin! ;)
PoistaMe käydään jokaisella Nykin reissulla Shake Shackilla, yleensä juuri hämärän laskeutuessa viimeistään syödessä, sillä silloin tunnelma on kaikkein parhaimmillaan niiden ihanien valojen ansiosta :) Pari kertaa ollaan jouduttu menemään muualle kuin Madison Square Parkiin, koska ulkoilmagrilli on talvisin kiinni. Hampurilaiset on tietty ihan mielettömän hyvät paikasta riippumatta, mutta parhaimmalle ne maistuu just tuolla puistossa! Ja minäkin olin aluksi epäileväinen ranuja kohtaan (liian pulleita), mutta ne juustoranut on tosi hyvät ja kivasti vähän erilaiset :) Nälkä!!
VastaaPoistaIiiiks, mää niin kans haluan tuonne takaisin vielä iltaisella - pakko! :) Ihana traditio teillä. Taitaa tulla sama meille ;)
PoistaOi, oi! Tässä postauksessa oli kaks asiaa, mitä rakastan nykissä melkein eniten: flatiron ja shake shack! Kun me käytiin nykissä, ei barclaysin viereinen shake shack ollu vielä avautunut, joten sen täytyy olla tosi tuore! Syökää meidänkin puolesta!!!
VastaaPoistaNo siinä tapauksessa se on tosi tuore tapaus (eikä jengi ole vielä löytänyt sitä?). Yhdet täytyy kyllä käydä vielä SS:ssa testaamassa ;) Toi Flatiron on kyllä niin söpöys. Eilenkin käveltiin sen ohitse ja sen katselusta ei meinaa malttaa luopua... Terkkui <3
PoistaUpeita kuvia, näitä on ilo katsella :) Mun NYC matkaa on suunniteltu joku 10 vuotta ja se on silti ajatuksen tasolla, mutta tuonne on päästävä sitten KUN joskus nyciin pääsen.
VastaaPoistaKiitos Lena :) No mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös vain ;) Toivon todella että pääset New Yorkiin joku päivä. Tää on tosi upee kaupunki, täynnä miljoona eri mielenkiintoista kohdetta ja herkkuja! ;D
PoistaNyt oli ihan pakko kyllä kommentoida! Tulin ekaa kertaa kurkkaamaan blogiasi ja olin samantien ihan oo ja wau! :D Ensiksikin iski järjetön kaipaus Nykiin ja hinku saada maailman parasta Shake Shack hampurilaista :P Sitten kävin kurkkaamassa teidän reissusuunnitelman ja en meinannut ollenkaan pysyä nahoissani, kun huomasin että meette Vancouveriin! Me asuttiin nimittäin mun miehen kanssa viime huhti-toukokuu siellä ja rakastuttiin siihen kaupunkiin. Sen jälkeen tehtiin kuukauden roadtrip USA:n länsirannikolla ja se oli mahtava päätös pienelle Pohjois-Amerikan pyrähdykselle. Meidän mielestä Vancouverissa oli parasta se, että se oli niin kauniisti luonnon ympäröimä. Oli merta, vuoria ja ihan huikeeta metsää! Ollaan kirjoiteltu jonkin verran blogiin sieltä, niin voit halutessas käydä kurkkaamassa, josko sieltä irtoaisi joitain vinkkejä teille :) Vancouverin postaukset on huhti- ja toukokuun kohdalla. Mekin käytiin mm. Whistlerillä (tosin me mentiin ihan laiskasti gondolilla ylös) ja oli kyllä kokemisen arvoinen juttu. Otettiin siellä sellainen Peak to Peak gondoliajelu, jossa mentiin Whistlerin huipulta viereisen Blackcomb mountainin huipulle ja oli kyllä tyrmäävään upeat näkymät, suosittelen! Mua ihan naurattaa, kun oon ihan täpinöissäni että ootte menossa Vancouveriin, en nimittäin kovin moneen Vancouveriin matkaajaan oo matkablogeissa törmännyt. Innolla jään odottamaan teidän kokemuksia ja kertomuksia ihan koko reissulta ja erityisesti Vancouverista :)
VastaaPoistaMoikka, ja ihanaa että löysit blogini ja kommentoit! Tätä kautta minä sen sijaan löysin Vancouverin postauksesi ja kävinkin ne kaikki jo lukemassa. Kivoja vinkkejä, kiitos! Saapis nähdä minkä verran Whistlerillä on lunta lokakuussa, että meneekö meilläkin gondolilla ajeluksi ;) hihh...
PoistaMulla on tosi isot odotukset kaupunkia kohtaan. Oon halunnut sinne pitkään - joten todella toivon että synkataan sen kanssa ;D New York on kyllä myös ihana! Niin ihana, että onhan täältä vaikea lähteä parin päivän päästä pois. Mutta matka jatkuu ja uusia hienoja paikkoja tulee tilalle. Näinhän se on vaan ajateltava ;)
Kaikki lisävinkit on myös erittäin tervetulleita :)
Shake Shack oli listan kärjessä omallakin Nykki-reissulla ja me selvittiin lähes ilman jonottamista! Kyseessä oli tosin tammikuu ja pikkupakkanen, joten Madison Squarellakaan ei ollut tungosta. :) Mutta hampparit oli kyllä hyviä!
VastaaPoistaoohlalaa! Ihan mahtavaa ettei jonoa ollut! Enpäs tiennyt että se on kuitenkin auki talviaikaan myös. Dumboon oli juuri avattu myös Shake Shack, joten ehkäpä talviaikaan reissaaville siitä voisi olla iloa :)
Poista