Minä ja miljoona muuta Santa Monica Pierillä

Yksi aurinkoinen sunnuntai, asuessamme Santa Monicassa, ajattelimme että käväistään nyt kerran tälläkin reissullamme legendaarisella Santa Monica Pierillä. Lähes joka päivä näimme kyllä laiturin, sillä aamulenkkimme sijoittuvat rannalle, joko Santa Monicaan tai Venicen suuntaan.
Lähtiessämme, en osannut lainkaan aavistaa, että tuona sunnuntaina rannat ja laituri olivatkin aivan tupaten täynnä. Vietettiin äitienpäivää! Jotenkin sitä ajatteli suomalaisittain, että näin pyhäpäivänä laiturilla ei varmasti olisi juuri ketään, ja saisimme kerrankin ihan rauhassa kävellä siellä ja ottaa kuvia. Kuinka väärässä olimmekaan! Tuntui, että juuri tuona päivänä, kaikki olivat liikenteessä. Muutenkin koko Santa Monican 3rd Streetin ostoskatukin oli aivan tupaten täynnä. Siis toisin kuin Suomessa, täällä näemmä perheet juhlivat äitienpäivää ulkona rannoilla, ravintoloissa ja shoppaillen.



Santa Monican laituri on monessakin mielessä legendaarinen. Tähän päättyy mm. Route 66-tie, joka aikoinaan oli ensimmäinen päällystetty tie, mikä kulki Amerikan halki (Chicagosta alkaen). Ollaan muuten vuoden 2009 Coast-to-Coast Road Tripillä mukailtu Route 66-reittiä siltä osin kun se on mahdollista. Nykyisinhän tie on korvattu usealta osin suurilla valtateillä.
Santa Monican suositulla laiturilla on yllättävän paljon kaikenlaisia toimintoja, aina ravintoloista ja kahviloista, huvipuistoon saakka. Vietinpä minäkin ikimuistoiset synttärini täällä viime vuonna.

 
En ollut muuten koskaan aikaisemmin käynytkään aivan laiturin päässä saakka sekä sen päädyn toisessa kerroksessa, tai en ainakaan pystynyt muistamaan sitä. Että siinä mielessä käynti laiturilla oli oikein hauska. Aivan päädystä löytyy vielä pieni Route 66 matkamuistokauppakin.
Tuona sunnuntaina väkeä oli kuin pipoa tuolla laiturilla. Hetken mietin jo ihan, että mitenhän tämä laituri kestää meidät kaikki. Mutta löytyypä laiturilta jopa parkkipaikkakin, että aikamoisen painokuorman tämä 100-vuotias laituri kantaa.

 
Kivaa sunnuntaita kaikille täältä Kanadan helteistä! On tosiaan ollut hassua, että täällä on toistaiseksi ollut lämpimämpää kuin Kaliforniassa. Tosin tänään pihakukkia ostaessamme iski kunnon vesisade niskaan ja sadetta onkin jatkunut pitkin iltaa.
Sade siis ropisee kattoon täällä ja minä yritän samalla kuumeisesti löytää jotain majoitusta New Yorkista. Meidän viimeisestä kohteestamme tällä maailmanympärireissulla! Iiiiks! Ja aina sama juttu - Miksi ihmeessä Nycin hotellit on niin hintavia?


Eng // Mother's Day in Santa Monica Pier.

4 kommenttia

  1. No huhhuh, onpa kyllä ollu paikalla joku muuki! Aika mielenkiintoista että siellä vietetään äitienpäivääkin ulkosalla, mutta tosiaan ehkä suomalaisuuteen kuuluu just se kotiin jääminen ja omalla porukalla oleminen. :D

    Ihana aurinkoinen päivä välittyy kyllä näistä sun kuvista, tosi ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh tosiaan :D Äitienpäivä/juhlapyhät on näköjään kansallisia beachi- ja shoppailupäiviä, koska silloin on aikaa :) Ja toisaalta, jos puitteet on nämä, niin kuka haluaa olla sisällä? Kiitos Inka aurinkokommentista :)

      Poista
  2. Samoissa maisemissa taas (vaikka Hawaijilla emme "tavanneetkaan"). Mutta taitaa teidän kuvissanne tuolta olla vielä vähän enemmän ihmisiä kuin meidän helmikuisella visiitillämme (jonka jossain aikaisemmassakin jutussasi jaoin, mutta siltä varalta, että joku tätäkin kautta olisi siitäkin kiinnostunut :-) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä laituri on kyllä tosiaan varsinainen magneetti, että taitaa väkeä riittää jokaiselle päivälle :) Muistankin tuon teidän visiitin siellä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!