Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kroatia. Näytä kaikki tekstit

Terveisiä turkoosista Kroatiasta!

Lomalla on ihmisen hyvä olla. Ja Kroatiassa purjeveneessä. Ei voi kyllä muuta todeta, kuin jo puolessa matkaa lomaa, että purjeveneen vuokraus on osoittautunut aivan ultimaattisen loistavaksi ideaksi. Veneestä käsin on saanut aivan erilaisen kuvan koko maasta ja sen överiupeista saarista ja tokihan elämäntyylikin on erilaista täällä merillä ja satamissa. Sitä ollaan tässä nyt opetulta jo useamman päivän ajan ja opeteltavaa vielä näemmä riittää. Yksi asia mikä ollaan jo tässä vaiheessa huomattu, on se että paikallisten kapteenien naamavipeillä aukeaa yöpymispaikkoja jopa sellaisiin satamiin, jotka ovat jo täysiä ja joista muita käännytetään pois. Ilman häntä oltaisiinkin saatu monessa paikkaa maistaa ilmeisesti ei-oota. Toki, voihan olla että maassa on jotkin pelisäännöt että tiettyjen vuokrausfirmojen veneille löytyy aina tilaa. Mene ja tiedä. Elokuu on kuitenkin kiireisintä sesonkia täällä, joten purjeveneummikkona täällä saarilla voisi olla todella haastavaa. Ankkurissakaan kun ei saa olla ihan missä tahansa.





Tulen ajan kanssa kertomaan vielä monta opittua asiaa ja vinkkejä siitä mitä tulee ottaa huomioon, jos aikoo vuokrata purjeveneen vaikkapa Kroatiasta. Itse ollaan aika vakuuttuneita siitä, että tämän kertainen veneenvuokraus ei jää ainoaksi kerraksi. Suunnitellaan nimittäin jo porukalla purjeveneen vuokrausta seuraavaksi Kreikasta! Sitä odotellessa siirrynkin takaisin nauttimaan tästä hetkestä näihin ihaniin turkooseihin maisemiin. Aurinkoa sinne Suomeen tai missä ikinä tätä luetkin. Täällä kaikki kunnossa. Ciao!


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:


Eng // Sailing boat life in Croatia

Purjehdusmatka Välimerelle

"Jokaisessa satamassa oli kymmenittäin entistä isompia purjeveneitä parkissa ja mikä oli upeinta, melkein jokaisessa kauniissa lahden poukamassakin oli aina useampi purjevene tullut parkkiin yöksi. Ja tässä kuulkaa, tässä on yksi meidän uusista unelmista. Päästä elämään noin. Satamasta toiseen veneillen. Ja tietysti kera kavereiden."
- Kirjoitettu blogiin kesäkuussa 2014

 



Ja näin, kolme vuotta myöhemmin, asiat ovat johtaneet siihen onnelliseen pisteeseen, että me lähdetään ensi viikolla elämään tuota unelmaa ja purjehtimaan Kroatian saarille viikoksi, kera ystävien tietysti! On hurjaa ajatella, miten nopeasti tämä matka onkin jo käsillä, kun sitä alkujaan talvella aloitettiin suunnittelemaan. Alkuvuodesta kyseltiin tarjouksia eri vuokrausfirmoista ja kymmenien meilien jälkeen ajankohdaksi valikoitui loppukesä ja firmaksi Sailing Europe. Meitä lähtee matkalle siis kuusi henkilöä plus paikan päältä vuokrattava kapteeni, koska miehelläni tai muillakaan seurueesta ei ole vielä kansainvälisen huviveneenkuljettajan kirjaa, niin emme saa vuokrata purjevenettä ilman kapteenia.






Lennämme Splitiin päivää ennen purjehdusretken aloitusta, josta matkaamme lautalla Soltan saarelle Rogačin satamaan. Sieltä alkaa meidän viikon mittainen purjehduksemme Beneteau Cyclades veneellä. Ollaan saatu ennakkoon esimerkkireittejä, joista valitaan mieluisin. Tullaan varmaan eniten mukailemaan eteläistä reittiä, jolloin todennäköisesti päädytään ainakin Hvarin, Bracin ja Vis:n saarille. 
Kaikki suunnittelu tätä matkaa varten on ollut supermielenkiintoista ja välillä vähän hämmentävääkin. Muun muassa päänvaivaa on aiheuttanut se, että tarjoamme kapteenille aina ruuat tai vaihtoehtoisesti joudumme antamaan hänelle taskurahaa ravintolaan, mikäli yövymme satamissa. Kauppareissuilla siis tietysti laskemme ostokset kuuden sijasta seitsemälle ja taskurahasta olemme saaneet ohjeita, että 15-20 euroa on sopiva summa. Olisikin mahtavaa, jos jollain teistä olisi kokemusta veneen vuokraamisesta kapteenin kera?




Mukaan lähtee myös oma suppilauta ja toinen vuokrataan veneelle paikan päältä.


Tämä oli se näky kolme vuotta sitten: veneitä kauniissa poukamissa ankkureissaan ja nyt mennään tämän vision perässä.


Eihän tässä auta muuta kuin pitää hatusta kiinni! Luvassa on epäilemättä huikea kokemus ja paljon merielämää, toivon mukaan erittäin aurinkoisessa Kroatiassa. Pakkauslistaa on päivitetty pitkin kesää ja mukaan lähtee hellevaatteiden lisäksi myös lämpimiä purjehdusvaatteita. Tietysti GoPro, snorkkeli ja maski, suppilauta ja varmaan on syytä pakata mukaan myös riippumatto - onhan kyseessä kuitenkin loma. Nyt olisikin mukava kuulla jos siellä on joku, joka olisi purjehtinut noilla suunnilla tai muuten vaan haluat vinkata jotain must see -kohdetta tai saarta. Kaikki vinkit on lämpimästi tervetulleita!

Postauksen kuvat ovat ensimmäiseltä Kroatian matkalta kesäkuulta 2014.


Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Eng // Ahoy! Soon we´ll be sailing in Croatia.

Pyöräilypäivä Kroatian Hvarin-saarella #IG Travel Thursday

Kesäkuisen Kroatian matkan aikana saimme kokea senkin, että ihan aina ei paista aurinko etelässäkään. Muutaman perättäisen sateisen päivän jälkeen päätimme sääennusteista huolimatta vuokrata fillarit allemme koko päiväksi ja lähteä tutustumaan mitä saarella on tarjottavana. 

Sään Jumalat olivat puolellamme heti alkuun, koska matkamme alkoi aurinkoisissa merkeissä. Osa saaren teistä oli hiekkateitä (kuten kuvassa), mutta suurimman osan pyöräretkestämme saimme polkea alfaltoiduilla teillä ja allani ollut Trekin fillari oli ylivoimaisesti paras koskaan ajamani pyörä. Sillä matka taittui super leppoisasti, ja täytyy sanoa että kotona odottavaa Jopoa ei tullut kyllä yhtään ikävä. Miten se pyörä olikin niin pirun hyvä! En ennen tiennyt edes ajatella että niillä voisi olla ajomukavuuteen vaikuttavia tekijöitä, koska Jopohan on ollut aina vaan paras. Näillä teillä se oli Trek.


Pyöräilypäivä Kroatian Hvarin-saarella

Ajoimme päivän aikana reippaasti yli kolmekymmentä kilometriä. Reittimme meni tukipaikastamme Stari Gradista saaren koillisosassa sijaitsevaan Vrboska, jossa pyörätiemme risteili ihasti aivan merenrantaa pitkin.

Välillä oli vaan niin siistiä pistää pyörä parkkiin ja heittää itsensä tälläiselle biitsille ja käydä vähän pulahtamassa. Vesi oli tosin jäätävän kylmää, ja taisin olla ainoa sissi joka tällä retkellä kävi uimassa, mutta vitsi että teki hyvää. 

Vrboskan, biitsien ja pizza-breikin jälkeen jatkoimme matkaa Jelsaan, hieman etelämmäksi ja tadaa! Paluumatkaamme siivitti lukuisat pysähdykset ties minkä ja kenenkin autokatoksissa, sillä kesäinen rankkasade tuli tervehtimään meitä isolla kädellä. Pisin pysähdyksemme lipan alla kesti varmaan puolisen tuntia, jonka aikana ritarimme kävivät urhoollisesti hakemassa prinsessoilleen jätskit. 

Lomalla kun ei ole niin kiire minnekään... Ja ei sillä, eihän pieni kesäsade mitään haittaa, mutta tuntemattomilla teillä se haittaa hieman ajomukavuutta. Loppuviimein ei enää maltettu odotella sateen loppumista, vaan hypättiin urheina pyörien päälle kohti paluumatkaa, ja kappas! Sieltä ystävämme aurinko ilmestyi myös.


 
Nämä Kroatian saarien pienet kylät tekivät kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Niissä aika oli juuri sopivasti pysähtynyt, eikä kiire tuntunut kuuluvan tänne.
 
Pyöräily, ihan ammattimielessäkin on iso juttu Kroatiassa, koska maa ominaisuuksiltaan ihan omiaan lajiin. Meidän fiilistely pyöräilypäivä oli aivan loistava, mutta kannattaa pyöriä vuokratessaan tiedustelle minne voi ja kannattaa ajaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme halunneet pyöräillä etelän Zavalaan, koska siellä pitäisi olla saaren kaunein beachi, mutta onneksi vuokraamosta mainittiin että sinne on melkein mahdotonta ajaa pyörällä pitkän tunnelin vuoksi. 

Toinen kohde jonne on haastellista pyöräillä on saaren "pääkaupunki" Hvar. Näimmekin kun paluumatkalaisia kärrättiin tilataksiin pyörien kanssa, koska paluumatka Hvarin kaupunkiin ei enää maittanut. Korkeuserot sinne ovat aikamoiset. Näin bussilla sinne matkanneena voin sanoa. Meidän reittimme Stari Grad - Vrboska - Jelsa olikin ihan sattumalta todella onnistunut ja suositeltava! Matkalla tuoksui ihanasti laventeliniitytkin.


Eng // One day in Hvar-island in Croatia we rented bikes and had a wonderful time biking around this beautiful island. Highly recommended.

 
********************************* Instagram Travel Thursday *********************************

"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta."
Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert
Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.

Deep Blue Sea. Sukellusretkellä Kroatiassa

Menneellä Kroatian lomallamme juuri sukeltamaan pääsy oli yksi ehdottomista toivemissioistamme. Olimme luottavaisesti pakanneet reissullemme mukaan -kuten aina- maskin ja snorkkelit, sekä sukellustietokoneet, mutta emme räpylöitä tällä kertaa. Syystä että, meillä on ollut uskomattoman monta vastoinkäymistä päästä sukelluksille ympäri maailman, että ajateltiin että ei me nyt kuitenkaan tälläkään kertaa päästäisi tai ennätettäisi…Se on usein myös yksi syy, koska niin monesti rannalla löhöily on vienyt voiton, ja sit paitsi snorklaamaan voi mennä joka päivä melkeinpä mistä vain. 
Tosissaan ette voi uskoa miten monessa maassa tai paikassa Aasiaa ja Karibiaa myöten (x2) minunkin sukellustietokone on kulkenut mukana, pääsemättä koskaan dippaamaan veteen sukelluksen merkeissä. Monessa! Aina esteeksemme on tullut joko myrsky, vatsatauti, ylibookkaus, saamattomuus, laiskuus, pelkuruus ja mitä näitä kaikkia nyt on! Sukellusretket kun tuppaavat viemään melkein koko päivän ja sen jälkeen ainakin me ollaan tosi poikki (ja nälkäisiä), kaikkensa antaneena, niin se on samoin tein rasti ruutuun sille päivälle.

Mutta nyt oikeesti haluttiin niin kovasti nyt päästä sukeltamaan ja saada taas se tuntuma vedenalaiseen elämään, jotta tulevalla maailmanympärimatkallamme voisimme hieman tottuneemmin sukellella eri paikoissa (jotka todennäköisesti tulevat olemaan aivan överi upeita paikkoja!), että ilmeisesti nyt sen tuli tapahtua. Ja onneksi näin.




Koska ollaan aika pitkälle fiilistelijöitä, niin emme nytkään varanneet kuin vasta paikan päällä päivää ennen sukellusretken. Tämä onnistui hyvin siitä syystä että korkein turistisesonki ei ollut vielä Hvarin saarella kesäkuussa alkanut. Lisäksi päivää ennen varaamalla ei tarvitse jännittää kuin päivä… Nimittäin tässä on laji jota kyllä tuppaan jänskäämään. Eka dyykki on aina yhtä räpiköintiä ja tokalla dyykillä alkaa taas muistamaan että mikä tässä olikaan juju. Ja se jujuhan on se mieletön fiilis ja siitä nauttiminen rauhassa siellä pinnan alla!
Kroatian vesistöissä ei ole niin kirjavaa kalakantaa mitä esimerkiksi Karibialla (tiedän sen snorklausten perusteella), mutta kirkkautta riittää hyvin 10-20 metriin, ja sehän on kaikille jotka on joskus Suomessa sukeltanut niin pelkkää plussaa. Suomessa sukellettaessa se on melkeinpä yhtä yösukellusta kellon ajasta riippumatta.
 




Deep Blue Sea. Mutta ilman haita. Ja ei me kauhean syvällä edes käyty, noin 15 metrissä. Joka sopi meille oikein hyvin. Tää oli huippu päivä! Vaikka mun lainaräpylät puristi mun nilkkaan todella pahan näköisen "verisuonipallukan". Mutta saatiin se fiilis mitä lähettiin hakemaan, ja se varmuus että tätä tullaan tekemään tulevalla reissullamme mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi testattiin ensimmäistä kertaa uutta GoPro-kameraamme pinnan alla, ja kaikki postauksen kuvat onkin otettu GoProlla.
Nyt tiedän, että omat räpsyt olis mahduttuva mukaan reissulle, niille nimittäin toivottavasti tulee käyttöä! Ja ne on ihan parhaat! Ja sitten pitäis vielä selvitellä ne huippu suklauskohteet maailmalla, kokemuksia?


Eng // Yay, we went to scuba diving in Hvar-island, Croatia.
 

Satumaisessa Krkan kansallispuistossa

Kroatian loman viimeisinä päivinä rantauduimme saarilta viimeinkin mantereelle, tarkemmin sanottuna Splitiin. Sieltä vuokrasimme auton päiväksi ja lähdimme vajaan tunnin ajomatkan päähän tutustumaan Krkan kansallispuistoon.
Olin itse nähnyt kuvia vain puiston vesiputouksissa pulikoivista ihmisistä ja sinä helteisenä päivänä halusin oikeastaan vain suoraan hypätä tuon kylpevän massan joukkoon uiskentelemaan. Matka alas putouksille ei kuitenkaan taittunut aivan hetkessä - koska jengimme halusi haikata alas. Siinä kuumuudessa tuli pari kertaa mieleen kyllä, että olikohan se ihan hyvä ajatus, koska ilmainen bussikin olisi meidät alas kujettanut, mutta toisaalta siitähän noissa puistoissa on kyse. Luonnon keskellä olemisesta ja siitä nauttimisesta, ei suorittamisesta.
Ja toisekseen, kun matka satumetsään pitkin pitkospuita alkoi, ei valinta ollutkaan enää yhtään kehnompi!



Satumetsässä vastaan saattoi tulla sammakoita, sudenkorentoja, käärmeitä (siis pieniä vesikäärmeitä), erilaisia kaloja ja osaa näistä lajeista tavataan kuulemma vain täällä, Kroatian Krkan puistossa. Pitkospuiden alapäässä pauhavat vesiputoukset näkyivät ja kuuluivat aika ajoin satumetsän puiden lomasta. Onneksi puiden katveessa ei ollut enää edes paahtavan kuuma, mutta pulahtamaan putouksille halusin kuitenkin.





Uimaan meno putouksien alle oli muuten todella haasteellista pohjassa olevien terävien ja liukkaiden kivien johdosta. (Tästä ei muuten mainittu missään brochurissa!). Kun ryömimistekniikan avulla onnistuin päästä kivien väljemmälle puolelle ja pulikoimaan vapaammin, huomasin paluumatkalla saaneeni kuitenkin pienen naarmun varpaaseeni. Ei onneksi mitään sen vakavampaa, mutta mietinpähän vaan että tapahtuukohan tuolla haavereita mitenkä usein, ja tälleen sääntöjen luvatussa maassa kasvaneena ihmettelin, että eipä siellä ollut kukaan estämässä sinne menoa, vaikka selvästikin se oli hyvin haasteellista ja huonolla tuurilla hyvinkin vaarallista.
Silti mahtavaa että tuli mentyä, nähtyä ja koettua. Upea paikka ja ei lainkaan kaukana Splitistä.

Kauniin turkoosilla Bračin saarella

Tälle turkoosille Bračin saarelle halusin oikeastaan vain yhdestä syystä - nimittäin Kroatiaa tutkiessa olin kaikkialla nähnyt kuvan aivan upeasta niemekkeestä, jota ympäröi lähes valkoinen hiekka ja turkoosin eri sävyissä kylpevä meri. Kyseessä on Bolin tunnetuin maamerkki, kaunis Kultainen niemeke, Zlatni rat -ranta. Paikan näkemiseen tarjoutui oiva mahdollisuus meidän Hvarin saarelta, josta meni suora laivayhteys päivittäin Bracin saarelle, Bolin kaupunkiin. Laivamatka kesti noin kaksi tuntia ja perillä odotti, mikäs muukaan kuin taas turkoosin kaunis merenrantakaupunki. Annetaan oikeastaan kuvien puhua puolestaan, koska no...




Jälleen kerran Bol:lla ollessa täytyi vain todeta, kuinka uskomattoman kaunis maa Kroatia kokonaisuudessa onkaan. Meidän rento päivä Bolilla meni sitä kauneutta ihmetellessä oikeastaan rantatuolista käsin. Oltiin ihan innoissamme beachipäivästä ja vuokrattiinkin löhötuolit ja vaan chillailtiin. No kävin tottakai monesti pulahtamassa turkoosiin mereen sekä lisäksi oli aivan pakko päästä suppailemaan, kun katselin muiden menoa aikaisemmin päivällä (teenkin suppailusta ihan oman postauksen).
Tuon niemekkeen luona oli muuten todella tuulista, ja paikka onkin suosittu purjelautailupaikka. No, kylläpä sinne yksi suppailijakin mahtui lautoineen, mutta täytyy todeta että olipahan tiukat aallot.











Kroatian rannat ovat muuten todella kivisiä. Siksi kaikkialla myydään noita neopreenitossuja, joiden avulla uimaan meno on huomattavasti helpompaa kuin paljain jaloin. Omat tossuni olen ostanut suomesta aikaisemmin ja hyvä että otin ne mukaani. Tulihan niille käyttöä.

ps. Niemekkeen toisella puolella on muuten nudisti-ranta, joka ilmeni minulle ihan yllättäen kun kuvailin rantaviivaa innokkaana, kunnes tajusin että ympärilläni olevilla ihmisillä ei ole rihman kiertämää... Tietysti heti nolona lopetin kuvaamisen ja pakitin paikalta. Haha...

Mitä te muuten tykkäätte Kroatiasta? Minkälaisia kokemuksia teillä on maasta?