Tämän kertainen postaus onkin harppauksellisen suurempi sisältöinen kuin aikaisempani. Tämä on tarina siitä kun unelmista tulee totta. Aiomme siis mieheni kanssa ottaa hypyn tuntemattomaan ja lähteä kiertämään maailmaa ensi syksystä eteenpäin. 

Matkalla maailman ympäri

Tänään piti ottaa kaikki irti vielä tästä kesästä, siis toukokuun viimeisistä hellepäivistä. Uskaltauduin nimittäin päivällä katsomaan sääennusteita ja klups!meinasi leuka tipahtaa... Plus kolme astetta, whaaat?! Tämän tiedon valossa agendalla oli siis heti töiden jälkeen hypätä Jopon selkään kartuttamaan kilometrikisaan ajokilometrejä, nautiskella auringonsäteistä sekä fiilistellä tämän kesän tuomaa hyvää oloa. 
Suuntasin Helsingin baanalla. Siis sille baanalle, joka avattiin viime kesänä (oliko se muuten viime kesänä?), ja joka upeasti vie keskustan Kiasman takaa suoraan melkeinpä Eiran rantaan saakka. En ollutkaan aikaisemmin ajellut baanaa kokonaisuudessaan läpi, joten tänään tutustuin tähänkin osaan kaupunkiani.
Paluumatkalla yritin kurkkia Töölönlahdelle näkyisikö merellä uusia Suppaajia, kuten minä eilen. Lintsikin näyttäytyi uudesta kulmasta ja oli pakko pysähdellä tuon tuosta kuvaamaan ja ihmettelemään kesäistä kaupunkia. Yhden pysähdyksen aiheutti myös (kymppi-uutisissakin nähdyt) puistotanssit. Aika monta kymmentä ihmistä oli pistänyt puistossa jalan koreaksi musiikin kera. On tämä kesä kyllä ihmisen parasta aikaa!





Niin, nämä olivat ihan fiilispohjalta tälläisia iPhone räpsyjä... Ja niin fiiliksissä olinkin, että hetkittäin tuli jopa tunne että olisinkin New Yorkin High Linella. Ihan totta! Ja se oli bueno fiilis se! Totesin tähän ajatukseen ylpeänä, että kyllä sitä Suomessakin osataan.

Jos ei voi surfata, voi aina supata. Totesin tänään. Tai vaikka haluaisi surfata ja ei osaa, niin todennäköisesti osaa supata. Tää oli ehkä siistein juttu pitkään aikaan mitä tein tänään. Pääsin vihdoinkin kokeilemaan SUPia eli Stand Up Paddle:ia. Ja ihan täällä kotimaan kamaralla, vain kivenheiton päässä kotoani.


Katselin jo viime kesänä, kun autoilin päivän päätteeksi töistä kotiini, että voi onnelliset ne kenellä on aikaa suppailla pitkin Töölönlahtea. Selvitttelin asiaa paljonkin, mutta kokematta se jäi kuitenkin viime kesänä. En rohjennut laudan päälle myöskään lomallani Los Angelesissa, vaikka joka päivä rannalla katselinkin suppaajia. Mutta siellä ne aallot ovat oikeasti aika hurjat verrattuna meidän tyyneen Töölönlahteen. 
Ajattelin keväällä, että tänä kesänä en halua jäädä rannalle vaan otan homman haltuun heti alkukesästä. Kylläpä kannatti varata aika supin alkeisiin, oli meinaan ihan super kiva puolitoistatuntinen! Nyt voin jatkossa vuokrata vain pelkän laudan ja lähteä melomaan pitkin Töölönrantaa, tai vaikkapa jopa Korkeasaareen.
Ja oliko se helppoa? Lauta on yllättävän vakaa, mutta kyllä se ihan työlästä on pitää kroppa pystyssä ja meloa eteenpäin. Se mitä eniten pelkäsin oli, että pulahtaisin veteen, mutta näin ei onneksi kohdallani käynyt. Hurja inspiraatio jäi päästä pian uudelleen laudalle!



Näitä kesäpäiviä lisää, kiitos. Oon kyllä niin onnellinen kun nykyinen kotikaupunki tarjoaa näin paljon kaikkia herkkuja aivan kotinurkilla. Love it. Ja nyt on vasta toukokuu -  kovasti kutkuttaa ajatus, että tästä kesästä tulee aikamoinen! Tehdään siitä sellainen! :)

Viikonloppuun mahtui paljon muutakin, kuin ihanan eeppiset Marian läksärit. Nimittäin kesä saapui kaupunkiin! Se kauan ja hartaasti odotettu vieras. Ja jälleen kerran ei ollut nimittäin riemulla rajaa! 

Miltähän tuntuisi ostaa vain menolippu, eikä paluuta lainkaan? En ole itse koskaan ollut niin rohkea, että olisin jättänyt paluulentoni ostamatta. Toki monesti (lähes aina) reissuillani toivon että sen paluulipun voisi vaan unohtaa, jättää käyttämättä tai että jättimäisen tulivuoren purkauksen tuottama savupilvi estäisi paluuni ainakin muutamaksi lisäpäiväksi... Mutta nytpäs tiedän yhden, joka tietää miltä se tuntuu, mun ystävä Maria! Tämän rohkean ja söpön mimmin läksiäisiä vietimme eilen, lauantaina. Ja koska olemme tavanneet Amerikka-kerhon kautta, oli muiden juhliin osallistuvien kesken kuin itsestään selvää että amerikka-teemalla mennään.


Ei kai voi mennä pahasti pieleen jos menussa on itse tehdyt burgerit ja lemonade, sekä jätski-suklaa-cupcakes-vaahtokarkki-herkut jälkkäriksi. Kaikki kantoivat ihanasti kortensa kekoon herkkupöytään ja sain ilon ja kunnian hostata läksärit meillä. Rakastan niin juhlia ja niiden järjestämistä! Ja ehkä suurin kunnia jonka olen hetkeen kuullut, oli se kun Kea kiljahti eteiseen tullessaan että täällähän tuoksuu ihan In-N-Outilta! Amen to that. Hykertelin tätä ensimmäisenä tänä aamuna...koska In-N-Out, hel-lo!

Älkää muuten ihmetelkö, jos nämä ameriikka-fiilistelyt saattaa näyttää äkkiseltään övereille. Noh, ehkä ne tosissaan näyttävätkin, hahaha. Mutta kuten puhuttiin eilen, mielummin överit kuin vajarit.
Meidän SURPRISE-huudot onnistui nappiin ja juhlakalu sai syleilyynsä amerikanlipun, koska kaikkien meidän tiet, unelmat ja reissut vievät aina lopulta Ameriikkaan. Niin myös toivottavasti tämän rohkean seikkailijan!


Nameriikkalaisia alias Namelaisia eli Amerikka-faneja luokkakuvassa suosikkimaan lippuun kietoutuneena: Ihanat Milla, Inka, minä, Ulla, seikkailija Maria, Kea ja Kirsi.

Vaikkakin kyseessä olikin läksiäiset, riemu oli katossa loppuun asti ja surumoodiin emme päässeet, koska luulen että me kaikki tiedämme, että vaikkei paluulippua tällä seikkailijattarella ole, me niin tullaa tapaamaan toisemme vielä! Ehkäpä aikaisemmin kuin osaamme arvatakaan.
Kiitos vielä kerran ihanuudet – teidän seurassa mikään matkaunelma ei ole mahdoton ja teidän vertaistukenne on käsittämättömän tärkeää. (Ja miten paljon meillä riittääkään Amerikka-juttuja jaettavaksi – love it!). Meidän seikkailija Marialle toivotan tätäkin kautta maailman parasta reissua! Ollaan niin onnellisia ja ylpeitä sun rohkeudesta!