La Gomera – Kanariansaarten vehrein saari

Pienelle La Gomeran saarelle voi tehdä päiväreissuja Teneriffalta, kuten minä tein, mutta saarelta löytyy myös muutamia hotelleja, joten Gomeralla voi halutessaan viettää vaikka viikonkin saarta patikoiden. Vierailin itse tällä kauniilla ja vehreällä saarella helmikuussa ohjatulla päiväreissulla ja tässä tunnelmia retkestä.

La Gomeran saari itsessään on aika pieni, Kanarian toiseksi pienin. Se on halkaisijaltaan vain noin 20 km. La Gomeran korkein huippu (1480 m) sijaitsee saaren keskellä eli saaren muoto on hieman kuin sitruspuristin ylhäältä päin katsottuna. La Gomeranin saari sijaitsee vain 64 km päässä Teneriffalta eli sinne pääsee kätevästi laivalla omatoimisestikin Los Cristianoksen satamasta. Laivamatka kestää noin tunnin verran. Laivayhtiöistä ainakin Armas ja Fred Olsen liikennöi saarien välillä.

Vinkki! Tärkeänä vinkkinä heti alkuun, että muista ottaa passi mukaan laivamatkoille! Passia tarvittiin, että pääsi astumaan laivaan, (ajokortti ei kelvannut, kun kokeilin). Passi skannattiin jokaiselta matkustajalta ennen laivaan menoa.




Teneriffan Los Cristianos jää horisonttiin. Keula on kohti La Gomeran saarta.


Laivat saapuvat La Gomeran pääkaupunkiin San Sebastianin satamaan.

San Sebastian kuvattuna hieman kauempaa vuorilta. Satama näkyy kuvassa oikealla.

La Gomera on Kanariansaarten vehrein saari

Laivat saapuvat La Gomeran pääkaupungin San Sebastianin satamaan. Istumme bussiin, joka suuntaa suoraan kaupungista kohti ylös nousevia vuoria. Ensivaikutelma on juurikin se, että La Gomeran saari on uskomattoman vehreä. Vuorenrinteet ovat vehreitä ja Kanarianpalmuja kasvaa siellä täällä. Vuoristotie mutkittelee vehreiden kukkuloiden lomassa ja aurinko paistaa. La Gomeralla on lukuisia eri mikroilmastoja, josta syystä saaren eri osissa sää ja lämpötila voi kuulemma vaihtua hyvinkin dramaattisesti ja nopeasti.

Sää tekeekin muutoksen, kun lähestymme saaren keskiosassa korkealla sijaitsevaa Garajonyanin kansallispuistoa. Siellä sade voi kuulemma olla horisontaalista.

Opin La Gomeran -saarikierroksella myös, että Kanariansaaret tuottaa 60 % Euroopan banaaneista ja että vihreät banaanit kypsyvät keltaisiksi vain viidessä päivässä. Joskin banaaneiden tuotanto on alkanut olla kuulemma liian kallista, joten saari on alkanut panostamaan aloe veran kasvatukseen. Me vierailimme aloe veran ekotilalla ja näimme, että oikea aloe vera on täysin läpinäkyvää, eikä vihreää geeliä mitä usein näkee purnukoissa.


Saarikierroksen ensimmäinen pysähdyspaikka oli vakuuttava.  La Gomera on uskomattoman vehreä!


Pysähdyimme myös aloe vera -tilalla, josta vinkiksi jäi, että jokaisessa kotitaloudessa kannattaisi olla ainakin yksi aloe vera -kasvi puhdistamassa sisäilmaa.

Kirkkaalla säällä Gomeranin saarelta voi nähdä jopa kolme muuta Kanarian saarta. Tässä horisontissa La Palma.

San Sebastianin lisäksi horisontissa siintää naapurisaari Teneriffa.

Garajonyan kansallispuisto La Gomeralla

Garajonayn kansallispuisto on harvinaista laakeripuumetsää, mitä kasvaa enää vain harvassa paikassa koko maailmassa. Garajonayn kansallispuisto on kuulunut Unescon maailmanperintökohteisiin vuodesta 1986.

La Gomeran kansallispuiston puista sanotaan, että ne olisivat maailman vanhimpia puita. Garajonayn kansallispuiston 4 000 hehtaarin kokoisessa metsässä lämpötila puiden alla on kuulemma aina sama 15-19 astetta riippumatta saaren muusta lämpötilasta. Tämä johtuu puiden lehtiin kerääntyneestä ja säilööntyneestä vedestä, mikä pitää lämpötilan samana.

Vierailimme Garajonyan kansallispuistossa tunnin verran ja ennätimme kävellä laakeripuumetsässä hetken aikaa puistossa sijaitsevaan kahvilaan. Kahvilan barista olikin varsinainen show-mies ja vihelteli paikalliseen tapaan Gomeran vihellyskielellä vaikkapa ostamani teen hinnan.

Paluumatkalla bussille Garajonyan puistossa alkoi satamaan ja tuntui, että sade vaan yltyi sitä mukaa, kun yritin kiriä askeleitani bussiin. Toden totta siis, sää vaihtelee hurjasti Gomeran saarella.


Garajonyan kansallispuistoa verrataan usein myös satumetsään.






La Gomeran vihellyskieli on tapa kommunikoida

La Gomera tunnetaan myös tuhansia vuosia vanhasta viestintämuodosta, vihellyksestä. Vihellyskieli on edelleen käytössä ja kuulimmekin lounaan yhteydessä myös tätä vihellyskieltä. Viheltämällä on aikoinaan voitu kommunikoida jopa 5 km päähän ja sitä on käytetty aikoinaan viestintäkeinona saaren vaikea kulkuisessa maastossa. Vihellyskieli, Silbo, on ollut pakollinen oppiaine La Gomeralla vuodesta 2000 alkaen.


Columbuksen La Gomera

La Gomeran saari on tullut tunnetuksi myös tutkimusmatkailija Columbuksesta. Christoffer Columbus nimittäin asui La Gomeranin pääkaupungissa San Sebastianissa kuusi viikkoa vuonna 1492 ennen Amerikan löytämistä. Columbuksen vaaleankeltainen kotitalo toimii nyt museona ja se löytyy San Sebastianin pääkadulta. Täältä vehreältä La Gomeran saarelta Columbus lähti siis tutkimusmatkalleen ja löysi Amerikan. Tarinan mukaan Teneriffan Teide -tulivuori purkautui juuri samana päivänä, kun Columbus lähti. Merimiehet pitivät tätä pahana onnena.

Minä Columbuksen kotiovella. Hän asui tässä rakennuksessa ennen Amerikan löytämistä.

Columbus huomioidaan kaupungissa useissa paikoissa "Cristobal Colon was here".

San Sebastian on värikäs ja pieni pääkaupunki.


Teneriffan Los Cristianos mereltä käsin kuvattuna.


 

Kiinnostuitko päiväretkestä La Gomeranille? Ostamaani päiväretkeen sisältyi bussikuljetus lähihotellista satamaan ja takaisin, laivamatkat, saarikierros bussilla Gomeranilla, lounas (ei kummoinen) sekä oppaan palvelut. Ostin retken yksittäiseltä rantakojulta Costa Adejesta hintaan 85 €. (Sama retki olisi ollut esimerkiksi netissä Viatorissa n. 120 €). Lue lisää Kanariansaarista 'hei Kanariansaaret' -sivustolta.

Miltä sinun makuun vehreä La Gomera näyttäytyi? Tai oletko kenties käynyt Gomeralla?

Ps. Muistakaa Kanarian laivamatkoille aina passit mukaan!

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Gran Canarian upea nähtävyys Roque Nublo

Gran Canarialta löytyy upeita luontokohteita ja olikin ilo todeta (kokeneet kävijät sen varmaan jo tiesivätkin), että saari on niin paljon enemmän kuin vain kaunista rantaviivaa ja perinteisiä turistibaareja. Gran Canarian luonto on upeaa ja monimuotoista ja suorastaan henkeäsalpaavaa, ainakin kun päätyy Roque Nublon maisemiin.

Jos suuntaat Roque Nublolle, niin autonvuokraus on suositeltavaa. Näin voit omaan tahtiin ajaa Roque Nubloa kohti ja käydä samalla vaikka läheisessä Tejedan kylässä lounaalla. Vuoristotie on mutkainen ja voi aiheuttaa herkästi matkapahoinvointia, mutta maisemat ovat todella kauniit ja tarunomaiset. Muistan sanoneeni matkan aikana monta kertaa wau!


Roque Nublon kivipaasi on 80 metrin korkuinen. Löydätkö Pekan kiven vierestä?



 

Vuoristotiellä ajaessa eteen tuli usein varoituksia eläimistä ja vyöryvistä kivistä, mutta varuillaan sai myös olla maantiepyöräilijöistä, joita tuntui olevan satapäin liikenteessä. Lisäksi huomioisin tarkistamaan auringonlaskun ajan, sillä itsestä ei ainakaan tuntunut mieluisalle ajatukselle joutua ajamaan koko matkaa kapeita vuoristoteitä pilkko pimeällä. Ajoimme ehkä viimeiset puolisen tuntia pimeän aikaan ja auringonlaskussa valon kajossa suurimman osan. Se oli kyllä todella kaunista!

Matkalla ajettaessa Gran Canarian etelän suunnalta Roque Nublolle eteen tulee muutamia pikku kyliä ravintoloineen, joissa voi halutessaan pysähtyä. Me kävimme lounaalla Tejedan kaupungissa ja haukkaamassa hieman raitista vuoristoilmaa kiemuraisen vuoristotien jälkeen nimittäin minulle se ainakin aiheutti matkapahoinvointia. Jalottelu Tejedan kylässä ja lounas jäätelöllä auttoi onneksi asiaan.


Sää suosi meitä täydellisesti, sillä pilvimassat eivät peittäneet itse pääkohdetta, mutta leijailivat näyttävästi vuorien ympärillä.

Maisemat Roque Nublon vuorelta olivat aivan huikeat ja lähes taianomaiset.



Gran Canarian nähtävyys Roque Nublo:

  • Roque Nublo on luonnonpuisto ja se sijaitsee keskellä Gran Canarian saarta vuoristossa
  • perille pääsee kapeahkoa, mutta hyväkuntoista ja asfaltoitua vuoristotietä pitkin (ainakin etelästä Maspalomaksesta GC-60 -tietä pitkin)
  • Roque Nublo kivipaasi on 80 metrin korkuinen ja se sijaitsee 1 813 metriä merenpinnan yläpuolella
  • yksi maailman suurimmista kivipaaseista
  • reitti kivipaasille on suhteellisen helppokulkuinen viereiseltä parkkipaikalta
  • parkkipaikalta matkaa Roque Nublon kivipaasille on n. 1,5 km suuntaansa. Sen taittaa vauhdista riippuen noin puoleen tuntiin.


Tejedan pieni vuoristokylä on käymisen arvoinen.

Tejedan kylässä on muutamia ravintoloita, useita leipomoita ja jäätelökojuja.
Jätskeillä Tejedassa. Taustalla veikkaukseni mukaan Roque Bentayga.

Vuoristotiet olivat kapeita ja kiemuraisia ja maisemat todella upeita.

Paluumatkalla auringonlaskun aikaankin tienvarsilla näkyi vielä maantiepyöräilijöitä.

Auringonlaskun tunnelmia auton etupenkiltä ikuistettuna.



 

Roque Nublolle vievän vaelluspolun alusta löytyy kohtalaisen suuri parkkipaikka. Mutta varautuisin kuitenkin siihen, että se saattaa olla ruuhkainen. Polun alusta löytyy alueen kartta ja viitoitukset kohteeseen. Meidän aikaan myös parkkipaikalla oli myyntikoju, josta sai ostettua juotavaa ja pientä snacksia. Silti varautuisin omiin eväisiin, ainakin vesipulloon.

Reitti on suhteellisen helppokulkuinen ja osa taittoi sen sandaaleissa, osa oli perheen kanssa liikenteessä siten, että vauvoja kannettiin sylissä. Reitillä on muutama jyrkempi kohta ja en itse kyllä lähtisi sandaaleissa tälle reitille vaan suosisin lenkkareita. Reitti on myös viitoitettu parista kohtaa ja lopulta näetkin jo kiven huipun, josta ei voi erehtyä.


Vaellusreitti Roque Nublolle lähtee tästä. Parkkipaikka on tästä tien toisella puolella.
Vuoristo tarjoaa myös useita muita vaellusreittejä.

Vaellusreitillä on muutama haastavampi, mutta ei mahdoton kohta.


Meille oli turvallisuuden kannalta ja reitin tuntemattomuuden kannalta selvää, että palaisimme takaisin ennen auringonlaskua. Palasimme parkkipaikalle noin puolituntia ennen auringonlaskua ja aloitimme paluumatkan vuoristoteillä. Vielä tähänkin aikaan väkeä saapui Roque Nublolle eli mahdotonta ei tunnu olevan kiivetä sinne myöskään pimeän tullen. Ja kieltämättä, olisi kyllä ollut aivan huikeaa todistaa auringonlasku tuolla ylhäällä, mutta se jäi nyt odottamaan ehkäpä seuraavaa kertaa. Tämä oli huikea kokemus ja maisemat niin uskomattoman upeita, että suosittelen täällä käyntiä aivan kaikille!

Katso miltä reitti Roque Nublolle näyttää videolla Appa matkustaa blogista.

Kurkkaa myös Ocean Hill -hotellivinkki Gran Canarialle

Oletko sinä käynyt Roque Nublolla ja mitä tykkäsit tai heräsikö kuvien pohjalta kiinnostus käydä täällä?

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:

Hotellivinkki Gran Canarialle: Ocean Hill -hotelli, Puerto Rico

Puerto Ricon lämmöstä löytyy loistava Ocean Hill -hotelli, jonka tilavilta parvekkeilta (useimmista) on todella kauniit näkymät merelle. Aurinko lämmittää terassilla tai uima-altailla loikoilevia vieraita aivan auringonnoususta lähes auringonlaskuun saakka. Riippuen hieman huoneiston sijainnista aurinko saattaa kadota viereisen hotellin tai terassin seinämän taakse joko loppuiltapäivästä neljän tai viiden aikoihin. Muutoin aurinko hellii pitkin päivää hotellin asiakkaita.

Ocean Hill -huoneistohotellin vetonaula on ehdottomasti toinen hotellin uima-altaista, ylemmällä tasolla sijaitseva infinity pool. Tässä uima-altaassa kelpaa viilentyä ja katsella kauas horisontissa kirkkaana kimmeltävää Atlantia.




Ocean Hill -hotellin infinity poolilta on upeat maisemat Atlantille.


Ocean Hillin toinen allasalue näyttää tältä.


 

Itse viihdyimme myös erinomaisesti omalla isolla terassilla. Välillä aurinkovarjon alla ja välillä ihan kunnolla aurinkoa palvoen ja merelle tuijotellen. Terassilta käsin on helppo bongata mereltä turistiveneitä, jotka ajavat Puerto Moganiin ja takaisin tai katamaraaneja, jotka vievät turisteja päiväristeilylle. Yksittäiset purjeveneet tuottavat meille kuitenkin suurimman mielenkiinnon ja ajatuksen, että mistähän he ovat tulossa ja minne heidän matka jatkuu seuraavaksi...

Parasta Ocean Hill -hotellissa on myös sijainti, etenkin kuntoilun kannalta. Minne tahansa oikeastaan päätätkään lähteä, saa hieman kuntoilla. Molemmille lähirannoille (Puerto Rico ja Playa de Amadores) kävelee kätevästi rinnettä alas ja takaisin ylös, joka vaatiikin jo pientä hengästymistä.

Myös hyviin ravintoloihin on kävelymatkaa ja usein kävelimmekin alas Puerto Ricon kaupunkiin ja Mogan -ostoskeskuksen tuntumaan. Ravintoloita löytyy myös aivan kivenheiton päästäkin (Europa -ostoskeskuksesta), mutta en oikein täysin innostunut niiden tasosta, vaikka väkeä niissä toki riitti. Takaisin hotellille tulimme iltaisin toisinaan taksilla, joka maksoi hotellille noin 5 euroa.

Puerto rico on myös porrastreenaajien aatelia, sillä portaita tässä pitäjässä kyllä piisaa. Me tykkäsimme niistä ja ihan kuntoilumielessä rampattiin niitä edes takaisin päivän päätteeksi iltalenkeillä. 


Auringonnousu terassilta kuvattuna.

Upea ja värikäs auringonlasku hotellin yleisistä tiloista kuvattuna.





Ocean Hill -hotelli on huoneistohotelli

- Ocean Hill -huoneistohotelli on vain aikuisille tarkoitettu, (ikäraja 16-vuotta).

- hotelli sijaitsee Puerto Ricon ja Playa de Amadores -rantojen välissä kukkulan laella rinteessä

- ylös kukkulalle hotellille vie kaksi tietä (toinen Puerto Ricon puolelta ja toinen Playa de Amadoreksen puolelta). Jalkaisin nousu on kohtalaisen vaativa, mutta kuntoilua kaipaaville matka rannalle ja takaisin käy hyvästä treenistä.

- hotellille pääsee myös taksilla, minkä käyttö Puerto Ricossa on edullista

- en suosittele liikuntarajoitteisille, sillä hotelli sijaisee rinteellä. Joskin jokaiseen kerrokseen pääsee kyllä hisseillä, mutta silti rappusia ja kerroksia on todella paljon.

- pakettimatkoja Gran Canarialle Ocean Hill -hotelliin tarjoavat ainakin Tjareborg

- hotellissa itsessään on pieni kauppa, mistä saa perus elintarvikkeita. Aivan kävelymatkan päässä sijaitsee myös isompi HiperDino -ruokakauppa ja ravintoloita (Europa -ostoskeskuksessa)

- allasbaarista voi ostaa pieniä snackseja ja juomia edulliseen hintaan

- monipuolinen kuntosali upeilla merinäkymillä

- aamupalaa voi nauttia hotellin ylärakennuksessa upeilla merimaisemilla terassilla tai sisätiloissa


Swim up -huoneistoja, eli näissä huoneistoissa oli oma uima-allas.

Biljardia pystyi pelaamaan aika upeissa merimaisemissa.

Hotellilta löytyi myös tällainen rentoutumisalue.

Tätä poreallasta ei oltu lämmitetty, joten istuminen näissä aurinkotuoleissa viilensi hyvin.

Pientä suolaista välipalaa allasbaarista.


Ocean Hill -hotellihuoneet

Meidän hotellihuone oli 1 makuuhuoneen asunto, jossa oli erillinen makuuhuone ja yhdistetty keittiö ja olohuone. Olohuoneessa oli sohva ja sohvapöytä sekä tv. Ja keittiön puolella korkea pitkänmallinen baaripöytä tuoleineen. Keittiöstä löytyi astiasto ja kaikki tarpeellinen kokkaamiseen. Hyödynsimmekin keittiötä aika aktiivisesti. 
Tämän lisäksi huoneistossa oli ihan kohtalaisen tilava kylpyhuone. Olohuoneesta avautui upea suuri terassi, mihin paistoi aurinko pitkin päivää. Terassilla oli kaksi aurinkotuolia- ja varjo, sekä ruokailuryhmä kahdelle. 
Me vietimme varmasti suurimman osan ajastamme terassilla, josta oli upeat maisemat merelle. Välillä kävimme pulahtamassa altailla tai hakemassa mangosmoothiet allasbaarista.

Katso kuvat hotellihuoneista Ocean Hill- hotellin omilta sivuilta tästä.

Omalla terassilla maistui hyvin iltapäivätee.


Etätyöskentely Ocean Hill -hotellissa

Mieheni etätyöskenteli useamman viikon (2/2022 ja 12/2022) Ocean Hill -hotellissa ja emme törmänneet mihinkään epäkohtaan asiassa. Meidän huoneistohotellihuoneessa oli oma makuuhuone, yhdistetty olohuone ja keittiö, jonka pöydän ääressä pystyi työskentelemään rauhassa.

Minä viestin usein aikaa makuuhuoneessa koneella, terassilla, uima-altaalla tai lenkillä. Näin en häirinnyt mitenkään hänen työskentelyä. Wifi toimi täydellisesti, vaikka molemmat käytimme sitä aktiivisesti.

Etätyöskentely Ocean Hill -hotellissa ansaitsee meidän kokemuksen pohjalta täyden 10!




Muutama pieni epäkohta toki löytyi myös tästä hotellista. Hotellin aamupala on sekasyöjälle todella monipuolinen ja vaihteleva, mutta kasvissyöjälle ja muutenkin ruokarajoitteiselle vaihtoehdot olivat suppeammat. Päädyinkin syömään joka aamu lähes samoja asioita (perunamunakasta, tomaattia, kurkkua ja tuoreita hedelmiä ja gluteenitonta leipää). Vegaanisia ja gluteenittomia vaihtoehtoja oli tarjolla vain muutamia.

Lisäksi hotellin tyynyt ja sängyt eivät ole aivan tuoreimmasta päästä, mutta viikon kahden ajan niissä nyt pystyi nukkumaan, mutta ei pidemmän päälle. Myös kylpyhuone kaipaisi pientä pintaremonttia.

Siltikin näiden muutamien epäkohtien jälkeen palaisin jälleen uudelleen Ocean Hill -hotelliin, koska lokaatio ja maisemat parvekkeelta ovat omaan makuuni erinomaiset – ja tietysti se infinity pool on aivan parhautta!


Maisemat ovat upeat ylhäältä kukkalalta Playa de Amadorekselle.
Ocean Hill -hotellin jatkumona jatkuu vieri vieressä toinen valtavan kokoinen hotelli.


Ps. Meidän oleskelun aikana (02/2022 ja 12/22) Ocean Hill -hotellin vastapäisen hotellin rakennustyömaasta kuuluin arkisin työmaameteliä, mutta henkilökohtaisesti se ei häirinnnyt. Lisäksi nostokurjet näkyvät helposti kuvissa, ellei niitä muista rajata pois. En osaa sanoa kuinka kauan remontti kestää, mutta ei loputtomiin.

Mitäs tykkäsit? Voisiko Ocean Hill -hotelli olla sinun seuraava majoitusvalinta Gran Canarian lomalla tai oletko jopa lomaillut kyseisessä hotellissa?

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa: