Academy Museum of Motion Picture on elokuvafanin pakollinen kohde Hollywoodissa!

Academy Museum of Motion Picture -museo on tuoreimpia museoita Los Angelesissa. Museo avattiin virallisesti syyskuussa 2021, joskin alunperin museon piti avautua jo vuotta aiemmin, mutta pandemia siirsi museon avajaisia. Museo on erittäin laaja ja mielenkiintoinen syväluotaus elokuvien tekemiseen ja mm. niiden tekniseen historiaan, ääniefekteihin, animaation syntyyn ja kehitykseen puvustusta tai meikkausta ja kaikkea muuta siltä väliltä unohtamatta.

Academy Museum of Motion Picture -museossa on useita eri elokuvan osa-alueeseen keskittyvää osastoa. Museossa on myös oma osionsa Academy Awardseille eli Oscareille. Nähtävillä on muun muassa ensimmäisiä koskaan jaettuja Oscareita. Lisäksi museosta löytyy vaihtuvia näyttelyitä, kahvila-ravintola, näköalatasanne ja lahjatavaramyymälä.

Museon katolla sijaitsee Dolby Family Terrace -niminen terassitasanne.

 

Academy Museum of Motion Picture -museo

Academy Museum of Motion Picture -museo on Amerikan suurin elokuvataiteelle, -taiteilijoille ja elokuvantekijöillle omistettu museo. Museo kuljettaa vierailijaa halki elokuvataiteen synnyn, eri tekniikoiden ja laitteistojen kautta liikkuvaan kuvan kehitykseen, animointiin ja nykyteknologian efekteihin, eikä unohda huomioita kaikkia niitä kymmeniä osa-alueita, jotka muodostavat elokuvan. (kirjoitan ne tähän englanniksi kuten museossa oli); acting, animation, casting, cinematography, costume design, editing, executives, makeup & hairstyling, marketing & public relations, music, producing, production design, screenwriting, sound, visual & special effects.

Kaikista näistä osa-alueista löytyy museossa tietoa joko tekstin, videon, äänen tai fyysisen asian muodossa. Kaikki tämä on toteutettu niin kiehtovasti, ja etenkin jos tunnistat historian saatosta museossa esillä olevia elokuvia, on tämä todellinen elokuvan ystävän olohuone jonne on helppo tulla viihtymään pidemmäksikin aikaa.

Museossa on esimerkiksi esillä aivan huikea käsin maalattu 'Backdrop' -taustakangas Mount Rushmore -vuoresta, jota on aikoinaan käytetty elokuvan kuvauksissa lavasteena. Tämä on muisto ajalta, jolloin ei taustoja ei tehty digitaalisesti, vaan valtavat taustakuvat maalattiin elokuvastudioilla käsin.

Käsin maalattu 'Backdrop' -taustakangas Mount Rushmore -vuoresta.
Ote La La Land -elokuvan 'Backdrop' -taustakuvasta.

Loistava kooste ammattilaisista keitä kaikkia tarvitaan, jotta syntyy elokuva.
 
Näyttelyssä on esillä eri elokuvien pukuloistoa ja maskeja ja myös E.T. (kuvassa vasemmalla).

Tunnistatko asun? Tämä on Brad Pittin asu Once Upon a Time in Hollywood -elokuvasta.

 

Academy Awards History – Oscareiden historiaa nykypäivään saakka

Tässä museotilassa oli hienosti kerrottu kuvin ja videoin Oscar-gaalan historiasta aina nykypäivään saakka. Näyttelyssä oli isoilla screeneillä hienosti esille nostalgisimpia ja merkittävimpiä Oscar-voittajien puheita ja yhteiskunnallisiakin nostoja. Esillä oli myös gaalassa olleiden upeita iltapukuja ja myös Oscar-kutsuja aina vuodelta 1929 saakka, jolloin Oscar-gaala järjestettiin vielä Roosevelt -hotellissa. Näyttelyssä oli esillä myös Oscar-gaalojen kömmähdyksiä. Tuoreimpana varmaan monilla muistissa ns. La La Landin väärä kirjekuori -episodi, missä siis La La Land -elokuva julkistettiin virheellisesti voittajaksi. Asia korjattiin voittopuheen jo alkaessa ja lopulta Moonlight voitti parhaan elokuvan Oscarin tuona vuonna.

Kutsu Oscar-gaalaan Roosevelt -hotelliin vuodelta 1929.

Parhaan elokuvan Oscarin palkinto meni vuonna 2017 Moonlight -elokuvalle, vaikka virheellisesti La La Land -elokuva julistettiin ensiksi voittajaksi.




Stories of Cinema – vaihtuvat näyttelyt

Stories of Cinema -näyttelyssä (04/2022) oli esillä Spike Leen omia henkilökohtaisia tärkeitä esineitä uransa varrelta, kuten mm. kokoelma keräämiään leffajulisteita, asuja, valokuvia ja käsikirjoituksia ja  myös hänen saamansa Oscar-palkinnot. Näyttely oli rakennettu todella mielenkiintoiseksi ja oli hienoa päästä näkemään noinkin paljon Leen henkilökohtaista kokoelmaa.

Ajantaiset näyttelyt pääset katsomaan Academy Museum -nettisivuilta 'Exhibitions'-kohdasta.

 

Spike Leen saamat Oscar-pystit olivat myös esillä näyttelyssä. Tuolloin (04/2022) museossa oli maskipakko).


Academy Museum Store

Museon kauppa on käymisen arvoinen, etenkin jos etsit vaikka lahjaideoita jollekin todelliselle elokuvan ystävälle. Storessa on esillä pääsääntöisesti paikallisten eli Los Angelilaisten tai Kalifornialaisten taiteilijoiden ja suunnittelijoiden töitä, vaatteita, julisteita, leluja, pelejä ja huonekaluja ja tietysti elokuviin liittyviä tuotteita. Storessa on myös paljon Oscareihin liittyviä tuotteita myynnissä.

Storyboard legendaarisesta suihkukohtauksesta elokuvasta Psycho.


Academy Museum of Motion Picture – vinkit museokäynnille:

  • Sisäänpääsy museoon $25. Sisäänpääsy kattaa pääsyn museon gallerioihin. (Academy Museum storeen ja Fanny's kahvila-ravintolaan pääsee ilman lippua)
  • Kertalippuun voit ostaa extrana 'The Oscars Experience' -pääsyn +$15. Voit myös liittyä jäseneksi, joista on tarjolla eri hintaisia tasoja. Elokuvanäytökset ovat myös lisähintaisia.
  • Lippu kannattaa varata ennakkoon netistä itselle parhaiten sopivaan ajankohtaan.
  • Varaa hyvin aikaa museossa vierailuun ja lämmintä päälle. Museossa on tehokas viileä ilmastointi.
  • Pysäköinti: lähikadulta on erittäin vaikea löytää parkkipaikkaa, joten kannattaa pysäköidä esim. viereisen Lacman parkkihalliin. (Museokäynnille tulee tosin tästä lisähintaa +$20). Metropysäkin pitäisi avautua museon läheisyyteen vuoden 2024 aikana.
  • Museo on kaikkiaan seitsemän kerroksinen. Museon katolla sijaitsee Dolby Family Terrace, joka on osittain katettu ja osittain taivasalla oleva terassi eli täällä pääset välillä tarvittaessa käymään vaikka happihyppelyllä tai ihailemassa Hollywoodin maisemia.

 

Meillä vierähti museossa lähes 4,5 tuntia, joten sanomattomakin selvää, että meille museo oli erittäin mielenkiintoinen. Joskin museo on aika yksityiskohtainen ja tekninen eli mikäli et ole kiinnostunut jokaisesta elokuvanteon vaiheesta voi museon varmasti kiertää lyhyemmässäkin ajassa. Sen sijaan elokuvan ystäville museo antaa täydelliset puitteet elokuvan tekijöiden taituruuden ihasteluun ja ihmettelyyn.


Näyttelyssä ei piiloteta ajankohtaisia aiheita ja tässä oli esillä 'Me too' -kampanjan taustoja.
Klassikkoelokuva Jaws eli Tappajahai-elokuvan täysikokoinen malli haista roikkuu näyttelyn aulassa.



 

Lämmin suositus kaikille elokuvan ystäville ja Los Angelesissa vieraileville tästä museosta. Lisätietoja saat suoraan Academy Museum of Motion Picture -sivulle.

Osoite: Academy Museum of Motion Picture, 6067 Wilshire Boulevard Los Angeles, CA 90036.

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

La Gomera – Kanariansaarten vehrein saari

Pienelle La Gomeran saarelle voi tehdä päiväreissuja Teneriffalta, kuten minä tein, mutta saarelta löytyy myös muutamia hotelleja, joten Gomeralla voi halutessaan viettää vaikka viikonkin saarta patikoiden. Vierailin itse tällä kauniilla ja vehreällä saarella helmikuussa ohjatulla päiväreissulla ja tässä tunnelmia retkestä.

La Gomeran saari itsessään on aika pieni, Kanarian toiseksi pienin. Se on halkaisijaltaan vain noin 20 km. La Gomeran korkein huippu (1480 m) sijaitsee saaren keskellä eli saaren muoto on hieman kuin sitruspuristin ylhäältä päin katsottuna. La Gomeranin saari sijaitsee vain 64 km päässä Teneriffalta eli sinne pääsee kätevästi laivalla omatoimisestikin Los Cristianoksen satamasta. Laivamatka kestää noin tunnin verran. Laivayhtiöistä ainakin Armas ja Fred Olsen liikennöi saarien välillä.

Vinkki! Tärkeänä vinkkinä heti alkuun, että muista ottaa passi mukaan laivamatkoille! Passia tarvittiin, että pääsi astumaan laivaan, (ajokortti ei kelvannut, kun kokeilin). Passi skannattiin jokaiselta matkustajalta ennen laivaan menoa.




Teneriffan Los Cristianos jää horisonttiin. Keula on kohti La Gomeran saarta.


Laivat saapuvat La Gomeran pääkaupunkiin San Sebastianin satamaan.

San Sebastian kuvattuna hieman kauempaa vuorilta. Satama näkyy kuvassa oikealla.

La Gomera on Kanariansaarten vehrein saari

Laivat saapuvat La Gomeran pääkaupungin San Sebastianin satamaan. Istumme bussiin, joka suuntaa suoraan kaupungista kohti ylös nousevia vuoria. Ensivaikutelma on juurikin se, että La Gomeran saari on uskomattoman vehreä. Vuorenrinteet ovat vehreitä ja Kanarianpalmuja kasvaa siellä täällä. Vuoristotie mutkittelee vehreiden kukkuloiden lomassa ja aurinko paistaa. La Gomeralla on lukuisia eri mikroilmastoja, josta syystä saaren eri osissa sää ja lämpötila voi kuulemma vaihtua hyvinkin dramaattisesti ja nopeasti.

Sää tekeekin muutoksen, kun lähestymme saaren keskiosassa korkealla sijaitsevaa Garajonyanin kansallispuistoa. Siellä sade voi kuulemma olla horisontaalista.

Opin La Gomeran -saarikierroksella myös, että Kanariansaaret tuottaa 60 % Euroopan banaaneista ja että vihreät banaanit kypsyvät keltaisiksi vain viidessä päivässä. Joskin banaaneiden tuotanto on alkanut olla kuulemma liian kallista, joten saari on alkanut panostamaan aloe veran kasvatukseen. Me vierailimme aloe veran ekotilalla ja näimme, että oikea aloe vera on täysin läpinäkyvää, eikä vihreää geeliä mitä usein näkee purnukoissa.


Saarikierroksen ensimmäinen pysähdyspaikka oli vakuuttava.  La Gomera on uskomattoman vehreä!


Pysähdyimme myös aloe vera -tilalla, josta vinkiksi jäi, että jokaisessa kotitaloudessa kannattaisi olla ainakin yksi aloe vera -kasvi puhdistamassa sisäilmaa.

Kirkkaalla säällä Gomeranin saarelta voi nähdä jopa kolme muuta Kanarian saarta. Tässä horisontissa La Palma.

San Sebastianin lisäksi horisontissa siintää naapurisaari Teneriffa.

Garajonyan kansallispuisto La Gomeralla

Garajonayn kansallispuisto on harvinaista laakeripuumetsää, mitä kasvaa enää vain harvassa paikassa koko maailmassa. Garajonayn kansallispuisto on kuulunut Unescon maailmanperintökohteisiin vuodesta 1986.

La Gomeran kansallispuiston puista sanotaan, että ne olisivat maailman vanhimpia puita. Garajonayn kansallispuiston 4 000 hehtaarin kokoisessa metsässä lämpötila puiden alla on kuulemma aina sama 15-19 astetta riippumatta saaren muusta lämpötilasta. Tämä johtuu puiden lehtiin kerääntyneestä ja säilööntyneestä vedestä, mikä pitää lämpötilan samana.

Vierailimme Garajonyan kansallispuistossa tunnin verran ja ennätimme kävellä laakeripuumetsässä hetken aikaa puistossa sijaitsevaan kahvilaan. Kahvilan barista olikin varsinainen show-mies ja vihelteli paikalliseen tapaan Gomeran vihellyskielellä vaikkapa ostamani teen hinnan.

Paluumatkalla bussille Garajonyan puistossa alkoi satamaan ja tuntui, että sade vaan yltyi sitä mukaa, kun yritin kiriä askeleitani bussiin. Toden totta siis, sää vaihtelee hurjasti Gomeran saarella.


Garajonyan kansallispuistoa verrataan usein myös satumetsään.






La Gomeran vihellyskieli on tapa kommunikoida

La Gomera tunnetaan myös tuhansia vuosia vanhasta viestintämuodosta, vihellyksestä. Vihellyskieli on edelleen käytössä ja kuulimmekin lounaan yhteydessä myös tätä vihellyskieltä. Viheltämällä on aikoinaan voitu kommunikoida jopa 5 km päähän ja sitä on käytetty aikoinaan viestintäkeinona saaren vaikea kulkuisessa maastossa. Vihellyskieli, Silbo, on ollut pakollinen oppiaine La Gomeralla vuodesta 2000 alkaen.


Columbuksen La Gomera

La Gomeran saari on tullut tunnetuksi myös tutkimusmatkailija Columbuksesta. Christoffer Columbus nimittäin asui La Gomeranin pääkaupungissa San Sebastianissa kuusi viikkoa vuonna 1492 ennen Amerikan löytämistä. Columbuksen vaaleankeltainen kotitalo toimii nyt museona ja se löytyy San Sebastianin pääkadulta. Täältä vehreältä La Gomeran saarelta Columbus lähti siis tutkimusmatkalleen ja löysi Amerikan. Tarinan mukaan Teneriffan Teide -tulivuori purkautui juuri samana päivänä, kun Columbus lähti. Merimiehet pitivät tätä pahana onnena.

Minä Columbuksen kotiovella. Hän asui tässä rakennuksessa ennen Amerikan löytämistä.

Columbus huomioidaan kaupungissa useissa paikoissa "Cristobal Colon was here".

San Sebastian on värikäs ja pieni pääkaupunki.


Teneriffan Los Cristianos mereltä käsin kuvattuna.


 

Kiinnostuitko päiväretkestä La Gomeranille? Ostamaani päiväretkeen sisältyi bussikuljetus lähihotellista satamaan ja takaisin, laivamatkat, saarikierros bussilla Gomeranilla, lounas (ei kummoinen) sekä oppaan palvelut. Ostin retken yksittäiseltä rantakojulta Costa Adejesta hintaan 85 €. (Sama retki olisi ollut esimerkiksi netissä Viatorissa n. 120 €). Lue lisää Kanariansaarista 'hei Kanariansaaret' -sivustolta.

Miltä sinun makuun vehreä La Gomera näyttäytyi? Tai oletko kenties käynyt Gomeralla?

Ps. Muistakaa Kanarian laivamatkoille aina passit mukaan!

Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa:

Gran Canarian upea nähtävyys Roque Nublo

Gran Canarialta löytyy upeita luontokohteita ja olikin ilo todeta (kokeneet kävijät sen varmaan jo tiesivätkin), että saari on niin paljon enemmän kuin vain kaunista rantaviivaa ja perinteisiä turistibaareja. Gran Canarian luonto on upeaa ja monimuotoista ja suorastaan henkeäsalpaavaa, ainakin kun päätyy Roque Nublon maisemiin.

Jos suuntaat Roque Nublolle, niin autonvuokraus on suositeltavaa. Näin voit omaan tahtiin ajaa Roque Nubloa kohti ja käydä samalla vaikka läheisessä Tejedan kylässä lounaalla. Vuoristotie on mutkainen ja voi aiheuttaa herkästi matkapahoinvointia, mutta maisemat ovat todella kauniit ja tarunomaiset. Muistan sanoneeni matkan aikana monta kertaa wau!


Roque Nublon kivipaasi on 80 metrin korkuinen. Löydätkö Pekan kiven vierestä?



 

Vuoristotiellä ajaessa eteen tuli usein varoituksia eläimistä ja vyöryvistä kivistä, mutta varuillaan sai myös olla maantiepyöräilijöistä, joita tuntui olevan satapäin liikenteessä. Lisäksi huomioisin tarkistamaan auringonlaskun ajan, sillä itsestä ei ainakaan tuntunut mieluisalle ajatukselle joutua ajamaan koko matkaa kapeita vuoristoteitä pilkko pimeällä. Ajoimme ehkä viimeiset puolisen tuntia pimeän aikaan ja auringonlaskussa valon kajossa suurimman osan. Se oli kyllä todella kaunista!

Matkalla ajettaessa Gran Canarian etelän suunnalta Roque Nublolle eteen tulee muutamia pikku kyliä ravintoloineen, joissa voi halutessaan pysähtyä. Me kävimme lounaalla Tejedan kaupungissa ja haukkaamassa hieman raitista vuoristoilmaa kiemuraisen vuoristotien jälkeen nimittäin minulle se ainakin aiheutti matkapahoinvointia. Jalottelu Tejedan kylässä ja lounas jäätelöllä auttoi onneksi asiaan.


Sää suosi meitä täydellisesti, sillä pilvimassat eivät peittäneet itse pääkohdetta, mutta leijailivat näyttävästi vuorien ympärillä.

Maisemat Roque Nublon vuorelta olivat aivan huikeat ja lähes taianomaiset.



Gran Canarian nähtävyys Roque Nublo:

  • Roque Nublo on luonnonpuisto ja se sijaitsee keskellä Gran Canarian saarta vuoristossa
  • perille pääsee kapeahkoa, mutta hyväkuntoista ja asfaltoitua vuoristotietä pitkin (ainakin etelästä Maspalomaksesta GC-60 -tietä pitkin)
  • Roque Nublo kivipaasi on 80 metrin korkuinen ja se sijaitsee 1 813 metriä merenpinnan yläpuolella
  • yksi maailman suurimmista kivipaaseista
  • reitti kivipaasille on suhteellisen helppokulkuinen viereiseltä parkkipaikalta
  • parkkipaikalta matkaa Roque Nublon kivipaasille on n. 1,5 km suuntaansa. Sen taittaa vauhdista riippuen noin puoleen tuntiin.


Tejedan pieni vuoristokylä on käymisen arvoinen.

Tejedan kylässä on muutamia ravintoloita, useita leipomoita ja jäätelökojuja.
Jätskeillä Tejedassa. Taustalla veikkaukseni mukaan Roque Bentayga.

Vuoristotiet olivat kapeita ja kiemuraisia ja maisemat todella upeita.

Paluumatkalla auringonlaskun aikaankin tienvarsilla näkyi vielä maantiepyöräilijöitä.

Auringonlaskun tunnelmia auton etupenkiltä ikuistettuna.



 

Roque Nublolle vievän vaelluspolun alusta löytyy kohtalaisen suuri parkkipaikka. Mutta varautuisin kuitenkin siihen, että se saattaa olla ruuhkainen. Polun alusta löytyy alueen kartta ja viitoitukset kohteeseen. Meidän aikaan myös parkkipaikalla oli myyntikoju, josta sai ostettua juotavaa ja pientä snacksia. Silti varautuisin omiin eväisiin, ainakin vesipulloon.

Reitti on suhteellisen helppokulkuinen ja osa taittoi sen sandaaleissa, osa oli perheen kanssa liikenteessä siten, että vauvoja kannettiin sylissä. Reitillä on muutama jyrkempi kohta ja en itse kyllä lähtisi sandaaleissa tälle reitille vaan suosisin lenkkareita. Reitti on myös viitoitettu parista kohtaa ja lopulta näetkin jo kiven huipun, josta ei voi erehtyä.


Vaellusreitti Roque Nublolle lähtee tästä. Parkkipaikka on tästä tien toisella puolella.
Vuoristo tarjoaa myös useita muita vaellusreittejä.

Vaellusreitillä on muutama haastavampi, mutta ei mahdoton kohta.


Meille oli turvallisuuden kannalta ja reitin tuntemattomuuden kannalta selvää, että palaisimme takaisin ennen auringonlaskua. Palasimme parkkipaikalle noin puolituntia ennen auringonlaskua ja aloitimme paluumatkan vuoristoteillä. Vielä tähänkin aikaan väkeä saapui Roque Nublolle eli mahdotonta ei tunnu olevan kiivetä sinne myöskään pimeän tullen. Ja kieltämättä, olisi kyllä ollut aivan huikeaa todistaa auringonlasku tuolla ylhäällä, mutta se jäi nyt odottamaan ehkäpä seuraavaa kertaa. Tämä oli huikea kokemus ja maisemat niin uskomattoman upeita, että suosittelen täällä käyntiä aivan kaikille!

Katso miltä reitti Roque Nublolle näyttää videolla Appa matkustaa blogista.

Kurkkaa myös Ocean Hill -hotellivinkki Gran Canarialle

Oletko sinä käynyt Roque Nublolla ja mitä tykkäsit tai heräsikö kuvien pohjalta kiinnostus käydä täällä?

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa: