Festarireissuja ympäri maailman #IG Travel Thursday

Tätä se elämä on parhaimmillaan. Kesä ja festivaalit... Ja vielä kun tähän täydelliseen comboon yhdistetään reissuaminen ympäriinsä hyvän musiikin perässä, ollaan asian ytimessä. Elämän parhaissa puolissa ja siinä käsittämättömässä vapauden tunteessa jota edustaa aina kaikki ne kymmenet tuhannet ihmiset jotka kokoontuvat lähes viikoksi festivaalialueen aukeille pelloille telttansa kanssa. Kaverit kainalossa he kirmaavat musiikin perässä festivaaliporteista sisään "paratiisiin" jota viettelee monta päivää kestävä musiikin ilotulitus. Jossa läsnä on vapaus - ja aina toivon mukaan aurinkoinen sää.
Mielestäni tähän Instagram Travel Thursdayhin sopii myös esitellä matkakohteita näin festivaalimatkaajan silmin.

Sziget-festival. Budapest 2012

Kiertäessä vuosi toisensa (vuosikymmenen) perään Suomen festareita, siis kaikkia niitä (ja osaa niitä joita ei enää ole edes olemassa -joo, olen vähän vanha jo), jossain vaiheessa alkoi vain muhia ajatus, että miksi sitä ei lähtisi merta edemmäs kalaan ja katsastaisi muiden maiden festaritarjonnan. No niinhän siinä tietysti kävi, että ensimmäisen ulkomaanfestarin koettua, ei oikeastaan paluuta entiseen ollut. Siellä kaikki (anteeksi nyt vaan) toimi niin paljon paremmin, kaikki vaan oli niin paljon paremmin ja kaikki vaan tuntui niin paljon paremmalta. Yksi suosikeistani on ollut Chicagon Lollapalooza-festivaali, jossa oli aivan tolkuttoman siistiä festaroida keskellä isoa Grand Parkia ja katsella auringonlaskua pilvenpiirtäjät siluetissa ja rokkailla samalla Green dayta. Siis vaan niin siistiä! Mutta festareiden ei välttämättä tarvitse olla isot, ollakseen ikimuistoiset. Myös Hollywoodin Sunset Stripillä järjestettävä pieni SSMF on jääny ikuisesti mieleen. Suljetaanhan festareiden vuoksi osa legendaarista Sunset Stripiä ja sitten party-paikkoihin kuuluvat kadun kaikki kuuluisimmat baarit Viperista eteenpäin. Ne oli aika epätodelliset partyt, monella tapaa. Ozzy Osbourne esiintyi kadulla ja olin unelmieni kaupungissa, Coast to coast road trip melken päätöksessä, ystävieni kanssa, The Roxy-ravintolan katolla ihmettelemässä meininkiä... Sillä hetkellä se oli maailman täydellisin hetki :)
Mutta Belgiassa pidettävä Rock Werchter -festivaali on vakiinnuttanut paikkansa meidän festarikalenterissa ja jollain tapaa tie on vienyt sinne jo neljänä kesänä. Veisi tänäkin kesänä, ellei oltaisi oltu tosi amatöörejä ja myöhästytty lippujen hankinnassa... Harmittaa aivan vietävästi, koska tilanne on tällä hetkellä se että kaikki liput on loppuunmyyty! Yhyy... ja iso krokotiilinkyynel... Eli jos joku tietää jonkun jolta noita lippuja saisi, saa lämpimästi ilmoitella minulle. Harmitus los maximus...!
Mutta tokihan toisen oven sulkeutuminen tietää aina toisen avautumista... Kyllähän näitä juhlia maailmalla riittää. Ja olisikin kiva kuulla jos sinulla on jokin suositus kivoista festeistä?

Ystävät & Rock Werchter-festival, Belgium 2013
Matkalla lentokentälle aamuvarhaisella Helsingin Kalliossa...
Sziget-festival, Budapest 2012

Ja toisaalta, kesän päättää kuitenkin aina onnellisesti Helsingin oma Flow. Joka kiilaa kyllä kaikilla tavoin noiden itse kokemieni ulkomaan festivaalien kärkeen. Flow on parhautta ja on upea päätös kesälle! Mutta niissä kesän viimeisissä festivaaleissa piilee aina se kamala haikeus... Sama haikeus kuin joka valtaa viimeisenä lomapäivänä... Pitääkö tämän loppua, jo nyt...? Tiedättekö...

Flow-festival, Helsinki 2013
Flow-festival, Helsinki 2013

Flow-festival, Helsinki 2013
Sunset Strip Music festival, Hollywood Los Angeles, USA. Road Tripin ikimuistoinen päätös, 2009.

Lollapalooza-festival Chicago, USA. Syyskuussa 2011

Joskus festareilla voi nähdä lemppariartistin näin läheltä. Minä ja kuumaakin kuumempi the Soundsin Maja! Hurricane-festival, Germany

Helteinen kesäpäivä kääntyy illaksi festivaaliniityllä... Niin kaunista - Rock Werchter-festival, Belgium 2013


Ja vaikka se kesä ja festarit aina syksyyn kääntyvätkin, haikeudella. Ei mikään taas tunnu niin hyvälle kuin uusi kevät ja tulevan kesän pikku hiljaa tietoon tippuvat festarikiinnitykset alku keväästä...
Näihin kuviin ja tunnelmiin, ja intiaanikesää odotellen. Peace. Life is a festival... :)


*********************************

Instagram Travel Thursday 

"Instagram Travel Thursday on viikottainen kokoelma blogipostauksia, ja tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Projekti sai alkunsa Skimbaco Lifestyle – online lehden perustajan Katja Presnalin ideasta."


Suomessa IG Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses

 
Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasmag nimellä.


*********************************

11 kommenttia

  1. Kiva postaus! :) Me oltiin viime kesänä ekaa kertaa ulkomailla festareilla. Ostin mun miehelle 30-vuotislahjaksi liput Summer Breezeen, joka on metallifestari Saksassa. Eikä oltu pettyneitä! Meininki oli hyvä, aurinko paistoi, festarialueella sai kulkea olut kädessä ja katella bändejä rauhassa. Ei ollut ördäämistä vaikka varsinkin viimeisinä päivinä porukka alkoikin olla vähän väsähtäneitä (festarit kesti about 5 päivää) :D Mentäisiin ehdottomasti toistekin. Ja liputkin olivat edulliset. Oiskohan ollut about 90 euroa per nuppi. Toki menihän matkoihin rahaa (ajettiin sinne Suomesta), mutta oli se kyllä sen arvoista. Jäi meidän kotimainen Tuska nyt hieman kalpeaksi tuon Summer Breezen jälkeen, vaikka SB ei edes Saksan mittakaavalla kai vielä ole mikään kovin iso festari. Meille se oli kyllä aika jättimäinen.. :D

    Maailma on täynnä (ja Eurooppa erityisesti) vaikka mitä festareita, että kannattaa kyllä pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata muualle juhlimaan kesää. Suomen festareiden liput alkaa olla niin korkeissa hinnoissa ja esiintyjätarjonta tuntuu olevan vuosi vuodelta huonompaa, että ulkomaille siirtyminen alkaa olla varmaan yhden jos toisenkin mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anne! Ja kiitos kivasta festarivastauksesta. Juurikin näin - maailmalla riittää festareita ja kuten kirjoitit myös meininki on siellä hyvää ja rentoa. Tosi kiva kuulla että viihdyitte myös. Nimittäin kyllä Saksan maalla osataan festarit järjestää, ja euroopassa yleensäkin. Siellä ei nipoteta ja itseasiassa ikähaarukkakin taitaa olla vähän varttuneempaa, joka tietty sopii itselleni ainakin ;)
      Mukavaa kesän odotusta ja tulevia festareita! :)

      Poista
  2. Huikea postaus! En muista, onko kukaan vielä jakanut torstaipostauksissa festarikokemuksia maailmalta - tuskin, joten tää tuli kuin tilauksesta. Mä olen käynyt Saksan Scheesselissä Hurricane-festareilla 2004, oli aivan mahtava kokemus. Nyt mua houkuttavat Tallinnan Öllesummerit.

    Ja aivan mielettömän upeita kuvia Flowsta, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nella! Ai säkin olet ollut Hurricanessa - niin mekin, pari kertaa! Ja toden totta, mahtava kokemus :) Asiat vaan toimii, ja kaikki on edullista ja rentoa. Ainut mikä Hurricanessa on verrattuna tuohon viikkoa myöhemmin järjestettävään Werchteriin, että Scheesselissä oli paljon viileämpi ja yöt jopa tosi kylmiä. Werchterissä taas puolestaa eletään helteessä viisi päivää ja kiehutaan teltassa...hehh... that´s festival life :) Muistatko miten sään jumalat sinua palveli tuolloin 2004? Säitähän ei toki voi valita, mutta ihan snadisti se monta päivää jatkuva sade haittaa, josko nyt ei kuitenkaan pilaa mitään :)
      Kivaa festarikesän odotusta Nella sinulle :)

      Poista
    2. Niin, ja kiitos kommentistasi. Kiva jos tuli uusi kulma IGTT-postauksille :)
      Ja Flow on kyllä upea festari. Visuaalisesti kaunein ja paras :)

      Poista
  3. On kyllä todella kiva postaus!

    En ole ollut ulkomailla festareilla ja Suomessakin vain melko pienillä sellaisilla, mutta ulkomailla kokemieni keikkojen perusteella voin hyvinkin uskoa, että meno on hieman erilaisempaa kuin täällä Suomessa. Onnistuneeseen keikkaankin kun vaikuttaa moni asia, kuten äänentoisto, ympäristö ja niin edelleen, mutta lisäksi fiilis ylipäätään matkustellessa on melko korkealla, joten onnistunut musiikkikokemus vie tunteet helposti äärimmilleen. Joten olisihan se kiva matkustella festareidenkin perässä :)

    Mitä noihin lippuihin tulee, niin kannattaa ainakin tarkastaa kyseisen tapahtuman facebook-sivut. Niillä ihmiset saattavat myydä ylimääräisiä lippujaan, ainakin suomalaisissa tapahtumissa näin on ollut usein. Ja mikäli niin ei ole, niin kannattaa siltikin vaikka laittaa sinne sivuille tai yritykselle suoraan ja kysyä, että myydäänkö lippuja jossakin tietyssä paikassa, tyyliin kun meillä Suomessa on huuto.net, että olisiko siellä jotain vastaavaa mistä lippuja voisi vielä bongailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistasi Teea! Olet ihan oikeassa että onnistuneeseen keikkaan vaikuttaa monta asiaa. Ja tottahan se on, että jo itse matka, reissu ulkomaille on yhtä juhlaa. Siihen päälle vielä hyvä keikka tai festariviikonloppu. Niin mikäs siinä voisi mennä pieleen :)
      Juu hei olen yrittänyt tiedustella lippuja tapahtuman facebook-sivuilta, mutta toistaiseksi tuloksetta. Täytyy jatkaa vielä metsästystä. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  4. Nyyh.... Vikasta festarikeikasta on jo KAUAN!!! Ihania fiilistelykuvia, ja oliskohan se ollut tuo Sziget myös mihin vuosia sitten päädyimme ystäväni kanssa vahingossa reilireissulla... Oli kyllä mahtava kokemus, oli se festari sitten mikä vain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Satu! Ai mahtavaa, että olette vaan vahingossa päätyneet Szigetiin. Se on kyllä mukava kaupunkifestari ja tosiaan kun kestää sen reilun viikon, niin pitkin kaupunkia tapahtuu kaikenlaista ja osallistua voi vain yhtenäkin päivänä. Tykkäsin itsekin kovasti ja toivottavasti joku elokuu tie vie jälleen uudestaan Budapestiin :)

      Poista
  5. Meidän pitää NIIN tällätä Flowssa, oon nyt käyny 4 vuotta putkeen sen jälkeen kun palasin Alaskasta. Ja oon käyny lukuisilla keikoilla ja joillakin festareilla myös ulkomailla, mutta parhaiten on jääny mieleen Seattlen Bumbershoot-festarit vuonna 2008 kun pääsin näkemään Stone Temple Pilotsit, Neko Casen ja Death Cab for Cutien. Parhautta! Joku vuos haluaisin vielä käydä tsekkaamassa Coachellan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiiiiik, NIIN pitääkin! Todellakin! Flowssa kävin (noloa tunnustaa) vasta vuosi sitten ensimmäisen kerran. Kun ollaan aina lomailtu elokuussa - mutta eipä lomailla enää, koska tahdotaan olla Helsingissä tuolloin. Ja hei, naulan kantaan! Coachellaan halutaan täälläkin... ehkä meidän joku kevät pitää synkronoida kalenterit ja vaan lähteä sinne! Yay! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!