Bananas!Fashion!OMG! New Yorkin muotiviikot

New Yorkin Muotiviikkojen aikaan kaupungin hotellit täyttyvät tuhansista muodin ammattilaisista ja silmää tekevistä julkkiksista. New York on aina muodikas, mutta muotiviikkojen aikaan se korostuu katukuvassa entisestään. Sohossa vilisee malleja ja merkkilaukkuja ja hotellien hinnat hipovat pilviä.
Viikon kestävä New Yorkin Fashion Week on ollut yksi unelmistani. Päästä siis aistimaan sen fiilistä, olla samaan aikaan kaupungissa. Jos puhutaan villeimmästä unelmastani, olisi se joskus päästä meikkiassaroimaan näytöksiin. No niin _sanottu_.

Kerroin jo aikaisemmasta käynnistäni muotiviikoilla Lincoln Centerissä täällä ja siitä että vain kutsutuilla oli asiaa ovista eteenpäin. Täysin ymmärrettävää. Ajattelin kuitenkin kokeilla vielä kerran että näkisinkö tapahtumista (näytöksiä on useissa eri paikoissa) yhtään enempää toisaalla ja kun osoitteet olivat selkeästi ilmoitettu muotiviikkojen-sivuilla, niin paineltiin paikan päälle vielä keskiviikkona kun Michael Korsilla oli näytös Tribecan Spring Studiolla. Ja voi pojat! kylläpä kannatti! Astuttiin nimittäin metrosta suoranaiseen mediasirkukseen. Salamavalot välkkyivät, toimittajia oli paikalla, kuten myös paljon bloggereita. Catwalk studion edessä kadulla jatkui noin puolisen tuntia. Eli kello kymmenestä (jonka kuvittelin olevan näytöksen aloitusaika) aina puoli yhteentoista saakka. Puolen aikaan saapuneet kutsuvieraat joutuivat laittamaan korkkarijuoksuksi, jotteivat missaisi näytöstä.

Ne henkilöt, joilla oli aikaa, pysähtyivät kuvaajien toiveesta valokuvattavaksi. Aluksi kuvasin vain itse tilannetta yleisesti, kunnes sitten rohkenin siirtyä muiden bloggareiden rivistöön kuvaamaan. Ha! Olihan muodin ilotulistusta, katsokaa miten upeita tyylejä näillä ihmisillä on!


Ja sitten, "The one and only" Voguen päätoimittaja Anna Wintour asteli paikalle. Boom! Nina Garcia Marie Claire ja Project Runway -ohjelmasta. Tuossa hauskassa keltaisessa SpongeBob Moschinon asussa oleva nainen on Chiara Ferragni, joka voitti juuri bloglovin´ Best personal style blog -palkinnon ja ruudullisessa "maitotyttö"-mekossa oleva neitokainen on Laura Brown, Harper's BAZAAR Executive Editor. Viimeksi mainitut lähtivät heti Instagramissa seurattavien joukkoon!


Oijoi, niin paljon muotia, ideoita ja tyyliä! Itse näytöshän ei kestänyt kuin reilun 13 minuuttia (voit katsoa sen muuten täältä), joten jäätiin paikan päälle vetämään vähän henkeä, kunnes sieltä jo alkoivat kutsuvieraat tupsahdella ulos näytöksestä. Ensimmäisten joukossa Heidi Klum. Lisäksi näytöksestä asteli ulos myös suomalainen nainen, joka bongasi meidät kun puhuimme suomea keskenämme. Hän oli ollut näytöksessä ja kertoi että muun muassa Suvi oli ollut mallina näytöksessä! Kumpikaan meistä ei näin jälkikäteen ymmärrä, miksi oltiin niin urpoja että ei tajuttu kysyä tämän naisen nimeä tai tahoa - hän oli kuitenkin juuri astellut ulos Michael Korsin näytöksestä! Oltiin tilanteesta jotenkin hämillämme ja ei oikein small talk:aan luonnistunut, kun suoraan sanottuna tuijottelin vain oviaukosta ulos tupsahtavia tähtösiä. Voi miksi en tosiaan tajunnut esittäytyä! Jos joku tietää jonkun tai näkee jutun näytöksestä suomalaisessa lehdessä kenties, niin olisipa hauska tietää lisää! Suomi oli siis kuitenkin hyvin edustettuna näytöksessä ja Suvi-mallistakin löytyy kuvia Instagramissa, ja jos katsotte näytöksen, niin siellä hän näkyy. Lisäksi näytöksen ohjelmalehdessä mainitaan seuraavien mallien nimet: Liisa, Kati, Hanne, Anna ja Leila. Kaikki eivät varmastikaan ole suomalaisia, vaikka niin nimi antaa olettaa. Ja että mistäkö sain käsiini tuon ohjelmalehden?



Tosiaan, joku saattoi jo ihmetellä miksi minulla oli Instagram -kuvassa kädessäni Michael Korsin näytöksen istuinpaikkalippu sekä kuvissa näkyvä ohjelmalehtinen? No, minäpä kerron; tämän bananas fashionista hetken jälkeen kävelimme parin korttelin päähän aamupala bageleille. Tai itseasiassa ostimme edukkaat bagelit katukojusta ja huomasimme erään bakeryn seinustalla auringossa olevat penkit. Menimme istumaan sinne. Tunnistin myös muita kuvaajana olleita bloggereita kahvilassa, sekä lisäksi MK:n henkilökuntaa kulkulätkineen kävi kahvilassa. Halusin ostaa vielä jotain jälkkäriksi, jolloin siirryttiin kahvilaan sisälle ja kun kävin wc:n puolella mieheni oli bongannut minulle pöydältä jonkun unohtamat(!?) paikkaliput näytökseen. Sinä joka istuit paikalla F13, häpeä. Minen ainakaan jättäisi näin upeita lappusia sinne tänne. Ajattelin että tämä on kohtaloa!

Mutta, kun tämän hehkutuksen jälkeen lähdimme kävelemään kohti Flat Iron Buildingia (kyllä, tuona päivänä käveltiin kilometritolkulla), eräissä liikennevaloissa jalkojeni juuressa lepäsi Michael Korsin Spring 2015 -näytöksen ohjelmalehti. Siinä, kadulla, New Yorkissa. Sen on täytynyt pudota joltain, sillä sitä tuskin kukaan tarkoituksella tiputtaisi.

Se on aika kiva muisto tästä kaikesta hömpästä :) Ohjelmasta näkee hienosti näytösjärjestyksen ja vaatteet listattuna mallin kanssa. Viimeisellä sivulla on listattuna luonnollisesti vielä kaikki creditit, näytöksen ohjaajasta meikki- ja hiustaiteilijoihin. Ihan huikee muisto! En tiedä mitä Herra MK yrittää viestittää, mutta eikö tämä ole selvä merkki muotijumalilta vai mitä?



Ps. En uskaltanut uhmata kohtaloani enempää ja mennä (samoista papereista löytyneeseen) Re-See -tapaamiseen neljältä samana päivänä, vaikka siinä oli osoitetiedotkin tapahtumaan Bryant Parkissa... Tiedän! Voi olla että kävelin onneni ohitse...  Anything Can Happen in New York.

Muoti voi olla vakava asia. Itse kirjoitin tämän postauksen kuitenkin pilke silmäkulmassa, puoli vakavasti. Mutta silti - ihan mieltsi päivä!


Eng // Outside of the Michael Kors Spring 2015 fashion show in Tribeca, New York.


10 kommenttia

  1. Oooooh! How cool is that! Jeee Sanna! Anna Wintour ja kaikki, ohan sulla on ollut huikee päivä! Se on tosi tärkeetä sanoa ne isot unelmat ääneen! Sitten ne tapahtuu! Mää vielä jonain päivänä tuun sinne kattoon näytöstä, jonka malleja SÄÄ olet meikannut =) I'm sure!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Word. Juurikin näin! Ja hihhh.... sehän olisi sitten dream come true meille molemmille ;) Ihana Ulla!

      Poista
  2. Ei vitsi oon kyllä kade :D Oli varmasti hieno kokemus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Lara! Oli tooooosi jeees päivä ja hieno kokemus :) Kiitos kommentista ja tervetuloa lukijaksi! <3

      Poista
  3. Kyllä oot tehnyt huikeita bongauksia! Voin vaan kuvitella kuinka oot siellä kuvaillut silmät säihkyen. Ai että, nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh... pikku paparazziksi joutui kyllä heittäytymään ;) Hauskaa oli! Kiitos, nautitaan! :D

      Poista
  4. Aivan mielettömiä kuvia, Sanna! Gorgeous looks! Ja ihan kreisi tuo MK-keissi - it was definitely meant to be. Nauti täysillä, lucky girl! ;--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooih, kiitos <3 Eiks ollutkin ihan huikeita lookeja kutsuvierailla! Olin ihan kokoajan vaan että wow!wow! ;DDD Ihanaa että oot samaa mieltä! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Eikä, vauu!!! Kuulostaa niin ihanalta New York -päivältä, tuohan meni ihan nappiin! :) Niin siistiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!