Road Trip USA: St. Lous ja upea Gateway Arch

En tiedä teistä, mutta itseäni hieman hengästyttää tosissaan lukea näitä vanhoja blogimerkintöjä roadtripin keskilännen osuudelta. Moottorie on ollut todella kuuma, eikä kaupungeissa juuri olla löysiä hengailtu. Toisaalta, puolustukseksi on sanottava, että ainakaan tuohon aikaan emme oikein löytäneetkään tekemistä noista kaupungeista. En tiedä jos nyt menisi samoihin paikkoihin, löytäisikö paikoista erilaisen kulman? Tässä postauksessa ollaan aluksi St. Louisissa ja tutustutaan suomalaissukuisen Eero Saarisen suunnittelmaan Gateway Archiin. St. Louisista matkamme jatkui yhden yön jälkeen Kansas Cityyn.






"Oli muuten jännin hissi ikinä. Hennaa jännitti todella paljon, mutta hyvin hän selvisi. Kaaren ylös mentiin sellaisilla pienillä viiden hengen istuttavilla pyöreän muotoisilla munakapseleilla, jotka kulkivat kiskoilla."



14. lomapäivä (maanantai 31.08.2009)


Perillä St. Lousissa ajoimme heti aamusta ihmettelemään Eero Saarisen suunnittelemaa monumenttia Gateway Archia. Se näytti kyllä upealle! Päätimme mennä myös kaaren sisälle, sillä sinne todella pääsee myös sisään. Sisäänpääsymaksu kaaren ylhäälle maksoi 10$ ja haluttiin mennä ylös kuvailemaan maisemia. 


Gateway Archin kaari nousee 192 metrin korkeuteen. Oli muuten jännin hissi ikinä. Hennaa jännitti todella paljon, mutta hyvin hän selvisi. Kaaren ylös mentiin sellaisilla pienillä viiden hengen istuttavilla pyöreän muotoisilla munakapseleilla, jotka kulkivat kiskoilla. E. Saarinen oli suunnittelemassa myös tätä keksintöä. Saarinen valitettavasti menehtyi kuitenkin neljä vuotta ennen kaaren lopullista valmistumista.


Ylhäällä Gateway Archin kaaressa 192 metrin korkeudessa. Ketä jännittää?
Kuvan keskellä olevasta kirkosta tuli mieleen Helsingin Tuomiokirkko.

Gateway Archin rakentajat ja suunnittelija Eero Saarinen keskellä.

St. Lousin kaupunki sijaitsee Mississippi-ja Missourijoen yhtymäkohdassa.


"Halusin ehdottomasti löytää kartan, jossa näkyisi selkeästi Route 66 -tie. Minulle henkilökohtaisesti yksi roadtrip -matkan unelmista oli ajaa tätä legendaarista tienpätkää."
 

Gateway Archilla vierailun jälkeen teimme pienen kierroksen St. Lousin keskustassa, jossa ei valitettavasti ollut oikein mitään ihmeellistä, johon olisimme osanneet tarttua. Lähdimmekin ajelemaan kohti seuraavaa määränpäätä, Kansas Citya. 

Tässä kohtaa halusin ehdottomasti löytää kartan, jossa näkyisi selkeästi Route 66-tie. Minulle henkilökohtaisesti yksi roadtrip -matkan unelmista oli ajaa tätä legendaarista tienpätkää, joka lähtee Chicagosta ja kulkee Illinoisista Missourin, Kansasin, Oklahoman, Texasin, New Mexicon ja Arizonan läpi päättyen Santa Monican hiekkarannalle Kaliforniaan. Route 66 -tie oli ensimmäinen, mikä kulki halki Amerikan. 

Etukäteen tiedossa oli, että vanha tie olisi kehnossa kunnossa ja hitaampi ajaa ja näillä sisämaan osuuksilla me oikeastaan ajetaan kilpaa ajan kanssa, koska vedettiin vähän tiukalla aikataululla tämä keskilänsi, jotta päästään Vegasiin ja Kaliforniaan ajallaan. Elikäs tarvittiin kartta, joka näyttää route 66-tiet (meidän Nokia E71 gps ei näytä). 
Torkkuessani autossa minut herätetiin sellaisen söpön pienen kaupan edestä, nimeltään Nostalgia Ville. Siellä oli hurjasti kivaa pikkukrääsää ja Route66 kamaa. Ja jee, sieltähän se karttakin löytyi!

 Majoitustiedot: Quality Inn & Suites, 1995 Macon St, 64116 Kansas City area, MO

Ruokatauolla jossain päin Amerikkaa ja varaamassa seuraavaa majoitusta.





Seuraavaksi roadtrippimme jatkuu Kansas Cityyn ja sieltä Oklahomaan. Pian myös 2000 mailin raja menee rikki. Kilometrejä kertyy tällä hetkellä kovaa vauhtia. Suurin yksittäinen osuus koko reissullamme oli 900 kilometrin ajopäivä. Osa nähtävyyksistä nähtiin vain auton ikkunasta, koska kaikkialle ei ollut vaan mitenkään aikaa pysähtyä. Ja toisaalta, tuolla keskilännessa on osuuksia, joissa ei ihan hirveästi ole mitään nähtävää, joten silloin pitää vaan ajaa eteenpäin. Roadtripeissä on aina ihan oma tunnelmansa. Musiikki, käydyt keskustelut, vaihtuvat maisemat, pysähtyminen random-huoltoasemille ja toisinaan se syvä hiljaisuus, jonka silmän kantamattomiin näkyvä moottoritie tuo. Roadtripit on parhautta, ainakin minun mielestä!

Mikäli haluat lukea aiemmat postaukset New Yorkista alkaneesta roadtripistä, niin pääset niihin tästä:
Road Trip -postaussarja alkaa
Perillä New Yorkissa
Nyc-love ja eeppisiä auringonlaskuja
Coney Island
Vallan ytimessä Washington D.C.:ssä
Columbus
1100 mailia
Viikonloppu Chicagossa


 *Tämä on osa postaussarjaa vuoden 2009 Road Tripistä halki Amerikan. Nostot ja kuvat ovat silloisesta blogistani, jota kirjoitin tienpäältä.

2 kommenttia

  1. Me löysimme St. Louisista ihan kivasti tekemistä. Saavuimme kaupunkiin iltapäivällä ja yövyimme siellä kaksi yötä. Aikaa kaupungilla pyörimiseen jäi siis yksi kokonainen päivä ja se ensimmäinen ilta. Gateway Archin lisäksi kävimme pienellä risteilyllä Mississippillä. Hauskana yksityiskohtana kaupungissa sattui olemaan Pride-kulkue juuri vierailumme aikana. Sitä oli kiva seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kuulla, että kaupungista löytyi muutakin tekemistä, kuin tämä kuuluisin nähtävyys Gateway Arch. Ja en sitä epäilytkään, jos mieli on avoimena ja on aikaan. Tuo jokiristeily olis varmasti sellainen, missä itsekin olisin viihtynyt. Ja Pride-kulkue on varmasti tuonut mukavasti väriä kaupunkiin, mahtava ajoitus! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!