You are never too old...

 
"You are never too old to 
set another goal or 
to dream a new dream."


Olisi niin paljon kerrottavaa ja niin vähän aikaa. Siis siitä torstaista lähtien kun lentokoneen pyörät osuivat LAX:in kentälle, Kalifornia on napannut meidät pauloihinsa. Meidän suunnitelmien täyteistä reissuexceliä on yritetty lukea ja toteuttaa parhaamme mukaan. Ollaan tehty jo lyhyessä aikaa jo vaikka ja mitä. Aloitetaan nyt vaikka sillä että lauantaina käytiin Hollywood Bowlilla Florence and The Machinen keikalla ja että sunnuntaina vietettiin koko päivä Castaic Lakella motoristien hyväntekeväisyys-festareilla katsomassa Foo Fightersia! Mutta tämä tilaisuus ansaitsee ihan oman postauksensa, sillä eihän Dave nyt joka päivä mainitse Suomea lavalla, iiiihhihihh.

Otettiin eilen illalla varaslähtö mun tämän päiväisiin synttäreihin, vähän kuin varkain. Mentiin piknikille tähän meidän Venice Beachille ja reissukumppanini Ulla laulaa lurautti jo onnitteluvärssynkin cupcakesin kera. Auringonlasku itsessään toimi jo upeana näyttämönä. Ja en voinutkaan vastustaa hyppykuvan ottoa. Vaikkakin olen kärsinyt pitkittyneestä yskästä jo viikkokausia. Välillä olo heikkeneekin yskän vuoksi ja viikonloppuna tuntuikin hetken, että jopa kuume olisi nousemassa, mutta toivottavasti tää kaikki on nyt vain jetlagin ja väsymyksen ja onnen sekoitusta. Ainakin onnellisuuden allekirjoitan.

 

Näissä maisemissa me aloitetaan tämä uusi päivä täällä Kaliforniassa. Tänään saan tai joudun taas kääntämään uuden ikävuoden elämässäni. Olen kyllä aika onnen likka että saan tehdä sen näissä puitteissa ja erittäin hyvässä seurassa.
Aurinkoa ja palmuterkkuja kaikille teille sinne Suomeen! Palaan taas linjoille jahka aikaa enemmän liikenee. Siihen saakka kannattaa virittää muut somelinjat hyppysiin:

Seuraa Seven Seas -blogia ja seikkailuita myös seuraavissa kanavissa:


Eng //  It´s my birthday today. Greetings from Venice Beach!
By 4 kommenttia
Tunnisteet: , ,

Pakkailua, reissusuunnitelmia ja TBEX-matkabloggaajakonferenssi

Uskokaa tai älkää, sanon sen suoraan, sen enempiä kiertelemättä - mä lennän huomenna takaisin sielunmaisemiini, Kalifornian auringon alle, Los Angelesiin! On tässä kieltämättä itselläkin hieman vaikea uskoa asiaa ja nipistelenkin aika ajoin itseäni ja hypin sisäisesti taivaisiin saakka onnesta. Mutta kuten elämä on opettanut, asioilla on tapana järjestyä ja jos oikein uskoo asioihin, niin aina löytyy jollain tapaa keino toteuttaa unelmansa.

Eeppisestä reissusta tulee olemaan siis kyse. Se, että olen aikoinaan tavannut Amerikan-sielunsiskoni, on ajanut meidät siihen tilanteeseen, että päästään nyt sinne melkein kaikki yhdessä samaan aikaan. En vain voinut jättää tätä tilaisuutta käyttämättä, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Lennän siis huomenna 50 State Puzzle-blogin Ullan kanssa samaa matkaa Los Angelesiin. Perillä odotteleekin meitä jo ihana Maria, jonka kanssa vietettiin paljon aikaa viime syksynä ja nyt keväällä LA:ssa. 
Reissu tulee olemaan minulle kaikin puolin erilainen ja opettava. Los Angelesin jälkeen lähdetäänkin verkostoitumaan toden teolla Floridaan, jossa pidetään TBEX-matkabloggaajakonferenssi lokakuun lopulla.
Huomenna olen takaisin Los Angelesissa ja tuolla samaisella Venice Beachillä ja en epäile yhtään etteikö hymy olisi yhtä leveänä, kuin tässä kuvassa syyskuussa.
Veikkaan että tämän tyyppisiä onnenhyppyjä tulee tehtyä useita Cali-siskojen kanssa. Tämä kuva on meidän viime reissusta ja hauskasta surffipäivästä, jolloin aallot tosin voitti meikäläisen 100-0.

 Mutta ei tässä vielä kaikki. Väänsin kättä itseni kanssa pitkään reissuun lähdöstä, ihan jo siitä syystä, koska joudun paluumatkalla lentämään yksin. Siis lentopelkoisena yksin, ilman miestäni. Pelko, oli siis yksi suurimmista esteistä tälle lähdölle, tai meinasi olla. Nyt joudun paluumatkalla kuitenkin kohtaamaan pelkoni ja yritän koko ajan skarpata sen asian suhteen. Menolennollakaan minulla ei ole tuttua ihmistä vieressä, mutta saan siitä mielenrauhaa, että Ulla lentää kuitenkin samassa koneessa kanssani. 
Sain hyvänä argumenttina tähän ajatuksen, että ajattelepa jos tulevaisuudessa joudun vaikka työni puolesta lentämään paljon. Se on totta. On aika rohkaistua tämänkin asian suhteen. Lupaan raportoida miten asian kanssa sitten aikoinaan kävi. Toivottakaa kuitenkin onnea!




Matkustan siis ilman maailman parasta matkakumppaniani, miestäni ja joudun olemaan erossa hänestä yli kaksi viikkoa. Se on pisin aika mitä koskaan kahdeksaantoistavuoteen ollaan oltu erossa toisistamme. En tiedä miten siihen voi ikinä tottua, mutta nyt otamme riskin kokeilla. Toki tiedän, että reissukumppanini Ulla kärsii samasta ikävästä. Ollaan tästäkin puhuttu Ullan kanssa ja päätetty vaan selvitä. Luulen että Amerikka pitää meistä kuitenkin hyvää huolta. Iltaisin varmasti ikävä hiipii vasta luokse. Onneksi on kaikki teknologia, jonka avulla voi vaivattomasti olla yhteyksissä kotiin rakkaaseen.
En ehkä kestä sitäkään, että ollaan menossa Foo Fightersin keikalle. Peace!

 Tekemistä ollaan kehitylty jo hirmuisesti joka päivälle. Toivon tietysti tapaavani paikallisia LA-ystäviä, haikkaavani paljon ja eihän sitä tiedä uskaltaisiko sitä taas surffilaudan pyörteisiin.
Yksi asia on kuitenkin varma - me ollaan menossa Foo Fightersin keikalle! Tämä konsertti vaikutti myös aika isolta osin lähtööni, sillä Foo Fighters ja Dave! Ei ole ensimmäinen kerta, kun reissaan tuon bändin keikkojen perässä. Saakin nähdä millainen seikkailu meille oikein syntyykään tuona keikkapäivänä, koska se pidetään kauempana LA:sta ja tapahtuma on nimeltään Love Ride motoristitapahtuma. Haha. Kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka maskottina on viime vuosina ollut itse Jay Leno. Tästä combosta tulleen hyvin hauska keikkapäivä. Lupaan raportoida tästäkin, että miten meidän kävi.

Synttäritkin osuu reissun ajankohtaan ja tiedän olevani oikea onnentyttö, koska saan viettää jo toista kertaa juhliani peräkkäin rakkaassa LA:ssa. Floridan suuntaan siirryttäessä koetaan vielä Halloween-juhlatkin, jotka viime vuotisen perusteella ovat kyllä huikeita Amerikoissa. Ja sitten on vielä tosiaan itse TBEX-konferenssi! Sitä odotan suurella innolla ja sen tuomia muita mahdollisuuksia ja uusia tuttavuuksia. Kuulostaako tämä kaikki teistäkin ihan älyttömältä? Niin minunkin mielestä. Mutta ei auta kuin hypätä menoon mukaan ja pysytellä kyydissä. Pakkailut on aikalailla loppusuoralla ja aamulla odottaakin aikainen herätys ja nokka kohti Helsinki-Vantaata. Itku tulee varmasti kentällä, kun morjenstan elämäni rakkauden, mutta sanokaa että selviän. Kyllä, minä selviän. Me selvitään.



Eng // Believe it or not but I'm off to LA tomorrow morning. Also I´m very excited to go to TBEX Florida end of this month.
By 23 kommenttia
Tunnisteet: , ,

Joshua Tree - erämaan lumoissa

Reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Los Angelesista itään ja vajaan tunnin matkan päässä Palm Springsistä sijaitseva Joshua Tree oli karuudestaan huolimatta viehättävä paikka. Ja vaikka maasto ympärillä saattaakin näyttää lähes kauttaaltaan kuolleelta, niin Mojaven autiomaassa sijaitsevalla Joshua Tree National Parkissa löytyy kuitenkin elämää. Puiston kuuluisat nimikkopuut, Joshua Treet, ovat kaiketi oikeasti jukkapalmun sukulaisia ja kätkevät ympärilleen erilaisia pieneläimiä oravista ja jäniksistä ja aavikkorotista aina lintuihin. Lisäksi kivet ja kalliot houkuttelevat mm. kalkkarokäärmeitä ja liskoja. Me emme vierailullamme nähneet ainuttakaan eläintä, lintuja lukuunottamatta, joten en laskiessani päätä lepäämään kohti lämmintä kiveä, osannut edes pelätä asiaa.

Joshua Treen kansallispuistoon oli vaivattoman helppo löytää ja Visitor Centeristä saimme nopeasti vinkkejä ja kartan avuksi, kuinka puisto kannattaisi kiertää siinä ajassa, joka meillä oli käytettävissä. Olimme palaamassa vielä samana päivänä Los Angelesiin, joten meillä oli puistoon käytettävänä noin pari-kolme tuntia aikaa. Ja siinä ajassa on todellakin mahdollista nähdä puisto lähes kokonaan, sillä puisto näin amerikkalaisittain ajetaan autolla läpi. On toki itsestä kiinni, kuinka nopeasti puiston haluaa suorittaa. Vastaavasti täällä voisi viettää useita päiviä. 15 taalan kertamaksulla voit viettää viikon verran aikaa puistossa.






Selkeä asfaltoitu ajotie vie loopin muotoisen osuuden ympäri puiston. Halusimme jalkautua useammassa kohtaa ottamaan valokuvia, ja se onnistuukin helposti lukuisten parkkipaikkojen avulla. Parkkipaikkojen ympäriltä löytyy myös lähes aina piknik-pöytiä ja käymälöitä. Paikan siisteys kiinnittää erityishuomiota ja se että mukavuuteen on selkeästi panostettu. Tykästyttiin heti paikkaan.







Jalkaudumme lyhyelle trailille, tässä vaiheessa jo paahtavan iltapäiväauringon alle ja alussa ajattelin, että lenkki tehtäisiin ääriolosuhteissa, mutta osuus olikin helppokulkuista polkua keskellä aavikkoa. Välistä horisontin halkaisi korkeat kalliokiipeilyyn nykyisin valjastetut kiven murikat ja niitä siellä olikin useita. Paikka on todella suosittu nimenomaan kalliokiipeilijöiden keskuudessa ja muistankin keväällä katsoneeni REI:stä (paikallinen Partioaitta) kokonaista kirjaa, jossa oli lähes jokainen Joshua Treen kivi ja kallio merkattuna tähän lajiin sopivaksi.
Trailimme, Hidden Valley, oli vain 1,6 kilometriä pitkä, mutta suosittelen silti ottamaan vesipullon mukaan. Usein kun matka helposti venähtää kuvatessa. Lisäksi itselläni toimii lippis aina hyvänä suojana auringonpistoksen varalta.





Nopea vierailumme Joshua Treessä teki meihin suuren vaikutuksen. Tuumittiin yhteen ääneen, että upea Kalifornia sai jälleen yhden pisteen lisää. Kalifornia on kyllä uskomaton osavaltio. Sieltä löytyvät niin meri, vuoret kuin autiomaakin. Unohtamatta rentoa elämäntyyliä.

Kun katselimme pysähdyspaikalla erästä telttailevaa kaveriporukkaa, ajattelimme että tänne on joskus päästävä itsekin telttailemaan. Voin vain kuvitella ne tuhannet ja aina tuhannet tähdet, joita erämaassa pääsee omin silmin todistamaan.



Joshua Tree jätti lämpimän muiston sydämeen ja syyn palata sinne uudestaan auringonlaskun aikaan.


Eng // Joshua Tree National Park in California was a surprisingly nice place to visit. I definitely wanna go back there some day camping.
By 12 kommenttia
Tunnisteet: , , , ,

Palmujen Palm Springs

Mitä sinulle tulee mieleen kaupungista nimeltä Palm Springs? Itselläni mielikuvat heiluivat rikkaiden lomanviettopaikkana, eläkeläisten paratiisina sekä tietysti nimensä mukaisesti palmuissa. Tiesin myös että festivaali nimeltä Coachella, pidetään noilla suunnilla. Se onkin sellainen tapahtuma jonne vielä joku päivä mieluusti haluaisin.

Aikaisemmassa postauksessa Salvation Mountainilta, lupasin palata tähän palmujen kaupunkiin tarkemmin. Sitähän se Palm Springs todella oli, palmuja. Täällä myös kuulemma kasvatetaan kaikki (no siis about kaikki) palmut jotka tuodaan esimerkiksi Los Angelesiin. Nähtiinkin matkalla paljon palmuviljelmiä. Palmuja rivirivissä, silmän kantamattomiin. Kaupungista löytyy myös paljon golf-kenttiä ja tietysti niitä resortteja.




Koska itse kärsin Palm Springsiin saapuessani jäätävästä migreenistä ja illan jo hämärtyessä sinne saapuessamme, etsittiin kuumeisesti kauppaa, josta ostaa särkylääkettä. Se osoittautui yllättävän vaikeaksi ja en oikein päässyt kaupunkiin lainkaan käsiksi tuona iltana. Tutuksi tuli vain oikeastaan hotellin tyyny, jonka vedin pääni päälle helpottamaan tuskaani. Checkoutin yhteydessä törmättiin muuten hotellin aulassa pariin suomalaiseen poikaan, jotka olivat Friscosta saakka ajaneet Palmsiin.

Aamun sarastaessa oloni onneksi tosiaan helpotti. Olin kuitenkin hyvin varovainen auringonvalon suhteen ja ei siitä syystä juurikaan jalkauduttu kaupungille. Ja toisaalta Palm Springs vaikutti sellaiselta resorttipaikalta, jossa ei oikein tuntunut olevan mitään varsinaista keskustaa, vaan kaikki oli levittäytynyt aavikolle, sinne tänne. Palmuja ja vuoria. Sitä Palm Springs oli minulle. Ja kuumuutta. Ei ihme, että pohjoisen ihmiset tykkäävät hommata loma-asuntojaan täältä, jossa lämpöä tuntui piisaavan. Jopa auringonpistokseen saakka.



Onhan nuo palmut ja vuoret kyllä aika toimiva kombo. Itse Palm Springsin sydän jäi tosin vielä löytämättä. Ehkäpä se löytyy ensi kerralla...? Oletko sinä käynyt Palm Springsissä?


Eng // One night in Palm Springs, California.
 
By 44 kommenttia
Tunnisteet: , ,

Päivä kanssani

Onpas kivaa palata jälleen blogini pariin aika kiireisen viikon ja reissulta palaamisen jälkeen. Olen lisäksi kärsinyt vähän yskästä ja pari viime päivää olenkin yrittänyt ottaa vain iisisti. Tämä postaus piti alunperin julkaista jo viime viikolla ja onkin osa matkablogeissa kiertänyttä päivä mun kanssa -haastetta. Sain sen osittain valmiiksi jo viime viikolla tänne luonnoksiin, mutta sitten väliin tuliin elämä ja meikkitaiteilijan arki, kummipojan synttärit ja ystäväpariskunnan tuparit ja väsymys. Niin tässä sitä sitten ollaan, mutta julkaistaan tämä nyt kuitenkin, kun oltiin jo alkuun päästy.

Otteita päivästäni:

06:15 Olen ollut hereillä jo tovin, koska olemme edellisenä iltana saapuneet Jenkeistä. Ja koska jet lag. Tuskailen vähän matkalle jääneen matkalaukkuni perään. Odotan sen saapuvan aamupäivästä kotiin. Pakkohan sen on. 
Heräilen laukkua odotellen hitaasti. Tsekkaan puhelimella facen, instan, twitterin ja meilit. Olisi jo vähän nälkäkin. Uskallan myöhemmin nousta sängystä keittiöön, kun kuulen että edellisenä iltana meitä kentällä vastassa ollut isäni on myös herännyt jo olohuoneessa. 


09:06 Sain meseen kutsun ystävältäni Marikalta, joka on tullut Los Angelesista Suomeen käymään, drinksuille tänään Helsingin keskustaan. Vastaan myöntävästi, tietty!




09:54 Soitan lentoasemalle laukustani. Saan kuulla että laukku oli jäänyt San Franciscoon, jossa vaihdoimme konetta Las Vegasista lennettäessä. Hengitän hetken syvään ja kysäisen että milloinhan mahdollisesti saan laukkuni? Selviää että myöhään illasta aikaisintaan. Ei siinä muuten mitään, mutta tänään minulla olisi menoa. Sellaista menoa mihin tarvitsin meikkejä ja siveltimiäni laukustani. Tietysti olin suunnitellut yhtä vaatekertaakin päälleni, joka tietysti on juuri siellä laukussa, matkalla Helsinkiin jossain Atlantin yllä.


11:37 Äiskä soitti ja vaihdettiin kuulumiset reissusta ja hääjuhlista. Panikoin hetken myös matkalaukkua äidilleni. Pakko ottaa päivän suunnitelmia ja edustusta varten käyttöön plan B. Vaikkakin suurin osa meikeistäni ja siveltimistä oli matkalaukussa, koska meikkasin morsiammen Las Vegasin häihin, löytyy minulta vielä meikkipakista jotain mitä soveltaa naamaani. Hyppäsin suihkuun ja aloin soveltamaan.





14:40 Poistun kodista ratikkapysäkille kohti Helsingin keskustaa. Suuntana on Unioninkatu 25, jossa viime viikolla piti Popup kahvilaa ParisRio. Juttelen matkalla ystävälleni Miialle ja juttelen myös mieheni kanssa, joka lähti jo aikaisin aamulla isäni kanssa hoitamaan asioita liittyen veneen talvikuntoon ja sen nostoon.

ParisRion popup Cafen tiloissa tapaan tuttuja matkabloggaajia ja pääsenkin heti kylmiltään tekemään haastattelun Panun matkojen Panun kanssa. No ennätin ennen haastista hieman hioa kysymyksiä ja opetella pikaisesti Periscopen käytön, jonka avulla haastattelu siis julkaistiin livenä koko maailmalle.


Kiitos Popot pogoillen -blogin Annalle tästä kuvasta



17:45 Kävelen jo kohti rautatieasemaa ParisRion cafessa olleen matkabloggaaja kolleegani Karoliinan kanssa, kun matkalaukustani soitetaan. Hypin lähes tasajalkaa, kun luurin toisesta päästä kerrotaan toimituksen tapahtuvan tänään kello yhteentoista mennessä illalla.


17:55 Saavun Ravintola Loisteen ulkoterassille juuri hetki ennen auringonlaskua. Tuttu ystäväni Losista odottaakin jo terassilla ystäviensä kanssa. Ja voi vitsi Helsinki näyttää kauniille korkealta käsin. Siirrymme kuitenkin sisätiloihin ja repäisen baaritiskillä ja otan hurjasti karpalomehua, jotta pysyn hereillä. Jet lag muistuttelee olemassa olostaan.
Kiitokset selfieistä kuuluu Marikalle




20:42 Meillä on hauskaa ja puhutaan paljon lentämisestä ja reissaamisesta. Käydessäni vessassa, missaan oudosta numerosta tulleet puhelut. Apua, tämän täytyi liittyä matkalaukkuuni. Soitan monta kertaa takaisin samaan numeroon mutta tuloksetta.
Siirrytään vielä porukalla näyttämään Los Angelesista Suomeen ensimmäistä kertaa tulleelle Erikalle Helsinkiä ja päädytään Mbarin terassille. Laitan jopa tekstiviestin laukuista soitettuun numeroon ja toivon (ja rukoilen) toimitusta vielä tänään.


21:47 Väsymys on kova. Oli pakko moikata tytöt ja lähteä kotiinpäin. Odotan ratikkaa Helsingin Rautatieasemalla. Kyselen vielä kotona olevalta mieheltänikin, josko kuriirifirma olisi soittanut laukusta. Mutta ei.
Kaadun kotiin päästyäni aika pian sänkyyn onnellisena kiireisestä, mutta hauskasta päivästä. Oli ihanaa nähdä niin monia tuttuja kasvoja.

Soitan seuraavana aamuna jälleen laukkuni perään ja aluksi näytti siltä, koska olin missannut heidän soittonsa, että joudun hakemaan laukun itse kentältä, mutta toinen soittoni kuriirifirmaan tuotti tulosta ja reipas kaveri langan toisessa päässä lupasi toimittaa laukkuni iltapäivään mennessä. Ja näinhän siinä sitten onneksi kävikin.


Tämä oli ote yhdestä päivästäni viime viikolla. Idea ”päivä mun kans” -haasteesta lähti London & Beyond -blogista, josta voi lukea lisää vastaavia postauksia. 


Eng // One day with me minute by minute.
By 8 kommenttia
Tunnisteet: ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)