Näytetään tekstit, joissa on tunniste Round-the-World. Näytä kaikki tekstit

Reissun huikeimmat maisemat!

Kyllä. Reissun huikeimmat maisemat (jos näitä toinen toistaan huikeimpia maisemia nyt millään voi pistää järjestyseen) koettiin varmastikin matkalla Wanakasta Arrowtowniin (juttu täällä) ja vähän kuin puolivahingossa. Puolivahingossa siitä syystä, että valittiin gps:n vinkin pohjalta tieksemme pienempi vuoristotie, kartassa olleen isomman tien sijaan. Ja voi jumankekka, että kylläpä kannatti! En tiedä onko maisemareitti aina näin upea, vai tekivätkö nämä pilvet tällä kertaa tästä hetkestä niin huikean. Mutta huh heijaa, tämän levähdyspaikan maisemat olivat vaan jotain niin päräyttävää, että ei mitään rajaa.




Tässä on muuten myös reissun harvoja yhteiskuviakin meistä. Kiitos vain eräälle sveitsiläiselle miehelle joka kuvan otti. Aasiasta ostamani selfietikkukaan kun ei enää toimi, kun menin päivittämään uuden käyttiksen iphoneeni, niin veikkaan että tästä syystä selfiepainikkeen Bluetooth-laite meni mykäksi (pöh!). Siitäkin laitteesta oli sitten vallan pitkä ilo, haha... 

Tuon päiväinen ajotiemme kiemurteli upeasti pilvien peittämien vuoriteiden keskellä. Koko seutu oli niin maaginen, että oli vaikea uskoa näkemäänsä. Henkeä salpaavan kaunista! Ja sanonko vielä kerran, ihan huikeeta!







Uudessa-Seelannissa on kyllä mahdoton ajella ja olla huokailematta tuon tuosta maisemien kauneutta. Mietittiinkin, että tajuavatkohan paikalliset missä kangastuksessa elävät. Kerran huoltoasemalla sitten kehuttiin jälleen maan kauneutta, johon paikallinen totesi, että kaipa he pitäävät niitä itsestäänselvyytenä. Mutta kyllä sen kauneuden sitten kuulemma huomaa, kun käy jossain muualla.
Minä vähän luulen, että tulen jatkossa väkisinkin vertaamaan kaikkea nyt Uuden-Seelannin mittarilla. Aika voittamattomathan nämä maisemat ovat vai mitä olet mieltä?


Eng // These were propably our best views of our trip here in New Zealand.


Wanakasta Arrowtowniin ja matkalla benjiä

Moottoritiemme oli kuuma, kun tuntuu että ei meinattu paikallamme pysyä. Saatuamme tosiaan vihdoin campervanimme, emme malttaneet olla tutkimatta ja näkemättä tätä maata koko ajan lisää ja lisää. Olimme yleensä yhdessä paikassa vain yhden yön verran, josta sitten haluttiin jo jatkaa matkaa heti seuraavaan. Tykätään kumpikin selvästi autolla matkailusta ja monen tunnin istumiset yhteensoittoon on ihan normihommaa meille. Tähän ollaan totuttu jo useilla Road Tripeillämme Jenkeissä. 
Matkamme varrelle erittäin sopivasti osunut Wanakan kylä piti meille kotia tosiaan yhden yön verran ja sieltä jatkettiinkin päivän valjettua kohti pientä Arrowtownia, jota oppaiden ja blogivinkkien perusteella kannattaa käydä katsastamassa jo ihan kylän vanhojen, hyvin säilyneiden, talojen vuoksi. Molemmat näistä kohteista ovat suhteellisen lähellä Queenstownia, mutta kun meillä ei siellä ollessamme ollut silloin vielä autoa käytössämme, niin ajeltiinpa nämä kohteet lävitse nyt. Ja kyllä taas kelpasi, näissä maisemissa...



Wanaka I Lake Wanakan rannalla oleva pieni Wanakan kylä tarjoaa monipuolisia ulkoiluaktiviteettejä, kuten vaikkapa haikkausta lähi vuorille. Söpön pienellä kylän pääkadulla on myös paljon putiikkeja, kahviloita ja surffiliikkeitä. On ollut muuten todella symppistä huomata, miten surffihenkinen ja rento koko Uusi-Seelanti onkaan. Tankattiin täällä Wanakassa meidän Campervan täyteen herkkuja New World-kaupasta ja jatkettiin matkaa etelään, sillä meidän lyhyen Wanakan vierailun aikana sataa ripsautti vettä lähes koko ajan, kuten kuvistakin näkyy, pilvet roikkuivat hyvin alhaalla. Mutta ihmeellistä silti, miten kauniilta kaikki silti näyttääkään. Eikö?



Arrowtown I Tämä 1800-luvun lopun kultakuumen aikaan suosionsa huipulla ollut pienen pieni kaupunki, näyttää siltä kuin aika olisi pysähtynyt. Kylän keskusta on hyvin pieni, mutta näin aurinkoisena päivänä se oli yllättävänkin vilkas ja turisteja tuntui riittävän hyvissä määrin. Me kävimme vain nopeasti kylillä jätskeillä ja katsomassa menneen kultakuumeen rippeitä kylästä, joka muuten uinuu tukevasti näiden hulppeiden vuorien keskellä.



Arrowtown sijaitsee siis hyvin lähellä Queenstownia, josta meidän koko Uuden-Seelannin reissumme alkoi. Ja kuten aikaisemmin jo mainitsinkin Queenstownin olevan varsinainen adrenaliinin pääkaupunki, niin siitä tuli lisää näytettä matkallamme etelään. Nimittäin saavuttuamme Kawaraun sillalle, meidän piti löydä jarrut ihan pohjaan ja pysähtyä katsomaan kuinka useat hurjapäät hyppivät sillalta kohti joen pohjaa. Tämän paikan (ja hypyn) nimi kulkee nimellä The Kawarau Bridge Bungy ja voi aaaaapua minua otti mahanpohjasta pelkästään katsoa ja jännittää näiden hyppäävien hurjapäiden puolesta. Saatoin ehkä johdatella jossain määrin harhaan tuolla otsikolla, nimittäin ehei, en itse uskaltaisi ryhtyä moiseen, en enää. Valitettava totuus on nimittäin se, että iän myötä korkeanpaikankammoni on vaan kasvanut. Siispä hatunnosto kaikille noille hurjapäille ketkä tuohon uskaltautuu. Ja itseasiassa, hyppy oli todella hintavakin. Lähemmäs parisataa paikallista, joten siinäkin mielessä säästettiin pitkä penni, kun ei tähän leikkiin kumpikaan ryhdytty (hah, mikä ihana "tekosyy"). Jäin vain miettimään tuolla ollessani, että tämän täytyi olla se sama paikka jossa Laura Let´s Go:n Laura hyppäsi benjin! Käykäähän kurkkaamassa tämän hurjapää mimmin veto tuosta linkistä. Iiiiiiiiiiikkkkkkk....ihan kreisii!



Sen sijaan tuo koskenlasku (alimmassa kuvassa) näytti itseasiassa tosi hauskalle ja siihen olisin jopa voinut uskaltautuakin. Miten on, olisiko sinusta naruhyppyyn noissa maisemissa?

Ps. Tällä matkalla Wanakasta Arrowtowniin koettiin varmaan Uuden-Seelannin reissumme mahtavimmat maisemat (ellei sitten koko reissun!), mutta se on ihan oman postauksensa se. Kuvia tuli nimittäin jokunen räpsittyä.


Eng // In New-Zealand there is many very cute small towns. And of those are called Wanaka and Arrowtown. So cute and worth to stop by.


Road Trip alkakoon ja nokka kohti Lake Tekapoa

Kun viimein saatiin meidän campervan allemme Christchurchin lentokentän läheisyydestä, otettiin heti suunta takaisin eteläsaaren keskiosaan, josta olimme juuri pari päivää aikaisemmin bussilla saapuneet. Näimme nimittäin bussimatkalla upean Lake Tekapon ja se toimi meidän ensimmäisenä stoppina campervan elämällemme. Eikä kyllä yhtään pöllömmistä maisemista aloitettu, vai mitä sanotte?







Aluksi vasemmanpuoleinen liikenne tuntui hurjalta, mutta yllättävän nopeasti sitä tottui tulkitsemaan, ihan näin apukuskin penkiltäkin. Ajaminen Uudessa-Seelannissa on siinä mielessä helppoa, koska tieliikenne ei ole kauhean monimutkaista. Pelkällä perinteisellä kartallakin pärjäisi varmasti oikein hyvin, mutta meillä sisältyi autonvuokraukseen myös gps-laite, joten suunnistettiin sen avulla eteenpäin. Tykkään tosin itse aina kartoista, ja suunnistankin mieluusti niiden avulla.





Lake Tekapo on huikean kaunis turkoosin sävyinen järvi, jota sitäkin koristaa vuoret upeasti. Pieneltä kylältä löytyy useita leirintä- ja muita majoituspaikkoja. Aika huippua, että näissä maisemissa voi tosiaan yöpyä muutamalla kympillä. Auringon laskettua, jäätiin hampaidenpesureissulla vielä ihastelemaan tähtiä, joita näkyi tummalla taivaalla ennätyksellinen määrä. Aivan leirintämme vieressä, Lake Tekapolla, ihan tuossa leirintämme vieressä sijaitseekin observatorio.
Happy camperit selvisivät ensimmäisestä karavaanariyöstä, ja miksipä ei olisi selvitty. Nukutti oikein makoisasti ja näihin maisemiin oli mukava herätä.
Ajattelin, että voisin tehdä kokonaan oman postauksen autoilusta ja campervaneista yleensäkin Uudessa-Seelannissa, kun niitä nyt tuli tutkittua jokunen yritys läpi. Kiinnostaisiko sellainen?



Eng // Our NZ Road Trip begins, yay!

 
------
Majoitus:
Lake Tekapo Motels and Holiday Park, 1 yö, N. 30 Eur


Queenstown Hill haikki

Queenstownissa vierailevan kannattaa ehdottomasti varata pari-kolmetuntia tähän kaupungista ylöspäin lähtevälle Queenstown Hill Walking Trackille, sillä lupaan ja vannon että maisemat kukkulan laelta ovat huikeat. 
Meillä suoritukseen kului kolme tuntia ja olimme varautuneet eväillä mukaan. Vaikka alhaalla kylässä olikin paikoitellen viileää, niin kyllä tällä haikillakin pääsee ihan kuntoilemaan ja hikoilemaan. Nousu on aika pitkä ja siitä pohkeet kyllä muistuttivat seuraavina päivinä. Mutta eväät maistuivat kukkulan laella niin hyviltä ja maisemat olivat huikeita... joten annetaanpas niiden puhua.



Walking Trackille on selkeät ohjeet kylältä ja niitä seuraamalla on helppo päästä perille. Maasto on helppokulkuista leveää metsätietä.






ps. Ei muuten kannata huolestua siellä ruudun toisella puolella, miten hurjalta tämä kallionkielekkeen reunalla istuminen varmasti näyttää. Se tosiaankin vain näyttää siltä. Aika cool silti, vai mitä? Piti ottaa tilanteesta kaikki irti. Oikeasti tuosta meidän eväspaikkanakin toimineesta kivenmurikasta ei ollut monenkaan metrin tasaiselle pudotus. Ei siis huolta, ei täällä ihan kaikkea järkeä olla vielä menetetty :)

 
Eng // If you are ever in Queenstown in New Zealand, take a Queenstown Hill Hike. Views are really amazing!

Söpö Queenstownin kylä

En ehkä keksi parempaa paikkaa aloittaa tutustumista tähän uuteen ihmeelliseen maahan, kuin mitä Queenstown meille tarjosi. Kuten jo aikaisemmin kerroin, niin jo lentokoneella laskeutuessamme näimme vuoren huippujen lomasta koneen ikkunasta myös lampaita pelloilla. Perillä meitä odotti huikea aurinkoinen keli ja sininen taivas valkoisine pilvihattaroineen. AIka klassinenhan se maisema kieltämättä oli ja sitä haukottiin kyllä ihmeissämme koko matka lentokentäbussissakin.
Ensimmäinen päivämme Queenstownin kylässä oli mukavan lämmin ja aurinkoinen, mutta heti auringonlaskiessa iski kylmän väreet ja mennä päräytin matkamuistomyymälästä ensimmäisen pipon minkä löysin. Nainen kassalla sanoikin, että tänään on ollut todella kuuma päivä, että tänään pipolle ei olisikaan käyttöä. Ajattelin jo siinä vaiheessa, että meillä taitaa olla eri käsitys kuitenkin kuumasta. Olinhan kuitenkin pipo ostoksilla ja ei ulkona nyt ihan rilluttelu kelit sentään ollut. Jo seuraavana päivänä minulle tuli pipolle käyttöä, vaikka ihmettelenkin samaan aikaan kovasti paikallisten kesäisiä asuja siinä kylmyydessä(!) En tiedä onko Aasian lämpö tehnyt tepposet ja kaikki alle +25 lämpötilat tuntuivat jäätävälle vai onko nämä ihmiset tehty eri tehtaalla kun meikäläinen... Minä pipo päässä ja paikallinen shortseissa ja topissa. Hhhrrrrr... Lisäyksenä ehkä vielä, että en lainkaan ollut ainoa turisti katukuvassa joka oli tykännyt pukeutua lämpimämmin ja se lohdutti minua. Ja nämä maisemat, huh huh!




Aurinkoiset mutta kolean kirkkaat päivät soljuivat pienessä kylässä mukavasti. Tosin koin olevani vain syväjäässä kaikkialla ja olikin suorastaan hassua Aasian tukahduttavan helteen jälkeen olla kylmissään. Missähän sitä sitten olisi ideaali olotila, kysyn vaan..? Oman pippurinsa soppaan toi toki se, että kerta toisen jälkeen saimme kieltäviä vastauksia autonvuokrauksesta ja sen lisäksi jouduimme vaihtamaan majoitusta Queenstownissa jokaisen yön jälkeen paikasta toiseen. 
Koska olimme ennakkoon varanneet vain yhden yön kaupungista, jonka jälkeen kuvittelimme pääsevämme jo campervan elämän makuun, mutta ei sitten päästykään KOSKA se sama Kiinalainen uusi vuosi! Jonka johdosta kaikki majoitukset satojen kilometrien säteellä olivat täynnä. Ja sama koski myös autonvuokrausta. Oltiinkin päivä pari vähän hukassa, että mitäs hittoa nyt!? Jos muuten jotain opin helmikuusta ja Aasiasta sekä Oseanista reissaamisesta, niin sen, että jos aion reissata täällä päin palloa Kiinalaisen uuden vuoden aikaan, teen varaukset etukäteen. Täällä ei tosiaan enää onnistunut se, mikä niin helposti Aasiassa ja ihan vaikkapa Amerikassakin onnistuu, että astelee vain hotellille ja kysyy vapaita huoneita, tai varaa ne edellisenä päivänä netistä. Kaikkien majoituspaikkojen kyltit huusivat neonvaloin ”No vacancy”. Jotenka hypittiin siis aamu toisen jälkeen silmät ristissä majapaikasta toiseen. Nippelitietona muuten, että näemmä maan tapana on, että check-out on aamulla aina kello 10. Varsinainen aamuvirkun riemu idea!




Queenstownin maisemat eivät kuitenkaan pettäneet ja ne piti mielen vireänä. Toinen asia mikä hoksattiin aika nopeasti, oli se että Uusi-Seelantilaiset näemmä syövät vain hyvää ruokaa. Emme ole tähän päivään mennessä saaneet vielä missään huonoa ruokaa. Nam sentään! Pipo lämmitti mukavasti siis korvia ja hyvä ruoka masua. Hosteillessa olikin sitten vähän kylmä öisin, mutta onneksi olin pakannut mukaan äidin neulomat villasukat. Terkkuja siis äipälle!
Niin, ja jos saa vielä vähän valittaa, niin sekään ei kyllä riemastuttanut, että sinä aamuna kun lentomme oli Uuteen-Seelantiin, niin heräsin Australiasta silmä aivan ummessa ja rähmivänä. Näytin siis aivan silmäpuolelta ensimmäiset pari päivää, mutta sitten silmä alkoi olemaan jo parempi, joskaan ei välttämättä edelleenkään aivan normaali. Nyt katson vielä muutaman päivän tilannetta ja painelen kyllä taas lekurille. Sillä eihän voi olla normaalia, että silmät reistailee noin...yhyyyy.





Hauska juttu muuten tapahtui ensimmäisen hostelliyömme jälkeen kun olimme respassa luovuttamassa huonettamme ja jäimme aulatilaan hengailemaan ja nettiin etsimään seuraavaa majoitustamme. Kuvausryhmä marssi paikalle ja toivoi meitä kuviin ikäänkuin näyttelemään hostellin asiakkaita (no, sitähän toki olimme juuri olleet, mutta...). Varmistin vielä kuvienluovutuspaperia allekirjoittaessa, että ovatkohan he ihan varmoja että me näytetään niin nuorilta kuin he haluaa hostelli imagoonsa? Se ei vissiin ymmärtänyt sitä vitsiä... Hah, mutta nähtäväksi jää päivittyvätkö meidän ja mun silmäpuolikuvat ikinä hostellin nettisivuille. Pitääkin käydä kohta tarkistamassa...

Viimeinen yömme Queenstownissa oli vähän pakko valinta, siltä osin koska kyseinen hotelli tuntui olevan ainoa vapaana oleva majoitus koko kaupungissa. Katsottiin AirBnB:stä lähtien kaikki, siis kaikki. Ja tämä oli ainut ja valitettavan kirpsakan hintainen. Jouduttiin siis ottamaan hieno 4-tähden hotelli ja venyttämään kukkaroamme aikalailla. Mutta onneksi saatiin melkein puolet hinnasta pois, kätevän hotels.comin Rewards-palkintoöiden kautta. Sen jälkeen hinta ei enää niin kamalasti kirpaissut. Mutta, tadaa! Nyt seuraa tunnustus, oikeastaan en voi kyllä kuin myhäillä miten mahtavaa se ja luksusta se olikaan. Kolmen hostelliyön ja jaetun kylpyhuoneen jälkeen tämä prinsessa oli aika onnellinen omasta isosta hotellihuoneesta. Ja kun maisemat ikkunoista oli tätä luokkaa, niin why not.



Hotelli jätti ylihyvät fiilikset koko kaupungista, kun otettiin aamulla seuraavaksi suunnaksi Christchurchin kaupunki, jonne lähdimme bussilla, koska saimme tiedon että siellä odottaisi yksi campervan meille vapaana, yay! Mutta tosin vasta parin päivän odottelun jälkeen. Mutta koska Queenstownissa kaikki oli täyttä, ajateltiin riskillä vaihtaa maisemaa lähemmäksi autoa.

Queenstown on muuten oikea adrenaliinin pääkaupunki. Siellä löytyy tekemistä ja nimen omaan kaikkea hullua tekemistä laidasta laitaan. Kyseessä ei siis suinkaan ole mikään uinuva kyläpahanen vaan todella action pitoinen paikka. Pitkin päivää taivaalla liitelee kymmeniä riippuliitäjiä, on koskenlaskua, benjihyppyä, tandemhyppyjä, trekkausta, maastopyöräilyä, vesiurheilulajeja, kaikkea.
Itse tyydyttiin suosiolla vain haikkaamaan suosittu Queenstown Hill Walking Track, jossa riitti kolmeksi tunniksi hikoiltavaa ja aivan huikeat näköalat yli kaupungin. Teenkin siitä teille oman postauksen seuraavaksi, nimittäin maisemat kukkuloiden laelta olivat mielettömät...Wo-hou!

Ps. Queenstownista löytyy paljon hyviä ruokaravintoloita. Me emme saaneet missään ainakaan muuta kuin loistavaa ruokaa. Ensi silmäykseltä hintataso tosiaan tuntuu aika korkealta, mutta jälleen kerran, kun tullaan Aasiasta, niin kaikki tuntuu hintavalle. Ja niin, yhteen ravintolaan Queenstownissa tuntui kiemurtelevan jono aivan koko ajan. Paikka paljastui Fergburger:ksi ja pitihän se testata! Palkitsimme siis itsemme yksi päivä haikkauksen jälkeen ja jonottelimme itsellemme burgerit. Ja että kannattiko? Voi pojat kyllä! Lämmin suositus siis tälle mättöpaikalle. Siellä oli muuten yksi suomalainen tyttö töissä. Tunnisti Sanna-nimen tilaukselta ja moikkasi.

Eng // Queenstown in New Zealand was propably the best ´first touch´ of this country. We really liked it!


------
Majoitus: The Black Sheep Backpackers, 1 yö, 53 eur
Majoitus: Pinewood Lodge, 1 yö, 60 eur  
Majoitus: Copthorne Hotel And Resort Queenstown Lakefront, 1 yö, 74 eur 
Majoitus: Avalon Court Accommodation, 1 yö, 85 eur