Road Trip alkakoon ja nokka kohti Lake Tekapoa

Kun viimein saatiin meidän campervan allemme Christchurchin lentokentän läheisyydestä, otettiin heti suunta takaisin eteläsaaren keskiosaan, josta olimme juuri pari päivää aikaisemmin bussilla saapuneet. Näimme nimittäin bussimatkalla upean Lake Tekapon ja se toimi meidän ensimmäisenä stoppina campervan elämällemme. Eikä kyllä yhtään pöllömmistä maisemista aloitettu, vai mitä sanotte?







Aluksi vasemmanpuoleinen liikenne tuntui hurjalta, mutta yllättävän nopeasti sitä tottui tulkitsemaan, ihan näin apukuskin penkiltäkin. Ajaminen Uudessa-Seelannissa on siinä mielessä helppoa, koska tieliikenne ei ole kauhean monimutkaista. Pelkällä perinteisellä kartallakin pärjäisi varmasti oikein hyvin, mutta meillä sisältyi autonvuokraukseen myös gps-laite, joten suunnistettiin sen avulla eteenpäin. Tykkään tosin itse aina kartoista, ja suunnistankin mieluusti niiden avulla.





Lake Tekapo on huikean kaunis turkoosin sävyinen järvi, jota sitäkin koristaa vuoret upeasti. Pieneltä kylältä löytyy useita leirintä- ja muita majoituspaikkoja. Aika huippua, että näissä maisemissa voi tosiaan yöpyä muutamalla kympillä. Auringon laskettua, jäätiin hampaidenpesureissulla vielä ihastelemaan tähtiä, joita näkyi tummalla taivaalla ennätyksellinen määrä. Aivan leirintämme vieressä, Lake Tekapolla, ihan tuossa leirintämme vieressä sijaitseekin observatorio.
Happy camperit selvisivät ensimmäisestä karavaanariyöstä, ja miksipä ei olisi selvitty. Nukutti oikein makoisasti ja näihin maisemiin oli mukava herätä.
Ajattelin, että voisin tehdä kokonaan oman postauksen autoilusta ja campervaneista yleensäkin Uudessa-Seelannissa, kun niitä nyt tuli tutkittua jokunen yritys läpi. Kiinnostaisiko sellainen?



Eng // Our NZ Road Trip begins, yay!

 
------
Majoitus:
Lake Tekapo Motels and Holiday Park, 1 yö, N. 30 Eur


6 kommenttia

  1. Kiinnostaa!! =))) Ihania kuvia tässäki postauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, postausta siis tulille jossain vaiheessa ;) Ja kiitos Ulla, tää on huikea maa kuvata. Onnistuu aina ;DDD

      Poista
  2. En kestä näitä ihania tuttuja maisemia! Kävittekö siellä observatoriolla? Me haikattiin sinne ja takas alas yks päivä ja sen jälkeen pulahdettiin sinne hot springseihin :) Bliss <3 Mutta ihanan erilaiset maisemat teillä kun on noin nätti ilma, meillä oli niin pilvistä ettei tuo järven upea väri päässyt niin oikeuksiinsa kuin näissä sun kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon! Varmasti piinaavaa katsellan näitä, kun tiedät niin sen tunteen mitä se on, olla näissä maisemissa...
      Me ei itseasiassa käyty laiskuuttamme observatoriolla. Kaupan kassan nainen sanoi hauskasti, että samat tähdet näkee alhaaltakin, hihhh... joten katseltiin niitä sieltä järven rannalta. Mutta olishan se ollut kiva käydä sielläkin ja hot springit jäi myös täällä kokematta. Höh. Joo, meitä suosi täällä oikein hyvät kelit! :)

      Poista
  3. Wooohh! En malta oottaa että reilun vuoden päästä ehkä mekin ollaan tuolla. Uuden Seelannin kuvat on aina yhtä ihmeellisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeee, kuulostaa aika buenolta!!! :DDD Hyvää kannattaa odottaa ;) Ja teillä on ainakin nyt hyvää aikaa suunnitella reissua hyvin, jeee!

      Poista

Kiitos kommentistasi!