Bula Bula! :)

Terkkuja Fidziltä! Bula, on tervehdys jota kuulee Fidzillä kaikkialla. Tämä iloinen tervehdys kuului jo lentokoneessa moneen otteeseen ja lento tänne Sydneysta Fiji Airwaysilla olikin hyvin miellyttävä. 



Tosin, meidän matkatavarat saapuivat perille 12 tuntia myöhemmin... Mutta hey, Fiji-time! Meillä meni tosiaan hieman tiukille vaihtolento Brisbanesta Sydneyyn, koska Sydneyssa oli tuona aamuna vain yksi kiitorata käytössä, josta syystä meidän ensimmäinen lento Brisbanesta Sydneyn myöhystyi melkein tunnilla. Meidän vaihtoaika lentojen välissä oli vain 1,5 tuntia alunperinkin, joten tiesimme että tiukille menisi. Mutta juuri tälläisten vaihtojen takia suositaan aina lentolippujen ostoa samalta lentoyhtiöltä ja siis samalle lipulle. Tällöin lentoyhtiö on vastuussa meidän pääsystä jatkolennolle ja tarvittaessa he järjestävät toisen lennon meille. 
Meille vakuuteltiin kuitenkin ensimmäisellä lennolla että ennättäisimme Fijin koneeseen, kunhan vain nopeasti ensiksi siirtyisimme toiseen terminaaliin. Ohops! Ja tosiaan, me jotka matkustamme ainoastaan käsimatkatavaroilla, laitoimme ensimmäistä kertaa tällä reissulla matkatavarat ruumaan - kun kerran ne lipun hintaan kuuluivat ja meillä oli isoja aurinkorasvapurkkeja mukana, jotka haluttiin messiin - niin eikö sen kerran juuri meidän matkatavarat jää matkalle. Meidän kohdalla itseasiassa kävi niin, koska jouduimme Sydneyssa vaihtamaan terminaalia, tekemään turvatarkastuksen uudestaan ja kenttätyöntekijän avustamana juoksemaan lähtöportillemme, jossa olimme vain reilut viisi minuuttia ennen lentoa, meille kerrottiin että matkatavaramme eivät ole enää koneessa. Ymmärsin että laukkumme oli poistettu koneesta, koska he eivät enää uskoneet meidän ennättävän koneeseen. Tiukille menikin ja tiedättekö sen fiiliksen mitä on saapua koneeseen kun kaikki odottavat viimeisiä matkustajia...? Mutta ei, Fiji Airwaysilla Bula-tervehdykset vaan raikuivat ja iloiset kasvot ottivat meidät vastaan. Ihanaa!


Ihanaa on myös täällä perilläkin! Matkatavarat saimme tosiaan vasta seuraavana aamuna, mutta saavuimme hotellille niin myöhään (iltakymmenen aikaan), että eipä sieltä laukusta tullut kaivattua kuin hammasharjaa ja silmätippoja. Nekin saimme sitten aamupalan jälkeen ja loma paratiisissa, näissä maisemissa oli valmis alkamaan! 

Ps. Kuinka monelle tämä Fiji-pullovesi on tuttu? Minulle ainakin ja Jenkeissähän tätä myydän paljon ja se on mielestäni ollut aina yksi houkuttelevimman näköisistä vesipulloista kaupan hyllyllä. Mutta en ikimaailmassa osannut yhdistää sitä oikeasti tänne oikeaan Fidziin. Siis siten että pullon visuaalinen ilme ja nimi onkin kaikki totta. Tämä pullo on kuin pieni pala Fidziä, nyt ymmärrän sen. Noita punaisia kukkia on aina aamupalapöydässä ja itse vesi tulee Fidziltä. Ajatelkaapa sitä. Mutta ei silti rynnätä kauppaan ja osteta liikaa muovipulloja, vaikka näin houkuttelevia ovatkin. Täällä Fidzillä voi muuten juoda hanasta filtteröityä vettä ja se on vielä ihan hyvääkin!

Palaan lisää myöhemmin, nyt kutsuu hotellin iltapäivätee. Bula!


Eng // Greetings from Fiji. Paradise.

By 4 kommenttia
Tunnisteet: , , ,

Uuden-Seelannin eteläsaaren parhaat #IG Travel Thursday

Uusi-Seelanti on huikea. Enkä olisi ikinä voinut kuvitella ennen sinne menoa, että jokin maa voisi lumota luonnon puolesta näin rajusti kuin tämä maa teki. Oikeastaan, jos kerron rehellisesti, en ollut aivan hirveän innoissani edes matkaamassa tänne, kaikkien aurinkorantojen lomasta. Mutta, joka kerta, kun mainitsin reissussa tapaamillemme ihmisille, että reittimme vie meidät myös Uuteen-Seelantiin, ihmiset hyppivät tasajalkaa innosta. Eräskin irlantilainen tyttö, joka istui meidän takana bussissa, matkalla Kuala-Lumpurista Singaporeen, oli niin onnellinen meidän puolesta ja toivoi itse maailman eniten pääsevänsä joskus Uuteen-Seelantiin. Silloin minulla tuli ihan jo pieni kyynel silmäkulmaan, että nyt nainen ala olemaan enemmän innoissasi. Pääset maahan, jota kaikki hehkuttaa! Siellä on pakko olla paljon hyvää edessä... Ja voi pojat ja tytöt että siellä olikin. Mikään maa ei ole lumonnut minua näin, kun tämä maa. Täällä on jotain maagista Hobittien taikaa...

Ajattelinkin tämän kertaisen Instagram Travel Thursdayn kunniaksi jakaa koosteen Instagram-tililläni nähdyistä kuvista, eteläsaaren osalta. Joistain kuvista on myös linkki siihen liittyvään postaukseen tarkemmin, mikäli haluat lukea kohteesta enemmän. 

 
Meidän road trippimme taittui campervanillamme ja tuo kaksiviikkoinen elämä tien päällä oli vallan hauskaa ja ikimuistoista. Tässä palasia reissultamme ja road trip maisemistamme.




Queenstown I  Huikea vuorien ympäröimä alppikylä. Tunnetaan myös adrenaliinin pääkaupunkina. Suosittuja tekemisiä ovat kaikenlaiset hurjapää-benji-jutut, mutta iisimmin voi ottaa myös Queenstown Hill haikilla ja katsella maisemia kuten me. Lisää tästä söpöstä kaupungista kirjoittelin myös täällä.

Lake Tekapo I Täällä kannattaa viettää päivä tai pari ja muistaa myös yöllä kääntää pää ylös taivaalle. Lake Tekapo -järven rannalla sijaitsee observatorio ja tähtitaivas onkin harvinaisen upea näillä suunnilla. Myös päivänvalossa järvi ja sen taustalle nousevat vuoret ovat aikamoista silmäkarkkia. Lisää Tekaposta löydät täältä.

Reissun huikeimmat maisemat löytyivät matkalla Wanakasta Arrowtowniin. Ei sillä, etteikö koko maassa olisit ollut siellä täällä huikeita maisemia, mutta erityisesti nuo alhaalla roikkuvat pilvet ja nämä niittyjen sävyt auringonpaisteessa tekivät tästä kyllä erityisen loistavan. Hyvä paikka pienelle picnicille. Lisää kuvia ja hehkutusta löydät täältä.

Nugget Point I  Aivan etelässä sijaitseva Nugget Point on käymisen arvoinen paikka niin monesta syystä. Ensinnäkin, me nähtiin täällä pingviinejä. Ja katsokaa miten huikeasti tuo kaunis majakka seisoo tuolla kallion harjanteella. Vaikuttava näky. Lisäksi rantakallioilla mekastaa myös merileijonia, niitä et voi olla kuulematta. Lue lisää pingviinien bongauksesta ja kauniista majakasta täältä.



Surat Bay & Cannibal Bay I Nämä alueet ovat loistavia paikkoja merileijonien bongaamiseen. Varsinkin tällä kauniilla Cannibal Bayn rannalla lötköpötköili merileijonia toistakymmentä meidän vierailun aikana. Lisää kuvia näistä pötkylöistä löydät täältä. Leirintämajoituksesta on pakko vinkata Curio Bayta.

Kaikoura I Kaikoura on pieni surffihenkinen kylä, jossa tuntuu olevan pääelinkeinona kuitenkin valasristeilyt. Täällä(kin) on siis mahdollista nähdä noita merten jättiläisiä. Tosin risteilyt olivat reilun satasen luokkaa. Mielestäni aika hintavia, joten peukut voi laittaa pystyyn ja toivoa näkevänsä vilauksen valaista kiertämällä samalla suositun Kaikoura Peninsula Walkwayn. Meitä ei onni tärpännyt täällä, vaikka turistivene pörräsikin samalla paikkaa valaita etsien nekin. Voit katsella kuvia upeasta Kaikourasta täältä.

Näissä maisemissa kelpasi kyllä ajella. Kuvia tulvii kameraan vaan koko ajan sillä syötöllä että muistikortit paukkuu ja matkanteko saattaa olla hitaamman puoleista juurikin sen takia, kun koko ajan tahdot pysähdellä lukuisille maisemapaikoille ikuistamaan nämä maisemat. Voi luoja, että on upea maa! Tunnustan pöhköyteni ja tästä oppineena, olenkin vain hehkuttanut kuinka upea maa Uusi-Seelanti onkaan. Toivon että kaikki pääsevät tänne kerran elämässään.

Kaikki postaukset liittyen Uuteen-Seelantiin löydät tagilla "Uusi-Seelanti". Tässä oli siis meidän makuun parhaita paloja eteläsaarelta. Ehkäpä raapaisen seuraavalle IGTT-kierrokselle vastaavanlaisen pohjoissaarelta. Paljon kauneutta ja kuvia tarttui nimittäin sieltäkin mukaan. Toivottavasti näistä on apuja tänne ihmemaahan matkaaville ja muistakaa, että aina voi kysellä suoraan minulta lisää. Jonkun verran on nyt tuoreessa muistissa vinkit Uuteen-Seelantiin.

Ps. Aikaisemmat "parhaat" -koostepostaukset löydät Los Angelesin osalta tästä, Thaimaan tästä ja New Yorkin tästä. 
 
Eng //  Part of the Instagram Travel Thursday -campaign I decided to make a collection from my best spot in South Island of New Zealand, based on my Instagram pictures.

 
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.
By 15 kommenttia
Tunnisteet: , , ,

Lapion kanssa Hot Water beachille. Mitä ihmettä?

Uuden-Seelannin pohjoissaarella on monta ihmeellistä paikkaa, jo siitäkin syystä että maa on erittäin geotermistä ja kuumia lähteitä löytyy useita. Yksi tälläinen kuumalähde löytyy kauniilta rannalta koillisesta. Rannan nimi on Hot Water Beach. Tästä tekemästäni kartasta saatte suuntaa missäpäin pohjoissaarta paikka siis sijaitsee. 

Miten homma toimii? Me ainakin suuntasimme hyvissä ajoin rannalta lähimpään leirintään. Tämä osoittautuikin todella hyväksi ja siistiksi leirintäalueeksi. Ja mikä parasta, homma on tehty niin helpoksi, että leirinnän respasta voit vuokrata rannalla tarvittavan lapion vitosella. Sitten vain rannalle odottelemaan. Kuumat lähteet tulevat esiin vain nousu- ja laskuveden aikaan ja näiden ajat ovat minuutin tarkkuudella esillä leirinnän respassa.

Mitä tarvitse mukaan? Lapion, uikkarit ja pyyhkeen sekä tutkimusmatkailijan mielen. Gopro-kamera on hyvä myös.





Ehkä myös vähän kärsivällisyyttä... Löytäminen on odotusta, pelkkää odotusta ja sitä että laskuvesi alkaisi.



Laskuveden alkaessa monet kaivavat ja kokeilevat sieltä täältä merenpohjasta, josko kuumalähde osuisi kohdille. Sen kuulemma tuntee, kun 67-asteinen vesi alkaa kuumottamaan varpaita.



Kun yksi bongaa lähteen, kaikki haluavat olla samassa paikkaa. Usein onkin kuulemma niin, että kuuman lähteen löytyessä, ihmiset kaivavat oman altaan vieri viereen naapuria. Ja rannalla köllötelläänkin lähes sylikkäin kuumissa lähteissä.
Mutta miten kävi tällä kertaa? Kuumat lähteet löytyivät (ovat yleensä aina noiden kalliokivien lähettyvillä), mutta merellä pauhannut sykloni oli niin voimakas myös Uudessa-Seelannissa, että se aiheutti sen, että merivesi ei laskenutkaan kokonaan rannalta pois vaan löi itseasissa aika isoja ja korkeita aaltoja rantakallioihin joissa kuumat lähteet tällä kertaa olivat.

Lapiolla ei siis tuona iltana tehnytkään mitään, koska meri huuhtoi aina kaivetun kuopan täyteen merivettä. Mutta varpaita hiekkaan pyöritellessä tunsi kuuman veden pulppuavan merenpohjasta. Ja välistä vesi oli niin polttavaa että oli pakko hypähdellä sivuun ja vaan todeta että auts! Voin vain kuvitella miten siistiä tuossa rannalla olisi makoilla omassa kuumassa lähteessä, varmasti siistiä!



Jos sinulla on siis mahdollisuus käydä täällä, niin suosittelen ehdottomasti. Huikea luonnonihme ja hauskaa puuhaa rannalla etsiä ikäänkuin aarretta.


Eng // Hot Water Beach was unique experience even though cyclone was so strong that we couldn´t dig the hole because waves were so big.

-------------------
Majoitus:
TOP10 Hot Water Beach Camping, 36 eur, 1 yö (vuokraa lapio respasta, 5 NZ )
By 4 kommenttia
Tunnisteet: , ,

Lake Taupo, kuin Italian Garda-järvi

Garda-järvi! Huudahdin kun automme lasketteli Taupon järveä kohden. Se minulle tuli paikasta ensimmäisenä mieleen. Ja olen kyllä edelleenkin samaa mieltä. Saavuimme Taupolle illansuussa syömään, herkuttelemaan, meidän huikean tulivuoren valloituksen jälkeen, nälkäisinä.
Söpö, idyllinen keskusta oli helppo löytää ja sen pääkatu Lake Terrace. Eikä muuten Uusi-Seelantilainen ruoka pettänytkään taaskaan. Tässä maassa saa näemmä kaikkialla erinomaista ja herkullista ruokaa. Päivän menussa oli tosin allekirjoittaneella pizza, palkintona vuorenvalloituksesta, mutta pizzassakin voi usein mennä hyvin pieleen. Tämä kuitenkin toimi. Ja näissä auringonlaskun maisemissa sitä kelpasi kyllä ulkoterassilla popsia...


Lake Taupo on iso järvi. Kaikkiaan 33 kilometriä leveä ja 46 kilometriä pitkä järvi, josta me tosin näimme vain itäpuolen, eli murto-osan.
Järvi ja sen ympäristö tarjoaa paljon tekemistä. Täältä löytyy useita hot water-lähteitä ja täällä voit harrastaa mm. kalastusta, vesihiihtoa, purjehdusta, riippuliitoa, maastopyöräilyä, kajakointi, ratsastusta tai koskenlaskua. Yksi nähtävyyksistä on Maori Rock Carvings, joita pääsee katsomaan kajakin avulla. Kyseessä on siis kallion seinämään kaiverretut Maorin kasvot.


Meille Taupo tarjosi kaivattua lepoa rankan haikkauksen jälkeen sekä ihanan leppoisan, eurooppalaisen ilmapiirin. Tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, jos olisi ollut aikaa. Meille Taupo toimi läpikulkupaikkana ja tosiaan paikkana jonka lähellä haikkasimme Tongariro Alpine Crossingin. Iso suositus kuitenkin Taupolle ja sen tarjoamille aktiviteeteille.

Löytääkö muut näistä kuvista pieniä Gardan vivahteita?


Ps. Kohtaloa tai ei, tapasimme pari päivää sitten surffikurssilla ollessani tytön Garda-järveltä. Nyt ollaan oltu jo yhteyksissä facebookin välityksellä ja vähän jo sovittiinkin, että tavataan joku kerta Gardalla. Enkä pistä kyllä asiaa yhtään pahakseni, sillä rakastan Gardaa.


Eng // Lake Taupo in North Island of New Zealand reminded me of Lago Di Garda in Italy. Funny!


------------
Majoitus:
Great Lake Holiday Park, 1 yö, 36 eur
By Ei kommentteja
Tunnisteet: , ,

Tongariro Alpine Crossing - tulivuorelle kiipeäminen

Edellisessä postauksessa julkaisin kartan Uuden-Seelannin pohjoissaaresta, jossa listasin kohteita missä me siellä kävimme. Lähdetään heti reippaasti liikkeellä tästä ensimmäisestä kohteesta. Hatuista kiinni, nyt mennään!

Uuden-Seelannin pohjoissaaren yksi must-kohteistamme meille oli Park Tongariro. Sen tulivuorien ympäriltä ja päältä mutkittelee melkein 20 kilometriä pitkä Tongariro Alpine Crossing haikkauspolku. Tämän haikkauksen mieheni halusi suorittaa, minun pohtiessani sitä, että pystynkö todella siihen. Muistanette varmaan viime syksyisen haikkauksen Kalifornian Santiago Peakille? No, minä ainakin muistan. Ja muistelen vannoneeni etten enää ikinä ryhdy moiseen hulluuteen.

Saavuttiin pitkän ajopäivän jälkeen illansuusta näiden tulivuorien läheisyydessä olevalle Discovery-leirintäalueelle. Ja ei hetkeäkään, kun yhtäkkiä olimmekin ilmoittautuneet aamu 6:lta lähtevään bussiin kohti vuoria. En oikein osannut siinä hässäkässä edes pahemmin vastustella vaan ajattelin, että no katsotaan miten meidän käy. 
No meidän kävi lopulta niin, että aamulähtö oli meille liikaa. Ei vain pystynyt toimimaan ennen auringonnousua ja peruimme veloituksetta lähtömme ja jatkoimme unia. Iltapäivästä vuori alkoi kuitenkin houkuttaa uudestaan ja säätiedotukseen vilkaisu pisti idealle lisää kyytiä. Seuraavina päivinä sataisi, joten vuorelle olisi mentävä tänään. Aika extempore sitä sitten lähdettiin omatoimisesti ajelemaan parkkipaikalle päin, jossa vaihdettiin ja pakattiin tarvittavat haikkauskamat päälle. Olin kyllä vakuutellut itselleni, että jatkan vain siihen saakka kuin jaksan, ja jään siihen paikkaan syömään eväitäni ja odottelemaan huipulle kipuavaa miestäni.






Yleisin tapa haikata tämä 19,4 km pituinen reitti on haikata se alusta loppuun siten, että jätät auton lähtöparkkiin ja maalissa hyppäät shuttle-bussiin, joka vie sinut takaisin autollesi. Kuljet siis tämän matkan bussilla. Busseja kulkee säännöllisesti päiväsaikaan, mutta hinnat olivat mielestäni kirpaisevat 35,- (NZ) per hlö. Lähdön ja maalin välinen matka on useita kilometrejä (ellei kymmeniä), joten kävellen se on jokatapauksessa lähes mahdotonta tehdä. Varsinkin koko päivän kestäneen haikkauksen jälkeen.

Voit myös tehdä kuten me teimme ja ajoimme auton lähtöparkkiin ja teimme vain puolet haikkauksesta ja palasimme samaa reittiä takaisin. Tällä tekniikalla näet periaatteessa kaiken saman, sillä kun saavutat reitin korkeimman kohdan, niin näet sieltä Red Craterin eli punaisen kraatterin, Emerald Lakes -järvet sekä ison Blue Lake -järven. Tämän jälkeen normaalireitti kulkisi siten, että se olisi vain laskua maaliin edellä mainittujen ohitse. Me kuitenkin palasimme samaa polkua takaisin, nähden reitillä ikäänkuin kaiken tuplasti. Ja toki kävellen tuon saman matkan tuplasti.

Jos haluaa vetää haikin pidemmän kaavan kautta, niin reitiltä on mahdollista poiketa reippaille kolmen tunnin lisävaelluksille esimerkiksi Mt Ngauruhoe:lle (toiselta nimeltään Mt Doomille - Taru Sormusten Herrasta elokuvien "kulissille"). Minun voimat eivät yksinkertaisesti kyllä taipuneet tuollaisille lisäosuuksille. Olin meinaan aivan poikki jo tästä saavutuksesta. Kilometrejä meille kuitenkin kertyi tuonakin päivänä varmasti se sama 20 km.




Keskeytys, lopetus ja luovutus kävi jälleen mielessä sen tuhat ja yksi kertaa. Fysiikka oli pettää monen monta kertaa. Mutta jälleen kerran, siellä vuoren päällä ylhäällähän se palkinto sitten odotti. Tai oikeastaan useampikin. Sen lisäksi että olet juuri kivunnut tulivuoren päälle ja maa jalkojesi alla on lämmintä ja se myös höyryää, niin näet myös punaisena hohkavia tulivuoren seinämiä, sekä turkoosit Emerald Lakes -järvet sekä ison Blue Lake -järven. Tämä on se syy miksi kannattaa jatkaa matkaa, vaikka ei millään jaksaisi. Trust me!






Sääolosuhteet kannattaa alueella ottaa tosissaan. Oli nimittäin hurjaa, kuinka ylhäällä oli oikeasti todella kylmä ja kostea sää, kun taas alempana melkeinpä helle. Itselläni vaatetuksen osalta päälläni oli yläosassa toppi, pitkähihainen sekä kevyt toppatakki ja niillä pärjäsin juuri hyvin. Alaosassa oli vain pitkät trikoot ja ne olivat oikein sopivat. Lippis vaihtui aurinkosuojasta sään kylmetessä hyvin äkkiä pipoon, eli sellainen on hyvä olla mukana. Toiset kantavat mukana myös käsineitä.

Ja kun näet tämän stop-kyltin (kuva alempana), reilin alussa, ota se vakavasti. Siinä pyydetään sinua miettimään, onko sinulla tarpeelliset varusteet mukanasi. Tunnetko olosi voimakkaaksi ja fyysisesti tarpeeksi vahvaksi koitokseen ja että onhan sää oikea. Hyvin usein ylhäällä kuulemma sataa ja se tekee asioista vaikeampaa, reitistä liukkaamman ja säästä koleamman.
Rehellisesti sanottuna, jäin pitkään miettimään tämän kyltin eteen että pystynkö ja kykenenkö. Enemmistö minusta huusi että en. Älä mene. Katselin kaukana ylhäällä kohoavaa vuorirypästä ja mietin, että ei hemmetti. En pysty. Mutta sitten on tuo toinen kaveri, joka tsemppaa, kannustaa ja jos nyt ei ihan kädestä pitäen pakota, niin ainakin syvästi toivoo että pystyisin. Lupasin yrittää siihen saakka kun kykenen. 
Haikkia tuntui suorittavan kaikein ikäiset ja kokoiset henkilöt, joten ajattelin senkin pohjalta että pakkohan minunkin on siihen kyetä. Mutta täytyy kyllä sanoa, että jos ei ollut helppo se syksyinen Santiago Peakin valloituskaan, niin ei ollut tämäkään. Täällä maasto oli suurimmilta osin kylläkin helpompaa, mutta vaarallisia paikkoja olivat irtokivet. Kyllä minä taas loppusuoralla totesin, että tämä oli varmasti nyt viimeinen kerta kun ikinä kiipeän vuorille. Liian raskasta minulle. Mutta, miten on taas käynytkään kun katselen näitä huikeita maisemia ja muistoja sieltä... Hmmm... ei hullumpia saavutuksia? Mutta muistuttakaa minua nyt hyvät ihmiset, jos alan yhtään suunnittelemaan uusia vuoren valloituksia, että miten hel**tillisiä ne yleensä on, okei. Hah!







Kuten ylläolevista kuvista näkee. Välillä maasto on helppokulkuista, rappusia on paljon ja matka on pitkä. Sitä ei auta mikään. On vain pistettävän tossua toisen eteen, ja voi että ne tossut painoivat paljon. Matkan teko eteenpäin oli minun osaltani kyllä paikoitellen todella työlästä. Mutta tälläisillä haikkausreiteillä on kyllä huikeaa, miten vastaantulijat tsemppaavat toisiaan. Siitä saa hurjan paljon energiaa, kun vastaantulija tokaisee "Almost there" tai "You can do it". Kyllä, yesh! Piristää aivan huikeasti. Ja tietysti sitä itsekin sitten alaspäin mennessään kannustaa muita hymyssä suin, kun on juuri saavuttanut tavoitteensa. Hyvä kiertämään ja sitä rataa...

Ja taitojaan ei pidä kyllä liiotella yhtään. Voitteko uskoa, että noustessamme ylös, kuulimme kovaa huutoa vuorilta. Ikäänkuin jonkin nimeä huudettaisiin. Ensiksi ajattelimme että onpas outoa, että pitää noin kovaa huudella kansallispuistossa. Kunnes, loppupäivästä tapasimme reitin varrella joukon nuoria, joista yksi pojista oli todella pahasti ruhjeilla. Nenän verenvuotoa oli laitettu estämään tamppoonit. Tämä nuori kundi oli tippunut tuolta Mt Doom -Tuomiovuorelta parinsadanmetrin verran alaspäin, vuorenrinnettä rymistäen. Ja siksi hänen nimeään oli huudettu. Oli suorastaan ihme, että kaveri oli vielä elossa. Maasto vuoren rinteillä on, kuten arvata saattaa todella repivää kiveä. Onhan kyse laavakivestä. Huh, ajattelen vieläkin, että saa kyllä kaveri kiittää jotain suojelusenkeliä tuosta selviytymisestään. Hui kamala! Siispä jokainen askel on täällä otettava harkiten. Jyrkemmissä kohdissa ei ole varaa liukastella. Varsinkin alaspäin tuleminen on vaarallista. Tiesittekö että n. 80% korkeiden vuorien kiipeilyonnettomuuksista tapahtuu alaspäin tultaessa, kun huippu ja tavoitteet on saavutettu. Perillä maalissa ollaan vasta alhaalla. Se on hyvä aina muistaa.



Muista mukaan haikkaukselle:
-vedenkestävä takki
-paljon lämpimiä vaatekerroksia
-hyvät kengät
-aurinkorasvaa
-ruokaa ja juomaa
-hattu (ja hanskat)
-puhelin



Rehellisyyden nimissä suosittelen tätä haikkausta kuitenkin kaikille, jotka vähänkin kokevat haikkauksen omakseen. Periaatteella jos minäkin selvisin siitä, selviät sinäkin.
Onko siellä ketään kuka olisi tämän jo taivaltanut ja näitä huikeita maisemia ihaillut ylhäältä käsin?



Eng // We did the Tongariro Alpine Crossing walk (around 20 km) and gosh it was painful - and of course really nice!
----------------------
Majoitus
Discovery Lodge, 1 yö, 30 eur (Täältä saa kuljetuksen haikkaukselle)
By 6 kommenttia
Tunnisteet: , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)