Rentouttava ja rauhallinen Koh Mook

Pieni Koh Mookin saari oli kummitellut mielessäni jo edelliseltä Thaimaan reissulta. Tällä kertaa halusin ehdottomasti kokea Mookin. Saari sopi hyvin matkareittiimme, ja päätimme että kolme vuorokautta noinkin pienellä saarella on varmasti ihan sopiva aika. Ja näin jälkikäteen voin sanoa, että näin on. Toki, jos olisin majoittuneena saaren hulppeimpaan resorttiin, voisin todennäköisesti helposti viettää saarella vähän pidempäänkin. Mutta käytännössä aktiviteetit ovat ranta, snorklaus ja simpukoiden kerääminen sekä pikku rapujen seuraaminen. Täällä oli myös paljon meduusoita, ja aamuisin rantahiekalle oli rantautunut jättimäisen kokoisia meduusoita.
Yksi saaren vetonauloista on Moracot Cave. Pieni laguuni, jonne joutuu uimaan noin 80 metrin matkan läpi pimeän luolan. Teen tästä kokonaan oman postauksen!
Mookin saarella on myös paljon kumipuuviljelmiä, jotka sijaitsevat saaren keskiosassa, paikallisten asuinalueella. Teimme yksi päivä kävelylenkin halki metsän, ja nyt olen nähnyt kuinka kumipuusta kumi valuu kuppeihin, ja niistä jatkovalmistetaan kumia. Metsän halki kävellessä haisi sanomattakin selvästi kumi. Harmillista jos näitä metsiä kaadetaan rakentamisen myötä.


Saarella ei ole kovin montaa hotelli vaihtoehtoa ja meidän hotelli oli kaiken kaikkiaan ihan ok. Saari on todella rauhallinen, ja oikeastaan ruokailua enempää ei iltaisin saarella tapahtunut. Paitsi kirkkaalta taivaalta loistavat tähdet ja merenrannalla hurja rapujen kuhina, jota oli jännittävää seurata taskulampun valossa. Ai niin, taskulamppu on aika must pakata mukaan rinkkaan näissä saarikohteissa. Ja juuri ennen kaikkea pakata se rinkka mukaan, eikä matkalaukkua. Saarille saavutaan aina kahlaten veneestä ja tallustellaan hiekalla. Pyörillä olevalla matkalaukulla et juurikaan tee mitään näissä kohteissa, siis jos minulta kysytään, suosittelen ehdottomasti rinkkaa.
Mookin saari on vielä aika pitkälti "luonnon tilassa". Ja hotellimmekin oli pitkäli ekologinen. Siivous tapahtui vain 3 päivän välein, ellei itse tahtonut useammin. Pyyhkeetkin vaihdettiin 3 päivän välein. Mielestäni oikein hyvä asia, noin omavaraisella saarella on hyvä kiinnittää huomiota omaan kulutukseen. Ihmiset saarella olivat oikein iloisia ja onnellisen oloisia ja ruoka jälleen kerran aivan täydellistä. Söpöjä koiria jälleen kaikkialla, ja yhden omin vähän itselleni ja nimesin Vipeksi. Voi Vippe kun sua on ikävä. Mutta mä tiedän että siellä se paratiisissa pärjäilee...





5 kommenttia

  1. Anonyymi8/29/2017

    Hei
    Emme ole ennen käyneet aasian suunnalla et kysyisin kumpi kannatais valita ensimmäiseksi kohteeksi???
    Koh mook vai vietnam phu quoc long beach...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kiitos kysymästä. Toki jokainen matkaaja on oma yksilönsä ja jokaisella on erilaiset intressit, mutta yritän vastata mahdollisimman rehellisesti. Ensikertalaisena valitsisin varmaan Thaimaan ja Vietnami väliltä Thaimaan. Mutta en välttämättä menisi ensimmäiseksi Koh Mookille, koska saari on aika autenttinen eikä siellä ole ihan hirveästi tekemistä. Muutamaksi päiväksi Mook on erinomainen valinta matkalla jonnekin toisaalle. Jos saatte lennot suoraan Phuketiin tai Krabille, niin suosittelen helpoksi kohteeksi esimerkiksi Koh Lantaa. Voit lukea Lantasta lisää blogistani, mutta lyhykäisyydessään Lanta on monipuolinen ja todella iso saari, jossa on kaikki palvelut. Rannat ovat ok, mutta eivät paratiisimaisia. Kannattaakin siis ottaa vähintään päivän saari- ja snorklausreissuja lähistölle, missä Thaimaan todellinen kauneus pääsee oikeuksiinsa.
      Vietnamin Phu Quoc on myös suorilla lennoilla mukava rantakohde, mutta rannat eivät ole siellä kaikkialla niin paratiisimaisia kuin Thaimaassa. Ja tämä on vain mun mielipide, mutta tykkään enemmän Thaimaalaisesta ruuasta, joten siitäkin syystä kallistuisin enemmän sinne ;)

      Poista
  2. Anonyymi8/31/2017

    Moikka, Kiitos vastauksesta.
    Ehdimme jo varaamaan phu quoc long beach Sea Star Resortiin maaliskuulle matkan ennen kuin luin sinun kommenttisi matka kohteista.
    Nyt jäi hieman arveluttamaan toi Vietnamin matka kohde.... että pitäisikö vielä vaihtaa??
    Olen lukenut blogistasi molemmat kohteet mutta niiden perusteella en pystynyt valitsemaan kohdetta.
    Onko ruoka kuttuuri kovinkin erilaista kohteissa?? Molemmat pidämme kyllä aasialaisesta ruuasta.
    Entäs hintataso kohteissa?
    Kiitos mahtavasta maitkailu blogista missä kattavaa tietoa kohteista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Olen parhaillaan purjehtimassa Kroatiassa, niin pahoittelen viivettä :)
      Kyllä varmasti olette päätyneet hyvään valintaan - loma on aina lomaa :)
      Hintataso on aikalailla sama ja maaliskuussa varmasti lämmintä (me olimme tammikuussa Vietnamissa). Phu Quocilta löytyy sekä paikallista ruokaa että intialaista ja tapaksia ja ihan länkkäriruokaakin, joten ei hätää. Saarelle rakennettiin jo pari vuotta sitten todella ahkerasti että voihan että tilanne on kehittynyt/muuttunut paljon. Aurinkoa ja uimista ja eksoottista kulttuuria pääsette kokemaan, ja Thaimaahan voitte matkustaa sitten toisella kertaa :)

      Poista
    2. Ja lämmin kiitos ihanasta kommentistasi <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!