Laguna Beachin lumoissa

Torstainen Thanksgiving sujui ihanasti! Ruoka ja seura oli parasta! Ja mukana oli myös kaksi aivan ylisöpöä koirulia, joiden kanssa leikittiin paljon.

Kiitospäivää edeltävän viikon vietimme kuvan kauniissa maisemissa OC:ssä, Orange Countyssa, ihanan suomalaisen pariskunnan luona. On muuten ollut tosi hienoa tavata ja tutustua LA:ssa asuviin suomalaisiin! Ovat mielestäni aika onnekkaita asuessaan täällä, miten kukin tänne on aikoinaan sitten ajautunutkaan on mukavaa kuulla heidän tarinansa ja tietysti miettiä voisiko se olla itselle myös mahdollista... Tosin, olen myös tavannut ja kuullut henkilöistä, joille paikka ei ole vain täysin sopinut ja Suomi on vienyt voiton.
Me viihdyttiin kyllä OC:ssakin! Varsinkin yhdellä suosikkirannoistani Laguna Beachillä, joka on näin talviaikaan kuin uinuva kaunis piparkakkutalo. 
Kävimme ensimmäisen kerran Lagunalla vuosi sitten kesäkuussa, ja silloin meno oli sähäkämpää ja rannat täynnä ihmisiä. Näin marraskuussa, vaikka aurinko paistoi täydeltä taivaalta, ei rannalla ollut kuin muutamia ihmisiä ja kaupunki tuntui kuin vetääntyneen talviunille. En voinut kuvitellakaan että kenelläkään täällä olisi ollut mitään syytä mihinkään stressin tapaiseen. Niin rentoa täällä oli. Smoothiet rannalle haettiin tietty Whole Foodsista (ja parhaillaan tätä kirjoittaessanikin nautiskelen hullun hyvästä Farmers Garden green-smoothiesta täällä Whole Foodsissa. En kestä miten hyvää tää on - ja millä ihmeellä korvaan tämän jatkossa).

 


Laguna Beachin kaupungissa (tekisi mieli kirjoittaa kylässä, niin pienen oloinen se on) on muutamia isompia katuja kauppoineen ja keskusta-alue onkin helposti käveltävissä. Rannalla kävelyn jälkeen me menimme Tommy Bahama -nimiseen ravintolaan syömään, joka itseasiassa näkyy tuossa kuvassa (valkoinen korkeampi rakennus). Ja herkkuburgerihan sieltä listalta tupsahti eteemme. Nam!





Laguna beachin ympäristö on todella kaunista ja sitä kannattaakin ajaa aivan merenrantaa pitkin. Hulppeat huvilat kallioiden kielekkeillä ovat aivan törkeän hienoja ja auheuttavat kivasti pientä kateutta. Jotkus siis oikeasti asuu sellaisissa luksus-huviloissa merinäköalalla, wau! ja huokaus.





Suosittelen ehdottomasti LA:n vierailulla myös pistäytymään OC:ssa ja juurikin Lagunalla. On ehdottomasti pienen ajomatkan arvoinen ja antaa enemmän käsitystä paikallisesta menosta.

Eng // Laguna Beach in OC is absolutely beautiful place and very relax.

2 kommenttia

  1. Ah, Laguna Beach <3 Jos mun sydämestä jäi palasia pitkin koko meidän road tripin reittiä niin isoimmat kimpaleet jäi kuitenkin ehkä juurikin tänne! Ja tietty sinne Losin kukkuloille ja ruuhkiin.. Mutta jos jonnekin joskus haluaisin muuttaa niin ehdottomasti Laguna Beachille, mekin tykästyttiin paikallisten rentoon meininkiin ja tietysti niihin mielettömän kauniisiin maisemiin! Upeimmat auringonlaskukuvat saatiin ehdottomasti napattua tuolta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!