Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lifestyle. Näytä kaikki tekstit

Memorial Day weekend ja grillikauden avajaiset

Terkkuja täältä Los Angelesista! Tänä viikonloppuna vietetään täällä Amerikoissa Memorial Day weekendiä ja myös maanantai on vapaapäivä. Monet koulut ovat viettäneet myös valmistujaisia nyt lauantaina, eli monessa opinahjossa on lennätetty ilmaan satoja valmistujaishattuja, juuri kuten elokuvissa ja sarjoissa ollaan nähty. Olisin itse halunnut päästä todistamaan jonnekin kouluun tälläisiä valmistujaisia, mutta valmistujaisiin myydään kuulemma kiintiöllä lippuja, joten se osoittautui aika mahdottomaksi. Meidän paikallinen opettajaystävä lupasi skypettää minulle eilen valmistujaisista livekuvaa, mutta jostain syystä verkko kävi valmistujaishetkellä ylikapasiteetillä, eikä skypetys onnistunut. Ymmärrettävää.
Me sen sijaan vietettiin onnekkaasti eilen grillikauden avajaisia suomiporukalla. Eilen oli pitkästä aikaa ihanan aurinkoinen sää täälläkin ja löhöilinkin ensiksi parisen tuntia auringossa ja sitten siirryttiin grillailemaan. Ja ainiin, söin eilen myös ruisleipää! Voi apua että se olikin hyvää piiiiitkästä aikaa! Tuskin maltan odottaa että pääsen Hakaniemen Kauppahallista hamstraamaan meidän lemppari ruisvuokaleipää.
 


Kesä on siis virallisesti alkanut, koska grillikausi on korkattu. Eikös vaan? Tosin meille tämä kulunut talvi on ollut yhtää pitkää kesää, aina Suomen viime kesästä alkaen. Elo täällä Kalifornia maistuu, ja paikka tuntuu kuin toiselle kodille. Suurin kiitos siitä kuuluu kaikille paikallisille ystävillemme. Viettämämme kuukausi täällä alkaa kääntyä jälleen päätökseensä. En ehkä kestä. Eikä muuten koskaan lähdetty käymään siellä Yosemitessakaan, koska no, ei nyt vaan jaksettu. Ajatella. Haluttiin vaan olla tämä viikko täällä, eikä istua autossa paria päivää. Yosemite sijaitsee yllättävän kaukana LA:sta, mutta uskon ja oikeastaan tiedän, että Yosemitelle löytyy sopiva rakonen sitten seuraavalla kerralla. Koska tiedän, että seuraava kerta tulee.
Meidän matka jatkuu huomenna kohti Torontoa, takaisin sinne, jossa myös viime syyskuun lopulla olimme. Sieltä jatkamme matkaa puolestaan takaisin New Yorkiin, jossa ympyrä oikeastaan sulkeutuu. Meidän reissu tulee siellä päätökseensä. En halua mennä vielä asioiden edelle, sillä en olisi lainkaan valmis vielä luopumaan tästä eletystä unelmasta. Mutta onneksi Suomessa odottaa sata ja yksi huippuhienoa asiaa ja maailman paras Suomen kesä! Sitä odotan!

Mitenkäs muiden viikonloput sujuivat, pääsittekö grillaamaan?


Eng // Happy Memorial Day to everyone! This is our last weekend here in LA. Next to Toronto.
By Ei kommentteja
Tunnisteet: , , , ,

Vappujatkot Bel Airissa

Hyvää vapun jälkeistä elämää Suomi! Toivottavasti kaikilla oli loistava vappuviikonloppu.
Meidän vappukin sai itseasiassa vielä jatkoa ja huipennuksensa, kun otimme lauantaina osaa Finnish American Chamber of Commercen, eli paikallisen kauppakamarin, suomalaisten vappujuhliin Bel Airissa. Olin ihan innoissani tapahtumasta, sillä on mukavaa tutustua täällä asuviin suomalaisiin. Eikä tuo paikka, Bel Air, nyt ainakaan mitenkään laskenut innostustani. Sen verran otettiin homma vielä tosissamme, että minähän jouduin oikein mekko ostoksille. Tai siis varmaankin niin, että sain syyn mennä mekko ostoksille. Tämä uusi mekko löytyi melkein kuin heittämällä Havaijin Macys:lta ja oon ihan lovena siihen. Saattaapa mekko siis vilkkua jatkossakin muissa kuvissa täällä... Hahaha.


Bel Airin kadut alkoivat täyttymään suomi-rekkareilla varustetuista autoista sekä suomenlipun tarroista autojen ikkunoissa. Ja ah, suomalaiset! Saapuivat kaikki sovittuun aikaan, sovittuun paikkaan. Siltä se ainakin tuntui, kun meitä kasa siinä kadulla seisoi hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Meidän tehotiimi oli myös valmiina talon puutarhassa oleviin juhliin.


 
Paikalla oli ohjelman lisäksi mm. buffet-ruokailu ja tuttuja suomiherkkujakin sieltä löytyi. Niinku esimerkiksi ruisleipää, jota olin aikaisessa hakea lisää (oli niin hyvää pitkästä aikaa), mutta se olikin mennyt jo parempiin suihin. No se sallittakoon, sillä paikalla oli paikallisia suomalaisia ja he eivät välttämättä tule saamaan ruisleipää ihan heti, eikä välttämättä vielä kesäkuussakaan kuten me. Tästäpä muuten innostuneena tänään tokaisin miehelleni, että kesällä opettelen ruisleivän teon.
Ja ainiin, siellä oli myös arvonta johon ostettiin muutamia lippuja. Ja hah, kylläpä kannatti! Arpaonni suosi kaksikin kertaa ja tuliaisina lähti kotiin Lumenen kauneuspisara-tehotipat sekä kirja, jonka itseasiassa annoin tänään lahjaksi meidän paikalliselle ystävälle.




Meillä oli kyllä hauskaa ja sää suosi Kalifornian tapaan helteisesti. Oli uskomatonta tavata niin monta suomalaista, joista osa oli viettänyt jopa 20-30 vuotta täällä Kalifornian auringon alla. Terkkuja teille kaikille uusille tutuille, jos satutte tätä lukemaan. 

Mitä säähän tulee, niin täällä rannikolla Santa Monicassa on nyt varoitettu, että uimaan eikä surffaamaan ole asiaa ellet ole tosi kokenut konkari, sillä aallot ovat huippuluokkaa tällä hetkellä Tyyneltämereltä pauhaavan mysrkyn johdosta. Ja täytyy sanoa, kun tässä illalla heitettiin tunnin mittainen lenkki Santa Monican rannalle, niin en ollut sellaisia vaahtopäitä ja aaltojen tyrskyjä ennen täällä päin todistanutkaan. Lisäksi tuuli oli tosi kylmää, mutta ne maisemat. Maisemat on täällä vaan kyllä niin karkkia, että huh heijaa!


Eng // Finnish vappu celebration in Bel Air.
By 7 kommenttia
Tunnisteet: , , ,

Surfers Paradise, really?

Surfers Paradise... Tämän kaupungin nimeä olen mutustellut mielessäni vuosikaudet! Sain aikoinaan veljeltäni täältä HRC:n topinkin Surfers Paradisen tekstillä. Olin muodostanut päässäni tästä maailman täydellisimmän paikan. Unelmien surffiparatiisin. Mutta mitenkä kävi?
Olisiko pitänyt uskoa, kun Byron Bayssa matkatoimistojen nuoret tyypit sanoo, että ajakaa vain päiväseltään ohitse. Älkää jääkö yöksi. Paikka on liian turistinen, liian rakennettu, liian sitä ja tätä. Ei, en suostunut uskomaan asiaa, vaan haluttiin nähdä ja todeta asia itse. Kuulin myös samana päivänä Byron Bayssa italialaiselta uudelta kaveriltani, joka oli juuri vieraillut täällä että ei pitänyt paikasta lainkaan. Rannallekin paistaa aurinko vain kello kolmeen saakka, koska talot on rakennettu niin kiinni ja korkealle. Siltikin, haluttiin nähdä paikka ja todeta samat sanat itse. Valitettavasti. Tästä paikasta on paratiisi kaukana, mutta toimiihan tämä tälläisenä resort mini-Vegasina.




Parasta meidän Surfers Paradisessa oli meidän hotellihuone, joka oli varmaan yli 60 neliötä, usealla eri huoneella ja isolla partsilla, jonne ei tietenkään paistanut aurinko. Kuten ei paistanut meidän uima-altaseenkaan muutamaa hetkeä lukuunottamatta. Täällä kelpasi kyllä olla ja toipua edellisen päivän surffauksestani, jonka jäljiltä oli ns. lihakset "vähän" kipeenä.

Surfers Paradisessa on myöskin paljon kauppoja, eli shoppailut onnistuu täälläkin (jos laukussa on tilaa). Lisäksi nälkääkään ei täällä tarvitse nähdä, ravintoloita ja huvituksia löytyy meilkein joka nurkalta. Keskusta sijoittuu kuitenkin rannan Esplanadin Orchid Avenuelle ja Cavill Avenuelle.



Toisena päivänä mentiin innoissamme rannalle auringonottoon, mutta eihän siitä tullut mitään kun rannalla tuuli niin lujasti, jonka johdosta hiekkaa lenteli kasvoille ja pyyhkeille koko ajan. Ei ollut sen arvoista. Ranta oli muutenkin aika autio, muutamaa auringonpalvojaa ja uimaria lukuunottamatta. Surffareitakaan ei nähty kuin muutama. Ilmeisesti paikka on ennen ollutkin surffareiden paratiisi, mutta olisiko käynyt niin, että he ovat siirtyneet väljemmille vesille...

Ei, en minä vihannut tätä paikkaa. Petyin vaan ja pahasti. Varsinkin, kun saapuu itselleen täydellisestä paikasta kuten Byron Bay oli, ero on niin räikeä, että harmittaa... Siispä, jos saan ohjeistaa, niin usko paikallisia hyviä tyyppejä ja aja Surfers Paradisen ohitse päiväseltään. Ellet sitten halua suht edukkaasti upeaa huonetta jostain resortista ja vaan chillata. Mutta kauhean persoonallinen paikka tämä ei ole, enää.


Eng // Surfers Paradise wasn´t paradise at all. Big disappointmet, unfortunately.

----------------
Majoitus:
Australis Sovereign Hotel, 2 yötä, 137 eur
By 2 kommenttia
Tunnisteet: , , , ,

Fiji-style

Ooohlalalaaa! Me lennetään kohta Fidzille. Lennosta en niinkään ole innoissani (toivottavasti kaikki menee hyvin), mutta olen innoissani siitä että pääsen näkemään ja kokemaan yhden tälläisistä saarista kuten nyt esimerkiksi Fidzi. Nämä on sellaisia kohteita, joista vain unelmoidaan. Minä ainakin. Joten on välistä vähän nipistettävä itseään, jotta tajuaa että me nyt oikeesti ollaan matkalla tuonne... Paratiisiin.



Nämä kuvat on räpsäisty Aucklandissa, erään ihanan kahvilan aamupalapöydästä, jossa lojui paikallisen sanomalehden viikonloppuliite, näemmä matkailuteemainen sellainen. Osui ja upposi, täytyy sanoa. Voiko Fidzillä olla juuri tälläistä? No, kohtahan se nähdään, vai onko siellä ruudun toisella puolella kenties joku, joka voisi varmistaa tämän mielikuvan todeksi?

Palataan seuraavan kerran linjoille siis näistä maisemista, jos suppilaudan päältä maltan (ja jos saarelta löytyy yhtään nettiliittymää?). Toisaalta, eipä tuo kai haitaksi olisi, jos pitäisi reilun viikon mittaisen blogitauon. Olisko se mielestänne ihan ookoo? Yritän ajastaa muutamia postauksia tänne valmiiksi, joten aamuisin suomenaikaa teitä saattaa odotella täällä aina uusi postaus. 

Terkkuleita sinne Suomeen. Se on jo huhtikuu pitkällä!


Eng // Can´t wait to see Fiji. It´s been on my bucket list forever.
By 4 kommenttia
Tunnisteet: ,

Tongariro Alpine Crossing - tulivuorelle kiipeäminen

Edellisessä postauksessa julkaisin kartan Uuden-Seelannin pohjoissaaresta, jossa listasin kohteita missä me siellä kävimme. Lähdetään heti reippaasti liikkeellä tästä ensimmäisestä kohteesta. Hatuista kiinni, nyt mennään!

Uuden-Seelannin pohjoissaaren yksi must-kohteistamme meille oli Park Tongariro. Sen tulivuorien ympäriltä ja päältä mutkittelee melkein 20 kilometriä pitkä Tongariro Alpine Crossing haikkauspolku. Tämän haikkauksen mieheni halusi suorittaa, minun pohtiessani sitä, että pystynkö todella siihen. Muistanette varmaan viime syksyisen haikkauksen Kalifornian Santiago Peakille? No, minä ainakin muistan. Ja muistelen vannoneeni etten enää ikinä ryhdy moiseen hulluuteen.

Saavuttiin pitkän ajopäivän jälkeen illansuusta näiden tulivuorien läheisyydessä olevalle Discovery-leirintäalueelle. Ja ei hetkeäkään, kun yhtäkkiä olimmekin ilmoittautuneet aamu 6:lta lähtevään bussiin kohti vuoria. En oikein osannut siinä hässäkässä edes pahemmin vastustella vaan ajattelin, että no katsotaan miten meidän käy. 
No meidän kävi lopulta niin, että aamulähtö oli meille liikaa. Ei vain pystynyt toimimaan ennen auringonnousua ja peruimme veloituksetta lähtömme ja jatkoimme unia. Iltapäivästä vuori alkoi kuitenkin houkuttaa uudestaan ja säätiedotukseen vilkaisu pisti idealle lisää kyytiä. Seuraavina päivinä sataisi, joten vuorelle olisi mentävä tänään. Aika extempore sitä sitten lähdettiin omatoimisesti ajelemaan parkkipaikalle päin, jossa vaihdettiin ja pakattiin tarvittavat haikkauskamat päälle. Olin kyllä vakuutellut itselleni, että jatkan vain siihen saakka kuin jaksan, ja jään siihen paikkaan syömään eväitäni ja odottelemaan huipulle kipuavaa miestäni.






Yleisin tapa haikata tämä 19,4 km pituinen reitti on haikata se alusta loppuun siten, että jätät auton lähtöparkkiin ja maalissa hyppäät shuttle-bussiin, joka vie sinut takaisin autollesi. Kuljet siis tämän matkan bussilla. Busseja kulkee säännöllisesti päiväsaikaan, mutta hinnat olivat mielestäni kirpaisevat 35,- (NZ) per hlö. Lähdön ja maalin välinen matka on useita kilometrejä (ellei kymmeniä), joten kävellen se on jokatapauksessa lähes mahdotonta tehdä. Varsinkin koko päivän kestäneen haikkauksen jälkeen.

Voit myös tehdä kuten me teimme ja ajoimme auton lähtöparkkiin ja teimme vain puolet haikkauksesta ja palasimme samaa reittiä takaisin. Tällä tekniikalla näet periaatteessa kaiken saman, sillä kun saavutat reitin korkeimman kohdan, niin näet sieltä Red Craterin eli punaisen kraatterin, Emerald Lakes -järvet sekä ison Blue Lake -järven. Tämän jälkeen normaalireitti kulkisi siten, että se olisi vain laskua maaliin edellä mainittujen ohitse. Me kuitenkin palasimme samaa polkua takaisin, nähden reitillä ikäänkuin kaiken tuplasti. Ja toki kävellen tuon saman matkan tuplasti.

Jos haluaa vetää haikin pidemmän kaavan kautta, niin reitiltä on mahdollista poiketa reippaille kolmen tunnin lisävaelluksille esimerkiksi Mt Ngauruhoe:lle (toiselta nimeltään Mt Doomille - Taru Sormusten Herrasta elokuvien "kulissille"). Minun voimat eivät yksinkertaisesti kyllä taipuneet tuollaisille lisäosuuksille. Olin meinaan aivan poikki jo tästä saavutuksesta. Kilometrejä meille kuitenkin kertyi tuonakin päivänä varmasti se sama 20 km.




Keskeytys, lopetus ja luovutus kävi jälleen mielessä sen tuhat ja yksi kertaa. Fysiikka oli pettää monen monta kertaa. Mutta jälleen kerran, siellä vuoren päällä ylhäällähän se palkinto sitten odotti. Tai oikeastaan useampikin. Sen lisäksi että olet juuri kivunnut tulivuoren päälle ja maa jalkojesi alla on lämmintä ja se myös höyryää, niin näet myös punaisena hohkavia tulivuoren seinämiä, sekä turkoosit Emerald Lakes -järvet sekä ison Blue Lake -järven. Tämä on se syy miksi kannattaa jatkaa matkaa, vaikka ei millään jaksaisi. Trust me!






Sääolosuhteet kannattaa alueella ottaa tosissaan. Oli nimittäin hurjaa, kuinka ylhäällä oli oikeasti todella kylmä ja kostea sää, kun taas alempana melkeinpä helle. Itselläni vaatetuksen osalta päälläni oli yläosassa toppi, pitkähihainen sekä kevyt toppatakki ja niillä pärjäsin juuri hyvin. Alaosassa oli vain pitkät trikoot ja ne olivat oikein sopivat. Lippis vaihtui aurinkosuojasta sään kylmetessä hyvin äkkiä pipoon, eli sellainen on hyvä olla mukana. Toiset kantavat mukana myös käsineitä.

Ja kun näet tämän stop-kyltin (kuva alempana), reilin alussa, ota se vakavasti. Siinä pyydetään sinua miettimään, onko sinulla tarpeelliset varusteet mukanasi. Tunnetko olosi voimakkaaksi ja fyysisesti tarpeeksi vahvaksi koitokseen ja että onhan sää oikea. Hyvin usein ylhäällä kuulemma sataa ja se tekee asioista vaikeampaa, reitistä liukkaamman ja säästä koleamman.
Rehellisesti sanottuna, jäin pitkään miettimään tämän kyltin eteen että pystynkö ja kykenenkö. Enemmistö minusta huusi että en. Älä mene. Katselin kaukana ylhäällä kohoavaa vuorirypästä ja mietin, että ei hemmetti. En pysty. Mutta sitten on tuo toinen kaveri, joka tsemppaa, kannustaa ja jos nyt ei ihan kädestä pitäen pakota, niin ainakin syvästi toivoo että pystyisin. Lupasin yrittää siihen saakka kun kykenen. 
Haikkia tuntui suorittavan kaikein ikäiset ja kokoiset henkilöt, joten ajattelin senkin pohjalta että pakkohan minunkin on siihen kyetä. Mutta täytyy kyllä sanoa, että jos ei ollut helppo se syksyinen Santiago Peakin valloituskaan, niin ei ollut tämäkään. Täällä maasto oli suurimmilta osin kylläkin helpompaa, mutta vaarallisia paikkoja olivat irtokivet. Kyllä minä taas loppusuoralla totesin, että tämä oli varmasti nyt viimeinen kerta kun ikinä kiipeän vuorille. Liian raskasta minulle. Mutta, miten on taas käynytkään kun katselen näitä huikeita maisemia ja muistoja sieltä... Hmmm... ei hullumpia saavutuksia? Mutta muistuttakaa minua nyt hyvät ihmiset, jos alan yhtään suunnittelemaan uusia vuoren valloituksia, että miten hel**tillisiä ne yleensä on, okei. Hah!







Kuten ylläolevista kuvista näkee. Välillä maasto on helppokulkuista, rappusia on paljon ja matka on pitkä. Sitä ei auta mikään. On vain pistettävän tossua toisen eteen, ja voi että ne tossut painoivat paljon. Matkan teko eteenpäin oli minun osaltani kyllä paikoitellen todella työlästä. Mutta tälläisillä haikkausreiteillä on kyllä huikeaa, miten vastaantulijat tsemppaavat toisiaan. Siitä saa hurjan paljon energiaa, kun vastaantulija tokaisee "Almost there" tai "You can do it". Kyllä, yesh! Piristää aivan huikeasti. Ja tietysti sitä itsekin sitten alaspäin mennessään kannustaa muita hymyssä suin, kun on juuri saavuttanut tavoitteensa. Hyvä kiertämään ja sitä rataa...

Ja taitojaan ei pidä kyllä liiotella yhtään. Voitteko uskoa, että noustessamme ylös, kuulimme kovaa huutoa vuorilta. Ikäänkuin jonkin nimeä huudettaisiin. Ensiksi ajattelimme että onpas outoa, että pitää noin kovaa huudella kansallispuistossa. Kunnes, loppupäivästä tapasimme reitin varrella joukon nuoria, joista yksi pojista oli todella pahasti ruhjeilla. Nenän verenvuotoa oli laitettu estämään tamppoonit. Tämä nuori kundi oli tippunut tuolta Mt Doom -Tuomiovuorelta parinsadanmetrin verran alaspäin, vuorenrinnettä rymistäen. Ja siksi hänen nimeään oli huudettu. Oli suorastaan ihme, että kaveri oli vielä elossa. Maasto vuoren rinteillä on, kuten arvata saattaa todella repivää kiveä. Onhan kyse laavakivestä. Huh, ajattelen vieläkin, että saa kyllä kaveri kiittää jotain suojelusenkeliä tuosta selviytymisestään. Hui kamala! Siispä jokainen askel on täällä otettava harkiten. Jyrkemmissä kohdissa ei ole varaa liukastella. Varsinkin alaspäin tuleminen on vaarallista. Tiesittekö että n. 80% korkeiden vuorien kiipeilyonnettomuuksista tapahtuu alaspäin tultaessa, kun huippu ja tavoitteet on saavutettu. Perillä maalissa ollaan vasta alhaalla. Se on hyvä aina muistaa.



Muista mukaan haikkaukselle:
-vedenkestävä takki
-paljon lämpimiä vaatekerroksia
-hyvät kengät
-aurinkorasvaa
-ruokaa ja juomaa
-hattu (ja hanskat)
-puhelin



Rehellisyyden nimissä suosittelen tätä haikkausta kuitenkin kaikille, jotka vähänkin kokevat haikkauksen omakseen. Periaatteella jos minäkin selvisin siitä, selviät sinäkin.
Onko siellä ketään kuka olisi tämän jo taivaltanut ja näitä huikeita maisemia ihaillut ylhäältä käsin?



Eng // We did the Tongariro Alpine Crossing walk (around 20 km) and gosh it was painful - and of course really nice!
----------------------
Majoitus
Discovery Lodge, 1 yö, 30 eur (Täältä saa kuljetuksen haikkaukselle)
By 6 kommenttia
Tunnisteet: , , , ,

Uuden-Seelannin pohjoissaari. Mitä luvassa?

Huikean eteläsaaren jälkeen siirryimme campervanimme kanssa lautalla Uuden-Seelannin pohjoissaarelle. Olin ihan täpinöissäni ja vähän jo skeptinen, että voiko pohjoissaari olla yhtä huikea kun kokemamme eteläinen. Se kaikki jää tuonnemmaksi kerrottavaksi. Tässä vastaavanlainen kartta pohjoissaaresta, jonka tein jo etelästä. Näissä kohteissa vietimme aikaa ja näistä on ajan kanssa tulossa juttua blogiin. Muutama odotteleekin jo valmiina, joten toivottavasti sopii, että Uuden-Seelannin teemalla jatketaan vielä muutaman postauksen verran. Sitten siirrytäänkin jo Australian ihmeisiin. Sillä kyllä sitä sielläkin maassa on hurjan paljon nähtävää.





Wellington I Lautat saapuvat tänne, Uuden-Seelannin pääkaupunkiin. Me kuitenkin tietoisesti skippasimme sen ja jatkoimme suoraa matkaa abouttia rallaa tuonne keskivaiheille, Tongariroon.

Tongariro I Huikea (ja raskas) Tongariro Alpine Crossing -haikkaus tulivuorille on syy, miksi tänne kannattaa saapua.

Lake Taupo I Iso kaunis järvis, maan suurin, muistuttaa kovasti Italian Garda-järveä. Tykkäsin.

Rotorua I Tällä seudulla on hurjasti geotermisiä, kuumia lähteitä. Pakkohan niitä oli testata.
  
Bay of Plenty I Valkoista hiekkarantaa kilometritolkulla. Näin luki esitteessä. Harmiksemme meidän käynnin aikana satoi ja satoi.

Hot Water Beach I Tämä hyvin mielenkiintoinen paikka on yksi ehdoton suosikkini pohjoissaarella. Laskuveden aikaan, voit kaivaa itsellesi rannalla kuuman lähteen. Mutta paikka vaihtelee ja se on löydettävä vain kokeilemalla. Tämä on pakko kokea uskoakseen.

Coromandel I Kaunis näköalareitti upeine maisemineen. Paljon pieniä mutkaisia vuoristoteitä. Ei pahoinvoiville.

Auckland I Pohjoisen yksi isoimmista kaupungeista. Kesti tovin, ennenkuin kaupunki näytti parhaat puolensa. Täältä tulossa ainakin yksi hostelli arvostelu ja suositus.


Tälläistä kaikkea siis luvassa pohjoissaarelta, mutta ajattelin esitellä vain muutaman näistä kohteista nyt, jotta päästään sinne jo mainitsemaani Australiaan pian.
  

Eng // Sneak peek from our Road Trip here in north Island of New Zealand.


By Ei kommentteja
Tunnisteet: , , ,

Kaikoura ja sen huikea Peninsula Walkway

Kun aloitin nämä Uuden-Seelannin postaukset, lupasin teille tässä tiiserissäni postauksia noista kaikista paikoista. Nyt ollaan päästy eteläsaaren osalta jo Kaikouraan, toiseksi viimeiseen paikkaan. Tuo kartassa näkyvä Picton jääköön hamaan tulevaisuuten. Se on siis paikka, satama, josta lautat lähtevät pohjoissaarelle. Kerron siitä lisää myöhemmin, sillä pohjoissaarella on vielä paljon näytettävää ja sitten haluankin esitellä teille jo Australiaa, jossa nyt ollaan. Mennään siis nyt tähän pieneen surffihenkiseen kylään, nimeltä Kaikoura.

Kaikoura on kuuluisa valaiden bongauksestaan. Täällä järjestetään päivittäin lukuisia veneretkiä merelle. Myös delfiinejä näyttäytyy täällä usein. Kylän keskusta on hyvin pieni, joten sen suhteen tekemiset on nopeasti tehty. Yksi suosituimmista kohteista onkin Kaikoura Peninsula Walkway. Tämä kolmen tunnin mittainen haikki, kulkee -jälleen kerran- huikeissa maisemissa korkeiden merenrantakallioiden reunuksilla. (Kun nyt aloin käsittelemään näitä kuvia blogiin sopiviksi, niin ei taas voinut kun pyöritellä päätään ja haukkoa henkeään, että miten upeissa maisemissa ollaan saatukaan olla. Menkää kaikki pliiiiis Uuteen-Seelantiin, siellä on niin kaunista).

 
Kaikoura Peninsula Walkway alkaa alueelta, missä esiintyy paljon hylkeitä. Ja paljolla tarkoitan, että niitä todella oli rantakallioilla siellä täällä. Olipa yksi eksynyt myös keskelle parkkiruutua päivätorkuilleen.

 
Tässä hylkeiden kallioiden kohdalla sijaitsee muuten myös julkinen parkkipaikka, josta voi lähteä haikkaukselle. Me olimme jättäneet auton jo kylän keskustan turistikeskuksen parkkiin. Tällöin reittiin tuli pari kilometriä lisää, vahingossa. Kannattaa siis ehkä jättää auto parkkiin tänne.

 
Tämä reitti on huikea. Maisemat ovat huikeita. Ja jos oikein onni käy, voit bongata myös valaita täällä. Sen takia mekin tänne suuntasimme, mutta pitkään merelle tuijotettuamme emme nähneet kuin kuvitelmia valaista. Oi vitsi, joku päivä sellainen olisi kyllä kiva vielä nähdä! Mieluiten ilman yli sadan euron hintaista venematkaa...

Me vietimme Kaikourassa vain yhden yön ja pari päivää sen ympärillä. Tykkäsin kovasti tämän kylän fiiliksestä. Kuvissa muuten paistaa ihanasti aurinko ja siellä olikin paikoitellen lämmin, mutta tuuli oli yllättävän viileää ja varsinkin tuolla Peninsula Walkwaylla oli paikoitellen aivan jäätävän kylmää. Onneksi tuli siis pipo mukaan sinne.

 
Hieman haikeudella jo katselen näitä upeita maisemia mitä Kaikourallakin oli tarjota. Se on kuulkaas sellainen juttu, että ei kaikkialla vaan ole tälläistä. Mitäpä sanot, toimiiko?


Eng // Kaikoura, New Zealand was a really nice small town with a beautiful views. Well of course it was beautiful, it´s NZ.

---------------
Majoitus:
A1 Kaikoura Motel and Holiday park, 1 yö, 40 NZ
By 4 kommenttia
Tunnisteet: , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)