Kaikilla meillä reissaajilla on varmaan se oma suosikki kohteensa, tai monia sellaisia. Minulle Kalifornia ja Los Angeles on ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Ja oikeastaan kirjaimellisesti silmäyksellä, sillä ensi kosketukset kaupunkiin sain ala-aste ikäisenä katsellessa ystäväni sohvalla ensimmäisiä jaksoja ohjelmasta LA Beat. Oikeastaan siitä hetkestä lähtien olen aina halunnut matkustaa tuonne enkelnten kaupunkiin.
Vuosien saatossa ohjelman nimikin muuttui suurelle yleisölle tutuksi Beverly Hills 90210:ksi, minä kasvoin ja jatkoin vain ohjelman fanittamista. Ei varmaan mennyt jaksoakaan etten olisi sanonut itselleni että joku päivä pääsen vielä tuonne (nimittäin pienestä Keski-Suomalaisesta kaupungista on aika pitkä matka maailman toiselle puolelle), ja hurjimpana ajatuksena että joku päivä minä voisin vaikka asua tuolla...

...nimittäin minulla odottaa laatikossa valmiina aivan korkkaamattomat Aldon sandaalit. Läpsyt tuli ostettua viimeisenä päivänä Bangkokista tammikuun alkupuolella. Ja tässä tätä kirjoittaessa tajusinkin, että en ole tehnyt muutamista ostoksistani Thaimaan reissulta lainkaan juttuja. Joten aloitetaanpas näillä söpöliineillä, jotka taitavat saada odottaa käyttövuoroaan vielä tovin.


Bangkokissa on kiva shoppailla! Moni teistä voi varmaan sanoa samaa?
Vaikkakin osa ketjuliikkeistä on esimerkiksi Jenkeissä edullisempia, en kuitenkaan voinut vastustaa näitä läpsyjä. Varsinkin kun edelliset lempparini menivät rikki. 
Aldoon liikkeenä rakastuin jo ensimmäisellä Miamin matkalla, taisi olla vuonna 2007. Tämä Kanadalainen ketju löytyy nykyisin jo vaikka kuinka monesta maasta. Lähimpänä taitaa löytyä Köpiksestä (vai onko Aldo jo Tukholmassakin?). Ja ilmeisesti Aldon UK-sivuilta voi tilata tuotteita huoletta kotiinkin. Onkohan joku tilannut, kiinnostaisi tietää?
Mutta mitäs sanotte uusista läpsyistä? Ansaitsevat mielestäni päästä jo kesälaitumille... no viimeistään sitten kesäkuussa Kroatissa. Kesä, tule jo.

Täällä jo into pinkeenä odotellaan ensi yötä. Nimittäin aamuyöstä suomen aikaa alkaa Hollywood Boulevardille asetetulla punaisella matolla säihkyä tähdet sekä tähtien timantit. On nimittäin vuoden odotetuimman gaalan, Oscareiden aika!
Oma "valmistautuminen" gaalaan on alkanut perinteiseen tapaan leffoja katselemalla ja nimenomaan ehdokas kategorian leffoihin tutustumalla. Hetken aikaa jouduin jo jännittämään että nähdäänkö gaalaa lainkaan livenä suomessa, kun nelonen ilmoitti alkuvuodesta että ei enää näytä Oscareita huonojen katsojalukujen valossa. Mutta onneksi Yle tuli apuun, ja näyttää Yle Teemalla gaalan alkaen 03:25. Sitä ennen samalla kanavalla nähdään muuten lyhyt elokuva -kategoriassa kisaavan suomalaisten Selma Vilhusen ja Kirsikka Saaren "Pitääkö mun kaikki hoitaa?" -elokuva.
Kaikin puolin siis jännä ilta edessä, eikä yksin sen puolesta että saadaan jännittää tuleeko suomeen Oscar vai ei. Myös sää on tehnyt kepposet Hollywoodissa! Runsas sade on hukuttanut uutisten mukaan lähes koko punaisen maton. Nyt puhutaan siis todellisesta fashion disasterista, o-ou!
Viikolla uutisointiin myös että stylisti Teri Niitti vastaa Suomen Oscar-ehdokkaiden tyylistä livenä Hollywoodista. Olisipa kiva nähdä vilaus suomalaisia punaisella matolla, vaikka Yle ei Nelosen tapaan lähetä redcarpet-osuutta, aion sen jostain netti-tv:stä katsastaa. Tietäisikö joku mistä sen näkisi?



Aamuyöstä soi siis meidän kodissa herätyskello hyvin aikaisin... Mutta se tarkoittaa myös sitä, että tänään mennään myös nukkumaan hyvin aikaisin. Oscarit katsotaan hyvien herkkujen kera, sekä hereillä oloa helpottaa myös leikkimielinen kisa johon on helppo osallistua (kuva yllä). Voit tulostaa oman kisalappusi Oscareiden viralliselta sivulta täältä (pdf).

Pitkin viikkoa olen Instagramista seurannut kuinka juontajat ja stylistit valmistautuvat suureen iltaan. Nämä alla olevat kuvat ovat stylisti Rachel Zoen Instagramista. Voin vain kuvitella mikä kuhina siellä on parhaillaan käynnissä. "I Die" kuten RZ sanoo...

Tässä menneen viikon parhaita paloja. Niihin kuuluivat ehdottomasti ystävät, cookiesit ja Amerikka!
Bloggaamisen parhaita puolia on ehdottomasti ollut sitä kautta tutuksi tulleet uudet ihmiset. Ja muutamien kohdalla voidaan todella puhua uusista ystävistä. Nimittäin kun joukko matkailusta (ja tässä tapauksessa amerikasta) kiinnostuineita ihmisiä kohtaa, saadaan kasaan sopivalla tavalla matkakokemuksista ja haaveista hurmioitunut jengi! Ja voin kertoa, tällä jengillä tuntuu olevan vain taivas rajana! Puhkun onnea, että olen saanut tutustua näin samankaltaisiin ihmisiin, koska välillä tuntuu että aivan kaikki eivät vaan ymmärrä mikä niissä amerikoissa ja muutenkin matkailussa oikein vetää puoleensa. Nämä mussukat onneksi eivät kyllästy puhumaan aiheesta - ja musta vähän tuntuu, että tästä meidän toistemme löytämisestä ei voi seurata kuin pelkkää hyvää ja jotain suurta! Tietty, kun varsinkin amerikoista puhutaan.



Ennen kuin voidaan ottaa enempää jenkkejä haltuun, on hyvä olis kai ihan hyvä osata niiden osavaltiot. Ja osavaltioiden pääkaupungit. Tästä panikoinkin jo edellisessä postauksessa.
Piti ihan laskea, että olen käynyt 20:ssä osavaltiossa jenkeissä, mutta rehellisyyden nimissä käytyjen osavaltioiden pääkaupungit ovat olleet aika hämärän peitossa. Mutta hey, you live and you learn! Ja tässä seurassa sitä oppii. Leikkimieliset kisakumppanit olivat aivan törkyhyviä tässä skabassa, joten kun minulla loppui tietämys merkitä karttaan osavaltioita, oli aikaa ottaa kuvia ahkerista kisaajista. Mutta hei, Maria sanoi sen hyvin että kehittyä voi vaan kisaamalla itseään parempia vastaan. Ja näin toden totta! Nyt osaan ja muistan jo paljon enemmän kuin aikaisemmin.

Kisaherkuiksi leivoin viikolla ihan amerikoista saakka tuotuja keksejä. Tai no, kuten kuvasta näkyy, valmiskeksejä. En normaalisti osta koskaan mitään valmista leivontapuolella. Mutta tämä paketti sai mahdollisuuden, ostinhan sen viime kesän Kalifornian reissulta Malibun Pacific Coast Greens -kaupasta. Ja nyt oli korkea aika toteuttaa nämä keksit (leipomisesta ei kai voida puhua tässä yhteydessä?) hahaha. Joka tapauksessa keksit oli helppo puuhastella pellille, ja olivat vartissa valmiita. Nams.






Näitä herkkupäiviä, ystäviä ja matkailun täyteisiä illanistujaisia lisää kiitos. Kummasti piristi taas kiireistä viikkoa. Kiitos ihanaiset!
Onko sinulla kenties suosikki osavaltiota tai minkä osavaltion meinaat ottaa seuraavaksi haltuun? Mun suosikki on kaiketi aina ja aina vaan Kalifornia. Siitä rakkaudesta on vaikea päästä eroon, tai no miksi edes pitäisikään...

PS. ensi yönä Oscarit, suoraan Hollywoodista! wooph!whooop!

Kun matkakuume nostaa päätään ja tekee mieli pakata weekenderi, kaivaa passi laatikostosta ja päästä reissufiilikseen. Tarjoaa vajaan sadan kilometrin päässä (Helsingistä katsottuna) oleva Tallinna siihen oivan ratkaisun! Olen aina tykännyt käydä Tallinnassa, ja kertoja kaupungissa on takana varmasti monta kymmentä jo. Sanonkin aina, että se on helpoin ja edukkain etelänmatka mitä voi olla. Vanhan kaupungin upeat talot ja hiljattain vallan in-alueeksi muodustunut Telliskivi ovat lemppari alueitani kaupungissa.
Jo kymmenen vuotta sitten katselimme mieheni kanssa asuntomyynti-ilmoituksia Tallinnassa. Harmi vaan kun ei silloin tajunnut toimia. Nykyisin kun maa kuuluu EU:hun niin hintataso sen kuin vaan jatkaa kasvamistaan, elintason nousun myötä luonnollisesti. Toisinaan olen koulujakin pohtinut kaupungista, mutta ainakaan toistaiseksi emme ole viikonloppua pidempään kaupunkiin jääneet kotia pitämään... Mutta jokin tässä kaupungissa minua kiehtoo ja se jokin saa minut aina palaamaan takaisin.

Yksi syy on kyllä nämä ihanat vanhat rakennukset, jotka ovat jopa 1300-, 1400-luvulta. Voi kauneutta!

Kysyy Apulanta biisillään. No kaikki on ok. Harmittaa vain, kun aina ei tätä blogia tule päivitettyä ajan tasalle. Vaikka mielessä se on toki päivittäin... Pahoitteluni siis siitä. Kunnostaudun kyllä reippaammin sitten Instagramin puolella. Mutta ihan elossa täällä ollaan, nyt taas.
Aikaani on kyllä viime viikkoina verottanut parin päivän ykätaudin vierailu joka vei k-a-i-k-k-i voimat, Olympialätkä (jeee, hyvä Suomi!), työt, siis tietysti työt (kun tuppaavat viemään kaikki mehut) ja tokihan minun tuli pyörähdettyä puolikuntoisena myös Tallinnassakin. Siitä onkin ihan oma postaus tulossa...
Tänään on tapetilla kuitenkin pientä pintaremonttia, pari taulun poraaminen seinään kiinni (ostettiin Thaimaasta tauluja, ja nyt ne tänään toivottavasti päätyvät viimein myös arvoiseensa paikkaan, seinälle). Lisäksi Yhdysvaltojen osavaltioiden pääkaupunkien opiskelu (?). Siis häh, no sanopas muuta!

Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota ja jokaisella niillä myös pääkaupunki. Mutta miten muistaa ne kaikki? Voin kertoa, ei sitten mitenkään. Muutama muistisääntö minulla jo onkin, mutta en millään pysty muistamaan kaikkia, saati tiennytkään niitä kaikkia. Katsoin hetki sitten Nebraska elokuvan (Oscar-gaala ensi maanantai yönä, jeeee), ja yritin muistaa ja muistaa Lincolnin leffasta, kun se siinä useasti mainittiin. Mutta ei, ei meinaa pysyä mielessä tuon rakkaan maan monet monet kaupungit.... Paitsi ehkä huomisen jälkeen. Saan nimittäin kylään ihania naisia, jotka tulee kyllä lyömään mut sata-nolla tässä osavaltiokisassa, mutta se ei kuulkaa haittaa - huikeaa vain nähdä näitä naisia: Kea, Ulla ja Maria, tervetuloa!

Mutta kaiken tämän kiireen keskellä, tämä oli oikeastaan eilisen kaunein opetus. Löytyi tietysti Tallinnasta ostetun Yogi-teen teepussista tämä viesti. Tähän hiljennyin ja ajattelin jakaa sen täällä.

Tälle pienelle kiviselle saarelle saavuttuani olin aluksi hieman ihmeissäni, että mitäs täällä tulisi oikein tehdä... Pitkähäntäveneemme kippari ei kovin hyvin englantia puhunut, ja totesi vain että noukkiivat meidät reilun tunnin päästä täältä ja ajoivat pois... Ei siis valkoista hiekkarantaa jossa löhöillä...pelkkiä kiviä...whaaat?! 
Hetken saarta ihmeteltyämme oli kuin itsestään selvää, että alamme kukin rakentamaan liuskekivistä omaa rauhoittavaa toteemia, tietysti! Kyllä ihminen on sitten luova! Tai oikeastaan ne ihmiset saarella ennen meitä ovat olleet, ha! Sillä tokihan siellä oli muidenkin rakentamia kivipaaseja ennen meitä.

Tämä saari sijaistee Etelä-Thaimaassa, lähellä Koh Lipen saarta, jossa lomailin Joulun ja vuoden vaihteen tienoilla. Ko Hin Ngam -saari kuuluu Tarutao national parkiin ja oli osa päivän mittaista saarihyppely reissuamme. On huikeaa aina kokea jotain mitä ei ole ennen tehnyt. Vaikka puhutaankin vain kivien kasaamisesta toistensa päälle, ja vaikka kyseessä oli vain pienen pieni sekunti koko elämän kirjossa, muistan kivipaasiani tehdessä ajatelleeni, että tässä on mun Zen. Mun rauhoittava voima. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta niimpä ajattelin.
Ja sanotaan, että jos onnistut rakentamaan 12 kiven paasin, voit toivoa ja toiveesi toteutuu. Tämän tosin luin vasta jälkeen päin netistä... Sen sijaan saarella oli isoja ukaaseja siitä, kuinka päällesi langetetaan kirous ja perheenjäsenillesi käy ikävästi jos varastat saarelta kiven. Hui kamala!