Näytetään tekstit, joissa on tunniste IG Travel Thursday. Näytä kaikki tekstit

Uuden-Seelannin pohjoissaaren parhaat #IG Travel Thursday

Palataanpas näin Instagram Travel Thusdayn kunniaksi hieman ajassa taaksepäin ja upean Uuden-Seelannin tunnelmiin. Teinkin viime kuussa samantyyppisen postauksen maan huikeasta eteläsaaresta, joka löytyy täältä. Joten nyt tasapuolisuuden nimissä haluan esitellä myös parhaat nostot Uuden-Seelannin pohjoissaaresta.

Olen muutenkin kaipaillut takaisin campervan elämään, joten tämä oli ihan terapeuttista palata näihin maisemiin uudestaan. Olemme muuten molemmat vaan kehuneet kaikille Uutta-Seelantia maasta taivaisiin, ja ollaankin saatu muutamat kaverit ainakin jo miettimään maata tulevana lomakohteena.

Pohjoissaari & Road Trip I Ensimmäinen konkreettinen asia, jonka huomasi eteläsaarelta saavuttaessa pohjoiseen oli se, että tiet olivat paremmassa kunnossa ja ne olivat suorempia ja näin nopeammin ajettavissa. Ja myös se, että aivan koko ajan ei tarvinnut olla haukkomassa henkeään maisemien puolesta, jotka tottakai olivat vaikuttavia, mutta ehkäpä uskallan sanoa että eteläsaarella oli vaan niin paljon enemmän henkeäsalpaavia kohteita pohjoiseen verrattuna. Siltikään nämä ajoteiden maisemat tietenkään mitään rumia olleet. Varsinkin kun liikennemerkitkin ovat tätä luokkaa. Varokaa Kiwejä!
 



Bay of Plenty I  Meitä ei valitettavasti oikein säät suosineet tuona päivänä kun saavuimme Bay of Plentyyn, pohjoissaaren itäpuolelle. Piti siis jättää mielikuvituksen varaan, miltä rantakaistale näyttäisikään aurinkoisella säällä. Sadetta uhmaten käytiin katsastamassa rantaa useasta eri kohdasta ja aikalailla keskenämme saimme rannalla ollakin. Uusi-Seelanti ei pettänyt kyllä täälläkään, sillä sateessa ja merituulessa ja pienessä usvassa oli oma taikansa. Tämä kyseinen kuva on Waihi Beachiltä. Suuntaisin Bay of Plentyyn uudestaan paremmalla säällä. Myös rannan pikkukylät olivat kerrassaan viehättäviä.
Sen sijaan tästä hetken matkaa pohjoiseen päin sijaitsee Hot Water Beach, jossa ehdottomasti kannattaa käydä myös ja heittää mukaan lapio olkapäälle. Ai mistäkö on kyse? Voit lukea lisää Hot Water Beachistä täältä.
 


Tongariro Alpine Crossing I  Park Tongariro lienee Uuden-Seelannin pohjoissaaren yksi suosituimmista kohteista. Rankka, mutta palkitseva Tongariro Alpine Crossing haikkaus kulkee tulivuorien ympäriltä ja päällä, ja on lähes 20 kilometriä pitkä. Voin taata, että maisemat päällä ovat jokaisen tuskan ja kirosanan arvoiset. Voit lukea lisää puuskuttavan rankasta haikistamme täältä.




Lake Taupo I  Tämä Italian Garda-järveä minulle muistuttanut iso järvi, Lake Taupo, on kaikkiaan 33 kilometriä leveä ja 46 kilometriä pitkä. Järvi ympäristöineen tarjoaa hurjan paljon aktiviteettejä, leirintäalueita ja hyviä ravintoloita. Lisää Tauposta voit lukea täältä.



Auckland I  Tämä Uuden-Seelannin suurin kaupunki oli meidän viimeinen etappimme tässä kauniissa maassa. Aucklandista en ole muuten vielä kirjoittanutkaan enempää blogiin (tulossa kyllä jossain vaiheessa), sillä muutamia vinkkejä sieltä mieluusti jakaisin teidän reissaajien kanssa. Lyhykäisyydessään mainitsen, että trendikkäin ja coolein kaupunginosa on ehdottomasti Ponsonby. Sen lähettyvillä (os. Karangahape Rd) löytyy myös koti-ikävään Safka niminen karkkikauppa, josta saa niin Fazerin herkut kuin muutkin tutut makeiset ja joitain elintarvikkeita. Aucklandissa on helppo kävellä kaikkialle. Kaupungista löytyy iso ostoskatu, joka päättyy sataman tuntumaan. Aucklandissa yövyttiin muuten yhdessä tosi miellyttävässä hostelissa (siitä voisinkin tehdä oman jutun), sekä samalla myös yhdessä hirveimmässä hostellissa, johon jouduttiin kaiken muun majoituksen ollessa täynnä.




Oi mahtava Uusi-Seelanti! Kyllähän se nyt niin taitaa olla, että kaikkea vaan jatkossa vertaa tähän mahtimaahan ja sen upeisiin maisemiin. Olenkin sen verran vielä hurmoksessa näistä maisemista, että olenkin lupautunut lähtemään Lappiin kesällä katsastamaan ns. omat nurkkamme. Katsotaan mihin ne maisemat kykenevät ja kaikkia vinkkejä sinne otetaan mieluusti vastaan. Sitä ennen päästään kylläkin ihailemaan vielä Yosemiten luonnonpuistoa täällä Kaliforniassa. Aika mieletöntä! 
Ps. Aikaisemmat "parhaat" -koostepostaukset löydät Los Angelesin osalta tästä, Thaimaan tästä ja New Yorkin tästä


Eng //  Part of the Instagram Travel Thursday -campaign I decided to make a collection from my best spot in North Island of New Zealand, based on my Instagram pictures.

 

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday kamppista. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä. 

Uuden-Seelannin eteläsaaren parhaat #IG Travel Thursday

Uusi-Seelanti on huikea. Enkä olisi ikinä voinut kuvitella ennen sinne menoa, että jokin maa voisi lumota luonnon puolesta näin rajusti kuin tämä maa teki. Oikeastaan, jos kerron rehellisesti, en ollut aivan hirveän innoissani edes matkaamassa tänne, kaikkien aurinkorantojen lomasta. Mutta, joka kerta, kun mainitsin reissussa tapaamillemme ihmisille, että reittimme vie meidät myös Uuteen-Seelantiin, ihmiset hyppivät tasajalkaa innosta. Eräskin irlantilainen tyttö, joka istui meidän takana bussissa, matkalla Kuala-Lumpurista Singaporeen, oli niin onnellinen meidän puolesta ja toivoi itse maailman eniten pääsevänsä joskus Uuteen-Seelantiin. Silloin minulla tuli ihan jo pieni kyynel silmäkulmaan, että nyt nainen ala olemaan enemmän innoissasi. Pääset maahan, jota kaikki hehkuttaa! Siellä on pakko olla paljon hyvää edessä... Ja voi pojat ja tytöt että siellä olikin. Mikään maa ei ole lumonnut minua näin, kun tämä maa. Täällä on jotain maagista Hobittien taikaa...

Ajattelinkin tämän kertaisen Instagram Travel Thursdayn kunniaksi jakaa koosteen Instagram-tililläni nähdyistä kuvista, eteläsaaren osalta. Joistain kuvista on myös linkki siihen liittyvään postaukseen tarkemmin, mikäli haluat lukea kohteesta enemmän. 

 
Meidän road trippimme taittui campervanillamme ja tuo kaksiviikkoinen elämä tien päällä oli vallan hauskaa ja ikimuistoista. Tässä palasia reissultamme ja road trip maisemistamme.




Queenstown I  Huikea vuorien ympäröimä alppikylä. Tunnetaan myös adrenaliinin pääkaupunkina. Suosittuja tekemisiä ovat kaikenlaiset hurjapää-benji-jutut, mutta iisimmin voi ottaa myös Queenstown Hill haikilla ja katsella maisemia kuten me. Lisää tästä söpöstä kaupungista kirjoittelin myös täällä.



Lake Tekapo I Täällä kannattaa viettää päivä tai pari ja muistaa myös yöllä kääntää pää ylös taivaalle. Lake Tekapo -järven rannalla sijaitsee observatorio ja tähtitaivas onkin harvinaisen upea näillä suunnilla. Myös päivänvalossa järvi ja sen taustalle nousevat vuoret ovat aikamoista silmäkarkkia. Lisää Tekaposta löydät täältä.




Reissun huikeimmat maisemat löytyivät matkalla Wanakasta Arrowtowniin. Ei sillä, etteikö koko maassa olisit ollut siellä täällä huikeita maisemia, mutta erityisesti nuo alhaalla roikkuvat pilvet ja nämä niittyjen sävyt auringonpaisteessa tekivät tästä kyllä erityisen loistavan. Hyvä paikka pienelle picnicille. Lisää kuvia ja hehkutusta löydät täältä.



Nugget Point I  Aivan etelässä sijaitseva Nugget Point on käymisen arvoinen paikka niin monesta syystä. Ensinnäkin, me nähtiin täällä pingviinejä. Ja katsokaa miten huikeasti tuo kaunis majakka seisoo tuolla kallion harjanteella. Vaikuttava näky. Lisäksi rantakallioilla mekastaa myös merileijonia, niitä et voi olla kuulematta. Lue lisää pingviinien bongauksesta ja kauniista majakasta täältä.



Surat Bay & Cannibal Bay I Nämä alueet ovat loistavia paikkoja merileijonien bongaamiseen. Varsinkin tällä kauniilla Cannibal Bayn rannalla lötköpötköili merileijonia toistakymmentä meidän vierailun aikana. Lisää kuvia näistä pötkylöistä löydät täältä. Leirintämajoituksesta on pakko vinkata Curio Bayta.



Kaikoura I Kaikoura on pieni surffihenkinen kylä, jossa tuntuu olevan pääelinkeinona kuitenkin valasristeilyt. Täällä(kin) on siis mahdollista nähdä noita merten jättiläisiä. Tosin risteilyt olivat reilun satasen luokkaa. Mielestäni aika hintavia, joten peukut voi laittaa pystyyn ja toivoa näkevänsä vilauksen valaista kiertämällä samalla suositun Kaikoura Peninsula Walkwayn. Meitä ei onni tärpännyt täällä, vaikka turistivene pörräsikin samalla paikkaa valaita etsien nekin. Voit katsella kuvia upeasta Kaikourasta täältä.



Näissä maisemissa kelpasi kyllä ajella. Kuvia tulvii kameraan vaan koko ajan sillä syötöllä että muistikortit paukkuu ja matkanteko saattaa olla hitaamman puoleista juurikin sen takia, kun koko ajan tahdot pysähdellä lukuisille maisemapaikoille ikuistamaan nämä maisemat. Voi luoja, että on upea maa! Tunnustan pöhköyteni ja tästä oppineena, olenkin vain hehkuttanut kuinka upea maa Uusi-Seelanti onkaan. Toivon että kaikki pääsevät tänne kerran elämässään.



Kaikki postaukset liittyen Uuteen-Seelantiin löydät tagilla "Uusi-Seelanti". Tässä oli siis meidän makuun parhaita paloja eteläsaarelta. Ehkäpä raapaisen seuraavalle IGTT-kierrokselle vastaavanlaisen pohjoissaarelta. Paljon kauneutta ja kuvia tarttui nimittäin sieltäkin mukaan. Toivottavasti näistä on apuja tänne ihmemaahan matkaaville ja muistakaa, että aina voi kysellä suoraan minulta lisää. Jonkun verran on nyt tuoreessa muistissa vinkit Uuteen-Seelantiin.

Ps. Aikaisemmat "parhaat" -koostepostaukset löydät Los Angelesin osalta tästä, Thaimaan tästä ja New Yorkin tästä
 
Eng //  Part of the Instagram Travel Thursday -campaign I decided to make a collection from my best spot in South Island of New Zealand, based on my Instagram pictures.

 

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.

Thaimaa parhaimmillaan #IG Travel Thursday

Torstai terkut täältä huikean kauniista maasta, nimeltä Uusi-Seelanti. Tällä hetkellä pidetään majaa campervanimme kanssa täällä etelässä Curio Bayssa, Catlinsissa. Mutta kaunis se on Thaimaakin ja siitä on kyllä kehkeytynyt minulle vuosien saatossa aika pitkälti kestosuosikki, siis mitä tulee talvesta pakenemisiin lämpimiin maihin. No mikä siellä Thaimaassa sitten niin monia meitä kiehtoo, vuosi toisensa perään? Minulle ne ovat muun muassa näitä asioita…

Kauniit, turkoosit rannat, joita löytyy lähes kaikkialta. Omat suosikkirantani löytyvät saarilta, joista suosikkejani ovat mm. Koh Lipe, Koh Phi Phi ja Koh Muk.







Thaimaa parhaimmillaan

Vesiharrastemahdollisuudet snorklauksesta sukellukseen ja suppailusta ties mihin riippuliittoon ovat rajattomat. Ja pinnanalainen elämä se vasta rajatonta onkin. Thaimaassa on yhdet parhaista sukellusvesistä ja kaloja laidasta laitaan. myös hai-kaloja. Merivesi on lämpöistä ja rannat kähes kaikkialla helppoja uida. Toisissa paikoissa, kuten esimerkiksi Koh Lantalla on paljon isoja kiviä rannoilla, jotka hieman vaikeuttavat uimaan menoa. Rannalla voi tehdä toki kaikkea muutakin, vaikka keinua.




Tuoreista hedelmistä tehdyt smoothiet. Tai oikeastaan Thaimaassa ilman maitoa olevat hedelmäjuomat ovat shakeja. Mangoshakeja on tullut tänä talvena vedettyä lukuisia kymmeniä, ellei jopa satoja. Sillä niitä on saattanut mennä helposti vaikka kolme päivässä. Nam kerrassaan! Myös ruuan puolesta Thaimaa on tosi maukas. Kasvissyöjänäkin siellä selviää loistavasti. Olenkin ollut koko Aasian reissun ajan täysin vegelinjalla.


Thaimaassa on palmuja, kaikkialla. Palmuja, palmuja ja palmuja. Oonko muuten maininnut, että se on mun suosikki puu? Palmupuu ja sellainen oikein pitkä skinnypalmu. Sellaisia mitä on Kaliforniassa paljon.



Niin kaunista kuin Thaimaassa on päiväsaikaan, niin myös lähes joka ilta saat todistaa siellä upeita auringonlaskuja.



Olen kirjoitellut Thaimaassa matkailusta täällä aikaisemminkin, ja mikäli postaukset kiinnostaa enemmänkin, niin ne kaikki löytyvät ”Thaimaa” tagin alta.

Ps. Postikortitkin ovat aika herkullisia Thaimaassa. Lähetätkö sinä vielä tänä digiaikana postikortteja? Minä tykkään lähettää ja olenkin lähettänyt nyt tältä maailmanympärimatkaltamme myös kotiimme postikortin jokaisesta käydystä maasta. Siellä ne sitten odottavat ja muistuttavat meitä tästä, jo nyt, ikimuistoisesta matkasta.





Eng //  Thailand is one of the favourite destination. On this post I tell you why.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.


Pala Filippiinien Palawania #IG Travel Thursday

Kolmisen viikkoa seikkailuja täällä Filippiinien Palawanin saarella alkaa olemaan takana. Ajattelin että nostan esille muutamia paikkoja joissa olemme olleet ja käyneet. Meidän reitimme täällä kulki siis näin: Puerto Princesa - Port Barton - El Nido - Coron (Busuanga Island).

Port Parton I Pieni söpö, tähän kuvan rannan ympärille keskittynyt kylä. Todella rauhallinen, paitsi joihinkin rannan kohtiin aallot lyövät todella kovalla paukkeella. Eikä tämä ole vitsi!




German Island, Port Barton I Port Bartonista kannattaa lähteä lähialueen saarille sekä päiväksi snorkliretkille. Upea pinnanalainen maailma odottaa täällä!



Filippiineillä paikasta toiseen liikutaan tälläisellä banka-veneellä, joita on useita eri kokoja. En ole missään muualla törmännyt moiseen venemalliin, mutta nyt niillä seilanneena tiedän, että nuo sivulisäkkeet ovat syntyneet tarpeesta. Ne todella tasapainoittavat menoa ja toimivat hyvin ikäänkuin aallonmurtajina kohtalaisen aktiivisen meren ympäröimässä maassa.





Seven Commando Beach, El Nido I Tänne kauniille, lähes autiolle saarelle voi vaikka kajakoida läheiseltä rannalta. Matkaa kertyy parisen kilometriä.





Corong Corong, El Nido I El Nidon paras paikka auringonlaskulle on kyllä ehdottomasti tämä lähellä Las Cabanas rantaa oleva rantaravintola, Republica.




Malcapuya island, Coron I Malcapuya -saari on paras syy tulla Coronille. Venematka tänne kestää tosin melkein pari tuntia, mutta on niin sen arvoinen. Perillä odottaa riippukeinut ja paratiisi.



Valitettavaa vain, kuinka vaikean matkan päässä koko Palawanin saari ja sen upeat kohteet ovat. Malcapuyaa tulen kaipaamaan pitkään... ja enkä varmaan vähempää siitä syystä että se on yksinkertaisesti niin kaukana että saa todella aika koskematonta paratiisi-titteliä pitää itsellään vielä pitkän aikaa... Oletko sinä käynyt Palawanilla?


Eng //  Best part of Palawan Island, Philippines.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.


Los Angelesin parhaat #IG Travel Thursday

Los Angeles, the City of Angels, Lalaland. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikä syystä! Niin monipuolinen kaupunki LA on. Tein aikaisemmin vastaavanlaisen "parhaat palat" -koosteen New Yorkista, ja se tuotti todella paljon kiinnostusta, joten ajattelin että samantyyppinen listaus toimisi varmasti monelle avuksi myös Los Angelesin osalta. 

Painotan kuitenkin, että nämä ovat minun suosikkipaikkojani LA:ssa, kaupungissa jossa on hurjan paljon tekemistä ja nähtävää. Esimerkiksi viikon reissun aikana on vaikeampi saada täydellistä kokonaiskuvaa tästä laajasta kaupungista. Siksi melkein suosittelen vähintään parin viikon reissua tänne. Toki mitä kauemmin sen parempi, sanon tietysti minä. Meille kulunut vajaa kaksi kuukautta tässä kaupungissa ei tuottanut mitään ongelmaa. Aika ei todellakaan käynyt tylsäksi ja paljon jäi vielä kivoja juttuja seuraaville visiiteille. Mutta niinhän kehittyvässä suurkaupungissa on aina, että uusia mielenkiintoisia asioita tulee ja nousee in-paikoiksi. Siitäkin syystä tämä kaupunki on anniltaan vaan niin paras. Toivottavasti näistä parhaista paloista on teille apuja!


Los Angelesin parhaat palat

BEACHIT I Koko Kalifornian osavaltio sijaitsee Tyynenmeren rannalla, joten sanomattakin selvää että rantaviivaa ja beachejä riittää. Ja mikä parasta, myös aurinkoa riittää lähes joka päivälle! Me oltiin vielä loka- ja marraskuun alussakin beachillä, mutta täytyy sanoa että joulukuuta kohden muutamaa hellepäivää lukuunottamatta rannat olivat aika autioita. Mutta taas marraskuun viimeisenä torstaina, Kiitospäivänä, oli todella helteinen sää ja rannat täyttyivätkin juhlivista perheistä piknik-eväineen.

Omia suosikkirantoja ovat Malibu (todella pieni ja rauhallinen ranta), Newport Beach (kaunis, paikallinen ja kiva rantaboulevard kauppoineen) ja Redondo Beach (uusi tuttavuus, jossa vietettiin pari päivää). Lisäksi legendaarinen (ja turistien täyttämä) Santa Monica ja Venice pääsevät myös listalleni, koska niiden ympärillä on paljon hyviä palveluita sekä harrastusmahdollisuuksia, kuten esimerkiksi polkupyörien vuokraus ja mukava 3rd Streetin ostoskatu. Lisäksi Orange Countyn puolella oleva Laguna Beach on yksi suosikeistani.




MALIBU I Malibun haluan nostaa erikseen vielä parhaiksi paloiksi, koska siitä on jotenkin tullut meille tärkeä ja hyvä paikka vierailla. Se on pieni paikka, suuressa suuressa kaupungissa. Sinne ajaminenkin itsessään on jo aika huikeaa 1-tietä pitkin. Maisemat merenrantaa myötäilevällä tiellä ovat mahtavat. Tiedät saapuneesi Malibuun, sen hulppeista taloistaan sekä omasta valkoisesta huvilaiturista. Hae smoothiet Pacific Coast Green -kaupasta ja istahda rannalle. Auringonlaskun aikaan kannattaa siirtyä laiturin nokassa olevaan Malibu Farm-ravintolaan, jossa ruoka on erinomaista!



VUORET JA HAIKKAUS I Kalifornian osavaltiossa itsessään on hurjan monipuolinen luonto ja sääolot. Voit esimerkiksi talviaikaan samana päivän lasketella vuoristossa ja palata rannalle surffaamaan. Los Angelesin ympäristö on pitkälti upeiden vuorimaisemien ympäröimä. Suosittelen ehdottomasti pakkaamaan lenkkarit mukaan LA:n lomalle, sillä aamut on mukava aloittaa vaikkapa Hollywoodin vieressä olevilla Runyon Canyonilla tai Griffith Parkin -haikkauksilla. Maisemat haikkaillessa ovat hulppeita ja koko Los Angeles näyttäytyy huipulta upeana.
Lisäksi Etelä-Kaliforniasta löytyy reilut sata muuta haikattavaa vuorta, jotka vievät helposti koko päivän (ja mehut). Kuten esimerkiksi Santiago Peak, joten haasteellisempiakin huiputuksia on mahdollista tehdä. 




RUOKAILU I LA:ssa ruoka on jumalaista. Sitä saa kaikkialta ja sitä löytyy kaikille ja kaikenlaista. Los Angeles on varmaan helpoin kaupunki olla erikoisruokavaliolla, kasvissyöjä tai vaikkapa vegaani. Kaikki huomioidaan. Ainut ongelma on vain se, että paikat pitää tietää. Näiden kuvien perusteella tietysti ajattelette että söin siellä vain hampurilaisia, no enpäs muuten syönyt, vaikka hyviä parhaita ovatkin. Whole Foodsista tuli kotikauppa, josta haettiin päivittäin vihersmoothiet ja buffet-pöydästä salaatit. Toki pizza-slicet maistuivat tiukan haikkauksen jälkeen, mutta noi smoothiet olivat ne kaikkein parhaimmat ja haetuimmat tuolta. Whole Foodseja löytyy LA:sta ja Hollywoodin alueelta useita. Parhaiksi osoittautuivat kuitenkin Grove-kauppakeskuksen vieressä Hollywoodissa oleva (3rd & Fairfaxin Whole Foods) sekä Venicessä Lincoln Boulevardilla oleva (225 Lincoln Blvd).

Muita toimivia ravintoloita:
•Malibun laiturilla sijaitseva luomuravintola Malibu Farm (Malibu Pier)
•Vegaani ja kasvisravintola Doomie's Home Cookin (Hollywood, 1253 Vine St)
•Mikrobioottista ja kasvis-vegaaniruokaa tarjoava M Cafe (7119 Melrose Avenue)
Edit: lisäyksiä
Japanilainen vegaani-mikrobioottinen Shojin ravintola (Downtown Little Tokyo ja Culver City)
Stuff I Eat, vegaaniravintola (114 N. Market Street, Inglewood)
•Salaattibaari Greens up! (703 Montana Ave ja 3101 Main St, Santa Monica




AURINGONLASKUT I Niin monta auringonlaskua kun olen reissuillani ympäri maailman kokenut, on vain harva yltänyt siihen mitä LA:ssa saa kokea lähes joka ilta. Se on maaginen hetki kun tuntia-paria ennen aurinko alkaa laskemaan ja värjäämään taivaanrantaa milloin milläkin värikartan värillään. Rannalla katsoessa toki auringonlaskut ovat fantastisia, mutta näyttävät ne yhtä mielenkiintoisilta myös ihan autossa istuessasi ajellessasi vaikkapa pitkin Beverly Boulevardin palmujen reunustamia teitä tai vaikkapa korkeammalta käsin kuten Griffith Parkista tai vaikkapa Mulholland Driven näköalatasanteelta. Kaikki LA:ssa käyneet ovat varmasti kokeneet näitä upeita auringonlaskuja, joihin voi luottaa lähes joka ilta.



     
MULHOLLAND DRIVE I Auringonlaskua voi tosiaan ajella katselemaan legendaariselle Mulholland Drivelle. Sieltä on huikeat näkymät yli koko kaupungin sekä Hollywood-kyltille. Tämän kiemuraisen tien varrella ja kukkuloilla voi törmätä keneen tahansa. Ainakin turistibusseihin.



ERILAISET KAUPUNGINOSAT I Kaupungin karttaa kurkkaamalla voi hahmottaa sen hurjan laajuuden. Kaupungista löytyy paljon erilaisia omia kaupunginosia, tai no, oikeastaan ne ovat kaikki omia kaupunkejaan. Meidän kompassi yleensä heiluu näissä kaupunginosissa:
Hollywood (Hollywood Boulevard, Sunset, Melrose ja Beverly Boulevard). Hollywood jakaa mielipiteitä ja on paikkana sellainen jossa on kiva käydä, mutta kukaan paikallinen sinne ei haluaisi jäädä asumaan. Eli sieltä löytyy eniten turisteja ja muualta tulleita.
Melrosen ja Beverly Boulevardin mainitsinkin jo. Pitkiä katuja, joista kannattaa etsiä ne omat suosikkipaikkansa. Yökerhoja löytyy eniten Sunset Stripiltä.
Beverly Hills - pakkohan se on nähdä ja Rodeo Drivella käytävä.
Silver Lake on kaiketi nyt se hipsterein paikka LA:ssa. SIlver Lake sijaitsee Hollywoodin itäpuolella. Mutta meidän parin kerran visiittimme sinne ei vielä aivan avannut tätä lokaatiota, mutta selvästi sieltä potentiaalia löytyi.
Westwood löydettiin vasta viimeisinä päivinä, kiitos siitä vinkistä ystävällemme. Aivan ihana kaupunginosa, joka rakentuu UCLA:n ympärille. Paljon pikku kauppoja ja ravintoloita. Täällä aion viettää jatkossa enemmän aikaa. Westwoodissa on mahdollista myös liikkua ilman autoa.
Santa Monican ja Venicen mainitsinkin beach -osiossa jo. Mukavia ja helppoa rantakohteita. Ensikertalaiselle aika must, ja viihtyypä siellä kokenutkin kävijä. Näiltä rannoilta saa myös ihania kuvia ja Venicen kanaalit on todella upeat käydä kävelemässä läpi.
 

YLEISESTI: Los Angelesiin saapuvalle suosittelen ehdottomasti auton vuokrausta, jotta saat kaupungista eniten irti. Esimerkiksi Hollywoodista Santa Monican rannalle ajelee helposti tunnin verran - en osaa edes veikata mitä se tarkoittaa kilometreissä, saati jalkaisin.
Toki maailma muuttuu ja LA:ssakin on mahdollista päästä paikasta toiseen julkisilla. Sieltä löytyy metro- ja bussiliikennettä, mutta kohteet ovat aika rajattuja ja ainakaan myöhäiseen aikaan en itse niillä liikkuisi. Uber -palvelu on asia joka on mullistanut autoilua LA:ssa, sekä muuallakin maailmassa. Palvelu toimii appsilla, ja voit tilata auton kuten taksin konsanaan ja hinta on sovittava etukäteen. Uberia ei voinut välttää missään. Siitä puhuttiin kaikkialla ja sitä käytettiin paljon.

Tässä listauksessa ei ollut nyt listattuna kaupungin huikeita shoppailu mahdollisuuksia, joita luonnollisesti löytyy useita! Nopeasti listattuna kannattaa tutustua Melrose Avenuen vintage-kauppoihin (esim Crossroads Trading), Grove on kaunis ja korea mall Beverly Hillsin vieressä. Isommat ostarit ovat Fashion Island sekä South Coast Plaza. Täältäkin, kuten New Yorkistakin, on aika vaikea lähteä ilman shoppailuja.



Los Angeles on niin paljon kaikkea, eikä kaikki eivät tietenkään mahdu yhteen postaukseen. Kaupunki voi nopealta vilkaisulta tuntua vaikealta sisäistää suuruutensa vuoksi, mutta siksi se pitääkin kokea. Elää ja kokea isosti. Los Angeles on kaupunki minuun makuuni. Ehdottomasti rakkain paikka minulle.

Eng // Here is a list of my best places in LA. I love this city!


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.