Los Angelesin parhaat #IG Travel Thursday

Los Angeles, the City of Angels, Lalaland. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikä syystä! Niin monipuolinen kaupunki LA on. Tein aikaisemmin vastaavanlaisen "parhaat palat" -koosteen New Yorkista, ja se tuotti todella paljon kiinnostusta, joten ajattelin että samantyyppinen listaus toimisi varmasti monelle avuksi myös Los Angelesin osalta. 

Painotan kuitenkin, että nämä ovat minun suosikkipaikkojani LA:ssa, kaupungissa jossa on hurjan paljon tekemistä ja nähtävää. Esimerkiksi viikon reissun aikana on vaikeampi saada täydellistä kokonaiskuvaa tästä laajasta kaupungista. Siksi melkein suosittelen vähintään parin viikon reissua tänne. Toki mitä kauemmin sen parempi, sanon tietysti minä. Meille kulunut vajaa kaksi kuukautta tässä kaupungissa ei tuottanut mitään ongelmaa. Aika ei todellakaan käynyt tylsäksi ja paljon jäi vielä kivoja juttuja seuraaville visiiteille. Mutta niinhän kehittyvässä suurkaupungissa on aina, että uusia mielenkiintoisia asioita tulee ja nousee in-paikoiksi. Siitäkin syystä tämä kaupunki on anniltaan vaan niin paras. Toivottavasti näistä parhaista paloista on teille apuja!


Los Angelesin parhaat palat

BEACHIT I Koko Kalifornian osavaltio sijaitsee Tyynenmeren rannalla, joten sanomattakin selvää että rantaviivaa ja beachejä riittää. Ja mikä parasta, myös aurinkoa riittää lähes joka päivälle! Me oltiin vielä loka- ja marraskuun alussakin beachillä, mutta täytyy sanoa että joulukuuta kohden muutamaa hellepäivää lukuunottamatta rannat olivat aika autioita. Mutta taas marraskuun viimeisenä torstaina, Kiitospäivänä, oli todella helteinen sää ja rannat täyttyivätkin juhlivista perheistä piknik-eväineen.

Omia suosikkirantoja ovat Malibu (todella pieni ja rauhallinen ranta), Newport Beach (kaunis, paikallinen ja kiva rantaboulevard kauppoineen) ja Redondo Beach (uusi tuttavuus, jossa vietettiin pari päivää). Lisäksi legendaarinen (ja turistien täyttämä) Santa Monica ja Venice pääsevät myös listalleni, koska niiden ympärillä on paljon hyviä palveluita sekä harrastusmahdollisuuksia, kuten esimerkiksi polkupyörien vuokraus ja mukava 3rd Streetin ostoskatu. Lisäksi Orange Countyn puolella oleva Laguna Beach on yksi suosikeistani.




MALIBU I Malibun haluan nostaa erikseen vielä parhaiksi paloiksi, koska siitä on jotenkin tullut meille tärkeä ja hyvä paikka vierailla. Se on pieni paikka, suuressa suuressa kaupungissa. Sinne ajaminenkin itsessään on jo aika huikeaa 1-tietä pitkin. Maisemat merenrantaa myötäilevällä tiellä ovat mahtavat. Tiedät saapuneesi Malibuun, sen hulppeista taloistaan sekä omasta valkoisesta huvilaiturista. Hae smoothiet Pacific Coast Green -kaupasta ja istahda rannalle. Auringonlaskun aikaan kannattaa siirtyä laiturin nokassa olevaan Malibu Farm-ravintolaan, jossa ruoka on erinomaista!



VUORET JA HAIKKAUS I Kalifornian osavaltiossa itsessään on hurjan monipuolinen luonto ja sääolot. Voit esimerkiksi talviaikaan samana päivän lasketella vuoristossa ja palata rannalle surffaamaan. Los Angelesin ympäristö on pitkälti upeiden vuorimaisemien ympäröimä. Suosittelen ehdottomasti pakkaamaan lenkkarit mukaan LA:n lomalle, sillä aamut on mukava aloittaa vaikkapa Hollywoodin vieressä olevilla Runyon Canyonilla tai Griffith Parkin -haikkauksilla. Maisemat haikkaillessa ovat hulppeita ja koko Los Angeles näyttäytyy huipulta upeana.
Lisäksi Etelä-Kaliforniasta löytyy reilut sata muuta haikattavaa vuorta, jotka vievät helposti koko päivän (ja mehut). Kuten esimerkiksi Santiago Peak, joten haasteellisempiakin huiputuksia on mahdollista tehdä. 




RUOKAILU I LA:ssa ruoka on jumalaista. Sitä saa kaikkialta ja sitä löytyy kaikille ja kaikenlaista. Los Angeles on varmaan helpoin kaupunki olla erikoisruokavaliolla, kasvissyöjä tai vaikkapa vegaani. Kaikki huomioidaan. Ainut ongelma on vain se, että paikat pitää tietää. Näiden kuvien perusteella tietysti ajattelette että söin siellä vain hampurilaisia, no enpäs muuten syönyt, vaikka hyviä parhaita ovatkin. Whole Foodsista tuli kotikauppa, josta haettiin päivittäin vihersmoothiet ja buffet-pöydästä salaatit. Toki pizza-slicet maistuivat tiukan haikkauksen jälkeen, mutta noi smoothiet olivat ne kaikkein parhaimmat ja haetuimmat tuolta. Whole Foodseja löytyy LA:sta ja Hollywoodin alueelta useita. Parhaiksi osoittautuivat kuitenkin Grove-kauppakeskuksen vieressä Hollywoodissa oleva (3rd & Fairfaxin Whole Foods) sekä Venicessä Lincoln Boulevardilla oleva (225 Lincoln Blvd).

Muita toimivia ravintoloita:
•Malibun laiturilla sijaitseva luomuravintola Malibu Farm (Malibu Pier)
•Vegaani ja kasvisravintola Doomie's Home Cookin (Hollywood, 1253 Vine St)
•Mikrobioottista ja kasvis-vegaaniruokaa tarjoava M Cafe (7119 Melrose Avenue)
Edit: lisäyksiä
Japanilainen vegaani-mikrobioottinen Shojin ravintola (Downtown Little Tokyo ja Culver City)
Stuff I Eat, vegaaniravintola (114 N. Market Street, Inglewood)
•Salaattibaari Greens up! (703 Montana Ave ja 3101 Main St, Santa Monica




AURINGONLASKUT I Niin monta auringonlaskua kun olen reissuillani ympäri maailman kokenut, on vain harva yltänyt siihen mitä LA:ssa saa kokea lähes joka ilta. Se on maaginen hetki kun tuntia-paria ennen aurinko alkaa laskemaan ja värjäämään taivaanrantaa milloin milläkin värikartan värillään. Rannalla katsoessa toki auringonlaskut ovat fantastisia, mutta näyttävät ne yhtä mielenkiintoisilta myös ihan autossa istuessasi ajellessasi vaikkapa pitkin Beverly Boulevardin palmujen reunustamia teitä tai vaikkapa korkeammalta käsin kuten Griffith Parkista tai vaikkapa Mulholland Driven näköalatasanteelta. Kaikki LA:ssa käyneet ovat varmasti kokeneet näitä upeita auringonlaskuja, joihin voi luottaa lähes joka ilta.



     
MULHOLLAND DRIVE I Auringonlaskua voi tosiaan ajella katselemaan legendaariselle Mulholland Drivelle. Sieltä on huikeat näkymät yli koko kaupungin sekä Hollywood-kyltille. Tämän kiemuraisen tien varrella ja kukkuloilla voi törmätä keneen tahansa. Ainakin turistibusseihin.



ERILAISET KAUPUNGINOSAT I Kaupungin karttaa kurkkaamalla voi hahmottaa sen hurjan laajuuden. Kaupungista löytyy paljon erilaisia omia kaupunginosia, tai no, oikeastaan ne ovat kaikki omia kaupunkejaan. Meidän kompassi yleensä heiluu näissä kaupunginosissa:
Hollywood (Hollywood Boulevard, Sunset, Melrose ja Beverly Boulevard). Hollywood jakaa mielipiteitä ja on paikkana sellainen jossa on kiva käydä, mutta kukaan paikallinen sinne ei haluaisi jäädä asumaan. Eli sieltä löytyy eniten turisteja ja muualta tulleita.
Melrosen ja Beverly Boulevardin mainitsinkin jo. Pitkiä katuja, joista kannattaa etsiä ne omat suosikkipaikkansa. Yökerhoja löytyy eniten Sunset Stripiltä.
Beverly Hills - pakkohan se on nähdä ja Rodeo Drivella käytävä.
Silver Lake on kaiketi nyt se hipsterein paikka LA:ssa. SIlver Lake sijaitsee Hollywoodin itäpuolella. Mutta meidän parin kerran visiittimme sinne ei vielä aivan avannut tätä lokaatiota, mutta selvästi sieltä potentiaalia löytyi.
Westwood löydettiin vasta viimeisinä päivinä, kiitos siitä vinkistä ystävällemme. Aivan ihana kaupunginosa, joka rakentuu UCLA:n ympärille. Paljon pikku kauppoja ja ravintoloita. Täällä aion viettää jatkossa enemmän aikaa. Westwoodissa on mahdollista myös liikkua ilman autoa.
Santa Monican ja Venicen mainitsinkin beach -osiossa jo. Mukavia ja helppoa rantakohteita. Ensikertalaiselle aika must, ja viihtyypä siellä kokenutkin kävijä. Näiltä rannoilta saa myös ihania kuvia ja Venicen kanaalit on todella upeat käydä kävelemässä läpi.
 

YLEISESTI: Los Angelesiin saapuvalle suosittelen ehdottomasti auton vuokrausta, jotta saat kaupungista eniten irti. Esimerkiksi Hollywoodista Santa Monican rannalle ajelee helposti tunnin verran - en osaa edes veikata mitä se tarkoittaa kilometreissä, saati jalkaisin.
Toki maailma muuttuu ja LA:ssakin on mahdollista päästä paikasta toiseen julkisilla. Sieltä löytyy metro- ja bussiliikennettä, mutta kohteet ovat aika rajattuja ja ainakaan myöhäiseen aikaan en itse niillä liikkuisi. Uber -palvelu on asia joka on mullistanut autoilua LA:ssa, sekä muuallakin maailmassa. Palvelu toimii appsilla, ja voit tilata auton kuten taksin konsanaan ja hinta on sovittava etukäteen. Uberia ei voinut välttää missään. Siitä puhuttiin kaikkialla ja sitä käytettiin paljon.

Tässä listauksessa ei ollut nyt listattuna kaupungin huikeita shoppailu mahdollisuuksia, joita luonnollisesti löytyy useita! Nopeasti listattuna kannattaa tutustua Melrose Avenuen vintage-kauppoihin (esim Crossroads Trading), Grove on kaunis ja korea mall Beverly Hillsin vieressä. Isommat ostarit ovat Fashion Island sekä South Coast Plaza. Täältäkin, kuten New Yorkistakin, on aika vaikea lähteä ilman shoppailuja.



Los Angeles on niin paljon kaikkea, eikä kaikki eivät tietenkään mahdu yhteen postaukseen. Kaupunki voi nopealta vilkaisulta tuntua vaikealta sisäistää suuruutensa vuoksi, mutta siksi se pitääkin kokea. Elää ja kokea isosti. Los Angeles on kaupunki minuun makuuni. Ehdottomasti rakkain paikka minulle.

Eng // Here is a list of my best places in LA. I love this city!


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta. Suomessa Intagram Travel Thursday järjestäjiä ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust Expert. Minut sen sijaan löytää Instagramista sannasevenseas nimellä.

24 kommenttia

  1. Oi oi... Ei auta tämä postaus matkakuumeeseen! Pistin jutun kirjanmerkkeihin, ehkäpä mekin vielä joskus tuonne suuntaan selviämme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih ei Satu, matkakuume on kamalan ihanaa! ;DDD Suosittelen kyllä Losia ajan kanssa, silloin siitä saa eniten irti!

      Poista
  2. Sun kuvat on saanut minut muuttamaan mielipidettä L.Asta ihan täysin! Johtuu varmaan tästä luontomaisesta lähestymistavasta. Ehkä en sivuuttaisi sittenkään kohdetta jos tuonne eksyy roadtripille :)
    Tuo wholefoods-juttu on ihan upea vaihtoehto amerikkalaiselle mättöruualle. Se on myös osasyy miksi olen alkanut lämpenemään sinne suuntaan. En varmasti voisi elää pitkää aikaa pelkillä burgereilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Amerikka-sydämeni hihkuu nyt innosta ;) Jenkit ja LA itsessäänkin on jo niin valtavan iso paikka, että kaikenlaista sinne mahtuu kyllä mutta luonnon lähellä siellä on tosiaan helppo olla (Kaliforniassa on upeita luonnonpuistoja) ja ruoka on ensiluokkaista, kun vaan tosiaan tietää missä syö. Täällä selviää vallan mainiosti vaikkapa koskemattakaan hampurilaiseen (mutta miksihän itse muuten kuvaan vain aina ne hampurilaiset(?) ;))) Roadtripit on parhaita! Toivottavasti pääset pian sellaiselle ;)

      Poista
  3. Tahtoo takaisin Losiin!!! Mietin heti reissusta palattua, että tonne on pakko päästä uudestaan ja mielellään just ainakin pariksi viikoksi. Oikein sydämestä kouraisee katsella näitä kuvia, oli se vaan niin maaginen paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niiiiiiiin tuon tunteen! Se on karmivaa kun tietää niin kovasti haluavansa takaisin ihanaan paikkaan ja juurikin Caliin. Se on vaan niin paras! Toivottavasti pääset pian sinne takaisin! <3

      Poista
  4. Mulla on niin hirveä ikävä Californiaan etten kestä melkein kattoa näitä sun ihania kuvia. Ja komppaan ihan kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kea, tiedän tuon tunteen! Calissa on vaan niin sitä jotain - tai siis kaikkea! <3 Toivottavasti pääset pian sinne taas takaisin!

      Poista
  5. Oijjoi, miten aurinkoinen ja piristävä postaus :) Voi vitsi, Kaliforniaan on päästävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna :) Kalifornia kokonaisuudessaan on kyllä mahtava ja LA oikein kirsikkana kaikesta parhaana :) Suosittelen lämpimästi :)

      Poista
  6. Kiitos vinkeistä! Suunnittelen tässä juuri meidän tammi/helmikuun Kalifornian roadtrippiä ja oon kahden vaiheilla Losin suhteen. Tää postaus kallistaa kyllä vaakaa vierailemisen suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi! Kalifornian roadtrip on aivan helmi! Aivan huikeaa reissun suunnittelua ja loman odottelua! :) Kyllä mää itse ainakin pyörähtäisin LA:ssa ja vaikka yöpyisin Malibun motellissa tai jollain muulla beachillä. Mulla löytyy blogista "LA" ja "Los Angeles" tageilla lisää houkutinta, jos haluat nostaa reissufiilistä vielä ;)

      Poista
  7. Niin ihania kuvia!! Vaikka en ikinä oo lämmenny Lostille (mutta voiko syyttää, kun oon ollu siellä kaks kertaa YHEN päivän eli en oo nähny mitään), niin nää kyllä saa sydämen sykkimään. Ja viimeistään tuon in-n-outin burgerin kohdalla oon valmis heittään romukoppaan ne ajatukset, ettei jenkkilä kutsuisi ihan heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka <3 Mää en tiennytkään että olet vain käväissyt Losissa. Ehdotan että siihen on tultava muutos mahdollisimman pian ;) ja pääset sitten toivottavasti samoihin fiiliksiin ;DDD In-n-outeja on paaaljon kaikkialla ja lisäksi kaikkia muita mahtipaikkoja! Jenkkilään vaan siis ;D

      Poista
  8. Nyt niin kuumottelee tonne lähtö! Palmut ja losin ihana aurinko on jotain täydellistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Asian ytimeen <3 Mun on hyvin vaikea ymmärtää että en ole enää siellä, mutta matkan on jatkuttava jotta voi palata. Keväällä takaisin Losiin. Toivottavasti pian sinäkin :)

      Poista
  9. Kaupungin monipuolisuus jotenkin yllätti, vaikka suuresta osasta mainitsemiasi asioita epäilemättä olen joskus kuullut tai lukenut. Hmm, ehkä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LA on hyvin monipuolinen kaupunki ja kiva jos osasin tuoda sitä esille. Suosittelen ehdottomasti kohdelistalle! :) Kiitos kommentistasi Annika!

      Poista
  10. Uuu, ensi kesänä toivon mukaan toista kertaa Losiin! Ihania kuvia, herättelee kivasti matkakuumetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu tosiaan! :) Aivan mahtavaa kesän ja Losin odotusta! Wautsi! Oon niin happy kaikkien puolesta jotka päätyy Losiin <3

      Poista
  11. Osui ja upposi! Varsinkin kun olen juuri varaamassa reissua, johon sisältyy myös muutamia päivinä (!) Los Angelesissa. Tosin olemme kaupungissa käyneet kerran aikaisemminkin, joten ihan kaikkea ei ehkä tarvitse kerrata parissa päivässä, mutta täytyy ehdottomasti palata tähän sitten kun reissu on vähän lähempänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Pirkko että tästä oli apuja :) Kerron mieluusti lisääkin, LA kun on yksi suosikkikohteistani :) Mukavaa reissun odotusta *kade*

      Poista

  12. Hei!! Olen taasen yhteydessä sinuun. Viimeksi Uuden Seelannin tiimoilta.. Pyytäisin tällä kertaa vinkkejä Los Angelesiin johon olemme saapumassa ystäväni kanssa ensiviikolla kymmeneksi päiväksi.. Olemme siis tulossa ensimmäistä kertaa losiin ja koko usaan 🙂 Majoitumme ensin Venice Beachilla jonka jälkeen hollywoodissa.. Kaikki menovinkit olisivat lämpimästi tervetulleita.. Kiitos! ilona_rantanen_509@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeei, tervetuloa tänne (minun mielestäni) maailman parhaimpaan paikkaan! :) Laitoin sulle meiliä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!