Studio SMAG

Mikä? Mitä? Studio SMAG on siis minun toiminimeni, jota pyöritän vapaa-ajallani. Toteutin pitkäaikaisen haaveeni opiskella meikkaajaksi/stailaajaksi (jos siihen nyt voi opiskella?!) alkuvuodesta 2011. Minulle oli melkein alkujaan selvää, että vaikka minulla on hyvä päivätyö, niin aion toteuttaa itseäni myös meikkaajana ja stailaajana, joten halusin perustaa yrityksen, toiminimen, jotta olen olemassa.
Olen niitä ihmisiä, jotka rakastaa tehdä monia asioita, eikä elää vain yhdessä muotissa. Meistä on moneksi! Vain aika, tahto ja mielikuvitus on rajanamme.

Studio Smag, eli minä, teen asiakasmeikkejä, esimerkiksi häämeikkejä sekä juhlameikkejä ihan kuluttajille sekä myös yritysryhmille. Lisäksi olen ollut myös muutamissa muotinäytöksissä stailaajana. Aivan hurjan hauskaa puuhaa, vaikka päivät venyvätkin helposti yli 12 tuntisiksi, silti tykkään ja tekisin mielelläni jatkossa enemmänkin stailauskeikkoja.
Teen mielelläni myös yhteistyötä toisten yrittäjien kanssa ja tässä yhteydessä haluan mainita ne nimellä, koska olen ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhömme ja hyvän jakaminen ei ole koskaan pahasta.
Olen jo reilun vuoden ajan meikannut Helsingin Kalliossa sijaitsevan parturi-kampaamo Studio Ysin asiakkaita. Yhteistyömme toimii siten että Ysin tytöt tekevät asiakkaille upeat upeat kampaukset ja minä viimeistelen hää- tai juhlalookin asiaan kuuluvalla meikillä. Mikäli sinulla on juhlia tai häitä tulossa. Ole ihmeessä yhteydessä minuun tai Ysiin.

Toinen yhteistyökumppanini on jo pitkään alalla vaikuttanut tyyli- ja imagokouluttaja Päivi Lehtovuori Taikapeili Productionista. Taikapeilin tilat Helsingin Kampissa sopivat erinomaisesti isommille ryhmille, kuten vaikkapa naisteniltoihin, polttariseurueille, yritysporukoille ja muille ryhmille jotka haluavat viettää rennon tyyli-illan vaikkapa värianalyysien ja meikkiopastuksen parissa. Jos kiinnostuit, niin syksyn osalta ohjelmiston näet täältä.




Säihkyvää viikkaria kaikille! Seuraava postaus on taas paluu normaaliin, eli ei hätää. Näitä markkinointiviestejä ei täällä tulla liiaksi näkemään. Mutta mikäli tästä heräsi jotain kysymyksiä, niin ihmeessä kysykää. Vastailen mielelläni. Lisää myös www.studiosmag.fi :)


Uusi rakkaus: Michael Kors bag

OMG! ja Happy Birthday to me! Nyt olen aikas happy!
Sain tämän söpöliinin tänään, tai siis en saanut, vaan ostin sen tänään Stockan Hulluilta Päiviltä ja oon ihan lovena nyt siihen. Olen jo pitkään halunnut MK:n laukkua, ja nyt se osui kohdalla. Lav it! :)

Laukun ostoprosessi oli todella jännä. Päätin luottaa tuotteen hankinnassa vasta lanseerattuun Hullujen päivien webbi-kauppaan, mutta ensimmäiseen puoleen tuntiin sivut eivät juurikaan toimineet, joten en päässyt laukkua netistä ostamaan aamulla ja sitten jouduinkin jo lähtemään ajelemaan töihin päin. Töihin päästyäni web-sivut toimivat, mutta kaikki laukut olivat jo menneet. Olin hetken että höh&harmi, mutta päätin kilauttaa vielä kaverille (parhaalle sellaiselle, eli miehelleni), ja pyysin (anelin) häntä hurauttamaan äkkiä ratikalla Stockalle katsomaan vieläkö laukkuja olisi. No, hetken kuluttua sainkin jo soiton takaisin, että laukku löytyi! Jihaaa! Olin aikas happy girl :)

No katsokaa nyt tätä söpöliiniä :) Me like. Me happy.




 








Kyseessä on siis Michael Korsin Fulton Black Tote Bag.

Mites teidän hulluttelut, uskaltaudutteko keltakassien mafiaan vai kierrättekö paikan kaukaa?
Itse ajattelin rohkeasti mennä paikan päälle huomenna tai perjantaina. Nettikauppa ei valitettavasti vakuuttanut, paitsi ruuhkan jälkeen jolloin sivut toimivat, mutta tuotteita ei enää ollut.

 PS: Synttärit ovat vasta reilun viikon päästä, mutta miksi odottaa, kun juhlinnan voi aloittaa jo nyt. Cheers! :)

Elämää...

Viikot vierii hurjaa vauhtia. Nyt on jo lo-ka-kuu. Huh heijaa! Ellei aina välistä olisi tälläisia viikonloppuja kuin minulla nyt pitkästä aikaa oli, en välttämättä ymmärtäisi havahtua ympärillä oleviin asioihin. Syksy on nyt parhaimmillaan! Aikamoista väriloistoa tuolla ulkona. Ja aurinko ystävämme on myös ilahduttanut meitä. Ihan huippista! 

Tämä viikonloppu oli kyllä aikas chilli monella tapaa. Perjantai aamuna sain herätä siihen että sänkyyni tuotiin Starbucks toimitus suoraan Helsinki-Vantaalta. Ei paha lainkaan! Hetkeä ennen olin hyvästellyt maailman söpöimmän koiranpennun kotimatkalleen. (Sain toimia hoitotätinä yhden vuorokauden tälle pikku söpöliinille - katsokaa kuvia alta...aaaaww...). Perjantai ilta päättyi vielä onnistuneeseen matkailtaan ystävien kanssa.
Lauantai alkoi aivan mahtavalla tuparibrunssilla kauniin Vanhankaupunginkosken ympäristössä. Jos nauru pidentää ikää, niin sitä tuli kyllä lauantaina lisää, rutkasti! Hyvä niin, sillä lokakuun lopulla täytän taas vuosia ;)
Aurinkoisella kävelyretkellä Vanhaanjoen varrella näin myös "rakkauden sillan", eli sillan jonne pariskunnat kiinnittävät rakkauslukkonsa ja heittävät avaimen joen tyrskyihin. Minä en ainakaan tiennyt että se sijaitsi tuolla, joten oli aika kivaa olla ihan turistina kotikaupungissa :) Koko lauantai oli kyllä lastattu kaikilla mahtavilla asioilla; aurinkoisella säällä, upealla brunssilla, naposteltavilla ja ystävillä. Aikalailla siis täydellistä.

Miten teidän viikonloppu? Minulla se meni tosiaan aika pitkälti näin. Koiruuksia, herkkuja, kuninkaallista teetä, matkasuunnitelmia, ystäviä, aikaa, naurua. Elämää.
Ja ai niin, tietysti keltaisen haamukuvaston selailua...

PS. Jos olet Instagramissa niin minut löytää nimellä sannasevenseas. Liittykää, tykätkää, seuratkaa jne :)








Better than a nap?

Really? No minähän uskoin heikkopäisenä tuota slogania, ja ostin kesälomalla ollessani Prahan Sephorasta tämän kasvomaskin, tai no eye maskin. Toivoin todella että tämä olisi ihmelääke tummiin, väsyneisiin silmänalusiini. Ei valitettavasti ollut. Mielestäni tuote toimi kuten muutkin viileässä olleet kasvomaskit, tai ihan perinteiset kurkun viipaleet silmäluomilla. Tulee freesi olo, mutta eihän se tietenkään poista näitä vuosien varrella kertyneitä bageja...niinkuin niitä itse olen alkanut nimittämään. Lomalle lähtiessä ne olivat jo ihan kolmoisbägit, ja toivoin että näiden avulla ne olisivat muuttuneet edes yksöis sellaisiksi, mutta ehkä ne tosiaan lomalla vähän muuttuivatkin. Mutta nyt taas viime aikoina meno on ollut sen verran lujaa, että pelkään että kohta mennään taas kaksois- tai kolmoisbägi rintamalla. Hjui kamalaa, toivottavasti ei. Päiväunia vaan kehiin, ja kunnion lepoa, niin sen pitäisi auttaa.

Minulla on vielä yksi tälläinen Sephoran eye mask käyttämättä, ja aion sen toki käyttää. Mutta en tosiaan odota siltä ihmeitä, enää. Kiva testi, mutta ei sen enempää.






Sen sijaan tämä matkakokoinen Sephoran kuivashampoo saa peukkuja! Ostin sen samalla shoppailureissulla ja toden totta toimii! Tämä Express dry shampoo lunasti paikkansa meikkilaukusta tuleville reissuille. Ihan vaan jo tuon kokonsakin puolesta, mutta toimi noin niin kuin tuotteenakin. Muutoin kyllä suosin ja käytän tätä Kevin Murphyn Fresh Hair -tuotetta, jonka kesällä löysin - love it!



Ja sokerina pohjalla käsilaukkuni on jo pitkään kaivannut näitä puuteripapereita, jotka varsinkin kesällä ovat ihan must. Olen aikaisemmin käyttänyt Duroyn puuteripapereita, mutta siinä tuotteessa ei ole kivaa säilytyskoteloa. Ovat kulkeneet oikeastaan parhaiten mukana meikkipakissani asiakaskeikoilla. Tämä Sephorankaan paketti ei ole tämän ihmeempi, mutta pysyy kuitenkin kasassa ja kotelona, joka on hyvä. Joissain blogeissa olen nähnyt aivan fantastisen näköisiä pinkkejä ja kukkakuosisia puuteripaperi koteloita, mistä ihmeestä niitä saa? Jos joku tietää niin saa vinkata :)



Seuraavaksi minulla menee testiin, myöskin Sephoran tuotteita, jotka sain ystävältäni tuliaisina (kiitos, kiitos, kiitos). Niistä lisää pian, kunhan pääsen toden teolla niitä testaamaan :)
Syksyistä viikon jatkoa kaikille. Mui mui.



Rakkautta ja Anarkiaa

Sitäpä itseään, eli R&A:ta on elettu viime päivät! Yeij! Suurena elokuvien ystävänä tämä on kyllä yksi syksyn kohokohdista. Tosin festari tulee aina kaiken kiireen keskelle, tai sitten elämästä on tullut vaan niin kiireistä että se tuntuu sille, ettei meinaa ennättää leffaan... Se on harmillista, miten siinä nyt näin on käynyt?! Joka tapauksessa, perinteistäni en luovu ja sitkeesti olen kaiken kiireen keskellä käynyt leffoissa, ja mikä onkaan parempi tapa irtautua kaikesta ympärillä olevasta ja hypätä elokuvan maailmaan.
Viihdyttävin leffa tähän mennessä on ollut Premium Rush. Mitä vauhtia ja fiilistä! Ja yleisö oli niin mukana! Parhaille pätkille hurrattiin ja taputettiin. Leffasta jäi kerrassaan magee fiilis!
Kolme leffaa vielä edessä. Tykkään!

Miten siellä, onko R&A vienyt mukanaan? Lisänäytöksen liput tulivat juuri myyntiin, hop! :)

Steve Madden Swimwear

Hola!

Vuorossa kesämuistoja! Ja samaan hengen vetoon toteamus, että miten tää aika voi rientää näin nopeasti!? Juurihan minä saavuin lomilta jossa tätä beachwear -asua pidin päällä... no siitä on vajaa kuukausi. Sen jälkeen onkin taas menty, meikkailtu, tavattu uusi ihania asiakkaita, tehty töitä ja oltu aivan ihanan kettuterrierin hoitotätinä (aaaaww). Huomenna alkaa sitten Rakkautta ja Anarkiaa -leffafestivaali.  Paljon on festivaalien antia myöskin lueskeltu ja liput kävin lunastamassa eilen. Suosittelen lämpimästi 25 -vuotta täyttävää R & A-festaria. Lue lisää tästä.

Mutta takaisin aurinkoon, kuumaan rantahiekkaan...turkoosiin mereen ja lämpimään merituuleen. Haluan esitellä teille tämän uuden, lempparini: Steve Maddenin beachwearin, johon kerrassaan vallan rakastuin! Niin ihanan helppokäyttöinen, kesäinen, toimiva, aah! Niin helppo vaan heittää päälle ja kävellä rannalle chillailee, hihhh... Tykkään! Ostin tämän viime kevään Nycin reissultamme Century21:sta. Aikalailla rakkautta ensisilmäyksellä, mutta käyttökertoja tämä ei valitettavasti saa kauhean usein... Täällä suomessa ainakaan, mutta lähtee seuraavalle reissulle ihan luottovaatteeksi mukaan for sure! :)


Ja vielä vähän lisää pousausta...voi kääk, että olen vähän mukavuusalueen ulkopuolella tässä. Tämä kuva muistuttaa muuten -no, kesästä- mutta siitä että mun pitääkin löytää vastaavanlaiset flipflopit näiden rakkaiden airwalkin lempparien tilalle. Alkavat olla jo sen verran kuluneet ja reissua nähneet että pakko luopua niistä pian kun alkavat hajota käsiin...

Ps. Kyllä! Toi on kuvaajan peukalo tossa yläkulmassa ;-)




Mukavaa viikonjatkoa kaikille! Ja menkää ihmeessä katsomaan laatuleffoja R & A:han! Moih! :)




Palanen Nycin Muotiviikkoja: Marimekko s/s 2013

New York tai Helsinki. Onko sillä enää oikeastaan väliä, sillä nykyteknologia mahdollistaa meille samat mahdollisuudet paikasta riippumatta, noh siis melkein samat.
Joka tapauksessa sain keskiviikkona palasen Nyciä ja siellä käynnissä olevia muotiviikkoja, sillä kävin katsomassa Helsingin Bio Rexin valkokankaalta Marimekon pari päivää sitten olleen muotinäytöksen New Yorkin Muotiviikoilta. Siis kaikkien aikojen ensimmäisen New Yorkin muotiviikoilla olleen Marimekon näytöksen!

Tilaisuuden avasi Marimekon Head of Fashion Design Noora Niinikoski. Hän oli tuoreeltaan saapunut Nycistä ja toi terveiset sieltä. Sen jälkeen valkokankaan valtasi Marimekon näytös. Eli melkein kuin olisi istunut livenä näytöksessä, right.
Todella kiva ja uudenlainen tilaisuus (ainakin minulle). Pirteä ja lempeähenkinen, kuten brändi itsessäänkin.


Goodie bagista löytyi Marimekon s/s 2013 lookbookit, ja uskon että moni teistä on nähnyt jo mallistosta kuvia. Joten tässä vain muutama otos, ehkäpä  yksi suosikeistani tuo alla oleva mekko...
Löydät lisää Mariamekkoa ja muotiviikkoja Pinterestista tai facebookista!








Tilaisuus oli osaltani pian ohitse, sillä riensin hip hei kotiin. Kotona sohvalta käsin katsoin Live Streamina vielä Rachel Zoen muotinäytöksen siis suoraan Nycistä. Teknologia I love u... Ja Rachel Zoe I love you! :) Alla on muutamia kuvia Rachel Zoen kevät 2013 mallistosta.


Ps. Näytti siltä että Rachel on leikannut otsatukan, näytti pirtsakalle! :)

(Kuvat on poimittu Rachel Zoe Collection fb-sivuilta -
All images courtesy of Style.com / Filippo Fior / Gorunway.com).








Hei, jos kiinnostuit, niin mukaan New Yorkin Muotiviikkojen näytös humuun pääset täältä "Live from the Runway"

Ps. Vaikka teknologia on rakas, niin eihän se silti täysin sama asia saatika korvaa live kontaktia. Eli kyllä edelleenkin katsoisin ihan mieluiten ihan livenä Nycistä käsin nuo näytökset. Tai oikeastaan ihan mieluiten häärisin näytöksen kulisseissa meikkarina tai assarina. Se oliskin vallan huippua! Ehkä joku päivä...niitä unelmia. Pitää vaan olla <3>
 

Uudet bootsit: Wedge Sneaker

Hei, tässä on mun uudet bootsit, tai kutsutaanko näitä nyt sitten Wedge Sneakereiksi, ja ne löytyivät lomamatkalta Palmasta elokuussa. Olin jo keväällä katsellut tämän tyyppisiä kenkiä, jotka olisi rento laittaa jalkaan silloin kun ei ole korkkari ja kopiseva korko fiilis. Tykkään kuitenkin koroista, joten tässä ne tulevat kivan rennossa muodossa. 

Ostin kenkäparini alesta, Shana nimisestä vaateketjukaupasta. Kengät kaivettiin minulle suoraan mallinuken päältä, nimittäin kyseessä oli kaupan viimeiset mustat kengät (näitä oli saatavana myös beigenä, mutta eivät sopineet minulle), joten myyjät ystävällisesti riisuivat minulle mallinuken bootsit. Kylläpä kannatti! Hintaansa nähden (alesta vain noin 22 eur) kengät ovat todella hyvän tuntuiset jalassa. Korkokaan ei ole hurja, joten näillä pysyy hyvin vauhissa mukana. Tykkään! Ja samalla vähän luulen, jo muutaman käyttökerran jälkeen, että näistä voi tulla syksyn suosikki bootsini! 









Netistä vastaavanlaisia kenkiä saa useammasta nettikenkäkaupasta. Kohtalaisen edullisia esimerkiksi täältä soyoushoes.co.uk. Lisäksi brandi merkeillä on tarjolla esimerkiksi seuraavanlaisia, toooosi kivoja Wedge Sneakereitä :)

Kuva ja tuote osoitteesta shop.pacsun.com

Kuva ja tuote osoitteesta www.revolveclothing.com

Kuva ja tuote osoitteesta www.farfetch.com


Miten on, uppoavatko tämän tyyppiset kengät teidän makuunne? Tai onko teillä vastaavanlaisia popoja? :)




Unelmia, uraputkea ja ajatuksia


As long as there is a doubt, 
you cannot find the way. -YogiTea

Ei varmaan tule yllätyksenä että tämä(kin) viisaus löytyi nauttimastani YogiTee teepussista... Huhheijaa että tykkään näistä! Pistävät kivasti ajattelemaan... minua ainakin. Päässäni on viime aikoina pyörinyt kaiken maailman ajatuksia elämästä, tavoitteista, unelmista ja kuinka toteuttaa ne.

Luin viikonloppuna Me Naiset-lehteä (kyllä!) ja siinä oli artikkeli suomalaisesta pariskunnasta jotka elävät nomadi elämää.
Nomadit ovat ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti asetu vakinaiseen asuinpaikkaan. He matkustelevat, eivät omista kotia tai suunnitelmaa. Aika mielenkiintoinen tapa elää ja toteuttaa itseään sekä nähdä maailmaa. He sanoivat jutussa mielestäni aika osuvasti, että "tavara sitoo ihmiset paikoilleen. Ei uskalleta lähteä." He myivät koko omaisuutensa ja lähtivät, ja ovat olleet nyt 8 vuotta reissussa. Ihailtavaa ja rohkeaa! Olen pohtinutkin nyt että olisiko minusta ihan noin radikaaliin muutokseen... Ehkäpä semisti? Ehkä x 100...
Tutustumisen arvoinen saitti on myös hidastaelamaa.fi. Luin sivuston perustajien jutun pari viikkoa sitten (myöskin Me Naiset -lehdestä) toim.huom. luen myös muita lehtiä. Ja se kyllä puhutteli. Kaivakaa käsiinne elokuun alun numero jos mahdollista. Heitin omani menemään lomalla ollessani, kun se ei mahtunut enää paluumatkalle matkalaukkuun. Alla on kuva jutun kuvatekstistä siitä artikkelista. Lomalla ollessa sitä varsinkin sai etäisyyttä tähän oravanpyörään, joten silloin toi nosto osui ja uppos.

Mitäkö yritän sanoa? No en varsinaisesti mitään yhtä ja oikeaa... vaan oikeastaan ilmaista sen, että jos minulle jokin f#### teepussi puhuttelee noin (hihhh...) ja antaa tsemppiä uskoa unelmiin. Niin haluan kannustaa sinuakin tavoittelemaan unelmianne! Toivottavasti kaikilla on ympärillä ihmisiä jotka lannistamisen sijaan jaksavat kannustaa ja tukea. Unelmat eivät välttämättä toteudu itsekseen, vaan toisinaan ja useinmiten kovalla työllä. Mutta uskoa niihin pitää aina!

Höh, ei kait tästä tullut mitään liian diippii... Ei ollut tarkoitus :)
Mistä sinä unelmoit? Olisiko sinusta heittäytymään nomadiksi tai semi sellaiseksi?
Kiirettä. Road trippiä. Unelmia. Ajatuksia. Herätyksiä. Elämyksiä. Kokemuksia.

Nudee! MUS:n Maria Montazami huulipuna

Terkkuja tien päältä!
Viikkari on hurahtanut taas Keski-Suomen hoodeilla sukuloimassa. Matka taittuu kyllä aina suht sukkelaan kun on nämä kaikki iPhone ja iPad härvelit. Tämä postaus tuleekin livenä täältä auton penkiltä. Testasin viikonlopun aikana nimittäin muutama päivä sitten sokokselta (-20% kupongilla) ostamaani huulipunaa. Syynä huulipunani mallin vaihdokseen oli se että lemppari Macin nude-huulipunani on loppumassa ja uskaltauduin nyt kokeilemaan tätä keväällä lanseerattua Ruotsin miljonääriäidin Maria Montazamin huulipunaa, joka löytyy siis Make Up Store valikoimasta. Oikeastikin halusin ostaa tämän jo keväällä, mutta sitten se vaan jäi...

Muutaman käyttökerran jälkeen uskallan todeta että ihan on toimiva. Hivenen neutraalimpi ja mattamaisempi lopputulos kuin käyttämäni Macin nude.

Ja nyt mä klikkaan tän postauksen liveksi. Iiiih! Jänskää kun tässä ei ole esikatselua :)

Toivottavasti kaikilla oli mukava viikkari! Matka jatkuu...ja aurinko paistelee täällä tien päällä... Ciao!