The Beverly Hills -hotellista on vuosien saatossa kehkeytynyt ainakin itselleni sellainen maaginen paikka, jossa vierailua olen odottanut vuosikaudet. Niin monet kerrat olen ajanut tuon legendaarisen hotellin ja sen rakennuksen kyljessä olevan kyltin ohitse, koskaan pysähtymättä. Mieli olisi kyllä tehnyt, mutta oikea hetki vierailulle antoi odotuttaa... Onneksi se oikea hetki löytyi synttärimatkallani lokakuussa 2019, jolloin teimme neljän hengen naisporukalla hotelliin iltapäiväretken, iltapäiväteelle.



The Beverly Hills Hotel on maailmanlaajuisestikin hyvin legendaarinen hotelli. Toukokuussa 1912 avattu Beverly Hills -hotelli rakennettiin paikkaan ja aikaan, jolloin ei vielä itse Beverly Hillsin kaupunkiakaan ollut olemassakaan. Vuosien saatossa moni Hollywood-tähti on yöpynyt ja majaillut pinkiksi palatsiksikin kutsutussa hotellissa. Kuuluisimpana varmasti Marilyn Monroe.
Hotellin ominaispiireisiin kuuluu vuonna 1942 yksinoikeudella suunniteltu banaanilehtikuvioinen tapetti, joka historian saatossa on vilahdellut lukuisissa elokuvissakin. Monelle tutumpi ikoninen lisäsiipi, jonka seinässä on hotellin nimi "The Beverly Hills" rakennettiin myöhemmin, vuonna 1949. Hotellin kyltistä on tullut niin suosittu kuvauspaikka, että siellä vieraillessamme sen eteen ei saanut lainkaan jäädä ottamaan kuvia tai pysähtyä poseeraamaan. Katso lisää kuvia The Beverly Hills Instagramista.

Vuosien saatossa hotellia on restauroitu ja omistajuus on vaihtunut. Vuonna 2012 Beverly Hills -hotelli juhli 100-vuotisjuhliaan ja tällöin hotelli nimettiin virallisesti ensimmäiseksi historialliseksi maamerkiksi Beverly Hillsin kaupungissa.
Hotellissa on useampi ravintola; The Polo Lounge, Fountain Coffee Room, The Cabana Cafe ja Bar Nineteen12, jonne voi mennä lounaalle tai vaikkapa iltapäiväteelle tai -kahville. Lisäksi hotellista löytyy pieni, mutta hurmaava lahjatavarakauppa, josta näin jälkikäteen ajateltuna olisin halunnut ostaa yhden jos toisenkin sisustustavaran kotiin viemisiksi.
 |
Iltapäiväteellä The Cabana Cafessa Beverly Hill Hotellissa. |
 |
The Beverly Hills -hotellin uima-allas on vain hotelliasukkaiden käytössä. |
Vierailu Beverly Hills hotellissa oli valtavan jännittävä ja onnellinen kokemus, ja se lunasti kaikki ne ennakkoajatukset ja fiilikset mitä tästä legendaarisesta hotellista olin vuosien varrella mielessäni luonut. Kun nyt ajattelen tuota palmupuiden varjostamaa ja trooppisten kasvien ympäröimää hotellikompleksia niin teleportaisin itseni erittäin mielelläni tämän pinkin palatsin altaan reunalle – tietysti samassa loistavassa seurassa. Ja jos muuten ylimääräistä löytyy, niin altaan reunalta voi myös vuokrata valokuvaaja Grey Malinin suunnitteleman Cabanan itselleen.
Hotellin osoite: The Beverly Hills Hotel 9641 Sunset Boulevard Beverly Hills, CA 90210. (Hotellin lähistöltä löytyy ilmaisia kadunvarsipaikkoja pysäköintiin tai voit toki käyttää hotellin Valet-pysäköintiä myös).
Tykkäsitkö postauksesta? Jätä kommentti alle ja seuraa Seven Seas -blogia myös muissa kanavissa: