St. Louisista jatkoimme hieman länteen päin, vaikka lounaassa sijaitsevaan Oklahomaan olisi päässyt suorempaakin tietä. Haluttiin kuitenkin koukata Kansas Cityn kautta. Liekkö kaupunki kummitellut mielissä siitä Mikko Nousiaisen elokuvasta, Going to Kansas City. En nimittäin jaksa muistaa, miksi olisimme muutoin kurvanneet sinne, paitsi että onhan kaupunki tunnettu grilliruuastaan.
Oklahoma sen sijaan osui reitillemme luontevasti, myötäileehän se Route 66 -tietä. Oklahoma Cityn vuoden 1995 valtion virastotalon pommi-iskut olivat tosin ainoa asia, mistä kaupunki oli meille tuttu. Pysäyttävä muistomerkki sijaitsee tuhoutuneen rakennuksen paikalla. Muistomerkin altaan vierellä olevalla niityllä on kaikkiaan 168 tyhjää tuolia, jokaisen uhrin muistoksi. Yhdeksän tuoliriviä kuvaa pommitetun rakennuksen kerrosten määrää. Kunkin rivin tuolien lukumäärä kuvaa taas kerroksessa menehtyneiden henkilöiden lukumäärää. Joukossa on myös 19 pienempää tuolia, mitkä kuvaavat surullisen tapahtuman lapsiuhrien määrää.

En tiedä teistä, mutta itseäni hieman hengästyttää tosissaan lukea näitä vanhoja blogimerkintöjä roadtripin keskilännen osuudelta. Moottorie on ollut todella kuuma, eikä kaupungeissa juuri olla löysiä hengailtu. Toisaalta, puolustukseksi on sanottava, että ainakaan tuohon aikaan emme oikein löytäneetkään tekemistä noista kaupungeista. En tiedä jos nyt menisi samoihin paikkoihin, löytäisikö paikoista erilaisen kulman? Tässä postauksessa ollaan aluksi St. Louisissa ja tutustutaan suomalaissukuisen Eero Saarisen suunnittelmaan Gateway Archiin. St. Louisista matkamme jatkui yhden yön jälkeen Kansas Cityyn.

Chicago on mieletön, mutta ei sitä turhaan kutsuta "windy cityksi". Mekin saimme siitä maistiaisia pilvisenä ja tuulisena perjantaina. Seuraavana päivänä onneksi Chicago näytti parastaan ja auringon paistaessa löysimme kaupungista todellisen rantakeitaan palmuineen, joka nosti Chicagon pisteitä entisestään. Olen käynyt kerran uudelleenkin Chicagossa Lollapalooza -festivaaleilla ja voisin heittämällä lähteä kaupunkiin jälleen, ainakin kesäaikaan. Mutta hypätäänpä jälleen ajassa kymmenen vuotta taaksepäin ja Chicagossa tuolloin viettämäämme viikonloppuun.

Monimuotoinen Amerikka näkyi vahvasti myös tällä osuudellamme Columbuksesta Chicagoon. Matkalla pysähdyimme Simpsoneista tuttuun Springfieldiin, Drive in -leffateatteriin ja mm. Amish -juustokauppaan, josta oli muuten turha etsiä cocista tai mitään muutakaan kaupallista tuotetta. Siellä myytiin vain paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita ja alueella liikuttiin hevoskärryillä. Illan tullessa saavuimme perille Chicagoon, joka puolestaan omaa suurkaupungin tapaan monet kasvot ja historiansa. Amerikka, se on kuulkaa ihmeellinen maa!

Amerikassa on useita suurkaupunkeja, jotka ovat tunnettuja ympäri maailman. Ja sitten on satoja niitä kaupunkeja, joista harvemmin kuulee tai tietää mitään. Columbuksen asukasluku lähentelee kuitenkin 900 000, ollen 14. suurin kaupunki Amerikassa. Mutta kuinka moni suunnittelee lomaansa sinne?
Meille pysähdys Columbuksessa oli puhtaasti välietappi matkalla tunnetumpaan Chicagoon. Näitä kymmenen vuotta vanhoja postauksia lukiessa täytyy kyllä mainita, että vuonna 2009 ei selvästi vielä eletty luomu-buumia. Ilmeisesti Columbus on kuitenkin ollut ensimmäisiä paikkoja, jossa olen törmännyt ravintolakonseptina orgaaniseen ravintolaan. Tietämättäni olen siis ollut ravintolassa, jonne nyt haluaisin ja joka on nyt täysin normaalia. Kymmenessä vuodessa tässä asiassa ollaan harpattu marginaalista mainstreamiksi.

Muistan vieläkin miten siistiltä tuntui aloittaa roadtrip virallisesti. Kääntää vuokra-automme nokka kohti Intersate 95:sta määränpäänä vallan ydin, Washington D.C. Suunnistimme perille Nokian Here -kartan avulla ja löysimme itsemme tästä pienestä kaupungista vajaan kuuden tunnin kuluttua. New Yorkin vilinä oli jäänyt kauas taakse. Manhattanin pilvenpiirtäjät vaihtuivat näihin ikonisiin tv:stä tuttuihin rakennuksiin ja monumentteihin.

Vierailin Coney Islandilla ensimmäisen kerran vuoden 2009 roadtripillä. Kävimme silloin paikalla aika pikaisesti. Kukapa olisi silloin tiennyt, että vuoden 2014 maailmanymärimatkalla asuisimme vajaan kuukauden Brooklynissa ja tästä Brooklynin eteläpäässä sijaitsevasta huvipuistorannasta muotoutuisi meille sunnuntaikävelyrutiinin näyttämö. Näin kuitenkin kävi.

Coney Islandille pääsee kätevästi metrolla. Manhattanilta matkaan kannattaa varata reilu tunti. Talviaikaan en osaa sanoa, onko Coney Islandilla mitään toimintoja, mutta vielä syyskuussa (2014) siellä vietettiin täyttä kesää. Jätskitötteröt tekivät kauppansa ja Coneyn suosituimpaan sapuskamestaan Nathan-hodarille kertyi tasaisesti jonoa. Täällä järjestetään muuten vuosittain legendaarinen hodarien syöntikilpailukin. Mennäänpä kuitenkin kuvien jälkeen vuoden 2009 blogimerkintöihin.

Lukiessani läpi kymmenen vuotta sitten kirjoittamiani postauksia menneeltä roadtripiltä, en voi olla ihmettelemättä, kuinka hurjan paljon tällä matkalla on näemmä shoppailtu. Hämärästi mielikuviin alkaakin piirtyä se näky miltä meidän Dodge Grand Caravanin takapenkki alkoi näyttää, kun matkaa oli taitettu tovi. Tuohon aikaan ei näemmä matkustettu pelkillä käsimatkatavaroilla, (mitä muuten meistä neljästä jokainen nyt suurimmaksi osaksi tekee), sillä jo New Yorkissa osa ajasta käytettiin pelkästään shoppailuun. Kuviteltiinkohan me, että Amerikasta loppuvat kaupat kesken? Lähdetäänpä nyt siis ostoksille Manhattanille ja vähän myös kävelylle Central Parkiin ja muutenkin tutustumaan helteiseen New Yorkiin! Shoppailuja tärkeämmäksi näinä päivinä nousi kuitenkin yhdessä vietetyt hetket ja tämä eeppinen auringonlasku Brooklynin puolella. Käytettiinkö muuten kymmenen vuotta sitten sanaa eeppinen?

Tänään, tasan kymmenen vuotta sitten aloitimme viiden viikon mittaisen roadtripin halki Amerikan. Matkamme alkoi itärannikolta, New Yorkista, minne saavuimme tiistai-iltana. Ennen Manhattanille hyppäämistä voisin kuitenkin esitellä meidän matkaseurueen, joista kirjoitan kymmenen vuoden takaisissa blogipostauksissa hyvin tuttavallisesti ja heidän omilla nimillään. Syytä siis esitellä heidät, jotta matka Amerikan halki sujuu rattoisammin. Matka taitettiin siis kahden pariskunnan voimin; minun ja mieheni Pekan sekä hänen veljensä Anssin sekä hänen tyttöystävänsä Hennan kanssa. Edellisessä aloituspostauksessa näitkin meistä yhteiskuvan.

Roadtrip, matka Amerikan halki itärannikolta länsirannikolle oli todellinen unelmien täyttymys! Kymmeniin osavaltioihin tutustuminen ja loputtomalta tuntuvat tiet, vaihtuvat kaupungit ja motellit. Take-away ruokaa ja aikaisia herätyksiä tai myöhään menneitä ajopäiviä. Viiden viikon roadtrip -reissuun mahtuu paljon hetkiä ja tunteita. Yksi isoista unelmistani Route 66 -tien lisäksi oli päästä viimeinkin kokeilemaan surfausta Kaliforniassa. Tämä kaikki toteutui kymmenen vuotta sitten, vuoden 2009 syksyllä, kun neljä kaverusta lähti viiden viikon roat tripille halki Amerikan.

Olin haaveillut telttailusta Joshua Treessa siitä lähtien, kun vierailin puistossa ensimmäistä kertaa keväällä 2015. Jokin tässä erämaan keskellä olevassa Joshua -puiden koristamassa aavikossa kiehtoi minua. Neljä vuotta myöhemmin tähtimerkit olivat sillä mallilla, että tämän matkan oli aika toteutua. Tulemme yöpymään Joshua Treen aavikolla teltassa tähtitaivaan alla kaikessa hiljaisuudessa. Joshua Treen -porteilla meitä odotti ensimmäiseksi aavikolle kadonneen miehen etsintäilmoitus.

Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen mielessäni lukuisia kertoja. En vain oikein tiedä mistä sen aloittaisi. Siitäkö, että kertoisin kuulumisia? Ketä se kiinnostaa? Talvi on ollut minulle raskas ja mennyt aika syvissä vesissä. Olen ollut vetäytynyt, koska voimia sosiaaliseen elämään ei juuri ole ollut. Tässä surun keskellä rämpiessäni olen huomannut, että Suomessa saa kyllä ihan rauhassa ja yksin surra. Aika harvalla on aikaa pysähtyä kysymään, mitä toiselle oikeasti kuuluu. Ketä oikeasti kiinnostaa?

Malibussa vierailu kuuluu aina oleellisena osana Los Angelesissa lomailuuni. Jo vuosien ajan valkoisen Malibu pierin päässä on sijainnut lempikahvilani, tunnelmallinen ja merimaisemiltaan huikea Malibu Farm Cafe. Viime vierailuni LA:ssa ei tehnyt tähän poikkeusta, vaan yksi lomapäivistä on aina hyvä pyhittää vierailulle Malibussa. Toistan itseäni kun sanon, että Los Angelesin parhaat burgerit saa Malibusta, kuten aiemmin jo vuonna 2015 kirjoitin, mutta nyt Malibu Farm oli siirtynyt burgereissaan täysin nextille levelille. Nimittäin kasvisburgereiden joukkoon oli ilmestynyt Impossible burger eli täysin kasviperäinen pihvi.

Miltä tuntuisi pyöräillä Los Angelesin keskustasta Hollywoodiin – ilman ruuhkia, keskellä normaalisti niin kovin ruuhkaisia katuja, vapaana kuin taivaan lintu? Voin kertoa että eeppiseltä.
Kun kuulin ystävältäni Downtown LA:ssa järjestettävästä CicLAvia -pyöräilytapahtumasta päässäni alkoi pyörimään Thirty Seconds To Marsin Kings and Queens -biisi. Tuon biisin innoittamana pääni muodostikin pyöräilytapahtumasta pitkin LA:n katuja jo jotain ultimaattisen eeppistä. Tulisin siis pyöräilemään downtownista Hollywoodiin, keskellä katuja, kädet ilmassa! Yes, count me in!

Lokakuu on ihanaa aikaa Los Angelesissa, eikä vähiten siitä syystä, että myymälöiden edustat täyttyvät kurpitsoista ja Halloween somisteista. Ympäri kaupunkia löytyy useita Pumpkin Patcheja, jotka on tarkoitettu enimmäkseen lapsiperheille, koska usein patcheilla on kurpitsojen lisäksi myös pomppulinnoja ja muita huvituksia lapsille. Pumpkin Patcheilla otetaan yleensä kuvia koko perheen kanssa ja sieltä voi ostaa erilaisia kurpitsoja kotiin viemisiksi. Me kävimme ystäväporukalla Long Beachin läheisellä Pumpkin Pachilla fiilistelemässä tulevaa Halloweenia.

Los Angelesin Downtownin yksi korkeimmista rakennuksista on vuonna 1990 valmistunut US Bank Tower. Tämä 73-kerroksinen pilvenpiirtäjä kohoaa reilun 300 metrin korkeuteen ja on kaiketi vain antennin mitalla lyhyempi kaupungin korkeimmasta pilvenpiirtäjästä. Näkymät näköalatasanteella ovatkin siis esteettömät, koska muita korkeampia tornitaloja ei ole.
OUE SkySpacen Los Angelesin näköalatasanteella voi ihailla maisemia 360-näkymillä ja suurinta osaa jopa ulkoa. Terassit on sijoiteltu molemmin puolin tornitaloa ja siellä soi musiikki ja ulos on sijoitettu sohvia, joten voit rauhassa istua ihailemaan enkelten kaupungin vilinää ylhäältä käsin. Sisätiloista löytyy kahvila, näkymien kera.

Meidän kauan toivottu roadtrip Yosemiteen ei sujunutkaan ihan suunnitelmien mukaan. Säiden jumalat näyttivät jo ennusteiden mukaan "pilaavan" osan meidän päivistä sadekuuroilla, mutta mitä lähemmäksi Yosemiteen lähtömme tuli, sadekuurot muuttuivat entistä todennäköisemmiksi ja yhtäjaksoisiksi sateiksi. Olimme alunperin suunnitelleet olevamme Yosemitessa neljä päivää, torstaista sunnuntaihin ja olimme varanneet majoituksen kolmeksi yöksi. Mietimme, että mitä teemmekään siellä, jos rankkasade jatkuu päiviä? Onko siellä silloin edes miellyttävää olla? Säiden jumalat tekivät kuitenkin päätöksen puolestamme ja lopulta viranomaiset päättivät evakuoida koko Yosemiten. Miten tässä näin kävi?

Lähellä Hollywoodia sijaitseva LACMA (Los Angeles County Museum of Art) tunnetaan suurelti museon ulkopuolella olevista Urban Light -valoistaan. Chris Burdenin vuonna 2008 valmistunut taideteos koostuu 202:sta kappaleesta kauniita katulamppuja 1920-luvulta, jotka on kerätty lähinnä Los Angelesin alueelta.

Tämä pieni Malibun kaupunki Pacific Coast Highwayn varrella on muotoutunut itselleni ihan must-jutuksi kokea aina LA:ssa. Reilun puolen tunnin ajomatkan päässä (riippuen ruuhkista) Santa Monicasta sijaitseva kaupunki ja sen valkoinen huvilaituri ravintoloineen on vienyt sydämeni. Näin maaliskuussakin laiturin ravintolat vetävät porukkaa viltteihin käärittyinä syömään ulkona ja nauttimaan maisemista.

On aina yhtä hämmentävää nähdä oma juttunsa painettuna lehteen. Jotenkin se on aina vaikuttavampaa konkreettisesti hypistellä jotain painotuotetta, kuin että katselisi ja scrollailisi juttua vain netistä. Tälläisen elämyksen sain kokea hiljattain, kun Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton uudistunut SAM Magazine tipahti postiluukusta.