Parasta Thaimaassa, Koh Lipe

Minkäs teet. Thaimaan eteläisin saari, Koh Lipe, ei pettänyt tälläkään kertaa ja pysyy suosikkinani, muutoksista huolimatta!

Saaren itä-puolella sijaitseva Sunrise Beach on yleensä hyvin tuulinen, mutta tällä kertaa muutamana päivänä siellä oli ihanan tyyntä ja tämän turkoosin meren kirkkaus ei voi olla ihmetyttämästä minua.Kun tänne rannalle saapuu, ei voi uskoa silmiään. Toimii, toimii ja toimii.




Lipen länsipuolella, jonne lautat saapuvat, sijaitsee Pattaya Beach. Se on kuitenkin, jostain syystä suosikkini. Mutta toki täytyy myöntää, että olin vähän järkyttynyt siitä muutoksesta mikä vuodessa oli tapahtunut. Ranta oli tykitetty lähes täyteen pitkähäntäveneitä sekä uutuutena isoja speedboatteja. Ei vaan ennen ollut näin, vaan rantaan oli rajattu pieni osuus veneille ja muuten ranta oli uintikäyttöön. Nyt suhteet olivat vähintäänkin toisin päin. Tosi harmillista. Vain muutamien hotellien edusta oli vielä turvattu asiakkaille kunnolla uimiseen ja yksi niistä on suosikkemme Bundhaya Resort. Sieltä tämä mangosmoothie-kippis kuvakin on otettu.




Pienen Lipe-saaren keskus sijaitsee näiden kahden isomman rannan välissä olevalla kadulla, jonka nimi onkin ihan vaan Walking Street. Sekin oli muuten muuttunut aikalailla vuodessa. Aikaisemmin katu oli paikoitellen pöllyävää hiekkaa, kun nyt se oli asfaltoitu kokonaan. En kyllä näe tätä huonona edistyksenä, vaan oli itseasiassa aika toimiva ratkaisu. Kadulle oli ilmestynyt myös useita uusia ravintoloita ja ei syöty kyllä täälläkään kertaakaan huonoa ruokaa. Yhdestä uudesta italialaisesta Limoncello-ravintolasta tykättiin erityisesti, nam! Pääkadulla siis sijaitsee ravintolat, kaupat, sukellusfirmat ja matkatoimistot. Toki ravintoloita löytyy jokaiselta rannalta, mutta uusi vuoden alusta voimaan astunut sotilasjuntan laki, siivosi rannoilta pois kaiken. Niin myös viihtyisät ravintolat hiekkarannoilta ja tämä todella näkyi Pattaya Beachin hiljentymisellä. Ennen niin vilkas ja eloisa ranta oli muuttunut todella hiljaiseksi, eikä tulishow-esityksiäkään näkynyt kuin muutamassa paikassa. Rannan Reggae baarissa käytiin yhtenä iltana ottamassa teemaan sopivasti 'Around the world' -drinksut.



Oltiin tällä kertaa Koh Lipellä viikko ja en olisi millään malttanut taaskaan lähteä pois sieltä. Seuraavan kerran lupaan itselleni olla siellä ainakin kaksi viikkoa, jos suinkin mahdollista. Viihdytään siellä niin hyvin. En tosin osaa sanoa, mihin saari on muuttumassa tulevina vuosina, sillä tahti on kova. Monen mielestähän Lipe on menettänyt jo sen taikansa ja rauhallisuutensa mitä se on aikoinaan ollut. Minäkin olen nähnyt jo muutoksen kolmessa vuodessa, mutta silti saari toimii ja on ehdottomasti suosikkini Thaimaassa.



Jostain ihmeen syystä näitä kuvia Koh Lipeltä tuli otettua roppakaupalla! Johtuisikohan tämän saaren kauneudesta? Joten teenkin vielä erillisen postauksen meidän jännittävän hauskasta "Mikki ja Minni Hiiri merihädässä" kajakkiretkestä jahka pääsen seuraavan kerran kunnon netin ääreen. Ollaan nyt Lake Tekapolla Uudessa-Seelannissa (tähän pari hyppyhymiötä) ja täällä ei niin perusteta tuon wifin perään. Eli camping-alueilta sellaista ei todellakaan löydy (joka onkin hyvä. Maisemat toimivat näyttämönä ja iltaisin tuikkii huikea tähtitaivas). Meillä on toki oma ostettu datasimmi, mutta en viitsi sitä kuluttaa isojen kuvien downloadaamiseen. Tilaisuuden tullen, kuitenkin palaan asiaan. Ja siitä syystä en nyt päässyt kommentoimaan teidän aikaisemman postauksen kommentteihinkaan. Alkaa nimittäin aikaraja tulla tämän kahvilan wifissä vastaan. Palaan niihinkin kuitenkin pian, lupaan (ja kiitos tuhannesti kommenteista, ne ilahduttaa aina niin paljon! Ennen kaikkea täällä kaukana kotoota). Ciao Ciao nyt, ja me suunnataan campervanimme nokka seuraavaksi Mount Cook-vuorta kohden, yay!


Ps. Kaikki postauksen kuvat on otettu iPhonella (tai goprolla), järkkärikamerani hajotessa mystisesti matkalla Kambodzasta Thaimaahan.

Eng // My absolutely favorite island in Thailand is Koh Lipe, South Thailand.

-----------
Majoitus:
Harmony Bed and Bakery, 2 yötä 110 eur

-->Majoitus: Varin Beach Resort, 5 yötä 312 eur

10 kommenttia

  1. Voi että on upean näköstä! Vähän harmittaa, ettei suunnattu Lipelle vaikka alunperin oli aikomus. No, vielähän sinne ehtii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan ei tosiaan... Vielähän sinne ennättää ja paljon sinne meni myös lapsiperheitä, vaikka laivamatka vähän pitkän puoleinen onkin, ellei sitten siirry sinne Malesian puolelta :) Itse kyllä tykkään Lipestä kovasti <3

      Poista
  2. Ihania kuvia ja nuo kuvien värit on ihan syötävän hyvän näkösiä! :D En oo koskaan käynyt noilla main, mutta ehkä vielä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, ei näitä värejä oikein voi ymmärtää miten voikaan olla noin huikeita paikkoja olemassa! Iso suositus kyllä Lipelle, jos näille suunnille joskus reissaat :)

      Poista
  3. Lipe on niin makea paikka! Kävin siellä vuonna 2006 ja voin vain kuvitella miten se on siitä muuttunut, jos muutosta on tapahtunut jo vuoden aikana. Tuolloin kymmenisen vuotta sitten siellä ei ollut vielä oikein mitään. Se oli oikeasti lähes autio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipe on huikea! Mutta näinköhän tunnistaisit enää saarta sitten samaksi ;) Oi vitsi, olispa ollut hauskaa itsekin löytää Lipe jo noin kauan aikaa sitten :)

      Poista
  4. Oi voi, on se Lipe kaunis, eihän siitä pääse mihinkään. Harmittaa silti, että sitä ei ole pidetty niin luonnontilassa, mitä paikalliset olivat ajatelleet. Raha puhuu, valitettavaa mutta totta. Kuten Elinakin tuossa sanoo, Lipe oli autio. Siellä ei ollut teitä, pelkkiä kinttupolkuja. Ei matkatoimistoja tai kauppoja. Peltikattoisia hökkeleitä, mistä sai ruokaa ja juomaa :) Ja ruokamyrkytyksen :D Onkohan muuten Jack's jungle bar vielä olemassa? Sinne eksyttiin, kun käveltiin saarta ympäri. Ei tosiaan mitään kylttejä tai opasteita, paikalle löysi vain harhailemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehitystä on tapahtunut kyllä hurjasti noilta ajoilta sitten. Aika pitkälti muutaman henkilön hotelli imperiumin omistuksessa tuntuu Lipe olevan, mitä ollaan saatu selville. Rannathan eivät ja meri itsessään ei muutu, vaikka saarelle rakennettaisiinkin. Tarkoitan siis, että olet kyllä aikamoisen paratiisin nähnyt silloin aikojen alussa, wau!
      Nyt siellä mielestäni oli havahduttu tuohon kierrätykseen ihan eri lailla. Kirjoittelinkin Trash Herosta jokin aika sitten. Ja miten tuo Jack´s jungle kuulostaakin tutulle...Taitaa olla hotelli nykyään(?)

      Poista
  5. Neljä vuotta sitten kävin Lipellä ja upea paikkahan se oli. Oltiin pienemmällä rannalla jonne piti patikoida kinttupolkua pitkin (olisikohan ollut Sunset beach) viikon verran. Ainut asia mikä pisti silmään, oli saaren roskaisuus. Rannat jne. olivat siistejä, mutta "sisämaassa" oli roskaa vaikka muille jakaa, varsinkin kun käveli sieltä pikkurannalta päärannalle. Samaa asiaa tuntuivat valittelevan moni muukin, en tiedä onko tilanne sitten muuttunut tässä vuosien mittaan tuon suhteen. Mutta kun kyseessä on pienenpieni saari joka on pullollaan turisteja, niin kyllähän sitä roskaa kertyy. Ja paikallinen jätehuolto toimii miten toimii (eli ei toimi). Jos niitä roskia ei polteta, niin mihin ne sieltä saarelta katoaisivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi roskaaminen pistää minua vihaksi myös. Mutta siihen apuun on onneksi tullut Trash Hero-kampanja, jotka keräävät Lipeltä ja lähisaarilta roskaa ja muovijätettä. Uskon että pikkuhiljaa taho kuin taho alkaa heräilemään näissä asioissa. Tai ainakin toivon kovasti niin. Yöllä muuten olen nähnyt, että roskia kuljetetaan lautalla pois. Luoja tietää minne, mutta toivon että asian mukaisesti jatkokäsittelyyn :) Minun silmään Lipe vaikutti jopa tosiaan hieman siistimmältä kuin aikaisemmin. Keskusta ja hotellit laajentuvat koko ajan laajemmalla alueelle, jolloin (valitettavasti) paikalliset siirtyvät yhä kauemmaksi, jolloin roskaamista on vaikeampi nähdä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!